tiistai 12. marraskuuta 2013

Islamin opeilla avaruuteen

Gravity



Moonbattery-blogissa on tuo yllä näkyvä Zakir Naik -nimisen imaamin twitter-kommentti. Naik lienee ainakin hyvin suosittu ja suurta arvonantoa nauttiva uskonoppinut. Wikipedian mukaan hän kannattaa islamista luopuvien tappamista, mikäli nämä aloittavat islamin arvostelun. Hänen mielestään Osama bin-Ladenin terrorismi vääräuskoisia kohtaan on oikein ja täysin islamin oppien mukaista. Naik on sadan vaikutusvaltaisimman intialaisen joukossa ja viidensadan merkittävimmän muslimin joukossa, ja tänä vuonna hänet nimettiin "Vuoden muslimiksi" sekä Dubaissa että Malesiassa.

Samalla tavalla kuin Neuvostoliitto aikoinaan uhkasi länttä, sen tilalle on noussut eurooppalaisen (ja vähemmässä määrin amerikkalaisen) viidennen kolonnan vasemmistointellektuellien myötävaikutuksella islamilainen sosialismi. Naikin kaltaisten uskonoppineiden asema ei anna minkäänlaista viitettä rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuudelle lännen ja muslimimaailman kesken. Neuvostoliitto kaatui loppujen lopuksi taloudelliseen konkurssiin, mutta islamilaisella maailmalla ei tätä uhkaa ole näköpiirissä. Suurin osa muslimimaista on niin rutiköyhiä, että konkurssi ei millään muotoa heikentäisi asukkaiden taloudellista asemaa. Kun maat vielä sijaitsevat eteläisillä leveyspiireillä, asumisen edellytyksiin ei edes tarvita kivikautista elintasoa korkeampaa astetta.

On vaikea aavistaa, mikä loppujen lopuksi tulee kaatamaan islamin. Tosiasia kuitenkin on, että kuten kaikki uskonnot ennen islamia, niin myös islamin aika joskus päättyy. Islam pysyy vallassa kaikkialla siellä, missä koulutus, sivistys ja älyllinen uteliaisuus loistavat poissaolollaan. Länsimaissa on vaarana, että meidän taloudellinen suorituskykymme kuihtuu sosialismin, sääntelyn ja sananvapauden rajoitusten lisääntyessä. Silloin olemme haavoittuvaisia islamin edessä. Kehityksestä on nähtävissä pieniä esimerkkejä, kun mietitään, ketkä suhtautuvat jo nyt tällä hetkellä kaikkein "suvaitsevaisimmin" (sic!) islamiin ja vaativat sen pilkkaamisen ja arvostelun kieltämistä. Näiden samojen tahojen käsissä tulevaisuutemme voi olla sulautua islamin vaikutuspiiriin.

Toisena, toivotumpana ja todennäköisempänä vaihtoehtona on länsimaisen tieteen ja koulutuksen jatkuva arvostus. Jollain aikavälillä elintasoero lännen ja köyhän muslimimaailman välillä repeää niin suureksi, että islamin edellytykset kahlita kansalaistensa elämää kutistuvat yhtä olemattomiksi kuin Itä-Saksan raja-aitojen kyky sulkea kansalaisten silmät kilpailevan ideologian voitonmarssilta. Vaikkei juuri kukaan osannut edes 80-luvulla aavistaa sosialistileirin äkillistä kuolemaa, olen toivottavasti väärässä kun uskon, että islamin kuolema on kuitenkin aikaisintaan muutaman sukupolven päässä. Valoa tunneliin ei edes se tosiasia, että muslimien määrä länsimaissa kasvaa ja heidän inhimillisemmät tulkintansa uskonnostaan luultavasti yleistyvät. Islamin uskonpuhdistus ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys kuten ei ollut Lutherinkaan ennen kirjapainon keksimistä. Jos islam joskus myöntyy siihen, että maallinen laki eroaa uskonnollisesta sharia-laista, niin sen jälkeen kyse ei enää olekaan islamista. Niin kauan kuin islam toimii työkaluna vallanhimoisille, ahdasmielisille kiihkoilijoille, ei ole millään tavalla oletettavaa, että minkäänlainen uskonpuhdistus voisi saada jalansijaa uskonnollisten johtajien keskuudessa. Eihän Neuvostoliittokaan loppujen lopuksi kaatunut kommunistipuolueen tekemiin kansalaisten elämänlaadun parantamiseen tähtääviin uudistuksiin, vaan ne uudistukset tehtiin ulkoisen paineen luoman pakon edessä. Kommunistijohtajilla ei ollut mitään syytä tai tarvetta innovoida ja kehittää sosialismia kansalaisten eduksi. Eikä sitä ole imaameillakaan.

