Nollatoleranssi

Eli E. Hertz on kirjoittanut erinomaisen artikkelin otsikolla Kiihotus. Hertzin mielestä ainoa tapa päästä eroon terrorismista on tyystin kieltää kiihotus kansanryhmää vastaan. Ja nyt siis puhutaan islamilaisissa maissa länttä ja Israelin kohtaan suunnattu valtava propagandakoneisto. Kuten Eli toteaa, muslimimaiden johtajat ovat onnistuneet luomaan liikkuvan, vaikeasti paikallistettavan itsemurhapommittajien ihmistyypin, joka uhkaa erityisesti israelilaisia, amerikkalaisia ja kaikkia länsimaiden asukkaita missä ja milloin vain.

Vaikka islamilaisten maiden poliittiset johtajat julkisesti ovat luvanneet pyrkiä eliminoimaan Israelin aseellisen uhkaamisen, uskonnolliset johtajat yllyttävät ja rohkaisevat juutalaisten tuhoamiseen kanavoidakseen erityisesti nuorten aikuisten turhautumisen pois oman kulttuurinsa pysähtyneisyyden arvostelusta käyttäen hyväkseen julkisen vallan omistamia medioita. Erityisesti perjantaisaarnojen televisiointi saavuttaa kaikki halukkaat ja haluttomat.

Hertz mainitsee Jordanian johtavan ihmisoikeusjärjestön, taiteilijaliiton, insinööriliiton ja lehtimiesliiton esimerkkeinä israelilaisiin vihamielisesti suhtautuvasta puolivirallisista organisaatioista. Elokuvaohjaaja Nabil Abdel-Alim sai tuomioistuimessa kuulla, että "egyptiläiset eivät tarvitse valheellista mielikuvaa arabien ja juutalaisten rauhanomaisesta yhteiselosta". Niinpä tutkimuksesta toiseen yli puolet egyptiläisistä haluaa tuhota Israelin. Koska arabiaa ei juurikaan osata islamilaisen maailman ulkopuolella, islamilainen vihan lietsonta jatkuu ihan silmiemme alla. Viha on läsnä kaikkialla: mediassa, kouluissa, väenkokouksissa, moskeijoissa, puheissa ja kirjoituksissa.

Järjettömin kaikista yllykkeistä ovat fatwat, joissa kehotetaan itsemurhilla hyökkäämään vääräuskoisten kimppuun, vaikka islam itsessään tuomitsee itsemurhan jyrkästi - aivan kuten Suomessakin itsemurha oli häpeän aihe aina viime vuosisadan loppuun asti. Itsemurha oikeutetaan nimeämällä pommittajat shahideiksi, marttyyreiksi. Uusi piirre on naisten, joilla ei siveytensä turvaamiseksi ole muutoin mitään asiaa kotinsa ulkopuolelle, kutsuminen itsemurhapommittajiksi. Kun tällaiset fatwat annetaan - ei salaisesti moskeijan verhojen takana vaan - avoimesti televisiossa, ne saavuttavat käytännössä kenet tahansa normaalijärkisen muslimin.

Tavatessaan Israelin parlamentin arabialaisia kansanedustajia palestiinalaisten korkeasti arvostama sheikki Muhammad Shaeyd Tantawi käytti tilaisuutta hyväkseen julistaessaan juutalaisten tappamisen - lapset ja naiset mukaan lukien - taivaspaikkaan oikeuttavaksi teoksi ja jokaisen muslimin velvollisuudeksi. Vähäinen uskonoppineiden arvostelu vaietaan kuoliaaksi - sanan täydessä merkityksessä.

Koko koulunkäyntinsä ajan valtio huolehtii siitä, että jokainen oppilas oppii ymmärtämään, että juutalaiset ovat apinoita, bakteereja ja muuta yhtä mielikuvituksellista. Toisella luokalla opetetaan jihadin käsite ja kuudennella luokalla lapsia kannustetaan shahideiksi. Maantiedon kartoissa ei ole maata nimeltä Israel. Kaikissa arabimaissa aivopestään lapset alaluokilta alkaen uskomaan, että Israel on perustettu arabeilta varastetulle maalle. Onpa vuoden 1948 jälkeisistä tapahtumista mitä mieltä tahansa, perustamisen oikeutus tuolla kategorisella tavalla on yksinkertaisesti väärä tulkinta. Olisi sama, kuin väittäisi Yhdysvaltain varastaneen Alaskan venäläisiltä.

