maanantai 7. marraskuuta 2011

Äärivasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa IV

Mikä jumalaton soppa olisi syntynyt, jos olisi paljastunut, että nämä poliisiasemalle polttopulloja heitelleet olisivat joskus olleet kansallismielisiä:

Aktivistit viskoivat polttopulloja Keravan poliisiaseman oviin
Keski-Uudenmaan poliisin Keravan toimisto joutui polttopulloiskun kohteeksi varhain sunnuntaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut.

"Palo sammui alkuunsa, mutta se aiheutti ovien tummumista", kertoo rikoskomisario Markku Tuominen.

Erikoisen iskun tekijäksi ilmoittautui verkossa "FAI – Epämuodollisen anarkistifederaation pohjoinen jaosto". Aktivistipiirien suosimalla Takku.net -foorumilla julkaistussa manifestissaan ryhmä kertoo heittäneensä kaikkiaan kuusi pulloa asemalle. Viestin mukaan anarkistien tavoitteena ei ollut polttaa rakennusta.

Ryhmä ilmoittaa halunsa toimia "luonnon, eläinten ja elämän riistoa vastaan, riistoa jota poliisit ovat valtion koneiston etujoukoissa valvomassa ja ylläpitämässä".

Rikoskomisario Tuominen pitää iskun kohdetta, poliisiaseman ovea, perin erikoisena valintana. Keski-Uudellamaalla ei ole myöskään sattunut lähiaikoina poliisin ja aktivistien välikohtauksia, joista aktivistit olisivat voineet saada kimmokkeen tekoon.

Keski-Uudenmaan poliisi ei tunne entuudestaan iskun tehnyttä ryhmää. Seuraavaksi poliisi tutkii, ovatko tekijät tallentuneet alueen turvakameroihin.

Vielä nähdään, että asia ei herätä mitään keskustelua. Eikä sen sinänsä tarvitsekaan, koska kyllä vasemmiston taipumus väkivaltaan on jo tiedossamme. Keskustelun puute tulee, päinvastoin, alleviivaamaan sen, kuinka vasemmalle kallellaan media, poliittinen eliitti ja yleinen ilmapiiri Suomessa on.

12 kommenttia:

jadfh kirjoitti...

Säälittävää räpellystä anarkoilta. Jäi pikkujoulusika grillaamatta!

Vasarahammer kirjoitti...

"...vasemmiston taipumus väkivaltaan on jo tiedossamme."

Vasemmistolla on alhainen kynnys väkivallan käyttöön, koska sekä media että johtavat poliitikot "ymmärtävät" vasemmiston väkivaltaa. Se johtuu köyhyydestä ja turhautumisesta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen. Väkivallan taustalta löytyy "yhteiskunnallisia syitä", joilla väkivalta voidaan selittää.

Jos väkivalta lisäksi kohdistuu "äärioikeistolaisiin", väkivallan kohde on todellisuudessa vastuussa väkivallasta ja ansainnut sen.

Vasemmiston väkivalta menettää yhteiskunnallisen hyväksyntänsä, jos se menee liian pitkälle eli jos mellakoiden tuhovoima kasvaa liian suureksi.

Tiedemies kirjoitti...

Offtopic:
Yksityisautoilu on sosialismia. Argumentti on kokolailla se, mitä minäkin olen yrittänyt sinulle esittää.

Anonyymi kirjoitti...

Sosialistina olen oikein mielissäni Tiedemiehen linkistä. Nyt kun terveyskeskusten, kirjastojen, yliopistojen, lastentarhojen ja joukkoliikenteen lisäksi myös yksityisautoilukin on sosialismia, luulisi sosialismille löytyvän kannatusta myös keskiluokkaisten ja keski-ikäisten miesten taholta.

Ehkä se Kumitonttukin vielä löytää sisältään pienen punikin :)

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos CGBS, VH, TM ja SK.

Kaikki on sosialismia. Tavoite on saavutettu.

Tiedemies kirjoitti...

Shampanjasosialismia.

LS kirjoitti...

Walter Block - The Privatization of Roads and Highways

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos linkistä LS. Pystytkö lyhyesti referoimaan Blockin kirjoituksen ydinasian?

LS kirjoitti...

Kiitos linkistä LS. Pystytkö lyhyesti referoimaan Blockin kirjoituksen ydinasian?

