Sisäsiittoisuudesta maahanmuuttoon

Sammalkieli vinkkasi kommentissaan Hajnalin linjasta, joka esittää suomalaisen avioliittokäytännön olevan lähempänä itäistä kuin läntistä kulttuuria. Maantieteellisesti asia on helppo uskoa, vaikkakin Ruotsin vallan aika ohjasi kovalla kädellä suomalaisia kohti läntistä elämäntapaa. Ironmistress kirjoitti omassa blogissaan samasta aiheesta.

Jos Raamattua syyllistetään ahtaista katsomuksista ja ilonpilaamisesta, tulee toisaalta todeta, että osa sen tabuista oli elämää suojelevia. On mahdotonta sanoa, mitä muinaissuomalaiset ajattelivat alaikäisten sukupuolisesta loukkaamisesta, mutta kristinoppi ei kysymystä sivuuttanut. Agricolan Uuden Testamentin suomennos uhkaili kuolemalla niitä, jotka "piltteihin" kajosivat.
(Teemu Keskisarja, Kyynelten Kallio)

Keskisarjan ainutlaatuisen tutkimuksen mukaan lapsiin sekaantumisesta ei 1600-1700 -lukujen oikeudenkäyntipöytäkirjoista löydy edes kymmenesosaa eläimiinsekaantujien määrästä. Toki todistamisen vaikeus on pidettävä mielessä, koska ilman vanhempien aloitetta ei todisteita ns. syntynyt - sanan täydessä merkityksessä. Myös naisia oli syytettyinä poikasten kanssa makaamisesta. Jos tuomiota ei annettu, ilmiantajan kaula oli katkolla väärän valan vuoksi.

Salavuoteus oli toisaalta myös sallittua, jos pariskunta oli ilmaissut aikomuksensa avioitua. Kaikki aikeet eivät tietenkään toteutuneet, mutta nainen ei ollut sukunsa omaisuutta siinä mielessä, etteikö hänellä ollut tosiasiallista mahdollisuutta elää omaa elämäänsä valitsemansa miehen kanssa. Perheen miesten syytökset eivät olisi tällaisissa tilanteissa johtaneet tuomioon, eikä niitä siksi tehtykään. Huoraaminen kun ei maaseudulla ollut ollenkaan yleistä, toisin kuin kaupungeissa, olisi monen nuoren miehen elämä kulkenut seksiin pakkoavioliittojen kautta. Se olisi puolestaan johtanut neitsyyden säilyttämisen vartiointiin, kuten monissa muissa kulttuureissa. Usein yksin eläneen naisen olikin helpompi tekaista tarina raiskatuksi joutumisestaan kuin vetää mukaansa "salavuoteudesta" naapurin tai oma isäntä, jota tilanteessa uhkasi kuolemantuomio.

On syytä muistaa, että sukurutsalla oli eri merkitys kuin nykyisin. Silloin sukurutsasta - ja siis kuolemantuomiosta - puhuttiin, jos esimerkiksi mies makasi vaimonsa sisaren tai nainen miehensä veljen. Eli sisarusten kesken jo pelkkien nesteiden (kun tarkkaa mekanismia siittämisestä ei tunnettu) joutuminen kosketuksiin oli kiellettyä. Sotien ja katovuosien aikaan säännöstä joustettiin, mutta silti puheet suomalaisten sisäsiittoisuudesta ovat poliittisia tarkoitusperiltään.

Poliittisia siinä mielessä, että nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa perustellaan "geeniperimän laajentamisella". Kuitenkin eurooppalaisten oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Keski-Euroopassa lähisukulaisten pariutuminen oli selvästi yleisempää kuin Suomessa. Vastaavasti esimerkiksi vuonoissaan asuvilla norjalaisilla lähisukulaisten liitot olivat yleisiä - toisin kuin Suomessa.

Naisrauhan rikkominen eli raiskaus sikälikin erottaa kristityt kansat esimerkiksi muslimeista, että Mooseksen laki ei velvoittanut verikostoon ehdoitta, vaan oli maallista lakia armeliaampi. Kuitenkin jo tuolloin, raiskattu joutui suuremman häpeän kohteeksi kuin raiskaaja. Maalahdelta tiedetään jopa jumalanpalveluksen aikaan kirkossa raiskaajan kaverien esittäneen laulun, jossa ylistettiin raiskaajaa. Tapaus jäi jälkipolvien tietoon, koska raiskatun isä vaati korvauksia.

Tehoton todistamistaakka ei tietenkään puolusta väitettä läpi sormien katsomista, sillä yhteisöllä oli toki keinonsa suojella itseään. Osa hirviöistä tapettiin kyläläisten kesken ilman tuomioistuimien vaivaamista selvissä tapauksissa. On täyttä utopiaa väittää, että miehet - ylhäiset ja rahvaat - olisivat yksissä tuumin asettuneen naisia vastaan. Jos naisella oli isä, veli tai mies, hänellä oli nykypäivänkin mittapuulla hyvät edellytykset pysyä turvassa.

Paavi Aleksanteri III oli varhaiskeskiajalla määrännyt, että vasta VII sukupolvi saatiin vihkiä keskenään. Ohjetta yritettiin noudattaa myös Pahanteon Kaaressa vuodelta 1734, mutta käytännön tasolla tiedetään, että poikkeuksia tapahtui varsinkin yläluokassa, kun pienessä maassa ei riittänyt eliittiä ja virkakuntaa loputtomiin korpikansan elätettäväksi. Joka tapauksessa, oleellisinta on, että tältäkin osin suomalainen kulttuuri on eronnut ihan jo lähtökohdiltaan Lähi-idän Kuu-uskonnosta nykyisine seuraajineen. Aroilla ja jokilaaksoissa oli erilaiset elämisen edellytykset, ja ne on edelleen nähtävissä heijastuksina eri kulttuurien luomissa uskonnollisissa moraalikäsityksissä.