tiistai 18. joulukuuta 2012

Vihreiden puolueohjelma

Nyt käsi sydämelle jokainen lukijani - jaatko nämä puolueohjelman tavoitteet?

Vihreän ohjelman tarkoituksena on edistää tervettä aineellista sekä henkistä hyvinvointia Suomessa sekä muualla maailmassa.

Vihreän ohjelman mukaisesti me ohjaamme yhteiskunnan kehitystä valistuksen ja käytännön toimien kautta tukemalla terveempiä elämäntapoja.

Vihreän ohjelman tavoitteena on terveempi ja turvallisempi sosialistinen yhteiskunta, jossa aikuiset, nuoret ja lapset voivat elää terveessä maailmassa perustuen inhimilliseen yhteiskuntajärjestelmään ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Vihreä ohjelma on ratkaisu kulutuksen vähentämiseen, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja ympäristön säästämiseen kestävän kehityksen mukaisesti.

Vihreä ohjelma edellyttää ympäristön huomioonottamista valintojen tekemisessä ohjailemalla yhteiskuntaa sekä yksilöä näin ollen vahvistaen perheiden ja yksilöiden elämää mm. edistäen lasten ja nuorten terveitä harrastuksia sekä leirejä ja luontoretkiä järjestämällä sekä ympäristötietoutta kestävän kulutuksen ideasta ja sen tuomasta hyvinvoinnista.

Koulutukseen tulee sisältyä ympäristöarvot ja kestävä kehitys. Opiskelijoiden opintotuki on korotettava riittäväksi kattamaan elinkustannukset opiskelun aikana Kelan kautta.

Kenenkään terveydenhoito ei saa olla varallisuudesta kiinni. Kela ei korvaa yksityisten sairaaloiden, lääkäriasemien ja yksityisten hammaslääkärien hoitoa. Julkisen terveydenhuollon lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ei saa työskennellä yksityisellä terveydenhuollon sektorilla.

Maahanmuuttajien koulutusta ja kotoutumista Suomeen pitää tehostaa. Maahanmuuttajille opetettava kestävän kehityksen mukainen elämäntyyli ja kierrätys. Maahanmuuttajien info-keskusten perustaminen eri paikkakunnille.

Yhteiskunnan rahoitettava vihreän energian kehittämistä ja tuottamista. Julkisen liikenteen kehittäminen huomioiden haja-asutusalueet. Kaupungeissa raideliikenteen kehittäminen esimerkiksi raitiovaunut ja pääkaupunkiseudulla metroverkon laajentaminen. Junaliikenteen kehittäminen rataverkkoa laajentamalla ja peruskorjaamalla.

Matkustajaystävällinen lipun hinnoittelu, jotta se olisi kilpailukykyinen yksityisautoilulle. Julkisen liikenteen tulee kattaa koko maa. Valtion tuki julkiselle liikenteelle.

Turhan uuden kuljetuskaluston ostaminen verotuksen poistojen saamiseksi estettävä verotuksellisesti. Pitkään samaa kalustoa käyttävä yritystä palkitaan verotuksellisesti. Kierrätyksen lisääminen valtion kannustamana ja johtamana. Kierrätyspisteet koko maan kattavaksi. Ihmisten valistaminen kierrätyksen merkityksestä.

Me kiellämme geenimanipuloitujen elintarvikkeiden tuottamisen.


Vihreä puolue ry

23 kommenttia:

kyl kirjoitti...

"lasten ja nuorten terveitä harrastuksia sekä leirejä"
Pioneerileirejä ja -kerhoja ilmeisesti tarkoitetaan?

Nyt olisi kiva tietää, että millä tuo vihreä utopia rahoitetaan?
Ilmeisesti yksityisautoilun triplaverotuksella ja omakotitaloissa (haja-asutusalue) asuville myös lisää - ja paljon veroja!

