torstai 9. toukokuuta 2013

Konservatiivit, sosialistit ja libertaarit

Käytyä keskustelua Jaskan blogissa seurannut lukijani laittoi minulle oheisen sähköpostin. Nyt kipinkapin joka poika ja tyttö kirjakaupoille hankkimaan George Watsonin kirja The lost literature of socialism.

"...kirjailija osoittaa, kuinka sosialismi oli konservatiivinen, nostalginen vastaus kapitalismin uusiin ja radikaaleihin ajatuksiin, eikä suinkaan vastaus köyhien ongelmiin. On ollut jopa sosialistisia kuninkaita - Napoleon III oli yksi heistä."

Marxilainen kommunismi perustuu vapaan markkinatalouden, joka uhkasi yhteiskunnallista järjestystä ja valtarakenteita, vastustamiseen. Vapaat markkinat aiheuttivat odottamatonta sosiaalista liikehdintää matalammista sosiaaliluokista ylöspäin ja vastaavasti ylemmistä alaspäin. Meidän elinaikanamme vastaavan koki Margaret Thatcher, jonka vaatimukset markkinoiden vapauttamisesta johtivat Englannissa valtavaan sosiaaliseen kuohuntaan, koska valtio oli kansallistanut melkein kaiken mahdollisen teollisen toiminnan.

Konservatiivit ja Työväenpuolue olivat yhdessä sitoutuneet suureen julkiseen sektoriin, jossa sääntely kasvoi huippuunsa juuri ennen Thatcherin valtaannousua ja poliittinen eliitti oli sementoinut asemansa ulkoparlamentaarisen ay-liikkeen avulla. Tämä tilanne kuvasti hyvin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun asetelmia, joissa konservatiivit ja sosialistit liittoutuivat pitääkseen vapaiden markkinoiden kannattajat (liberaalit) pois vallasta.

Nykyaikaisen sosialistisen hyvinvointivaltion luojana pidetyn Bismarckin ajatuksia yhteiskunnallisesta suunnittelusta kannattivat Englannissa konservatiivit - Tory-puolue - koska uskoivat sen takaavan heidän pysymisensä vallassa heikentämällä sosialistien (Labour-puolue) vaatimusten perustaa. Englannin julkinen terveydenhuolto (NHS) oli toryn luomus - ei sosialistien. On helppoa leimata sosialistit pahoiksi, mutta pitää muistaa, että myös konservatiiveilla oli (vastaavat) omat syynsä taistella liberalismia - siis vapaita markkinoita - vastaan. Sosialistit halusivat konservatiivien vallan itselleen eivätkä suinkaan kansalle (siis markkinoille). Sosialismi on edelleen leimallisesti "älykköjen" puolue. Heitä houkuttelee mahdollisuus päästä johtamaan kansojen syviä rivejä samalla tavalla kuin kristityt valtasivat Rooman valtakunnan säilyttäen samat valtarakenteet nostaen esiin vain uudet kasvot ja rituaalit.

Kannattaa muistaa, että (a) konservatiivit ja liberaalit tarkoitivat sata vuotta sitten eri asioita kuin tänä päivänä. (b) Valtaapitävää eliittiä vastustavat ovat toisilleen (1900-luvun alun konservatiivit ja sosialistit tai "edistykselliset") nykyisin läheisempiä keskenään, sekä molemmat vastustavat yhdessä vapaiden markkinoiden kannattajia (entisiä liberaaleja), joita nykyisin kutsutaan Yhdysvalloissa konservatiiveiksi.

Thatcher ja Reagan saivat omien puolueidensa sisällä voimakkaan opposition, joka olisi mielellään nähnyt vanhojen valtarakenteiden säilyvän ja siksi olivat valmiita liittoutumaan mieluummin toisen valtapuolueen kanssa kuin olevan valmiita avaamaan pandoran lipasta vapaille markkinavoimille. Hyvinvointivaltio - tai valtiokapitalismi - on tämän liittolaissuhteen symboli. Kennedyn, Nixonin ja Bushin perheet edustavat amerikkalaista valtiokapitalismia samalla tavalla kuin John Major ja David Cameron valtiokapitalismia Englannissa

3 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Sosialidemokratialla oli paikkansa ja ansionsa työläisten elinolojen kehittäjänä. Tai tarkemmin sanoen siinä, että sosialismin uhka pakotti oikeiston kehittämään sosiaaliturvaa, mikä oikein olikin. Valitettavasti koneisto jäi päälle ja ajoi överiksi.

Kumitonttu kirjoitti...

En mä sitä sosiaalidemokraattien ansiona näe vaan yleisen elintason nousun, eli tiede- ja teollisuusmiesten sinnikkyyden takia saimme nauttia teollistumisen luomasta vauraudesta. Ei siinä montaa sosiaalidemnokraattia näkynyt kun vaikka metsäteollisuutta Suomeen luotiin. Demarit kunnostautuivat lähinnä sitten siellä jakopuolella, ja perustelivat verotusta "yhteiskuntarauhalla". Kyllä minäkin antaisin omistani jos joku uhkaisi muuten vetää turpiin tai jopa hengiltä, muta onko se sitten oikeasti muka ryöstäjän "ansiota", jota kannattaa ihailla tai arvostaa?

vieras kirjoitti...

1700-1800-lukujen konservatiivit yleensä olivat myönteisempiä kristilliselle arvoille. Klassisia liberaaleja eli talousliberaaleja ja sosialisteja yhdisti se että ne olivat usein kristinuskokielteisiä. Toisaalta jotkin juutalaiset olivat liberaaleja ja jotkut taas sosialisteja, mutta oli niitä konservatiivinenkin joukossa. Yhtä lailla juutalaisvastaisuutta tai juutalaismyönteisyyttä oli aikojen kulessa eri pääryhmien keskuudessa.

Akateemisen vasemmiston/kulttuurivasemmiston tausta on yleensä yläluokassa, aatelistossa, porvaristossa tai akateemisissa piireissä. Jos Napoleon III oli sosialistikuningas niin voi kai sen laittaa siihen vertailuryhmään.

Olisi kai Bismarck voinut kysyä esimieheltään eli kuninkaalta/keisarilta että lähetänkö sotilasastot lahtaamaan työntekijät tehtaisiin tai jos niitä on kadulla mielenosoittamassa tai mellakoimassa niin lahtaanko siellä? No vaihtoehtoisena ratkaisuna hän päätyi siihen että säätää sitten lain tapaturmavakuutuksesta ja eläkkeistä jos se rauhoittaa heidät. Sitä miten paljon tuo kiristi Preussin kuningaskunnan tai Saksan keisarikunnan verotusta, siitä en ole kuullut.

Bismarck muuten yritti kieltää demaripuolueen toiminnan, joten ei häntä voi lähtökohtaisesti pitää sosialismin/sosialidemokratian kannattajana. Minä lähetin joskus Kumikselle ne viestit asian tiimoilta.