tiistai 10. huhtikuuta 2012

Virolla EU:n kokoinen kivi kengässä

Talouselämä-lehdessä (11/2012) on Sami Lotilan kirjoitus "Ilman EU-rahaa Viro romahtaisi". Legendaarisessa hotelli Ölympiassa pidetyssä seminaarissa talousnero Alexander Stubb (Kansallinen Sekoomus) kehui virolaista taloudenpitoa. Stubbin mukaan Viro on näyttänyt esimerkkiä kovista julkisen talouden leikkauksista. Stubb tulee liittyneeksi siihen suureen massaan, joka ei ymmärrä, että ilman Suomea, Virolla ei olisi mahdollisuutta nykyisenkaltaiseen taloudenpitoon. Virolaiset ovat - jos mahdollista - vielä laiskempia kuin suomalaiset. Vanhempien sukupolvien työetiikka on peräisin Neuvostoliiton ajoilta, ja nuoremmilla on sama kuin Suomessa, jossa paskaduuneista ei olla kiinnostuneita. Suomi toimii virolaisten pankkiautomaattina, josta saa jokainen rahaa sen verran, mihin röyhkeys riittää. Osa varastaa, osa tekee työnsä huonosti ja osa - luonnollisesti - tekee parhaansa sopeutuakseen härmään.

Stubbille Viron käyttäminen menestystarinana on tietenkin osa hänen EU-politiikkansa todistelua. Stubb ei edelleenkään halua nähdä, että EU ja eurovaluutta on alkanut mädäntyä. On suorastaan käsittämätöntä, että vuoden aikana Suomessa on podettu peruna-, voi- ja munapulaa. Sähköstä, bensasta ja energian hinnasta puhumattakaan. Markus Jansson linkitti blogissaan erinomaiseen Taloussanomien Jan Hurrin kirjoitukseen, jossa kuvaillaan yhteisvaluutta euron rakenteellinen ongelma. Lyhyesti sanottuna se on siinä, että poliitikot päättävät varojen kohdentamisesta - eivät markkinat. Siksipä tietenkään mitään niskalenkkiä markkinavoimista on turha kuvitella ottavansa, kuten OW Katainen jo legendaksi muonostuneessa puheessaan ilmoitti heti sen jälkeen, kun hän totesi Suomen Kreikalle myöntämien lainojen olevan hyvää bisnestä.

Jokaisella kansakunnalla olisi syytä olla myös ns. isänmaallista rahaa jonkin verran. Viro on siis eräänlainen EU:n koekaniini, jolla ei ole omia pääomia, omaa talouspolitiikkaa eikä rajoja. Sääliksi kävisi, jos osaisin. Tarton yliopiston valtiontalouden professori Janno Reiljan paljastaa, miten EU raha korruptoi poliitikkoja täällä Itämerellä aivan samalla tavalla kuin Välimerelläkin. Reiljanin mukaan syy valtion velanoton vähäisyydelle on siinä, että "Viro saa EU-rahaa niin paljon, että poliitikoilla on täysi työ niiden hallinnoimisessa". Väkilukuun nähden Viro onkin EU-tukien suurin saaja. Kuuden miljardin euron valtion budjetista 20% tulee EU:lta. Suomen budjetista 15% muodostuu uusista lainoista ja vanhojen korkokuluista. Toinen Viron merkittävä tulonlähde ovat päästöoikeudet, joita Viro kauppasi 230 miljoonalla eurolla.

Viro on siis riippuvaisempi ulkomalta saatavasta rahoituksesta kuin Suomi. Ero on tosin siinä, että Suomi lainaa rahat ulkomailta kun Viro saa ne. Viron velka on vain 10% kansantuotteesta, mikä nyt - velkavetoisella eurokaudella - tarkoittaa myös matalampaa elintasoa (kun hyödykkeitä ei saa ulkomailta velaksi). Valtaosalla virolaisista on vaikeuksia tulla toimeen, enkä itse suoraan sanottuna ymmärrä, miten joku voi elää 600 eurolla, mikä on virolaisten mediaanipalkka.

