perjantai 29. marraskuuta 2013

Vasemmisto lämmittää ilmastoa



Uuden tutkimuksen mukaan puolet amerikkalaisista meteorologeista uskoo, että ihmisen polttama fossiilinen polttoaine aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Samassa tutkimuksessa selvisi, että AGW-teorian tukijoilla on amerikkalaisittain sanottuna liberaali, eurooppalaisittain sanottuna vasemmistolainen ja modernisti sanottuna progressiivinen maailmakuva. Tutkimuksen tekijöiden mukaan Amerikan meteorologisen seuran tulisi tunnustaa, että poliittinen vakaumus ohjaa tiedettä ilmastonmuutoksen osalta.

Onhan tuon jo aiemmin jokainen huomannut omakohtaisesti. Suomi on niin poikkeuksellisen yksimielisesti hyväksynyt sosialistisen - tarkemmin sanottuna sen fascistisen haaran mukaisen - suuntauksen, että meillä kaikki puoluetaustasta riippumatta julistavat antikonsumerismin hengessä Rooman klubin kehittelemiä valheita. Media on niin kallellaan vasemmalle että se ei osoita minkäänlaista lähdekritiikkiä. Myytti ihmisen aiheuttamasta katastrofaalisesta lämpenemisestä saa meillä lujan otteen, kun maamme on ehkä maailman maallistunein. Ei sillä, että teistiset vastaukset olisivat sen helpommin tulkittavissa, mutta kristinuskon tilalle peittomme alle on jo tunkenut viluisen jalkansa sosialismin mukana panteismi. Valtaosa ihmisistä ei edes ymmärrä panteismia vaan pitää itseään ateistina, joka virnuilee uskovaisille hölmöille, jotka rukoilevat voimaa henkiolennoilta. Itse he uhraavat äiti-Gaialle tajuamatta ollenkaan, miten hölmöltä heidän oma touhunsa näyttää ulkopuolisen silmin.

Kun sosialismi romahti Neuvostoliitossa, suomalaiset kommunistit alkoivat kutsua itseään vasemmistoliittolaisiksi ja osa vihreiksi. He pitävät itseään liberaaleina, vaikka haluavat pakottaa muut seuraamaan oppejaan. Heidän aatteensa on progressiivinen, joka on muka vastakohta konservatiivisuudelle. He nimesivät teoriansa ilmaston lämpenemiseksi, mutta nykyisin käytetään sanaa ilmastonmuutos. Ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat hienoja termejä Ranskan suuresta vallankumouksesta, mutta heidän piireissään ihmisoikeudet tarkoittaa samaa kuin oikeus sosiaaliturvaan (Kiitos, Roope) ja tasa-arvo tarkoittaa oikeutta toisten omaisuuteen.

Ymmärrän täysin, että valtaosa ihmisistä pelkää kykyään elättää itsensä ja perheensä. Ymmärrän täysin, että nämä ihmiset äänestävät vasemmistoa ja kollektiivisesti ryöstävät muiden tekemien töitten hedelmät itselleen. Asia jota en ymmärrä on se, että monet älykkäät, itseään kunnioittavat ihmiset kritiikittömästi nielevät nuo sanahelinän taaksen katoavat matalaa moraalia viestivät kutsuhuudot.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Tässä tulee mieleen n. neljä vaihtoehtoa, mitä tämmöinen tavallinen orava voi tehdä.

a) seurata mediaa (vamea ja somea)ja kirjoittaa kommentteja sinne missä ne julkaistaan, aivan kuten tähänkin asti mukamas sivusta katsoen kun maamme ja kulttuurimme tuhotaan sosialismin eri haarojen toimesta, kuitenkin tuhoutuen itse siinä mukana,

b) pyrkiä yhteyksiin ja tilanteeseen, jossa voi ainakin yrittää oikeasti vaikuttaa "kehityksen" kulkuun,

c) lopettaa median seuraaminen niiltä osin kuin se ei ole välttämätöntä pyrkimyksessä keinoja kaihtamatta turvata ja maksimoida oma säilyminen taloudellisen ja moraalisen tuhon keskellä,

d) muuttaa esim. Papua Uuteen Guineaan ja ryhtyä alkuasukkaaksi

Niin vittuamaista kuin se onkin, vaihtoehto a), joka on tilanne tänään, lienee moraalisesti kaikkein kestämättömin.

