keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mitä Kypros meille opettaa?

Kotimaisessa politiikassa on hölmöilty siihen malliin vuosikymmeniä, mutta vasta Heidi Hautalan roikkuminen ministeriautossaan ja Kyproksen pankkien maksukyvyttömyys tuovat harjoitetun politiikan epäonnistumisen koko kansan nähtäväksi kaikessa karuudessaan. En tosin usko, että äänioikeutetuista edes prosentti ymmärtää tuota syy/seuraus-suhdetta. Valittu eurooppalainen poliittinen linja perustuu sääntelyyn ja kilpailun rajoittamiseen. Pisimpään harjoitetusta sääntelystä on EU:ssa nauttinut maatalous, jota ei enää parhaalla tahdollakaan voi väittää vapaaksi yritystoiminnaksi. Sattuneesta syystä olen ollut melko kiireinen tällä viikolla, ja lukeminen auttaa aina stressiin, joten alla muutamia Wahlroosin Markkinat ja demokratia -kirjasta kummunneita huomioita.

Montesquieun mukaan demokratiat voidaan turmella joko äärimmäisellä epätasa-arvolla tai äärimmäisellä tasa-arvolla. Epätasa-arvossa kansalaiset eivät enää samaista omia etujaan maansa etuun ja alkavat ajamaan omia etujaan muiden kustannuksella. Tasa-arvossa taas ihmiset eivät tyydy olemaan tasa-arvoisia kansalaisia vaan vaativat tasa-arvoa joka suhteessa. Tällöin auktoriteetit menettävät valtansa ja despotia korvaa demokratian.

Ayn Randin kirjassa Atlas shrugged ("Maa järisi") sankari John Galt johti Amerikan etevimmät yrittäjät, keksijät, tiedemiehet, filosofit ja taiteilijat lakkoon ja lähtemään Galtin mukana salaiseen paikkaan rakentamaan uutta yhteiskuntaa. "Lakko" vaikutti tuhoisasti Amerikkaan, mutta "uuden Atlantiksen" kansalaisina heitä ei enää säädelty ja verotettu kohtuuttomasti, ja uusi yhteiskunta alkoi heti kukoistaa.

Avokätisen mutta kalliin hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä päättäneille maille käy tulevaisuudessa vaikeaksi houkutella ja pitää hyviä veronmaksajia, mikä laskee vajeita ja luottoluokituksia. Lopulta hyvinvointivaltio romahtaa tai hallitusten on pakko ryhtyä valvomaan kansalaisten ja pääomien liikkumista maatalouden tapaan. Kasvava vero- ja sääntelykilpailu Euroopassa johtaa liitovaltioverotukseen, kuten Kyproksen veroparatiisin romahdus osoittaa. Liittovaltiokehityksen pysäyttäminen ja kääntyminen kohti keskenään kilpailevia osavaltioita on ratkaisu tällaisiin ongelmiin.

EU on tehnyt itsestään maailman suurimman vero- ja sosiaalikilpailualueen muistuttaen saksalais-roomalaista keisarikuntaa. Koska Eurooppaa ei uhkaa sota ydinaseiden aikakautena, niin EU:n sotilaallinen heikkous ei ole ongelma Euroopalle. Jos emme siis tarvitse tiukkaa ylikansallista valvontaa turvallisuutemme tähden, niin meillä ei ole esteitä edetä erillisten valtioiden väljäksi ja kilpailuun perustuvaksi liitoksi.

Sveitsissa matala liittovaltion verotus antaa puittet suoralle ja paikalliselle demokratialle. Jokainen sveitsiläinen voi äänestää jaloillaan ja päättää missä ja miten haluaa elää. Vähemmistöjen ei enää tarvitse sopeutua enemmistön tahtoon. Se antaa paikallishallinnon poliitikoille yllykkeen harkita uudelleen politiikkaa, joka perustuu omien etujen (Hautala), kateuden (Arhinmäki) ja tehottomien talousideologioiden (Soininvaara) varaan rakentuvaan parin-kolmen vaalikauden mittaiseen suosioon.

