tiistai 28. toukokuuta 2013

Valtion tukiohjelmat

Helsingin Totuuden päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai potkut, kun yhtiön hallitus kyllästyi Pentikäisen toimintatapoihin. Oman käsitykseni mukaan Pentikäinen oli varsin pätevä omassa varsinaisessa toimessaan eli toimituksen esimiehenä, päätoimittajana. Vaikka Pentikäinen olikin syvästi uskonnollisesta perhestä, oli hän pohjimmiltaan melko tyypillinen vasemmistoliberaali. 1900-luvulla suomalaisten pappien enemmistö tuli alemman keskiluokan maaseututaustaisista perheistä, ja se näkyi myös kirkon konservatiivisuudessa. Nykyisin kirkkoa miehittävät 60-luvun taistolaisradikalismin hengenheimolaiset, kuten Tarja Halonen tai Terho Pursainen (Sirppi ja risti 2.5.2013) esimerkeillään osoittavat.

Pentikäinen ei tietojeni mukaan ollut kuitenkaan omillaan varsinaisen liiketoiminnan johtamisen osalta, eli suomeksi sanottuna liiketoimintasuunnitelma ja sen toteuttaminen olivat hänen heikkouksiaan. Tässä tapauksessa sekoilu nettilehden maksumuurin kanssa ja printtilehden muuttaminen tabloid-kokoon sysäsivät lehden talouden rennosta liu'usta tanakkaan syöksyyn, mikä sai hallituksen painamaan toimitusjohtajan heittoistuimen nappulaa. Joku voi pitää päätöstä hätäilynä, mutta hallituksessa istuu Herlinin johdolla kovia konkareita, jotka eivät ole kiinnostuneet päätoimittajan selityksistä vaan kirjanpitäjän antamista luvuista.

Uusi virkaa tekevä päätoimittaja Riikka Venäläinen ei muuta lehden poliittista linjaa vasemmistoliberaalista kaupunkilaisesta sinkkunaisen kepeästä NYT-henkisestä edistyksellisestä linjasta. Tämän aamun lehden etusivun uutinen presidenti Barack Obaman katoavasta vallasta on kuvaava. Siinä mainitaan kaikki neljä asiaa, jotka liberaali cityvasemmisto on ottanut marxilaisten esikuviensa tavoin omiksi iskulauseikseen:
aselait, siirtolaislait, ilmastolait ja valtion tukiohjelmat
Tuossa mainitaan nykyisen poliittisen eliitin keskeiset poliittiset ongelmat. Talouspolitiikka eli valtion tukiaiset kuvaavat hyvin, miksi "suomalaisen työntekijän puolustajana" profiloituva Perussuomalaiset menestyy. Siirtolaislait ja ilmastolait osoittavat, miksi Sekoomus ja demarit menestyvät.



Olen melko varma että Riikka Venäläinen sen enempää kuin uudeksi päätoimittajaksi valittava henkilökään eivät saa Helsingin Totuutta enää pelastettua. Pelastus vaatisi toimittajien enemmistön irtisanomista, ja se ei käytännössä ole mahdollista. Kun Riikka kertoo haastatteluissaan, että lehti alkaa kuunnella tarkalla korvalla lukijoitaan, niin arvatkaapa keitä heidän jäljellä olevat lukijansa ovat: kaltaisiani vaiko Riikan kaltaisia?

10 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Levikki on ollut vapaassa pudotuksessa jo vuosia. Sitä ei helpolla käännetä edes tasaiselle.

Uutispätkässä esiintyi toimituksen luottamusmies Jussi Ahlroth palestiinalaishuivissa. Se kuva kertoi kaiken olennaisen, eli Helsingin Totuuden voi unohtaa. Mikään oleellinen ei muutu.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut rehellisesti ymmälläni siitä valtavasta julkisuudesta ja mediatilasta, jonka jonkun toimittajan erottaminen on saanut. Se oli pääaiheena eilen jokaisessa uutislähetyksessä ja tänään sitä syväluodattiin molemmissa aamutelkkareissa. Mitvit? Aivan kuin valtakunnan presidentti olisi erotettu maanpetoksesta johtuen.

Ehkä tämä kertoo siitä, että toimittajia todellisuudessa kiinnostavat vain heidän omat juttunsa ja propagandan levittäminen. Kommunisti Saska Saarikoskikin on todennut, että toimittajan työtä on tyhmän kansan valistaminen oikeamilisillä, hyvillä mielipiteillä.

Mutta silti, ketä kiinnostaa? Kuka lukee Hesaria muussa mielessä kuin Pahkasian korvikkeena, paitsi punavihreät hörhöt? Ei lehti tästä miksikään muutu. Meille muille on aivan yhdentekevää, kuka siellä päsmäröi.

t. Pörri Orava

Kumitonttu kirjoitti...

