keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vihreä taloudenpito

Osmo Soininvaara kirjoittaa (Kehysriihi ja painelaskelma 1.4.2012)

Suomen valtio otti viime vuonna lisää velkaa noin seitsemän miljardia euroa. On järkevää ottaa velkaa laskukausina, jollainen koko Eurooppaa yhä vaivaa.
Eli siis Eurooppa on laskukaudella, mistä olen samaa mieltä. Tai ehkä pikemminkin pysähdyksissä kasvaen vain inflaation verran. Soininvaaran mielestä on järkevää ottaa velkaa, mistä olen eri mieltä, vaan minusta julkisen sektorin kuluja pitäisi alkaa määrätietoisesti karsimaan niin, että ne katetaan myös laskukauden aikana ilman uusia veronkorotuksia.
[Uuden velan määrää] kuvaa parhaiten, että se on noin 200 euroa palkansaajaa kohden kuukaudessa. Kehysriihessä sovittiin säästöistä, jotka toteutuessaan nostavat veroja menoja summalla, joka on palkansaajaa kohden noin 80 euroa kuussa. Vähän jäi siis vielä kurottavaa.
Eli siis keskellä laskukautta korotetaan veroja, jotta velkaantuminen pidetään kurissa. "Vähän jäi kurottavaa" tarkoittanee, että loput verotetaan myöhemmin, koska poishan se velkakin on kai maksettava.
Jos talous kääntyisi jyrkkään nousuun, tarvittaisiin uusi kehysriihi veroja korottamaan. Näin kerättäisiin puskuria seuraavaan taantumaan.
Mutta siis häh? Laskukaudella on hyvä korottaa veroja, ettei velkaa tarvitsisi ottaa niin paljon, mutta myös nousukaudella pitää Soininvaaran mielestä nostaa veroja (ja varautua uuteen laskukauteen).

Kysymys kuuluu - koska veroja voidaan tässä taloudenpidossa alentaa?

Seuraavaksi Soininvaara kehuu Ruotsin siirtolaispolitiikkaa:
Vaikka uutisista voi muuta kuvitella, Ruotsi hyötyy tavattomasti siirtolaisuudesta.
Niin se media vääristelee hehehe
Ruotsissa on myös ... leikattu etuja, joiden epäillään houkuttelevan pois töistä. Ennen kaikkea pois ovat karsiutuneet täysin aiheettomat sairauspoissaolot.
Niin varmaan, mutta kysyä pitääkin, miten sairauspoissaolojen karenssipäivä vaikuttaa niihin, jotka eivät edes käy töissä?

4 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Osmon kirjoitus lienee aprillijuttu. Eihän kukaan muuten tuollaista kirjoittaisi, eihän?

Kumitonttu kirjoitti...

Varmaan se oli aprillipila tosiaan. Ihme juttu silti, että niitä tulee 365 päivää vuodessa. Kun Halla-aho tai Wonterghem kirjoittaa jotain, sekin olisi median varmaan syytä ymmärtää aprillipilaksi - tasapuolisuuden nimissä.

HS1 kirjoitti...

Siis ei vittu! Radion uutisissa kerrotaan juuri, että bensan hintaa on turha itkeä koska nykyiset autot kuluttavat vähemmin kuin aikaisemmin. Näin ollen asia on niinku sujut!

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos HS1 kommentista. Samaa logiikaa käyttäen hiilidioksidi ei aiheuta lämpenemistä, koska ihmiskunta on kasvanut samassa suhteessa kuin hiilidioksipäästöt (mitä se itse asiassa on tehnytkin). Mutta koska se on paha, niin turha itkeä.