"Turhan uuden kuljetuskaluston ostaminen verotuksen poistojen saamiseksi estettävä verotuksellisesti". Ja minä kun luulin aiemmin, että uudempi kuljetuskalusto olisi esimerkiksi ympäristöystävällisempi vaihtoehto?
Ei muuta kuin Grazit ja Uralit käyttöön uudelleen...
Miten tässä tuntuu jotenkin siltä, että paratiisi ei hajonnukaan parikymmentä vuotta sitten, vaan se on muuttanut muotoaan?

Coskar North kirjoitti...

Jos Suomen jo valmiiksi sekavan taloustilanteen ja velkaantumisen liekkeihin haluaa ihan välttämättä heittää vielä ämpärikaupalla bensaa, niin kyllähän tuo ohjelma ihan hyvältä vaihtoehdolta vaikuttaa. Sehän tämän ideologian kannattajien todellinen primääritendenssi kaiken hörhöilyn takana onkin.

"Maahanmuuttajien koulutusta ja kotoutumista Suomeen pitää tehostaa. Maahanmuuttajille opetettava kestävän kehityksen mukainen elämäntyyli ja kierrätys. Maahanmuuttajien info-keskusten perustaminen eri paikkakunnille."

Niin, eihän sillä esim. kielen hallitsemisella nyt niin väliä olekaan. Ennen sitä pitää oppia tuntemaan Vihreä maailmankatsomus! Jotenkin tässä manifestoituu koko vasemmistovihreä mentaliteetti; kunhan elät meidän tavoillamme, voit huoletta loisia veronmaksajien rahoilla.

Eli siis rehellinen vastaus kysymykseesi; en jaa tämän puolueohjelman tavoitteita.

GM kirjoitti...

Olen aidosti järkyttynyt että kukaan voi äänestää näitä hulluja.

Kumitonttu kirjoitti...

Sen verran täytyy siis huomauttaa, että juksasin linkissä "Vihreä puolue ry" kun todellisuudessa se on "Suomen islamilainen puolue". Mutta ihan samat jutut niillä tuntuu olevan. Molemmat haluavat esimerkiksi lopettaa sianlihan syömisen Suomessa. Hehe...

Coskar North kirjoitti...

Mitäh?

Ohhoh, en tajunnut muuten ollenkaan! Meni ihan täydestä. Vai että Suomen Islamilaisen Puolueen vihreä vallankumous. Kuulostaapa pelottavalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Juu, ei niillä mitään eroa ole! Vihreät pitää muslimeita vajakkeina, joita pitää suojella valkoiselta mieheltä ja muslimit pitää vihreitä vajakkeina, jotka pitää alistaa. Hyvin menee mutta menköön.

Tiedemies kirjoitti...

Huomasin sen heti, koska vihreät eivät laittaisi sanaa "sosialismi" mihinkään ohjelmaansa.

Kumitonttu kirjoitti...

Et huomannut heti vaan vasta kolmannessa kappaleessa. Mutta jos se yksittäinen sana sosialismi poistettaisiin niin allekirjoittaisitko siinä tapauksessa?

Tiedemies kirjoitti...

En tietenkään allekirjoittaisi tätä, enkä allekirjoittaisi Vihreän puolueen puolueohjelmaa. Se puolueohjelma löytyy täältä.

Enkä allekirjoittaisi myöskään Vihreän liiton puolueohjelmaa, joka löytyy täältä.

Jos nyt sivuutetaan tästä jälkimmäisestä naivi höpönpöppö, tärkein syy siihen, miksi en sitä allekirjoita on tämä lause:
Julkisen vallan tulee huolehtia ihmisten elämän edellytyksistä, hyvinvoinnista ja yhdenvertaisuudesta.

Julkisen vallan ei tule huolehtia ihmisten elämän edellytyksistä ja varsinkaan hyvinvoinnista; yhdenvertainen sen pitää tietenkin olla. Toki jos elämän edellytysten huolehtimisella tarkoitetaan sitä, että julkinen valta estää muita rosvoamasta toisten ihmisten elinedellytyksiä kuten puhdasta vettä tai ilmaa, niin olen samaa mieltä, mutta en usko että sillä tarkoitetaan tätä, vaan jonkinlaista sosialismia.