Vai oli pojalla pale-huivi kaulassa. No se kyl kuvaa ketkä tekevät ja samalla myös keille tehdään.

Hellettä pukkaa...

Anonyymi kirjoitti...

Anna Kontulan FB-sivulla Annan kätyrit riukuttavat siitä, kuinka oikeistolainen ja "pimeä" Hesari on.

Kumitonttu kirjoitti...

Pörrin tavoin ihmettelen miksi Pentikäisen ero oli niin iso uutinen, vaikka en itse enää seuraakaan telkkarista uutisia. Pikkutonttuna muistan kun leikittiin mökin lattialla ja kun radiouutiset alkoivat leikki loppui kuin seinään ja jatkui kun uutiset oli ohi. Silloin ei juuri muuta kanavaa ulkomaailmaan ollut. Nyt onneksi on.

Kontulan kaverien kauhistelu Hesarin oikeistolaisuudesta selittyy sillä, että he ovat niin saatanan kaukana vasemmalla, että jopa vihkisormus näyttää sijaitsevan äärioikealla.

tikkablog kirjoitti...

Hesarin maksumuuripelleily lopetti HSn nettisivujen selailun omalla kohdallani siihen päivään. Olisinko kertana muutaman jonkun kaverien lähettämän linkin sieltä avannut sen jälkeen. Eipä ole mikään elämässä muuttunut paitsi että olen löytänyt uusia uutissivuja, lähinnä ulkomailta.

Helsingin Totuus on tutuin kirjaimin kuvailtuna EVVK. Lehden linja on varmasti lukijoidensa näköinen jatkossakin, cityvihreys valtaa lisää alaa, ja kohta jo lienee otsikoita pysäköintimaksujen korotuksista tai ilmastovanhempien uusimmista tempauksista kaupungin puistossa punkkutonkka kourassa. vai onko nuo enemmän NYT-liitteen osastoa.

Anonyymi kirjoitti...

Näin oli pales huivilla eteenpäin. Mutta ei se ole sen parempaa Aamulehdellä, lopetin juuri sen tilauksen kun joka viikko oli vuoronperään lesboa tai homoa tai palestiinlaisten kurjuutta sivu tolkulla. Sillä eivät hyysärit ymmärrä sitä että Mohammed kumosi kaikki Mekan aikana näkemänsä ns. rauhan näyt Medinan aikana saamillaan näyillä joita nyt jihad-tyypit noudattaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Aamulehti oli Matti Apusen aikaan ihan luettavissa oleva, mut ei sitä nykyään mikään erota. Kuten toteat, on löytynyt uusia ulkomaisia sivustoja joita lukee mielellään ja joilla on oikeaa asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Muutenkin uutisointi on ollut merkillistä viime aikoina. Koko viikko on kohkattu siitä, että ensimmäinen nainen aloittaa mp-poliisina. Ihan hienoa, mutta miksi asia pitää uutisoida joka päivä uudestaan?

Hesarissa on joka päivä joku homostelu-uutinen, Ei mene päivääkään, ettei olisi.

vieras kirjoitti...

Jostain ihme syystä on parempi seurata ulkomaisia medioita tiettyjen aihepiirien osalta. Suomalaiset mediat ovat enimmäkseen pelkkiä punavihereliitin propagandakanavia joilla se yrittää aivopestä kansaa ja ylläpitää omaa ideologiaa ja oman selitysmallin mukaista todellisuutta.

Voisi todeta että media on typeryksiä varten. Se jolla on omat kanavat ja verkostot joita pitkin saa tietoja, se ei tarvitse mediaa. Stalin ei luottanut mediaan vaan käytti vakoilijoita keinona hankkia tietoja.

Se mitä päästetään julkaistavaksi julkisuuteen ei tarkoita sitä että kabineteissa tai saunan lauteilla tms. kuulisi samaa.

Joku Kekkonen ei varmaan tarvinnut mediaa koska hän sai haluamansa tiedot neuvonantajilta, virkamiehiltä, Suojelupoliisilta, kenraaleilta, diplomaateilta, Tehtaankadulta, Kremlistä tms.

Ennen muinoin lehdet olivat puoluelehtiä tai jonkin puolueen, aatteen, ideologian tai katsantokannan kannattajia. Näin niitä saattoi suhteuttaa paremmin asianyhteyksiin, kokonaisuuksiin ja jatkumoihin. Näin niihin osasi suhtautua asiaankuuluvasti. Kuluttajansuoja oli parempi koska lehdestä tiesi mitä mieltä se on mistäkin.