Sosialismi ja rotuoppi

George Watsonin kirja The lost literature of socialism hyvin seikkaperäisesti kertoo yleisesti paheksutun kansallissosialismin ja yleisesti ihaillun sosiaalidemokratian yhteisestä kantaisästä: kommunismista. Kirjassa käydään ansiokkaasti läpi niitä historiallisia yhtymäkohtia, joista johtajamme punaisessa, sinisessä, vihreässä, keltaisessa ja kristillisessä sosiaalidemokraattisissa puolueessa haluaisivat mieluummin vaieta. Sosiaalidemokraatit edustavat vasemmistolaista valtiojohtoisuutta, etatismia tai sen englantilaista alkuperää olevaa termiä "statismi". Konservatiiveilla on omat big-government kannattajansa, jolloin tarkoitetaan usein neokonservatiiveja. Näiden molempien ryhmien yhteisenä vihollisena ovat vapaata markkinataloutta kannattavat klassiset liberaalit tai nykyiseltä kutsumanimeltään libertaarit. Viimeisinä merkittävinä markkinatalouden puolestapuhujina olivat Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, joiden jäljiltä kansainväliset pääomamarkkinat syntyivät ja talouden realiteetit ovat luoneet reunaehdot kaikille poliittisille yhteiskuntajärjestelmille. Poikkeuksena voidaan pitää Pohjois-Koreaa ja joitain romahtaneita tai romahduksen partaalla olevia muslimimaita, jotka sinnikkäästi uskovat rahan arvon perustuvan luottamuksen sijaan lakiin.

Watson käyttää lähteenään Hitlerin pöytäpuheita, joissa Hitler selittää enemmän tai vähemmän sekavasti oman ideologiansa - kansallissosialismin - taustoja. Julkisuutta on jo 70 vuoden ajan hallinnut Hitlerin päävastustajan Josif Stalinin määritelmä, jonka mukaan kansallissosialismi oli äärioikeistolaista ja luonteeltaan fascistinen kuten Italian Mussolininkin yhteiskuntajärjestys. Tällä Stalin koitti lähinnä häivyttää sen ikävän tosiasian, että eri sosialistiset yhteiskunnat aiheuttivat keskinäisellä imperialismillaan ihmiskunnan historian verisimmän välienselvittelyn, joka tunnetaan Toisena maailmansotana. On jossain määrin traagista, että nykyinen media ja historiantutkijat ylläpitävät Hitleristä luotua myyttiä äärioikeistolaisena poliitikkona.

Vaikka Hitler julkisuudessa nojasi marxilaisvastaiseen ilmapiiriin, hän Pöytäpuheissa toteaa, että "kansallissosialismin ero kommunismista on enemmänkin taktinen kuin ideologinen". Hitler oli ylpeä siitä, että hän toteutti käytännössä sen, mistä Marxin nimiin vannovat kommunistit vain haaveilivat lisäten, että "kansallisosialismi pohjautuu Marxiin". Proletariaatilla ei ole isänmaata, mutta Hitler haastoi vanhan väitteen tarjoamalla sille isänmaallisen viitekehyksen. Samalla tavalla kuin jonkun ideologian perusta ei ole sama asia kuin itse ideologia, ei myöskään talon perusta ole sama asia kuin itse talo, mutta kansallissosialismin perusta on kiistatta kommunismissa samalla tavalla kuin sosiaalidemokratiankin. Hitler vain muutti sen ylikansallisesta kansalliseksi. Hitler sanoo Pöytäpuheessaan, että "kansallisosialismin tarkoitus on muuttaa Saksa sosialistiseksi valtioksi ilman, että yritykset ja niiden johto tuhotaan". Hänen mielestään on parempi että puolue valvoo kuin omistaa yritykset. Hitler halusi välttää sisällissodan, joka melkein tuhosi venäläiset, valtion muuttuessa Marxin ennusteiden mukaisesti kapitalistisesta kommunistiseksi yhteiskunnaksi.