Toinen mikä on typerää puoluehojelmassa on tämä kohta Aiheuttajan on maksettava ympäristön tuhoamisesta täydet kustannukset, ja niiden pitää
näkyä kaikkien tuotteiden hinnoissa. Ympäristösyistä syntyvien lisäkustannusten pitää
jakautua oikeudenmukaisesti eri ihmisryhmille
.

Se on typerää siksi että se on sisäisesti ristiriitainen vaikka näyttää muulta. Jälkimmäinen osa tästä olisikin turha tautologia, mutta koska se on siinä, sen täytyy tarkoittaa jotain muuta. Aiheuttajan tietenkin pitää maksaa kustannukset mutta "oikeudenmukaisesti" jakautuminen on koodikieltä sosialismille ja sitä on turha muuksi yrittää selittää.

Muilta osin sieltä löytyy samanlaisia höpöhöpöjuttuja, joten ei, en allekirjoita sitä.

Kumitonttu kirjoitti...

Hampus Munck kirjoitti tähän kommentin toiseen ketjuun, joten kopioidaan se tännekin, koska se on ehdottomasti julkaisemisen arvoinen useampanakin kopiona:

Kiitos Tiedemiehelle vihreiden puolueohjelmasta. Olen nauranut sille vedet silmissä jo kohta tunnin. :D

Erityisesti olen nauttinut tästä kappaleesta: "2.4 Teollisuus ja ulkomaankauppa
Suurin osa raskaasta teollisuudesta on ajettava alas, sillä se tuottaa tarpeettomia
ja haitallisia turhakkeita. Pääasiallisesti teollisuuden luontosuhde
on loismainen: se ei ole terveessä vuorovaikutussuhteessa luonnon
kanssa, kuten esimerkiksi maanviljelys ja kotitalous. Teollisen työmuodon
vieraannuttava vaikutus on todistettu jo monesti, mutta vasta viime
aikoina on ymmärretty vieraantumisen ongelman laajuus. Teollisuus on
vakava ongelma, joka on korjattava.
Tuotannon tekninen muoto ja laatu ovat myös oma ongelmakimppunsa.
Olisi lapsellista kuvitella tekniikan olevan neutraalia ja jotenkin
arvovapaata. Tekniikkaan on suhtauduttava varauksellisesti. Mahdollisen
ratkaisun voi tuoda esimerkiksi ”vapautuksen tekniikka” eri tulkintoineen.
On tärkeää pitää mieli avoinna. Siellä missä teho on tuho, on tehosta
luovuttava. Ratkaisuja teollisen tuotannon ongelmiin voimme hakea
myös pienteollisuudesta ja käsityöperinteestä. Myös niissä on pidettävä
kiinni paikallisuuden ja omavaraisuuden periaatteista.
Ulkomaankauppaa on kutistettava. Maahan voidaan tuoda tavaroita,
joita välttämättömästi tarvitaan ja joita meillä ei ole riittämiin, sekä
sellaisia tavaroita, joilla ei ole kohtuutonta ekologista selkäreppua kuljetus
eritoten huomioiden. Jos ulkomailla tuotettu tarpeellinen tavara kuljetuksineen
on ekologisempi ratkaisu kuin Suomessa tuottaminen, ulkomaankauppaa
voidaan käydä. Ulkomaankaupan on tuettava ekologisia
ratkaisuja muissa maissa edesauttamalla maailmantaloutta paikallistavia
pyyteitä. Maiden välinen taloudellinen kilpailu on unohdettava. Rahkeiden
on riitettävä terveempään taloudelliseen kanssakäymiseen. Vaihtoehtoisia malleja ulkomaankaupalle ja muutenkin talouden pohjaksi ovat
muun muassa lahjatalouden eri muodot."

