keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Herätkää - tollot!

Saksassa käydään mielenkiintoista keskustelua eri politiikan alueista toisin kuin Suomessa, jossa yksi totuus on luonut ilmapiirin, joka perustuu konsensukseen. Sen mukaan keskustelussa tavoitellaan jonkin asteista yksimielisyyttä, jonka kaikki voivat jakaa. Toisten mielipiteiden loukkaaminen on kiellettyä, koska mielipiteet ovat näkemyksen mukaan yhtä arvokkaita. Itse en usko tuollaiseen konsensus lässytykseen vaan pidän sitä huonompien mielipiteiden esittäjien keinona estää omien mielipiteittensä arvostelu. Nyt Saksassa kohistaan erään maahanmuuttajan, entisen muslimin antamasta tv-haastattelusta:

Muslimille on kunnia-asia tappaa islamin puolesta ja suurin kunnia on kuolla sen puolesta, eli uhrata lapsuudesta saakka alkanut elämä islamille. Pienestä pitäen lapsi on kasvatettu siihen, että muslimin elämä kuuluu Allahille - sillä ei ole väliä onko siinä järkeä tai onko se epäinhimillistä. Juutalaisia olen aina vihannut luonnostani, en ole juuri tarvinnut siihen opetusta. Miksikö? Olen käynyt koraanikoulua ennen kuin muutin Saksaan. Lapsuudesta asti ja läpi koko kouluajan olen kuullut, että "Juutalaiset ovat pahoja, he ovat Jumalan vihollisia, he eivät ole ihmisiä, he ovat Jumalan kiroamia, osa heistä on muuttunut apinoiksi". Koraanin antama kuva juutalaisista iskostettiin minuun pienestä pitäen. He ovat vihollisiani ja halveksuntani kohde. Haluan tappaa heidät ja sama koskee myös kristittyjä ja muita vääräuskoisia.

Muslimille kaikki muut ovat halveksittuja vääräuskoisia ja vihaan heitä kaikkia yhtä lailla. Kristityt ovat vääräuskoisia, budhistit ja ateistit arvottomia, jotka voivat saada arvonsa takaisin vain kääntymällä islamiin. Maailman tulee kääntyä islamiin eli imaamien johdettavaksi ja islamilaisten johtajien alaisiksi. Ei-muslimien maailma on "sotien talo", kun taas islamilainen maailma on "rauhan talo". Koko maailman kääntäminen islamilaiseksi on koko islamin ydin, ja jokaisen kunnon muslimin vilpitön tavoite. Käännyttää Eurooppa ja täyttää Muhammedin vaatimukset. Jos epäilet näitä pyrkimyksiä tai Muhammedin elämää ja islamin opetuksia, näitä ehdottomia totuuksia, niin kristityn kannalta on pähkähullua kutsua islamia rauhan uskonnoksi. Näen itse ainoastaan taktiset syyt siihen, että muslimit haluavat olla korostamatta tätä islamin puolta ei-muslimeille. He haluavat uskotella kristityille, että he eivät muka ole ottamassa Eurooppaa haltuunsa. Islamin olemassaolon tarkoitus ja päämäärä on vallata nukkuva Eurooppa.

Koraani on Allahin puhetta Muhammedille ja se on pyhä ja muuttumaton kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Sitä ei saa muuttaa, sitä ei voi tulkita ajan vaatimusten mukaisesti. Islamin väkivaltaisten määräysten kaikenlainen pehmentäminen sen saattamiseksi yhdenmukaiseksi länsimaisen yhteiskunnan kanssa on islamin pilkkaamista. Jos inhoat ääri-islamilaisia niin inhoat islamia sen puhtaimmassa muodossaan. He paastoavat, rukoilevat, noudattavat määräyksiä ja ovat valmiita tappamaan täyttääkseen islamin lait. Islamin oppeja noudattava ihminen on fanaatikko tai islamisti. Kaikki mitä Muhammed teki on jumalallista. Jos hänen joukkonsa valtasivat kaupungin tai raiskasivat vääräuskoisen, kaikella on Allahin hyväksyntä. Islamin tai Muhammedin arvosteleminen on synneistä suurin. Sillä pyritään vain varmistamaan aivopesun teho. Islamista luopuvat pitää tappaa, jotta kukaan ei pääse kyseenalaistamaan islamia sisältä päin.

