Mitä Kypros meille opettaa?

Kotimaisessa politiikassa on hölmöilty siihen malliin vuosikymmeniä, mutta vasta Heidi Hautalan roikkuminen ministeriautossaan ja Kyproksen pankkien maksukyvyttömyys tuovat harjoitetun politiikan epäonnistumisen koko kansan nähtäväksi kaikessa karuudessaan. En tosin usko, että äänioikeutetuista edes prosentti ymmärtää tuota syy/seuraus-suhdetta. Valittu eurooppalainen poliittinen linja perustuu sääntelyyn ja kilpailun rajoittamiseen. Pisimpään harjoitetusta sääntelystä on EU:ssa nauttinut maatalous, jota ei enää parhaalla tahdollakaan voi väittää vapaaksi yritystoiminnaksi. Sattuneesta syystä olen ollut melko kiireinen tällä viikolla, ja lukeminen auttaa aina stressiin, joten alla muutamia Wahlroosin Markkinat ja demokratia -kirjasta kummunneita huomioita.

Montesquieun mukaan demokratiat voidaan turmella joko äärimmäisellä epätasa-arvolla tai äärimmäisellä tasa-arvolla. Epätasa-arvossa kansalaiset eivät enää samaista omia etujaan maansa etuun ja alkavat ajamaan omia etujaan muiden kustannuksella. Tasa-arvossa taas ihmiset eivät tyydy olemaan tasa-arvoisia kansalaisia vaan vaativat tasa-arvoa joka suhteessa. Tällöin auktoriteetit menettävät valtansa ja despotia korvaa demokratian.

Ayn Randin kirjassa Atlas shrugged ("Maa järisi") sankari John Galt johti Amerikan etevimmät yrittäjät, keksijät, tiedemiehet, filosofit ja taiteilijat lakkoon ja lähtemään Galtin mukana salaiseen paikkaan rakentamaan uutta yhteiskuntaa. "Lakko" vaikutti tuhoisasti Amerikkaan, mutta "uuden Atlantiksen" kansalaisina heitä ei enää säädelty ja verotettu kohtuuttomasti, ja uusi yhteiskunta alkoi heti kukoistaa.

Avokätisen mutta kalliin hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä päättäneille maille käy tulevaisuudessa vaikeaksi houkutella ja pitää hyviä veronmaksajia, mikä laskee vajeita ja luottoluokituksia. Lopulta hyvinvointivaltio romahtaa tai hallitusten on pakko ryhtyä valvomaan kansalaisten ja pääomien liikkumista maatalouden tapaan. Kasvava vero- ja sääntelykilpailu Euroopassa johtaa liitovaltioverotukseen, kuten Kyproksen veroparatiisin romahdus osoittaa. Liittovaltiokehityksen pysäyttäminen ja kääntyminen kohti keskenään kilpailevia osavaltioita on ratkaisu tällaisiin ongelmiin.

EU on tehnyt itsestään maailman suurimman vero- ja sosiaalikilpailualueen muistuttaen saksalais-roomalaista keisarikuntaa. Koska Eurooppaa ei uhkaa sota ydinaseiden aikakautena, niin EU:n sotilaallinen heikkous ei ole ongelma Euroopalle. Jos emme siis tarvitse tiukkaa ylikansallista valvontaa turvallisuutemme tähden, niin meillä ei ole esteitä edetä erillisten valtioiden väljäksi ja kilpailuun perustuvaksi liitoksi.

Sveitsissa matala liittovaltion verotus antaa puittet suoralle ja paikalliselle demokratialle. Jokainen sveitsiläinen voi äänestää jaloillaan ja päättää missä ja miten haluaa elää. Vähemmistöjen ei enää tarvitse sopeutua enemmistön tahtoon. Se antaa paikallishallinnon poliitikoille yllykkeen harkita uudelleen politiikkaa, joka perustuu omien etujen (Hautala), kateuden (Arhinmäki) ja tehottomien talousideologioiden (Soininvaara) varaan rakentuvaan parin-kolmen vaalikauden mittaiseen suosioon.

Ludwig von Misesin "Itävallan koulukunnan" tärkein oppi oli ajatus muutto- ja eroamisvapaudesta. Valtiot ja valtion koko on toissijaista. Ketään ei pakoteta kuulumaan valtioon vastoin omaa tahtoaan. Jos osa valtion ihmisistä haluaa perustaa oman yhteisönsä - vaikkapa vain yhden kylän - ja itsenäistyä, se täytyy sallia. Se on ainoa toteuttamiskelpoinen ja tehokas keino estää vallankumoukset ja sodat. Sallimalla ihmisten ja pääomien vapaan liikkumisen ja poistamalla liittovaltion verotusoikeuden ehkäisemme julkisen taloudenpidon tuhlailua. Ja kaiken kukkuraksi, ihmisten ei oikeasti tarvitsisi edes muuttaa mihinkään - jo pelkkä pelko ja uhka poislähtemisestä tai jonkun alueen eroamisesta vanhasta valtiostaan riittäisi mahdollisesti luomaan poliittisen vastavoiman nykyiselle menolle.