Lahjatalouden? Ihan på riktigt? Nyt hei tytöt ihan oikeesti?!

Tiedemies kirjoitti...

No, se on kuitenkin syytä huomata, että vihreä puolue ja islamilainen puolue tai mitä näitä onkaan, ovat ehkä muutaman kymmenen täysin kajahtaneen ihmisen tuotteita.

Vihreän liiton puolueohjelma taas ei eroa muiden puolueiden vastaavista juuri mitenkään, ainoat erot löytyvät kielenkäytön "koodeista" eli siitä, että korostetaanko nyt suvaitsevaisuutta vai mitä. Esimerkiksi "kestävä" on iskusanana melkein kaikkien puolueiden ohjelmissa.

Tiedemies kirjoitti...

Alla on lainaus eräästä puolueohjelmasta. Arvaatteko mikä puolue on kyseessä? Ei saa googlettaa. Poistin puolueen nimen ja muutamia sellaisia lauseita jotka auttavat tunnistamisessa, mutta en vaihtanut tekstiä sisällön puolesta lainkaan.

Työ, turva ja vihreys tavoiteohjelman painopisteitä

Puolue tavoittelee Suomeen 100 000 uutta vihreän talouden työpaikkaa ja ylijäämäistä julkista taloutta vuosikymmenen loppuun mennessä.

Tavoitteet sisältyvät puoluekokouksessa hyväksyttyyn tavoiteohjelmaan. Sen painopisteitä ovat työ, turva ja vihreys. Tavoiteohjelmassa linjataan puolueen keskeisiä poliittisia tavoitteita 2010-luvulle.

Puolue hakee toimet, joilla Suomi menestyy kovenevan globaalin kilpailun, ilmastonmuutoksen ja väestömme ikääntymisen haasteissa. Näihin kolmeen haasteeseen jokaisen puolueen on määriteltävä kantansa. Suomi biotalouden edelläkävijäksi

Puolue haluaa tehdä Suomesta biotalouden, uusiutuvan energian tuotannon ja materiaalitehokkuuden edelläkävijän ja suunnata suomalaisten korkeaa osaamista sekä tutkimus- ja tuotekehityspanoksia vihreän teknologian kehittämiseen kestävän kasvun luomiseksi.

Puolueen tavoite on kääntää kokonaisenergian kulutus laskuun tällä vuosikymmenellä sekä nostaa uusiutuvan energian osuus kulutuksesta 38 prosenttiin ja tuottaa tuulivoimalla 6 – 9 Twh sähköä vuoteen 2020 mennessä. Puolue haluaa päästä kokonaan eroon kivihiilestä energiantuotannossa seuraavien viidentoista vuoden aikana. Myös maakaasua pyritään vähitellen korvaamaan uusiutuvalla energialla.
Leikkaukset eivät ole ratkaisu

Julkisen talouden alijäämään ja väestön ikääntymiseen voidaan puolueen mielestä vastata parantamalla tuottavuutta, vauhdittamalla talouskasvua investoinneilla osaamiseen, infraan ja tietoyhteiskuntaan, pidentämällä suomalaisten työuria sen eri vaiheissa, kiristämällä verotusta maltillisesti ja huolehtimalla kurinalaisesta julkisesta menotaloudesta.

Puolueen mielestä julkisten menojen leikkaukset eivät tarjoa kestävää ratkaisua lähivuosien julkisen talouden ongelmiin

Kokonaisveroastetta pitää puolueen mielestä nostaa. Sen raamien sisällä on kuitenkin edelleen uudistettava verotusta niin, että lamasta koituvat laskut maksetaan oikeudenmukaisesti ja suomalaisen yhteisvastuun hengessä. Haluamme varmistaa eri veromuotojen painopistettä säätelemällä, että kaikki osallistuvat laman jälkihoitoon.

