Onks tämä oikein?

Torstain Ali&Husu -radio-ohjelmassa (Yle Puhe - Areena) vieraili Ben Zyskowicz. Ben on tullut tutuksi Kimmo Sasin läheisenä työtoverina - sanavalinta on tarkoituksellinen, koska herrat edustavat Kokoomuksen liberaalisiipeä, vaikkakin esimerkiksi Wikipediassa BZ mainitaan kuuluvan "oikeistosiipeen". Toki vasta 80-luvulla valtakunnan politiikkaan läpimurron tehnyt BZ ei ole remonttimies Ilkkojen Kanerva ja Suominen tai Pertti Salolainen tapaan. Silti BZ:n pitäminen puolueen "oikeistosiipeen" kuuluvana vain siksi, että hän ei ole konttinut polvillaan Neuvosto-kommunismin edessä on lievästi sanottuna vääristynyttä. BZ on hyvinvointivaltion äänekäs puolestapuhuja, ja toteaa haastattelussa edustavansa "Kokoomuksen valtavirtaa". Kuten muistamme fascismin ja korporaatioiden menneisyydestä, BZ:n ideologia edustaa korporatismia.

BZ totesi ohjelmassa, että poliitikkojen palkkojen pitäisi olla suhteessa vastuuseen - suurempi vastuu on poliitikolla kuin yritysjohtajalla, hän väitti. Jälkimmäinen vastaa "vain" joidenkin tuhansien ihmisten työpaikoista - poliitikot miljoonien. BZ:n mielestä suomalainen yhteiskunta on poliitikkojen toiminnan tulos - ei kansalaisten vapaaehtoisen toiminnan:

Jos yrityksen työntekijöiden leipä on kiinni sen toimitusjohtajan työstä ja strategiasta, niin eikö Suomen kansan menestys ja onni ole kiinni niistä puitteista, joita suomalaiset poliitikot luo Suomessa yrittämiselle, työntekemiselle, menestykselle? Mistä nää puitteet tulee - tuleeks ne jostain taivaasta? Suomi on maailman paras maa. Se johtuu siitä että Suomessa on ahkeria ihmisiä, työtä tekeviä ihmisiä, mut kuka luo nää puitteet?

Ansio ei ole hallituksen, ansio ei ole eduskunnan, ansio ei ole poliitikkojen, jotka kuuluvat alimpaan kastiin. Ansio on virkamiesten. Mä oon sitä mieltä että meillä on huippuvirkamiehiä, mut ne tienaa saman verran kuin pääministeri. Otetaan joku Veli Sundbäck. Teki koko uransa ulkoministeriön palveluksessa, aivan huippu-huippuvirkamies. Sen jälkeen se oli ollu Nokiassa vuoden ja se oli tienannu enemmän ku koko edeltävällä urallaan valtion virkamiehenä yhteensä. Onks tämä oikein?

Pauli Vahtera jossain kolumnissaan männä vuosina totesi, että Suomessa on enemmän virkamiesmiljonäärejä kuin yrittäjämiljonäärejä. Kun Sekoomuksen "oikeistosiipeen" kuuluva luottamustoimessa oleva mies antaa tukensa moiselle kehitykselle, on turha odottaa asioiden paranevan. Luottamustoimi on osa-aikainen tai täysipäiväinen. Rahaa tulee maksaa ajankäytön mukaan, ja pyrkijöitä niihin hommiin on, joten kysynnän ja tarjonnan lain mukaan nykyisiä poliitikkojen palkkoja voisi laskea roimasti.

Vielä 30-luvulla poliitikot hankkivat uran ensin jossain muualla eikä kukaan odottanutkaan, että poliitikko elättää itsensä kansan siivellä. Poliitikoiksi hakeutui kyvykkäitä ihmisiä, jotka olivat menestyneet muissa hommissa, ja lopetettuaan yhteiskunnallisen vaikuttamisensa, he palasivat muihin töihin. Heille oli aitoa kysyntää muuallakin kuin virkatehtävissä ja erilaisissa NGO-järjestöissä tai crony capitalismiin kuuluvissa liberaalin fascismin synnyttämissä valtio-omisteisissa yrityksissä, laitoksissa tai virastoissa.

Koska politiikkaan nousee ihmisiä aivan eri lähtökohdista ja erilaisilla henkisillä ja fyysisillä resursseilla, on selvää että edustajien luottamustoimessaan antama panos kansakunnalle vaihtelee suuresti. Kansanedustajat sanan täydessä mitassa edustavat kansaa - ovat sen läpileikkaus. Siellä on toki keskimääräistä enemmän korkeastikoulutettua väkeä ja miesenemmistö, mutta se on varsin hyvä kuva aikuisväestöstä lukuun ottamatta syrjäytyneitä, joita eduskunnassa ei ole ensimmäistäkään.

Luottamustoimi ei kuitenkaan ole työpaikka, jossa samasta työstä maksetaan palkkaa tulosten mukaan. Luottamustoimessa - sen sijaan - kaikilla on sama palkka riippumatta siitä miten pätevä henkilö on. Ahkeruus, älykkyys tai ammattitaito ei ratkaise ansiotasoa, minkä takia poliitikot ovat luoneet erilaisia virityksiä valtionyritysten hallintoneuvostoihin ja yksityisiin säätiöihin lisätäkseen ansiotasoaan. Näihin virityksiin mukaan nostetaan pitkään politiikassa olleet sillä edellytyksellä, että he ovat olleet systeemille uskollisia eivätkä yrittäneet sooloilla populistisesti paheksumalla poliittista korruptiota.

Kun kenraali Waldén meni tapaamaan eduskuntaan pääministeri Svinhufvudia 30-luvun alussa, tämän työpöydän laatikko repsahti rikkinäisenä lattialle. Suurliikemiehenä omaisuuden ansainnut Waldén kehotti pääministeriä korjaamaan laatikon, johon pääministeri kivahti ärtyneenä, että "heti kun Suomen köyhällä kansalla on niin paljon verotettavaa varallisuutta, että siitä riittää minun laatikoideni korjaamiseen, niin minä voin sen kyllä korjauttaa". Samalla tavalla Waldén maksoi aina omistaan työlounaansa Mannerheimin kanssa, koska katsoi ettei ollut oikeutettu syömään köyhän kansan kustannuksella.

Mistä on tullut tämä poliitikkojen sukupolvi, joka katsoo olevansa oikeutettu siipeilemään? Minun arvioni on, että se on hyvinvointiyhteiskunnan pitkään jatkuneen henkisen moraalikadon seurausta.