9 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Itselläni on samansuuntainen kutina islamin luhistumisen suhteen. Siinä vaiheessa kun länsimaat eivät enää tarvitse Lähi-idän öljyä tai ovat itse islamisaation tms takia kykenemättömiä elättämään syöpäkasvainta nimeltä islamilaisuus, voi tapahtua kummia.

Kumitonttu kirjoitti...

Jotain tuollaista. Uskonto on kuitenkin viime kädessä oman kulttuurinsa tuotos ja samalla tavalla kuin roomalaiset lopettivat uskomasta vanhoihin kreikkalaisiin jumaliin maailmankuvansa kehittyessä, samalla tavalla kristinuskolle kävi ensin uskonpuhdistuksessa ja nyt näyttää käyvän uudelleen. Ei islam voi olla täysin immuuni ulkopuolisten kulttuurien invaasiolle, vaikka sen sisäänrakennettu ominaisuus käännynnäisten tappamisesta tietty tehokkaammin estää muslimia kääntymästä kuin mihin kristinusko pystyy.

Kun islam alkaa menettää valtaansa, se ensin räjähtänee täysiin liekkeihin, mistä nykyinen valtavirta islamin radikalisoituminen antaa viitteitä. Kun mennään sukupolvi pari eteenpäin, nuoret muslimit joutuvat valitsemaan joko länsimaisen elämäntavan tai beduiinien ja veikkaan edellisen voittavan. Mikä tulee tilalle, on epäselvää. Ehkä jokin panteismi kuten Euroopassa on tapahtumassa tai sitten joku uusi mystiikasta voimansa ammentava luonnonusko. Mistä tietää.

Anonyymi kirjoitti...

Sikäli islam muistuttaa pitkälti viheruskoa, että siinäkin allahin laki sekoittuu maalliseen lakiin ja hallitsee täydellisesti kaikkia elämän osa-alueita ja jopa jokapäiväisiä arkirutiineita.

Muuten islamilla ei liene muuta annettavaa kannattajilleen kuin a) helpot vastaukset jokapäiväisiin asioihin, mikä voi selittää joidenkin ilmeisesti henkisesti jälkeenjääneiden länsimaisten kääntymises islamiin. Ei tarvitse itse ajatella mitään, päättää mitään, eikä ottaa vastuuta mistään, kun kaikki on valmiiksi saneltu. B) Kutsu kaikkien muiden tappamiseen, joka ilmeisesti vetoaa joihinkin heikkolahjaisiin tai mielisairaisiin yksilöihin ja c) täydellinen vastakkainasettelu länsimaisen elämäntavan kanssa, mistä nähdäkseni nykyislam ammentaa voimansa.

Islam on vaarallinen monella tapaa, koska a) sen kannattajista löytyy niin sekopäisiä hulluja, ettei ihminen osaa edes kuvitella, mihin kaikkeen he pystyvät. Vrt. täysien siviilikoneiden kaappaaminen ja niiden lennättäminen rakennuksia päin. B) heidän hivutustaktiikkansa muutta päivä päivältä meidän maailmaamme heidän maailmakseen, joka on totalitäärinen ja epäinhimillinen, ja tämän annetaan tapahtua valtaapitävien ja median siunauksella, mikä tarkoittaa, että islam jatkaa kommunismin aloittamaa myyräntyötä ja nakertaa yhteiskuntamme peruspilareita, kunnes ne luhistuvat ja kalifaatin aika koittaa, c) edellä mainitut ovat jo todella vittumaisia kohtia.