Veropolitiikan pitää edelleen kannustaa työn tekemiseen ja antamiseen sekä edistää oikeudenmukaisuutta. Puolue haluaa luoda Suomeen kilpailukykyämme parantavan, eurooppalaiseen yhteistyöhön sopivan verojärjestelmän, joka täysimääräisesti ohjaa kulutusta ja tuotantoa ympäristön kannalta oikeaan suuntaan, kohti vihreyden teollistamista.

Perhe- ja työelämä sovitettava paremmin yhteen

Työurien pidentäminen edellyttää työelämässä jaksamisen ja työssä viihtymisen parantamista. Puolue haluaa mahdollistaa nykyistä joustavammin myös ammatin vaihdon myöhemmällä iällä, mikäli esimerkiksi fyysinen kunto ei enää vastaa alan vaatimuksia.

Naisten ja miesten välillä on edelleen perusteettomia palkka-eroja. Puolueen tavoitteena on palkkatasa-arvon toteutuminen vuoteen 2020 mennessä.

Puolue pitää perhe-elämän ja työn entistä parempaa yhteensovittamista yhtenä vuosikymmenen tärkeimmistä tehtävistä. Haluamme edelleen parantaa ihmisen mahdollisuuksia omien valintojen tekemiseen yksilön ja perheen tarpeiden mukaan. Lapsiperheiden taloutta on tuettava nykyistä enemmän myös verotuksen keinoin, osa-aikatyön taloudellista kannustavuutta pitää parantaa ja lapsiperheille suunnattuun kunnalliseen kotiapuun pitää panostaa.
.

Kumitonttu kirjoitti...

Vihreän liiton puolueohjelma taas ei eroa muiden puolueiden vastaavista juuri mitenkään, ainoat erot löytyvät kielenkäytön "koodeista" eli siitä, että korostetaanko nyt suvaitsevaisuutta vai mitä. Esimerkiksi "kestävä" on iskusanana melkein kaikkien puolueiden ohjelmissa.

Näin on, ikävä kyllä.

Arvaatteko mikä puolue on kyseessä? Ei saa googlettaa.

Pahan heitit... Ilmeisesti se ei ole Vihreä liitto. Vasemmistoliiton ohjelmaksi se on liian pliisu - ei ole mitään anarkiaan viittaavaakaan. Mainitut energiaratkaisut sulkevat pois Kepun. Maininta "Eurooppalaiseen yhteistyöhön sopiva verojärjestelmä" viittaa EU:hun positiivisesti suhtautuvaan puolueeseeen Persut tippuu pois. Maininta "kokonaisveroastetta pitää puolueen mielestä nostaa" sulkee sekä Kristilliset että Sekoomuksen pois, joten jäljelle jää SDP.

Ote on kokonaisuudessaan niin maailmoja syleilevä, että se voi olla miltä tahansa puolueelta, joka tavoittelee valtionhoitajan asemaa. Jotenkin siitä huokuu läpi sellainen, että ollaan oltu Ruotsin-risteilyllä ja lauantaiaamun ohjelmassa on puolueohjelman suunniitteluryhmän yhteenvetopalaveri. Sitten krapulapäissään saadaan tuollainen kasaan että pääsee taas kaljalle.

Huhhuh... Olipa minkä vaan niin hirveää paskaa se on, ei pääse yli eikä ympäri - pakko mennä läpi.

Tiedemies kirjoitti...