Muslimiveljeskunta alkoi jo 60-luvulla suunnitella Euroopan valtaamista. Monet asiat joita nyt todistamme ovat noiden suunnitelmien seurausta. Väitin kirjassani, että "jokainen muslimi on potentiaalinen terroristi", minkä kustantaja vaati poistettavaksi, koska niin ei saa sanoa. Vastasin voivani todistaa sen. Jokainen tunnollinen muslimi ottaa Koraanin kirjaimellisesti ja siellä oikeutetaan vääräuskoisten tappaminen. Olen henkilökohtaisesti nähnyt, miten kristityille valehteleminen oikeutetaan. Se mitä puhutaan yhteisön ulkopuolelle eroaa kuin yö päivästä sen kanssa, mitä muslimit puhuvat keskenään, kotona ja moskeijoissa. Olen järkyttynyt miten sinisilmäisiä kristityt ovat. Islamin kaikkein keskeisimpien tavoitteiden kieltäminen on länsimaiden itsepetosta.

Koraani on kirjoitettu käskymuodossa: "Mene ja tapa". Se ei ole filosofiaa. Lapset kasvatetaan siihen eikä mitään toivoa ole ennen kuin naiset ymmärtävät että heitä käytetään hyväksi ja kohdellaan kaltoin. Haluan että te eurooppalaiset avaatte silmänne. On hyvä suvaita naapurien tapoja jos he ovat kristittyjä, mutta totuuden kieltäminen islamin suhten - suvaitsevaisuuden nimissä - on silkkaa tyhmyyttä, josta saatte maksaa kovan hinnan.

Nassim Ben Iman (H/T Tundra Tabloids)

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei täällä herätä. Aina kun on ollut muutaman päivän jossain hieman kauempana ja palaa Suomeen takaisin, joka kerta huomaa, miten helvetin tyhmiä ja naurettavia asioita täällä pidetään esillä ja miten vitun tyhmiä kaikki "hiilineutraali kaupunki" ja muut vastaavat hankkeet oikein ovatkaan.

Muualla pääsääntöisesti edes yritetään ajaa omaa etua, vaikka usein väärin keinoin, myönnetään. Mutta täällä ilmeisesti päättäjät ja virkamiehet kaikin keinoin yrittävät ajaa kaikkien muiden paitsi suomalaisten (ja amerikkalaisten ja israelilaisten) etua.

Juuri tällä hetkellä Iltasanomien nettiversion etusivun pääuutisen otsikko on: "Tanskalaissarja raivostuttaa - miehet arvostelevat edessään seisovaa alastonta naista"

Onneksi olkoon Suomi, hyvin pyyhkii!!

t. Pörri Orava

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa oli kuva Bill Cosbyn nimiin laitetusta lausunnosta. Cosby kiiistää kirjoittaneensa sen.

http://urbanlegends.about.com/od/billcosby/a/I-Am-76-And-I-Am-Tired-By-Bill-Cosby.htm

Anonyymi kirjoitti...

Sanoiko Bill Cosby oikeasti tuon mikä näkyy kuvatekstissä? Eikös Cosby ole sanonut montakin kertaa neekereille että menkää ny sinne kouluun ja sit töihin kuin olisitte jo. Jos on sanonut niin Cosby on viisas mies. Jos Cosby tosiaan vastustaa islamia niin hän on vieläkin viisaampi.

Anonyymi kirjoitti...

Auts. Ja suurin osa fiksuista päättäjistämme ei usko tätä asiaa, ei varmaan vielä sittenkään kun pommit alkavat räjähdellä Helsingissä ja Itäkeskukseen meno vääräuskoiselle lähentelee itsemurhaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogikirjoitus on hyvä käännös Nassim Ben Imanin haastattelusta. Kiitokset bloggarille.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=2u9BNpLThqA

Videohaastattelun yläkulmassa on merkintä "pi-news", joka osoittautui ainakin minulle ennentuntemattomani blogin nimeksi http://www.pi-news.org


acc

Becker kirjoitti...