Islamin tuhoamista ei pitäisi jättää yksin muslimien harteille, koska siinä tapauksessa tuhoutuu meidänkin yhtieskuntamallimme. Liberaalina noin muuten sanoisin, että pitäkää tunkkinne ja tehkää mitä lystäätte, mutta älkää tulko tänne äbäläwäbälöimään. Mutta kun yhteiskuntamme ei ole liberaali, kaikkia asioita ei voi liberaalein opein hoitaa. Briteissä esim. sharialaki lienee jo integroitu joiltain osin paikalliseen lainsäädäntöön ja tietyissä siviiliasioissa tuomion antaa shariatuomioistuin. Niin että sitä kirkkoa sinne Mekkaan odotellessa, meidän pitäisi ryhtyä aktiivisiin toimiin.

Pörri

Aarne kirjoitti...

Jos vihreiden kannattajista vain viidennes on miehiä ja persujen kannattajista sama osuus naisia, kysymyksessä on miesten ja naisten sota. Puolueiden näkemyserot ovat vain pintaa, jolla yritetään jallittaa ja mustamaalata vastapuolta, peittää todelliset motiivit ja motivoida omia.

Sama on islamin ja muiden uskontojen kanssa. Ne ovat näennäisesti toista mieltä kuin vaikkapa lesbofeminismi, mutta niiden kannatus nousee samasta. Pohjimmiltaan siitä, että kun kannattajakunnan valtaosa saa tulonsa julkisista varoista, tulee motiivi tukea vahvaa keskusvaltaa, joka takaa nämä tulonjaot.

Vastapuolena on liberalismi, joka on skeptinen kaikkia totalitaristisia aatteita ja yksilönvapauden rajoituksia kohtaan. Liberalismin ytimessä länsimaissa ovat miehet, jotka kokevat, ettei hyvinvointivaltio pahemmin heitä hyödytä. Jos miehellä menee hyvin, hän maksaa koko lystin. Jos hänellä menee huonosti, hän putoaa suoraan läpi kaikkien turvaverkkojen puliukoksi tai vankilaan.

Koska tulonsiirroista hyötyvien ryhmien ja sukupuolten edut ovat samat, ne dominoivat tiedotusvälineitä. Näennäisissä konflikteissa yleensä ainakin toinen "osapuoli" saa yleisön sympatian ja uhristatuksen. Tietämätön kuvittelee, että uskovaiset ja vastaavat olisivat fanaatikkoja, jotka jotenkin pitäisivät periaatteistaan ja määrittelisivät itsensä sen mukaan.

Todelllisuudessa fanaattisuus seuraa konformismista ja halusta ajaa omia henkilökohtaisia etuja joukkovoimalla. Sama ihminen, joka juuri on suu vaahdossa karjunut, ettei lehtihyllyssä saa näkyä tissejä, karjuu hetken päästä yhtä innokkaasti, että siinä on pakko näkyä homoilua (tai päinvastoin) jos se nyt on mielipide, jota kulloinkin kuuluu ajaa.

Liberalismi on demonisoitu niin syvästi, että sitä vältetään mainitsemasta edes halventavassa merkityksessä. On aika paljon asioita, joita ilman miehet kokevat pärjäävänsä, mutta nämä eristetään toisistaan ja selitetään jollain psyykkisellä heikkoudella.