No, ei ole SDP, sen verran voin sanoa. Annan piruuttani otteen eräästä toisesta tavoiteohjelmasta,
tämä on vähän vanhempi ja leikkasin siitä muutamia kappaleita pois:

Politiikka on niin tärkeä yhteiskunnallinen asia, että se kuuluu meille kaikille. Osallistumismahdollisuuksien jatkuva parantaminen korostaa ihmisen arvoa yhteiskunnan kehityksen ohjaajana. Ihminen voi valita oman osallistumisensa muodon ja määrän. Ihmisten kannustaminen aktiivisuuteen on politiikan tekemisen perusta.
[...]
Itsekkyys ei ole vastuun kantamista, vaan ihmisyyteen kuuluu vastuu omista teoista, toisista ihmisistä välittäminen ja luonnosta huolehtiminen.
[...]
Mahdollisuus toteuttaa itseään on ihmisen keskeisiä tavoitteita. Tämän tukemiseen politiikka myös tähtää. Saadessaan mahdollisuuden aktiivinen ihminen käyttää voimavarojaan ahkerasti ja yritteliäästi.
[...]
Yhteiskunta ei saa rajoittaa ihmisen toiminnan vapauksia, paitsi jos kyseessä on toisen ihmisen vapauksien ja oikeuksien loukkaaminen tai luonnon tuhoaminen.
[...]
Vastuullinen vapaus korostaa myös ylisukupolvista vastuuta eli sitä, että nyt päätöksiä tekevällä sukupolvella on vastuu myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksista. Nyt tehtävät päätökset on rakennettava jatkuvuudelle. Tuleville sukupolville on jätettävä mahdollisuus päättää omista asioistaan ja heille on annettava siihen myös mahdollisimman hyvät eväät.
[...]
Suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus ovat ihmisten kanssakäymisen peruselementtejä. Ilman toisen ihmisen hyväksymistä ja arvostamista on mahdoton kuvitella yhteiskuntaa, joka olisi vapaa pelosta. Tieto erilaisista kulttuureista lisää suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuuden lisääminen yhteiskunnassa on erityisen tärkeä tavoite.


Tiedemies kirjoitti...

Olennaista tässä on nyt se, että varsinaiset valtapuolueet operoivat niillä odotuksilla ja identiteeteillä joita ihmisillä on, tarttuvat niihin ja pyrkivät jalostamaan iskulauseitaan ja juhlapuheitaan niihin sopiviksi.

Puolueet voivat profiloitua erottautumalla toisistaan, mutta erottautuminen tapahtuu vähäeleisesti, ja se halutaan häivyttää. Suurin osa äänestäjistä on keskiluokkaisia ihmisiä joilla on melko tavallisia pelkoja ja huolenaiheita ja kilpailu äänestäjistä käydäänkin sillä tasolla kuka näihin pelkoihin uskottavimmin kykenee vastaamaan.

Persujen kannatuksen nousu perustui vähän muunlaiseen. Se perustui siihen, että on paljon ihmisiä jotka eivät saa mitään tästä lupailusta ja peloilla pelaamisesta, vaan kokevat olevansa sen retoriikan keskellä häviäjiä. Siinä kykeni yhdistymään aika erilaista sakkia, kun valtapuolueet äityivät kilpailemaan suvaitsevaisuuden ja luonnonsuojelun avulla.

Minua ilmiössä ei syletä se, että ns valtapuolueille annetaan näpäytys, vaan se, että Persut esiintyvät jonkinlaisena "aitona vaihtoehtona". Tämä on ihan puhdas harhakuvitelma. Ainoa missä ne eroavat on ympäristönsuojeluun ja "suvaitsevaisuuteen" liittyvä puhetapa, operationaalista eroa ei oikeastaan edes ole.

Tämä pätee perinteisistä puolueista ihan kaikkiin. Se ei kuitenkaan päde näihin ekopuolueisiin ja islamilaisiin puolueisiin, ne toimivat eri periaatteelle. Mutta se pätee kuitenkin persuihin, ainoa ero - jota siis markkinoidaan jonkinlaisena game changerinä, mutta joka on tosiasiassa merkityksetön - on tämä kosiskelu, eli populismi. Me emme tapaa nimittää tätä ympäristö/suvaitsevaisuus- retoriikkaa populismiksi, koska sitä tekevät kaikki. Kun joku menee sen retoriikan ulkopuolelle kalastelemaan, sitä sanotaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Erinomaista pohdintaa Tiedemieheltä, enkä voi mitenkään väittää olevani eri mieltä.