Pörri

Kumitonttu kirjoitti...

Olen itse ajatellut tuota c) strategiaa. Median seuraaminen tapahtuu osaltani otsikko/etusivutasolla. Ja sitten tietty blogien kautta, koska blogistit taustoittavat uutisia.

Seuraamisen vois kyl lopettaa kokonaan, koska mikään ei muutu minun toimintani mukaan. Poliittinen eliitti sikailee minkä ehtii ja ainoa mikä heitä suitsii ovat vapaat markkinat. Sen takia poliitikot tekevät parhaansa niitä kahlitakseen.

tikkablog kirjoitti...

Oravan listasta valitsen lievän d:n, sillä lentäväthän linnut rajojen yli, kuten yleisesti tiedossa on.

Kumitonttu kirjoitti...

Eikä tarvi edes lentää.

Se kyl ihmetyttää, että miten meillä asiat hoidetaan näin, mutta vetelä-euroopassa ne eivät juuttaat tunnu pitävän kiinni "kansainvälisistä sitoumuksistaan" sen enempää kuin Virossa tai Venäjälläkään, kun siellä ei turvapaikkoja myönnetä. Ehkä meille lentää käenpoikia, muut saavat varikset.

Juha Kettunen kirjoitti...

c:tä on tässä noudatettu jo muutama vuosi. Muut ovat epärealistisia tai turhia.

Kumitonttu kirjoitti...

Hienosti kiteytetty!

Anonyymi kirjoitti...

Kohta c). Ja voin huolehtia korvausta vastaan muiden kohtaa c) harjoittavien sairaanhoidosta romahduksen jälkeen.

- lääkäri -

Vasarahammer kirjoitti...

Mikään vaihtoehtoa d) lukuun ottamatta ei estä sitä, että valtio tavalla tai toisella takavarikoi omaisuutesi.

Mielestäni d) ei kuitenkaan ole todellisuudessa mikään vaihtoehto.

Vamen seuranta on suurelta osin pelkkää kärsimystä. On pinnallisia päivänpolitiikan kuplan tapahtumiin keskittyviä juttuja, on propagandaa ja on hömppää. Näistä viimeisin ärsyttää vähiten.

tikkablog kirjoitti...

Lievä d, eli maastamuutto on aito vaihtoehto. Suosittelen kuitenkin kaikille voittajan puolelle siirtymistä. Siellä toimii ns. Sosiaalidemokratiaa kohti hakien mahdollisimman suoraa omaa etua , mitään keinoa kaihtamatta. politiikkaan vaan, toverit!

Becker kirjoitti...

Olen tuota C:tä noudattanut jo muutaman vuoden ja tulen jatkossakin niin tekemään.

vieras kirjoitti...

Ideologiat elävät kauemmin kuin järjestelmät. Järjestelmä voi loppua mutta ideologia jatkaa olemistaan. Se mukautuu olosuhteiden vaihtuessa toiseen olomuotoon jossa se jatkaa.

En tiedä tarviiko Papualle asti mennä. Papualla on se hyvä puoli että siellä ei ole montaa rauhanuskontolaista, vaikka vieressä on Indonesia.

Semmoisenkin tempun voisi tehdä että menisi Venäjälle. Menisi vaikka paluumamuksi Karjalaan. Venäjä ei ole mukana missään ilmastopelleilyssä. Siellä ei myöskään ole sosiaalimamuja. Mongoliaa ja Kiina voisi kans harkita.