Valtiontalous on siis kunnossa, mutta hallitus ajaa kansalaisensa diasporaan - etsimään elantonsa ruokaisampien patojen ääreltä. Kovin moni heistä ei sitten koskaan palaakaan, joten tämä EU näyttää onnistuneen siinä, missä Neuvostoliitto epäonnistui - tuhoamaan suomensukuiset Suomenlahden etelärannalta. Ja tässä projektissa suomalaiset ovat valitettavasti mukana.

7 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Mielenkiintoinen ja hyvä analyysi. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut blogiini Homo Sovieticuksen moraalista:
http://granpaigor.blogspot.com/2009/04/moraalin-evoluutio-homo-sovieticus.html
Heitähän Eestikin on täynnä. Ja seuraava sukupolvi oppii helposti tuollaiset arvot kotoa.

Ehkä tuossa on yksi selityksistä miksi siellä pärjää 600 euron mediaanipalkalla.

Varmaan 1-2 sukupolvea menee noiden arvojen muutoksessa.

Mutta kunnioitan suuresti eestiläisten saavutuksia oman maansa rakentamisessa:
http://granpaigor.blogspot.com/2011/08/eesti-vabariik.html

Eestin venäläisvähemmistö on kurjassa asemassa
http://granpaigor.blogspot.com/2007/05/eestilisten-yliherkkyys.html
ja heitä onkin paljon siinä työvoimassa joka on tullut Suomeen.

Mutta kaiken kaikkiaan Kumitontun analyysi oli mielenkiintoinen.

Vasarahammer kirjoitti...

Oletteko muuten huomanneet, että mediassa monet jo ilakoivat eurokriisin selätyksellä.

Tänään tosin puhuttiin jo Espanjan apupaketista. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti jää viimeiseksi.

HS1 kirjoitti...

Menee hieman ohi. Joka tapauksessa tämä Malesian entisen pääministerin haastattelu koskien euroa ja Euroopan taloutta on hilpeää kuunneltavaa.

'Europe is poor so should live within its means'

Miltton Friidman kirjoitti...

No joo. Entinen itäblokki ei kai koskaan toivukaan Neuvostoliiton ajasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos GPI, Vasara, HS1 ja MF palautteestanne. Muistan joskus kauan sitten keskustelleeni vanhan Pietarista muuttaneen emigrantin kanssa. Sivistynyt taiteilijaeläkeläinen kertoi, kuinka vanha Pietarin murre vaihtui kommunistien valtaannousun myötä "maalaistollojen sössötykseksi", miten hän asian ilmaisi.

Vasara, todellakin eurokriisin ohitusta on juu hehkutettu. Saa nyt nähdä, miten pahasti tämä porukka vielä itsensä nolaa.

Kuuntelen tuon Malesian nauhoituksen hiukan myöhemmin tänään. Kiitos linkistä!

Miltton - eivät varmaan toivu. Valitettavaa kyllä.

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...

Entisen itäblokin mailla on se etu puolellaan että niissä on halvemmat palkkatasot ja hintatasot. Niihin voi pistää puljun pystyyn ja hyviä työmiehiä voi saada halvalla, kun kerta tekun tai yliopiston käyneillekään ei makseta kovin paljoa hilloa. Palkkatason nousukaan ei haittaa koska siellä on nousun varaa. Veroja on olemassa niissä maissa mutta ei niiden suuruus ole Länsi-Euroopan eikä varsinkaan jonkun Ruotsin tai Tanskan tasoa.

Entisiä itäblokin maita ei myöskään ole rikastettu neekereillä eikä rättipäillä niinkuin suurinta osaa Länsi-Eurooppaa on. Ensinnäkin rautaesirippu takasi sen ettei sinne tullut eikä jäänyt montaa ulkkaria. Neukkulan romahduksen jälkeen nuo maat eivät ole väkisin haalineet pakolaisia, turvapaikanhakijoita eikä muita sellaisia ulkkareita jotka liikkuvat sosiaalitukien perässä. Eikä noita ole muutenkaan niihin mennyt. Eron huomaa jos vertaa Helsinkiä Tallinnaan, Riikaan tai Vilnaan. Niissä ei näe neekereitä eikä rättipäitä, jos näkee niin silloin sellainen on Suomesta käsin käymässä siellä.