IDA kirjoitti...

"Minua ilmiössä ei syletä se, että ns valtapuolueille annetaan näpäytys, vaan se, että Persut esiintyvät jonkinlaisena "aitona vaihtoehtona". Tämä on ihan puhdas harhakuvitelma. Ainoa missä ne eroavat on ympäristönsuojeluun ja "suvaitsevaisuuteen" liittyvä puhetapa, operationaalista eroa ei oikeastaan edes ole."

En näkisi asiaa noin synkkänä. Aika selvä, että PS:n on vaikea olla aito vaihtoehto nykyisessä järjestelmässä, koska sen periaatteiden toteuttaminen edellyttäisi hallittua muutosta koko järjestelmään niin, että ratkaisevassa määrin päätösvaltaa aidosti - eli myös vastuu mukana - siirtyisi paikallisemmille tasoille.

Kyllä PS kuitenkin esittää vaihtoehtoja myös nykyisen järjestelmän puitteissa. Se voivatko ne johtaa aitoon muutokseen, mitä aito vaihtoehtoehtoisuus edellyttäisi, on tietenkin kyseenalaista.

vieras kirjoitti...

Muistui mieleeni tämmöinen juttu.

Kumitonttu kirjoitti...

Idalta hyvä pointti, että on mahdotonta tarjota linjaa, jota ei pääse toteuttamaan. Kristillisdemokraatit ovat hyvä esimerkki puolueesta, jonka äänestäjälle valtaan pääsy ei ole merkittävää. Ja se sitten näkyy siinä, että he menevät kuuliaisesti mihin tahansa hallitukseen äänestämään minkä tahansa esityksen puolesta. PS ei mennyt, vaikka Katalainen polvillaan aneli.

Kiitoksia Vieraalle linkistä. Näinhän se on, että uskonnoilla on kaikilla omat sokeat pisteensä - myös ilmastouskolla. Matilainen tekee ihan ansiokasta työtä, mistä hatun arvoinen nosto.

Tiedemies kirjoitti...

Matilainen, Kumis, ja muut oikeistohörhöt ovat niitä uskovaisia. Käytätte sanoja jotka yhtäältä eivät tarkoita mitään (koska voidaan laittaa tarkoittamaan mitä tahansa) ja sitten vaihdatte niiden spesifistä merkitystä.

Vaikka ympäristöretoriikka on tympeää ja sillä kosiskelu puuduttavaa, taustalla oleva ilmiö riskeineen on todellinen. Se ei muutu epätodeksi sillä että sönkötätte älyttömyyksiänne ja kikkailette sanoilla. Tosiasiat ovat tarkalleen sitä mitä ne ovat.

Kaikista surkuhupaisinta on se, että tämä postmoderni relativismi jonka olette omaksuneet, on vasemmistolaisten intellektuellien keksimää. 60-luvulla radikalisoituva yliopistoporukka otti aseekseen juuri tämän lähestymistavan jossa todellisuuden luonne sinänsä kiistetään ja korvataan se ideologisella hötöllä.

Nixonin ajan konservatiivit sentään taistelivat sitä vastaan edes jotenkin, mutta 80-luvulle tultaessa homma pikkuhiljaa kääntyi nurinpäin. Tai oikeastaan se ei edes kääntynyt; porukka joka kokee itsensä liberaalin oikeiston henkisiksi perillisiksi, omaksui jonkinlaisen hybridiajattelun jossa yhdistyi radikaalin vasemmiston höyrypäinen todellisuusvastaisuus - se näkyi aikanaan esimerkiksi lysenkolaisuudessa - ja puhtaasti retorinen vapauden korostus.

Suuri osa nykyisin kuvittelee puolustavansa vapautta ja omistusoikeutta. Tosiasiassa puolustus kohdistuu yhteismaiden ryöstölaiduntamiseen ja oikeuteen sysätä kustannuksia muille. Tällä ei ole mitään tekemistä klassisen liberalismin "vapauden" kanssa, vaan se on puhdasta hörhöilyä ja todellisuuspakoa.

