keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Estelle matkalla Gazaan

Kahden vuoden takaisen Gaza Flotillan jälkimainingeissa purjehtii ruotsalaisen "aktivistiryhmän" omistama Estelle-laiva kohti Gazaa. Alus purjehtii Suomen lipun alla, mutta aluksen kotimaalla ei ole mitään merkitystä tällaisissa tapauksissa. Kovin moni ulkomainen ei varmaan edes erota Suomen ja Ruotsin lippuja toisistaan sen paremmin kuin kovin moni suomalainen tuntisi Belgian tai Luxemburgin.

Ylen uutisen mukaan laivalla on mukana turkulainen Wellu Koivisto, jonka mukaan
- Estellen apu on lähinnä symbolinen ele. Laivan lasti ei pysty kauheasti auttamaan 1,6 miljoonaa ihmistä. Estelle onkin 90 prosenttisesti tiedotusväline, sanoo Wellu Koivisto.
Väkisin nousee mieleen yhtymäkohtia eräästä toisesta provokaatiosta eli islamista tehty "Muslimien viattomuus", jota tiukan linjan uskonnolliset tahot käyttivät hyväkseen ruokkiakseen länsimaiden vastaisia tuntemuksia. NATO julkaisi afganistanilaisille oppaan, jossa kerrotaan kulttuurieroista, jotka voivat häiritä afgaaneja. Vaikka enemmistö afgaanimiehistä ei osaa lukea, oppaassa kerrotaan mm. että länsimaissa läpsitään toisiaan selkään kiitokseksi hyvin suoritetusta tehtävästä. Ja kun länsimainen heittäytyy kanssasi oikein tuttavalliseksi, hän saattaa nostaa jalkansa pöydälle, mistä ei kannata loukkaantua, koska kengänpohjien näyttäminen tai kengillä kohti heittäminen ei kuulu länsimaisessa kulttuurissa loukkaaviin asioihin.

Kaksi vuotta sitten laivoilla oli suklaan ja kuukautissuojien lisäksi pari kontillista aseita, joiden joutumista Gazaa valvovan Hamasin käsiin Israel koittaa merisaarrolla estää. Israelhan ei siis ollut kieltämässä saattueen tavaroiden toimittamista - aseita lukuun ottamatta - Gazaan vaan vaati sen kuljettamista maanteitse voidakseen valvoa kuorman purkua Ashdodin satamakaupungissa. Gazaa johtava Hamas, jota länsimaat pitävät terroristijärjestönä, ei ole osoittanut kykenevänsä valvomaan alueeltaan tehtäviä raketti-iskuja Israeliin, joten Israelin on tehtävä se itse.

Kuukausi sitten kirjoitin (Palestiinalaiset islamin uhreina 2.9.2012), että Hamas pysyy vallassa lähinnä keräämällä veroja alueelle salakuljetetuista tavaroista. Tavaroita salakuljetetaan alueelle Egyptistä tunneleita pitkin. Egyptiä johtava Muslimiveljeskunta ei suinkaan ole Israelin ystävä, mutta se kokee salakuljetuksen oman valtiollisen suvereniteettinsa loukkauksena. Egypti on lisännyt Israelin hiljaisella hyväksynnällä sotilaallista voimaansa Siinailla vastoin rauhansopimuksen ehtoja, ja syntyneissä kahakoissa on kuollut egyptiläisiä rajavartijoita. Kiinni jääneet gazalaiset Egypti hirtti, mikä ei ole aiheuttanut mitään meteliä länsimaisessa lehdistössä tai punavihreissä blogeissa.

Israel on pyytänyt EU:ta huolehtimaan, että se ei laske laivaa alueeltaan rikkomaan kansainvälisen oikeuden mukaista Gazan merisaartoa. Poistuessaan laivan on tehtävä ilmoitus määränpäästään EU:n rajavalvonnan vuoksi, ja väärä ilmoitus on tietenkin rangaistava rikos. Kaksi vuotta sitten Turkkia johtava islamistinen hallinto salli laivan lähteä ja ujutti matkaan joukon terroristeja, jotka saivat surmansa hyökättyään helikopterista laskettujen israelilaissotilaiden kimppuun. Tällä kertaa Turkki on ilmeisesti haluton toistamaan virhettään eivätkä Pohjois-Afrikan valtiotkaan anna käyttää aluevesiään moiseen provokaatioon, joten ilmeisesti EU:n on loppujen lopuksi laivan kulku pysäytettävä.
Poliittinen ja julkinen painostus on kuitenkin juuri Israelia kohtaan, jolla on avaimet käsissään tämän Gazan saarron avaamisessa, painottaa Koivisto.
Kuten juuri totesin (Palestiinalaisvaltio - Jordania 1.10.2012), avaimet palestiinalaiskonfliktin päättymiseen ovat arabien itsensä käsissä. Kaikkein helpoin ratkaisu olisi syrjäyttää Jordaniaa johtava hashemiitti-hallinto, joka käyttää omia kansalaisiaan keppihevosena ylläpitääkseen juutalaisvastaisia mielikuvia omilla kansalaisillaan ja länsimaisessa älymystössä.

Toisin kuin Lähi-idän konfliktin muut osapuolet, Israel minimoi kaikki siviileihin kohdistuvat inhimilliset tragediat. Israel antoi Hamasin johtajan Ismail Haniyehin lankomiehen tulla hoidettavaksi israelilaissairaalaan. Se ei anna kuolemantuomioita palestiinalaisterroristeille, jotka ovat tappaneet Israelin kansalaisia. Osoituksena arvostuksestaan elämää kohtaan, Israel vaihtaa yli tuhat palestiinalaisvankia yhtä juutalaissotilasta vastaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitat kai Luxembourgin ja Alankomaiden lippuja?

Eräs Isä kirjoitti...

Väkivaltainen antisemitismi ei mitenkään loppunut 1945, vaan näköjään on vahvistumassa koko ajan. Johtuneeko islamin leviämisestä, mitä monet suomalaisetkin ovat edistämässä?

Kumitonttu kirjoitti...

Ano - hienosti alleviivattu!

Eräs isä, havaintosi tukevat omaakin käsitystäni, jonka mukaan juutalaisvastaisuus on voimistunut. Perinteisen amerikkavastaisuuden lisäksi siihen on yhdistynyt uskontovastainen maailmankatsomus, jossa kaikki valtauskonnot nähdään naurettavina ja niiden harjoittajat typeryksinä.

Jaassu kirjoitti...

Eipä tuo vasemmisto juurikaan tunnu välittävän esim. tällaisista uutisista.
Jos noita laivalla menijöitä oikeasti kiinnostaisi Gazalaisten hyvinvointi niin heidän tulisi reagoida tällaisiin.

Failures of Criminal Justice in Gaza
October 3, 2012
This 43-page report documents extensive violations by Hamas security services, including warrantless arrests, failure to inform families promptly of detainees’ whereabouts, and subjecting detainees to torture. It also documents violations of detainees’ rights by prosecutors and courts. Military courts frequently try civilians, in violation of international law. Prosecutors often deny detainees access to a lawyer, and courts have failed to uphold detainees’ due process rights in cases of warrantless arrest and abusive interrogations, Human Rights Watch found.

http://www.hrw.org/reports/2012/10/03/abusive-system-0

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä linkki, kiitoksia.

Jos eurovasemmistoa kiinnostaisi gazalaisten hyvinvointi, he tekisivät kaikkensa kaataakseen sieltä Hamasin.