Ja Ruotsissa on jo yhdellä moskeijalla lupa kiekua rukouskutsu Perjantaisin. Pian se lupa on kaikilla ja joka päivä.
Fittjan moskeijan ensikiekuntaa oli tietysti kuuntelemassa politiikan ja median edustajat, jotka olivat ihastuksesta ällikällä.
Naapurimaan kansalaisten tyhmyys on jotain aivan käsittämätöntä.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Anolle, joka vastasi Vieraalle ennen kuin tämä edes ehti kysyä.

Toivotaan ettei Itäkeskuksessa ala pommit paukahdella, mutta rehellisesti sanoen uskon niin kyllä tapahtuvan. Aikaa voi mennä joitain vuosia, mutta kyllä siellä jo pommi muhii jossain.

Acc, niinpä olikin!

Anonyymi kirjoitti...

Suomen kannattaisi katsoa Baltian maiden ja Venäjän suuntaan. Ulkomaalaispolitiikkaan kannattaisi ottaa mieluummin mallia Baltian maista kuin muista Pohjoismaista. Pohjoismaat ovat pikemminkin varoittava esimerkki huonosta maahanmuuttopolitiikasta. Venäjä taas on pato, jota kautta ei montaa maahanpyrkijää saavu tänne.

Luullakseni selvin ero Helsingin ja Tallinnan välillä on siinä että siellä ei näe afrikkalaisia eikä lähi-itäläisiä. Jos näkeekin niin todennäköisimmin ne ovat käymässä siellä Suomesta tai Ruotsista käsin. Muualla Virossa niitä näkee tietysti vieläkin vähemmän. Sama taitaa olla myös Latviassa ja Liettuassa.

Viroon, Latviaan, ja Liettuaan ei käytännössä saavu pakolaisia, turvapaikanhakijoita, eikä sellaisia jotka väittävät olevansa niitä. Siellä ei käytännössä ole sosiaalimamuja. Baltian maat eivät tieten tahtoen hanki niitä. Toiseksi heidän tarjoamat tuet ja palvelut ovat olemattomia. Viidakkorumpu on varmasti kertonut tuon Afrikkaan ja Lähi-itään ja muualle. Joitakin satunnaisyksilöitä saapuu mutta yleensä ne käyttävät Baltiaa vain läpikulkualueena josta ne jatkavat Suomeen, Ruotsiin tai Länsi-Eurooppaan.

Baltian maat ovat EU:n jäseniä ja ovat allekirjoittaneet samat "kansainväliset sopimukset" kuin Suomi, mutta niihin ei pyri helppoheikkejä. Baltian maita kohtaan ei ole kohdistunut mitään paheksuntaa EU:n, mokuttajien eikä ihmisoikeusjärjestöjen taholta eikä niitä vastaan ole suunnattu pakotteita eikä toimepiteitä.

Baltian maat eivät harrasta maailmanhalaamista, ruotsalaistyylistä moraalista pätemistä ja jeesustelua, eivätkä ne mieti että "mitä ne meistä ajattelee".

Vuorentaustan Joulupukki Ylöjärvi Reipasta savutonta raitista valkoista joulua kaikille tilaajilleni Tilaukset tiedustelut: Osoitteenne, toiveaikahaarukkane alustavasti, Sähköpostilla yhteydenottonne kirjoitti...

Jouluinen kysymys: Voitko suurentaa Billy Cosby ja islam kuvan niin pukkikin näkisi mitä siinä lukee?

Joulupukki

PS: Joulupukki vastustaa rajatonta maahanmuuttoa ja islamia

PS: Tässä maassa riittää yksi taruolento

Kumitonttu kirjoitti...

Tältä sivulta kopioin kuvan Bill Cosbysta.