lauantai 24. marraskuuta 2012

Keskusjohtoinen tiede

YK:n ilmastosopimus, jonka merkittävin saavutus on ns. Kioton sopimus on ylikansallisen ja ulkoparlamentaarisen IPCC:n keskeinen työrukkanen. Järjestön johtajana työskentelee Christiana Figueres. Christinan isä oli maan presidentti ja vahvatahtoinen sosialisti. Myös veljensä toimi maan presidenttinä ja yllättävää kyllä isänsä kanssa eri linjoilla. Christina vastasi haastattelussaan, miksi pitää nykyisestä työstään:
Se on maailman hienoin työpaikka, koska tehtävämme on innostaa eri maiden hallituksia, yrityksiä ja järjestöjä jatkamaan ihmiskunnan historian suurinta muutosta. Teollinen vallankumous oli sekin suuri muutos, mutta se ei tapahtunut minkään voimakkaan keskusvallan ohjaamana. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on keskusjohtoista, koska hallitukset ovat päättäneet noudattaa tiedemaailman neuvoja. Se on siis aivan erilainen muutos, joka pysyvästi vaikuttaa kaikkien elämään uudella tavalla.

It is the most inspiring job in the world because what we are doing here is we are inspiring government, private sector, and civil society to [make] the biggest transformation that they have ever undertaken. The Industrial Revolution was also a transformation, but it wasn’t a guided transformation from a centralized policy perspective. This is a centralized transformation that is taking place because governments have decided that they need to listen to science. So it’s a very, very different transformation and one that is going to make the life of everyone on the planet very different.

Karl Marx on tunnetuin yhteiskuntateoreetikko tai filosofi, jonka mukaan moraali eli käsitys oikeasta ja väärästä on johdettavissa tieteen antamista tuloksista. Marx hahmotteli opin nimeltä Tieteellinen sosialismi. Siinä ennustetaan tulevaisuutta, mikä ei siis edusta tiedettä vaikka ennustamista ei suoritetakaan kahvinpuruista tai taikarummulla. Se ei ota huomioon sitäkään tosiasiaa, että emme tiedä tulevaisuuden teknologiasta tai elinolosuhteista muutenkaan.

Jos jostain syystä haluaisin ihmiskunnan saavan yhteyden muihin älyllisiin lajeihin maailmankaikkeudessamme, niin minua kiinnostaa tietää, järjestäisivätkö meitä viisaammatkin lajit yhteiskuntansa sosialismin varaan.

2 kommenttia:

Jaassu kirjoitti...

Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on keskusjohtoista, koska hallitukset ovat päättäneet noudattaa tiedemaailman neuvoja.

Kun YK:n arvovaltaisessa asemassa oleva toteaa noin, niin kaipa se on uskottava että yksi YK:n alainen organisaatio on onnistunut kaappaamaan yhdeen tieteenalan totuuden itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Se on totta, että tulevaisuuden ennustaminen on äärettömän vaikeaa, paitsi IPCC:lle, jolle "historian uudellekirjoittaminen" ei ole ollut ongelma.
Tosin, meidän pseudotieteen laitoskin on onnistunut muuttamaan historiaa useaan otteeseen. Selvennettäköön hieman, että kyseessä on lämpötilat, joita ilmalietteen laitos "rukkaillut" tai korjaillut omien sanojensa mukaan!