Kuten Tiedemiehen linkkaamassa tekstissä sanotaan Tarkalleen ottaen ei ole kyse siitä, että yksityisautoilussa sinänsä olisi mitään erityisen sosialistista. Kyse on siitä, että nykyisessä laajuudessa yksityisautoilu perustuu sosialistiselle liikenneinfrastruktuurille. Vielä tarkennuksena, että Suomessa on kyllä yksityisiä pikkuteitä.

Block käsittelee asiaa taloudellisten näkökohtien lisäksi myös turvallisuutta (voiko valtio merkittävästi vähentää liikenneonnettomuuksia ja siten kuolonuhrien määrää).

Tilanne olisi suunnilleen sama jos ruokakauppojen toiminta olisi sosialisoitu. Kansalaiset saisivat valtiolta ruokakuponkeja joilla saisi valtion ruokavarastosta ruokaa. Kun talousliberaalit ja libertaarit ehdottaisivat ruoanmyynnin yksityistämistä vastassa olisivat ne tavalliset sosialidemokraattiset vastaväiteet: Ruokakauppiaat tulisivat kiskomaan kiskurihintoja ruoasta ja köyhät kuolisivat nälkään. Lisäksi ruoan laatu olisi huonoa ja kauppiaat eivät edes siitä juuri välittäisi.

Sama asia teiden yksityistämisessä. Jos tiet yksityistetään, ne rapistuvat koska niitä ei tulla juuri huoltamaan. Lisäksi onnettomuuksien määrä räjähtää käsiin. Juuri tällasisia asioita Block käsittelee.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos LS. Tuolla tavalla esitettynä autoilu on varainsiirtoa autoilijoilta julkisen liikenteen matkustajille, palokunnalle, sairaanhoidolle ja lähikauppiaalle. Autoilijoiden ryöstämistä voinee sinänsä pitää sosialismina, mutta tieverkon rakentamista ei mitenkään yksiselitteisesti. Tieverkon rakentaminen vaati aikoinaan valtion rahoittajaksi, koska yksityisillä ei ollut sellaisia taloudellisia resursseja. Tieverkko on luonteltaan myös kilpailua rajoittava, joten herää kysymys, missä määrin on tavoiteltavaa sysätä sen rakentaminen markkinoille. Olisi nimittäin aika huvittavaa, kun omistussuhteen muuttuessa pitäisi maksaa saapumisesta uudelle tielle aina erikseen. Huvittavaksi tilanne muuttuisi, jos seuraavan tieosuuden omistaja ei suostuisi myymään käyttöoikeuttaan, jolloin kaikki kyseisen tienpätkän sijoitukset muuttuisivat arvottomiksi. En osaa kuvitella mitään muuta tapaa hoitaa tämä kuin ottamalla tieverkko julkiseen hallintaan ja sallimalla sen rajaton käyttö. Vähän niin kuin se esimerkki kaivoonkusemisesta, mitä Tidari on käsitellyt usein kirjoituksissaan.

LS kirjoitti...

Autoilijoiden ryöstämistä voinee sinänsä pitää sosialismina, mutta tieverkon rakentamista ei mitenkään yksiselitteisesti.

Julkinen tieverkko on yksikäsitteisesti sosialismia (poislukien yksityiset pikkutiet). Mutta autoilijat eivät ns. loisi verorahoilla. Päinvastoin, autovero ja polttoainevero tuottavat paljon suuremmat verotulot kuin mitä tieverkon ylläpito maksaa. Autoilu on siis tavallaan tulonsiirtoa autoiloijoilta ei-autoilijoille.

Tieverkko on luonteltaan myös kilpailua rajoittava, joten herää kysymys, missä määrin on tavoiteltavaa sysätä sen rakentaminen markkinoille.

Juuri tällaisiin kysymyksiin Block vastaa kirjassaan (luettavissa ilmaiseksi .pdf ja .epub). Tuossa linkissä on aika hyvä esittely kirjasta. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen.

Vähän niin kuin se esimerkki kaivoonkusemisesta, mitä Tidari on käsitellyt usein kirjoituksissaan.

Ööh, en muista tuota. Olisiko sinulla antaa linkkiä?

Kumitonttu kirjoitti...

No pitää yrittää lukaista. Tiedän, että mun pitäisi perehtyä paljon enemmän eri ideologien taustoihin, joten otan nöyränä kaikki vinkit vastaan.

Hehheh... Sanavahvari workman!