Yksi vastustaa maahanmuuttoa koska hän pelkää, että hänellä on pienempi muna kuin mustilla. Toinen kirjoittelee törkeyksiä toimittajista koska hän on pullossakasvanut nuori nörtti, joka ei osaa käyttäytyä. Kolmas äänestää EU:ta vastaan koska hän on melkein lukutaidoton syrjäseudun pitkäaikaistyötön. Neljäs haluaa rajoittaa sosiaalitukia koska hän saa tyydytystä köyhien kyykytyksestä lennellessään yksityissuihkarillaan. Viides vastustaa jotain uskontoa koska hän on, no, foobikko.

Nämä kaikki kannat nousevat - ainakin maltillisissa määrin - kuitenkin vain siitä ajatuksesta, että keskusvalta voisi kerätä vähemmän rahaa ja pomottaa hallintoalamaisia vähemmän. Niiden vastustus taas siitä, että keskushallintoa pidetään omana turvana ja liberaalit kannat nähdään vain haluna tuhota meitä kaikkia suojeleva yksimielisyys ja suoja.

Islam on tässä täydellinen kumppani, koska se on sekä hyvä että paha. Jos mies vastustaa sitä, hän on natsi ja foobikko. Jos ei, hän kannattaa naisten ympärileikkauksia (jotka eivät liity islamiin vaan ovat vanhempi ja naisten ylläpitämä perinne), terrorismia (vaikka militantteja kannattavat nimenomaan naiset enemmän kaikissa maissa Afganistanista Britanniaan), naisten sortoa (vaikka paljasta pintaa ja vapaata seksiä haluavat meilläkin sensuroida nimenomaan naiset) jne.

Se on ilmiö, missä sekä sen demonisointi että ihannointi sataa valtaapitävien ja korrektien mielipidejohtajien laariin. Sen näkeminen teologiana vain hämärtää todellisuutta entisestään. Todellisuudessa se on poliittinen ilmiö, jossa jemeniläisen kyläpäällikön ja espoolaisen hyvinvointiprojektikoordinaattorin edut kohtaavat.

Aarne kirjoitti...

On täysin varmaa, ettei tuo mies itse vähääkään usko että maailma olisi litteä, tai että hän muutenkaan kirjoittelisi aitoja mielipiteitään.

Hän on aivan tavallinen pyrkyri, joka haluaa julkisuutta ja asemia, ja ajatteli, ettei näin häröä julkilausumaa ole varmaan kukaan kokeillut. Ehkä sillä saisi vähän huomiota ja vaikka jonkun munaamaan itsensä suuttumalla ja vihapuhumalla.

tikkablog kirjoitti...

Niinhän sirä sanotaan että Neukut kaatoi farkut, cocacola, rokki ja hampurilaiset. Ja niihin se kaatuu muhamettilaisuuskin.

Kumitonttu kirjoitti...

Loistava analyysi Aarnelta, kiitokset!

Ja mitä mainioin onelineri Tikalta!

Kumitonttu kirjoitti...

Ja Pörriltä - kirjoitin siihen aamulla vastauksen mutta olen sen jonnekin näemmä sössinyt, kun ei sitä mistään löydy. Sellaista AT-käsittelyn osaamista tämän pöydän ääressä...

DuPont kirjoitti...

Kuten tikkablog edellä sanoi, hyvinvointiahan islamilaiset yhteiskunnat eniten kaipaavat. Heikäläisten malli sitä vaan ei tarjoa. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, millaista yhteiskuntajärjestelmää nämä maat voisivat toteuttaa, kun islamistiset, sosialistiset ja armeijajohtoiset mallit ovat kaikki kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.

Olisiko vihdoin aika ottaa mallia länsimaista? Sekään tosin ei ole helppoa, koska eihän demokratiaa synnytetä tyhjästä. Arabimailla kun ei ole mitään perinteitä demokratiasta.

Paljon tulee kuohumaan noissa maissa tulevaisuudessakin. Olisivatko maita, joiden maahanmuuttoa tulisi vastedeskin harkita ihan tosissaan? Niin paljon kuin syyrialaisia säälinkin, en haluaisi heitä silti tänne. Seuraukset kun voivat olla ikäviä.