Tiedemies kirjoitti...

Kommentoinkin jo toisaalla tuota "tutkimusta". En ota kantaa tähän kirjoitukseen muuten, mutta poliittisesti motivoidut "kyselyt" joiden tuloksia tulkitaan luovasti oman poliittisen agendan tueksi eivät kerro mitään siitä, mitä tosiasiat ovat ja mikä on tieteellisen tutkimuksen todellinen laita. Niin on myös tuon kyselyn osalta.

Suurin osa tutkijoista USA:ssa identifioituu "liberaaleiksi" lähinnä siksi, että republikaanien nykymeininki on niin monella saralla tiedevastainen vaatimalla kreationismia kouluihin ja kieltämällä kantasolututkimuksia esittämällä huuhaaväitteitä rokotteista jne. Tutkijasta ei tosiasiassa tee "vasemmistolaista" se, että hän vastustaa oikeistolaiseksi identifioituvien poliittista sekaantumista politiikkaan (kreationismi, AGW-vastustus, rokotevastustus, kantasolututkimuksen vastustus) , aivan kuten ihmistä ei tee "oikeistolaista" se, jos tämä vastustaa tutkimuksen sensurointia poliittisen korrektiuden tms nimissä. (vrt. feminismi, anti-gmo yms luomuhörhöily).

Se, että joku kuvittelee näin, on ihan samanlainen ongelma kuin se, mitä sillä yritetään vastustaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Nyt yleistät niin pahasti omat subjektiiviset kokemuksesi koskemaan koko Yhdysvaltain henkistä tilaa, että väitteesi on ihan posketon. Joku kreationismi voi sinulle olla merkittävä asia vastustaa, mutta Amerikassa poliittinen keskustelu liikkuu aivan toisella tasolla. Muun muassa Tea Party, jota kannattaa suunnilleen saman verran kuin Persuja täällä, käy oikeasti hyvää poliittista debattia, eikä siellä millään kreationismilla ole juuri minkäänlaista painoarvoa.

Sä oot fiksu kundi, niin suosittelen seuraamaan sikäläistä politiikkaa hiukan pintaa syvemmältä. Amerikassa perustuslaki otetaan hyvin vakavasti ja se käsitellääm jopa ala-asteella niin perusteellisesti, että meidän eurooppalaisten on vaikea sitä hahmottaa. Suomalaiset eivät tunne perustuslakiaan ja sen loukkaaminen ei aiheuta meillä mitään kalabaliikkia. Meillä asevelvolliset vannovat tottelevansa poliittisia johtajia, Amerikassa perustuslakia.

Tiedemies kirjoitti...

Ymmärsit nyt väärin. Tutkijoiden on monin paikoin aivan mahdotonta olla muuta kuin liberaaleja. Tähän on kaksi syytä. Toinen on se että vaikka merkittävä osa republikaanien kannattajista ei aja kreationismia kouluihin, asialla on niin äänekäs osa populaatiosta että käytännössä sitä voi poliittisesti vastustaa vain liittoutumalla liberaalien kanssa.

Tämä pätee monessa muissakin sellaisessa kysymyksessä jossa viimekädessä tiedeyhteisö joutuu poliittisen painostuksen kohteeksi.

Tämä kuitenkin johtaa siihen toiseen syyhyn, eli siihen että liberaalien perusdogmien vastaisia mielipiteitä ei voi ainakaan julkisesti esittää.

Tämä saa asian näyttämään siltä että agw olisi jotenkin "liberaali teoria", jotain mitä konservatiivit toki mielellään korostavat. Samoin kuin evoluution kohdalla.

Demokraatit politisoivat kysymyksen jo 1900-luvun alussa, ja vielä Eisenhowerin kaudella republikaanit olivat tutkijoiden pääasiallinen puolue. 60-luvun suuri pakansekoitus muutti tilanteen päinvastaiseksi.