Televisiossa näytetään yhä kuvaa pikkupojasta, joka kuoli israelilaisten ja palestiinalaisten tulitaistelussa. Taustalla soi musiikki, jossa poika kutsuu muita lapsia luokseen marttyyrikuoleman jälkeen. Paikallinen jalkapallostadion on nimetty 29 ihmistä tappaneen itsemurhapommittajan mukaan ja niin edelleen. Media uutisoi juoruja ja valheita ja koko toimittajakenttä on muokkautunut julkisen vallan mielistelijöiksi. WTC-tornien jälkeen netissä levisi huhu, että torneissa työskenteli 4.000 juutalaista, jotka eivät olleet menneet töihin 9/11. Huhun lähteeksi paljastui libanonilainen hizbollahia kannattava tv-kanava, joka kommentoi Israelin valtion heti iskujen jälkeen annettua tiedonantoa, jonka mukaan New Yorkissa asuviin tai vieraileviin noin 4.000 israelilaiseen ei ole saatu yhteyttä. Lähi-idän arabeilla ei ole samanlaista epäuskoa internetissä julkaistuja huhuja kohtaan, koska netin kuvitellaan olevan valtion propagandakoneiston ulottumattomissa.

Gazan aluetta hallitsevan Hamasin suosituilla lapsille osoitetuilla sivuilla arvostellaan Israelia ja Yhdysvaltoja. Sivuston FAQ-sivustolla vastataan, että naisen ei ole soveliasta olla pukeutumatta säädyllisesti suorittaessaan itsemurhatehtävää, mutta tarvittaessa hän voi pukeutua ortodoksijuutalaiseksi vähentääkseen itseensä kohdistuvaa epäluuloa. Jopa sanaristikoissa holokausti-museolle annettu vihje kuului "Holokaustin ja valheiden muistoksi".

Israelin vastainen terrori-rintama on auttanut arabimaiden itsevaltiaita ylläpitämään kansojensa huomion ulkoisessa vihollisessa - ikivanha keino. Barry Rubinin mielestä Israelin ja Lännen demonisoiminen ei johdu mistään, mitä ne tekevät tai ovat tehneet vaan tarkoitusperä liittyy puhtaasti arabimaiden sisäisen epävakauden kanavoimiseen. Vihan kanavoiminen Yhdysvaltoja kohtaan ei johdu sen antamasta tuesta Israelille paljastaa terrorin syvimmän motiivin: ne edustavat islamin vastaista arvomaailmaa - Yhdysvallat globaalisti ja Israel lokaalisti - yksilönvapauksineen, naisten oikeuksineen, maallisine hallintoineen jne. Miksi Euroopan sijaan juuri Amerikka joutui tulilinjalle johtuu siitä, että arabeita kävi menneinä vuosikymmeninä opiskelemassa juuri siellä - ei Euroopassa. Amerikka on pitkään ollut arabeille Eurooppaa tutumpi kulttuuri myös sen viihdeteollisuuden ansiosta.

Länsimainen media uutisoi "tasapuolisesti" molempia osapuolia kuunnellen. Terrori-iskujen motiiveiksi nimetään taloudellinen ahdinko ja annetaan ymmärtää, että uhrit ikään kuin kerjäsivät sitä. Läntinen lukija ei näe kuvia israelilaisista uhreista, koska Israelin poliisi ja ensiapuryhmät eivät kuvaa uhreja viestimiä varten vaan suojelevat uhrien yksityisyyttä kunnioittamalla heidän ruumiitaankin. Vaikka palestinalaisviranomaiset ovat lukuisia kertoja osoittautuneet epäluotettaviksi, läntinen media antaa heille suunvuoron kerta toisensa jälkeen. Ne, jotka syyttivät äänekkäimmin Israelin armeijaa verilöylyn järjestämisestä Jeninissä, olivat kaikkein hitaimpia myöntämään tulleensa höynäytetyiksi.

Erityisesti eurooppalainen media venyttää omaa moraaliaan. Siviileihin kohdistuvaa iskua ei kutsuta terrorismiksi - mitä se siis jo määritelmällisesti on - vaan "vastaukseksi Israelin agressioon". Jeninin taisteluiden aikaan englantilainen media syytti Israelia etnisestä puhdistuksesta, Ruotsissa puhuttiin vanhatestamentillisesta teurastuksesta ja Saksassa Israelin toimia verrattiin 30-luvun tapahtumiin. Jos rauha joskus tulisikin, islamissa on käsite hudna, joka tarkoittaa chamberlain-tyylistä kommenttia vuonna 1938: "Rauha elinajaksemme". Hudnalla huijaaminen ei ole rauhaa, vaan eräs sotimisen muoto.

Mielenkiintoinen ja erityisen paljastava on tämä uutinen, jonka mukaan Yasser Arafat olisi vuonna 2002 lupautunut lopettamaan kouluissa ja mediassa ylläpidetyn antisemitistisen propagandan. Miten hän voisi sen lopettaa, jos sitä ei olisi?