Kumitonttu kirjoitti...

Minä olen sen verran yksinkertainen perustonttu, että kun sanon musta, tarkoitan mustaa. Kun sanon valkoinen, tarkoitan valkoista. Kun sanon, että havaintoaineisto ei vastaa teorian mukaisia tuloksia, tarkoitan että teoria on hyvin puutteellinen.

Se ei muuta merkitystään eikä kikkailuksi, ei ideologiseksi hötöksi, ei uskonnollisuudeksi eikä varsinkaan postmoderniksi relativismiksi vain sen takia, että Tiedemies on sitä mieltä, että olen väärässä. Voi hyvin olla, että olen väärässä - mutta niin on siinä tapauksessa myös erittäin iso osa huippututkijoitakin, mikä ei sekään tarkoita, että olisin yhdessä heidän kanssaan oikeassa. Se tarkoittaa vain sitä, että asiasta ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä.

Koska et pidä minua mitenkään uskottavana keskustelijana tässä aiheessa, niin hiukan ihmettelen miksi saat aina niin kovat kilarit. Tai oikeastaan, miksi et käy esimerkiksi Lubos Motlin kimppuun tästä aiheesta. Hänen blogissaan voit argumentoida oman näkemyksesi, ja LB varmaan osaa vastata niihin minua uskottavammin.

Tiedemies kirjoitti...

Pidän kyllä jutuistasi vaikka olen eri mieltä. En pidä joistain piirteistä ja tuon sen esille. Nimittely on yksi niistä.

Tämä postmoderni epistemologia on toinen. Tosiasiat ovat olemassa ja ne ovat juuri sitä mitä ne ovat. Niiden sisältö ei muutu argumenteista eikä siitä mihin niitä käytetään. Ilmaston ja luonnon tila esimerkiksi on juuri se mikä se on. Jos vihreät perustelevat sillä jotain politiikkaa, niin maailman tila ei siitä miksikään muutu. Jos maailman tilalla yritetään perustella jotain mitä ette hyväksy, yritätte ensimmäisenä mustamaalata sen sanojan ja väittää tosiasiat muuksi.

Puolustin Halla-ahoa ja muitakin pööpöjä siinä että kun he siteeraavat tosiasioita, niin se ei tee tosiasioista olemattomia. Rikos- ja työllisyystilastot eivät muutu epätosiksi sillä että "rasistit" perustelevat niillä jotain politiikkaa.

Sinulle ja monille muille "oikeistolaisille" maailma avautuu kilpailuna siitä kuka saa sanella tosiasiat. Ne tosiasiat alistetaan politiikalle ja sitten politiikan välttämättömyys hoitaa loput. Tämä on myös se tapa jolla vihreät tekevät politiikkaa, ja arvostelen ja paheksun heitä siitä, aivan kuten ketä tahansa joka niin tekee.

Ei minua haittaa se että teillä on jotain vasemmistoa ja Vihreitä tms vastaan, vaan se että kiistätte tosiasiat sen perusteella mitä ajattelette niiden sanojista. Matilainen tekee samoin, kikkailee sanoilla jotka voivat tarkoittaa mitä hyvänsä kontekstista riippuen.

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta se ei ole kilpailua siitä, kuka saa sanella tosiasiat, jos haluan ettei kukaan puutu minun tekemisiini tai minä en puutu muiden tekemisiin. Minusta se on vapautta olla puuttumatta toisten asioihin eikä puuttumista, miten muiden pitää elää.

Matilaisen blogia olen seurannut niin vähän aikaa etten tiedä miten hän on kikkaillut sanoilla. Ainakin tuo linkittämäni on ihan asiallinen kirjoitus, jossa ei ole mitään sanakikkailua, mitä ikinä sillä tarkoitatkaan.