Suurin osa tutkijoista pitää tilanteen politisoitumista lähinnä kiusallisena. Osa lähtee mukaan jostain syystä. Mutta tilastoissa tämä näkyy. Ihan niinkuin kreationismikin.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä kreationismia voi vastustaa liittoutumatta vasemmiston kanssa, ja juuri esimerkiksi Suomalainen media antaa Tea Partysta täysin vääristyneen kuvan. TP on nimenomaan uskonnonvapauden kannalla ja kannattaa ihmisten oikeutta kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla. Minusta se on parasta "liberalismia" jos yksilönvapaus sitä on. Nykyisin "liberalismi" on pakkosyöttöä eikä valinnanvapautta.

AGW-teoria viehättää juuri näitä pakkosyöttäjiä, ei kai se mikään yllätys sinulle tai minulle voi olla. Se, että totalitaarinen ideologia viehättää akateemisissa piireissä juontaa juurensa syvälle ihmisluontoon, mistä Hankamäen blogissa tehty ansiokas kirja-arvostelu kertoo.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä kreationismia voi vastustaa liittoutumatta vasemmiston kanssa, ja juuri esimerkiksi Suomalainen media antaa Tea Partysta täysin vääristyneen kuvan. TP on nimenomaan uskonnonvapauden kannalla ja kannattaa ihmisten oikeutta kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla. Minusta se on parasta "liberalismia" jos yksilönvapaus sitä on. Nykyisin "liberalismi" on pakkosyöttöä eikä valinnanvapautta.

AGW-teoria viehättää juuri näitä pakkosyöttäjiä, ei kai se mikään yllätys sinulle tai minulle voi olla. Se, että totalitaarinen ideologia viehättää akateemisissa piireissä juontaa juurensa syvälle ihmisluontoon, mistä Hankamäen blogissa tehty ansiokas kirja-arvostelu kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

30-40% USA:n kansalaisista kannatta nuorenmaankreationismia (YEC) eli käytännössä Raamatun kirjaimellista tulkintaa. Jotain kreationismin muotoa kannatta reilusti yli puolet.
Republikaaneista jopa 60% on YEC:n kannattajia.
Kreationismi on merkittävä kysymys USA:n politiikassa, ja ateistiksi tunnustautuminen olisi poliittinen itsemurha USA:ssa.

Koska valta osa Tea Party -liikkeen kannattajista on republikaanien luulen heidän enemmistön olevan kreationisteja.
Monet heidän johtohahmonsa ovat kreationisteja kuten Palin ja Bachmann.

Kumitonttu kirjoitti...

No meillä uskotaan horoskooppeihin (joka kolmas nainen), rotuoppeihin (mustat ovat valkoisia huonompia ja siksi tarvitsevat valtion suojelua), marxilaiseen talousteoriaan uskoo 3/4 suomalaisista, panteistiset new-age uskonnot ovat villinneet puolet kansasta jne. Eli väitteesi ei johda mihinkään, se on sisällöllisesti tyhjä.

Tea Partyssa varmasti on keskivertoa enemmän kreationisteja, mutta ei se tee ihmisestä jotenkin infantiilia jos hän uskoo Jumalaan. Elämä ja yhteiskunnallinen toiminta ja sen hyvyys tai huonous ei ole kiinni ihmisen uskonnollisesta vakaumuksesta.

Jos näin olisi, niin uskovaiset voisivat yhtä hyvin perustein vaatia, että ei-uskovaiset eivät saa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. No, islamilaisessa maailmassahan niin onkin.

Tiedemies kirjoitti...

Ei kreationismin vastustaminen tarkoita mitään muuta kuin että yritetään estää säätämästä kieltoja joilla poistettaisiin biologian opetuksen keskeisimpiä asioita.

Yrität taas siivota sympatisoimastasi liikkeestä jotain mitä et itse kannata, ja haluat nähdä asian kaksijakoisena vaikka se ei ole.