Marxin oppi perustuu tuolle ajalle tyypillisesti rotuajatteluun. Marx väitti 1849 että sosialismiin siirryttäessä syntyy uusi ihmisrotu ja nykyiset keskenään kilpailevat rodut tuhoutuvat tai tuhotaan. Engels kutsui niitä roskaroduiksi, joilla ei ole tulevaisuutta. Tähän kohtaan kommunismin teoriassa Hitler tarttui, kun 1900-luvun alussa syntyi uusi rodunjalostuksellinen oppi eugeniikka. Puhdasoppinen etninen puhdistus eli sadan vuoden ajan yleisesti hyväksyttynä visiona sosialistien mielissä. Vasta 1945 Auschwitzin paljastuminen sai heidät vaikenemaan sosialismin tästä puolesta. 1930-luvulla Neuvostoliiton verisiä puhdistuksia puolusteltiin klassikoksi muodostuneella perustelulla, jonka mukaan "ei voi tehdä munakasta rikkomatta munia".

1920-luvulla Hitler julisti puolueensa (NSDAP) puhetilaisuudessa, että "Olemme sosialisteja ja sen takia antisemitisteja ja vastustamme materialismia ja suurpääomaa. Miten kukaan itseään sosialistiksi kutsuva voisi pitää juutalaisten puolta?" Saksassa sosialistit eivät missään vaiheessa kiistäneet tai edes pyrkineet kiistämään, että Hitler ei olisi ollut sosialisti sillä perusteella, että sosialismiin ei kuuluisi vahva rotuajattelu. Moskovassa ymmärrettiin Hitleriä, ja siellä "fascismia" pidettiin viimeisenä siirtymävaiheena kapitalistisen yhteiskunnan muutoksessa kommunistiseksi. Kyse ei ollut siis suoranaisesta pahuudesta vaan rotuajattelu nähtiin työkaluna muutettaessa yhteiskunta sosialistiseksi. Muutoksen uhrit olivat ikävä mutta välttämätön paha, jotta "tulevaisuus olisi uusille sukupolville parempi".

Kun Toinen maailmansota syttyi 1939, ei Hitleriä enää juuri missään kutsuttu sosialistiksi. Poikkeuksen teki Orwell, joka vielä juuri ennen kesää 1941 ja Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon väitti Hitlerin osoittaneen Lontoon pankkiireille, että suunnitelmatalous toimii paremmin kuin suunnittelematon talous. Orwell tunnusti, että Saksasta oli tullut sosialistinen yhteiskunta. Hitlerin puoluetoveri Otto Wagener kirjoitti muistelmat, jotka julkaistiin englanniksi vasta 1985. Hitler väitti Waganerin mukaan, että sosialismi ei ole mikään uusi keksintö ihmiskunnan historiassa, ja Jeesusta hän piti sosialistina. Kristinusko epäonnistui Hitlerin mukaan juuri siinä, että se ei halunnut noudattaa Vapahtajansa viitoittamalla tiellä. Juutalaiset eivät olleet sosialisteja ja siksi ristiinnaulinneet Jeesuksen.

Wagenerin kirjoitusten perusteella syntyy kuva, että Hitler tunsi kommunismin ja Marxin tuotannon erittäin hyvin. Vaikuttaa että hän ymmärsi olevansa sosialistisen leirin sisällä jonkinlainen toisinajattelija tai "uskonpuhdistaja, joka uskoi "onnistuvansa siinä, missä Marx, Lenin ja Stalin olivat epäonnistuneet". Toisin kuin esimerkiksi liberalismi, niin sosialismi ja kansallissosialismi loivat historiankirjoitusta itselleen sopivaksi. Samoin kuin islam, ne eivät tyydy muuttamaan maailmaa laiella vaan kirjoittamalla historiaa uudestaan.

Lisäys 31.5.2013

Uuden Suomen uutisen mukaan on "paljastunut", että progressivisena pidetyllä John F Kennedyllä oli syvä viehtymys fascismiin. Oppiin jota hän sitten vallassa ollessaan noudattikin - tosin sen liberaalia versiota. Näinkähän vähitellen alkaisi nousta suurenkin yleisön tietoisuuteen käsite "liberaali fascismi"?]