Kari kirjoitti...

Yhdysvallat on valtavan suuri maa, jossa on brittivallan perintönä enemmistövaalitapa.
Edustajanhuoneen jäsenet valitaan yhden edustajan vaalipiireistä, joiden rajat piirretään uusiksi kymmenen vuoden välein. Rajojen piirtäminen on osavaltiotason keskeisiä politiikan kysymyksiä. Rajat onkin vuosien saatossa piirretty niin,että suuri osa vaalipiireistä on varmoja demokraatti- tai republikaanipiirejä. Tästä seuraa se, että tärkeimmät vaalit ovatkin puolueitten esivaalit, joissa puolueen ehdokas valitaan. Näitä esivaaleja Tea Partyn edustajat ovat alkaneet voittaa puoluejohdon kauhuksi.
Kaksipuoluejärjestelmän toinen piirre on se, että puolueiden sisällä erot ovat suuria. New Yorkin republikaani on vapaamielisempi kuin Texasin demokraatti.

Kumitonttu kirjoitti...

Ei kreationismin vastustaminen tarkoita mitään muuta kuin

Jos joku haluaa opettaa lapsilleen kreationismia, niin opettakoon. Se on hänen oikeutensa. Sinä et nyt tunnu ymmärtävän, että vasemmistoliberaalit ovat heistä yhtä vastenmielisiä kuin kreationismi on sinusta. Julkinen koulu opettaa aina valtaapitävien arvoja.

Kumitonttu kirjoitti...

New Yorkin republikaani on vapaamielisempi kuin Texasin demokraatti.

Kyllä, näin se menee. Mielenkiintoista on ollut katsella suomalaista valtamediaa, joka Soininvaaran johdolla suitsutti Obaman valintaa. He muistivat jatkuvasti kertoa mielipiteenään, että Bush oli kaikkien aikojen huonoin presidentti. Nyt kun Obama on paljastunut vielä huonommaksi, niin missään ei asiasta hiiskuta.

Valkea kirjoitti...

Olen nim. Tiedemiestä vastaan väittelemisen veteraani, joten totean seuraavaa:

Nim. Tiedemiehellä on taipumus esittää pintapuolisesti hyvältä kuulostavia väitteitä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Mustat ovat Usan epätieteellisin kansanosa. Mustien joukossa kirjaimelliseen luomiskertomukseen (joko Raamatun tai Koraanin) uskominen on hyvin yleistä. Mustilla on paljon epätieteellisiä uskomuksia, esim. monet mustat uskovat, että Aids on joidenkin tarkemmin määrittelemättömien valkoisten tiedemiesten mustia vastaan kehittämä tauti, jota on levitetty rokotteiden mukana mustiin. Useimmiten yli yhdeksänkymmentä prosenttia mustista kannattaa demokraatteja. Silti suurin osa tiedemiehistä on liittoutunut demokraattien kanssa. Tiedemiehet kannattavat demokraatteja siitä syystä, että demokraatit kannattavat tuhlailevimpia tiedemenoja ja suurinta sosiaalivaltiota, joka vaatii tuekseen monenlaista sosiaalista, taloudellista, tilastollista jne. tutkimusta. Tiedemiehet pystyvät älykkyydellään rationalisoimaan itselleen mitä tahansa poliittisia liittoutumia, kunhan he saavat itselleen maksimaalisen paljon valtion rahaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Olen Valkean kanssa samalla linjalla. Rahan merkitystä ei voi vähätellä tässä suhteessa. On ilmiselvää, että tiedemiehet kannattavat sitä yhteiskunnallista voimatekijää, joka suhtautuu heidän rahoittamiseensa myönteisemmin. Asian kiistäminen on älytöntä, koska samanlainen muuttuja on tunnistettavissa kaikkien käyttäytymisessä. Ihminen joka uskoo selviävänsä omillaan ei ole innostunut maksamaan muiden velttoilusta.