Ludwig von Misesin "Itävallan koulukunnan" tärkein oppi oli ajatus muutto- ja eroamisvapaudesta. Valtiot ja valtion koko on toissijaista. Ketään ei pakoteta kuulumaan valtioon vastoin omaa tahtoaan. Jos osa valtion ihmisistä haluaa perustaa oman yhteisönsä - vaikkapa vain yhden kylän - ja itsenäistyä, se täytyy sallia. Se on ainoa toteuttamiskelpoinen ja tehokas keino estää vallankumoukset ja sodat. Sallimalla ihmisten ja pääomien vapaan liikkumisen ja poistamalla liittovaltion verotusoikeuden ehkäisemme julkisen taloudenpidon tuhlailua. Ja kaiken kukkuraksi, ihmisten ei oikeasti tarvitsisi edes muuttaa mihinkään - jo pelkkä pelko ja uhka poislähtemisestä tai jonkun alueen eroamisesta vanhasta valtiostaan riittäisi mahdollisesti luomaan poliittisen vastavoiman nykyiselle menolle.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kypros, tai lähinnä EU:n ehdotus pankkitilien ryöväämisestä, jota Jyrki Katainen eilen ammulla luonnehti: Euroryhmä tarjosi vastuullisen ratkaisun, joka ei kelvannut Kyprolselle", ei sinänsä ehkä opeta mitään, mutta osoittaa kyllä sen, että nuo ihmiset ovat oikeasti mielisairaita.

Sillä perusteella, että jossain vaaleissa joku on äänestänyt jotain tyyppiä, vähän niin kuin jossain tanssi tai kuole ohjelmassa, he kuvittelevat, että päättäjiksi tultuaan he voivat automaattisesti päättää mistä tahansa asiasta.

USA:n perustuslaki on tässä suhteessa täysin ainutlaatuinen asiakirja koko maapallon historiassa. Sen koko tarkoitus on taata ihmisille valta ja vapaus ja rajoittaa "päättäjien" valta vain siihen minimiin, joka on tarkoituksenmukaista.

Pörrin amerikan kaveri Tiku Orava kommentoikin Pörrille, eilen, että jos tuota kyproslaista pankkitilien ryöväämistä olisi ehdotettu siellä päin, seurauksena olisi ollut välitön, yleinen aseellinen omaisuuden puolustusoperaatio.

Nigel Faragen kysymys Barrosolle, Rehnille ja sille naurettavalle Pötteringille oli täysin naulan kantaan:" Who the Hell do you People think You are???"

t. Pörri Orava

Anonyymi kirjoitti...

Jaa. USA:n systeemi ei poikkea kyllä muusta maailmasta. IRS eli paikallinen liittovaltion verovirasto voi ohittaa perustuslain ja sen määräykset mm. kotietsinnästä ja omaisuuden takavarikosta lähinnä... hmmm... mielivaltaisin perustein eli on epäily jostain, mikä voisi viitata mm. siihen, että verovelkaa ei ole maksettu. Tai veroilmoitus on täyttämättä. Se muuten pitää täyttää kaikkien kansalaisten ja asukaiden. Huolimatta siitä missä asuu. Jos ei täytä, niin voi tulla häkkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Nimetön Ano, kyllä kyllä, USA:ssakin on perustuslain henki käytännössä sivuutettu jo alkaen yli sata vuotta sitten, ensimmäiseksi Anti-Trust lainsäädännöllä 1800-luvun lopussa. Rooseveltin New Deal teki järjestelmästä jo puolisosialistisen ja nykyään se on käytännössä yhtä sosialistinen kuin EU:kin. Obaman kaudelle on tunnusomaista EU:lle tyypillinen demokratian avoin halveksunta ja maksavalle kansanosalle vittuilu, mutta se perustuslain henki kummittelee siellä vielä jossain ruohonjuuritasolla teekutsuilla yms.

Euroopassa semmoista ei ole olemassa, kun ei ole ikinä ollutkaan.

t. Pörri Orava

Ekku kirjoitti...

Yhdysvalloissa on kuitenkin sellainen poliittista toimintaa rajoittava tekijä, että kansalaiset ovat melko vahvasti aseistettuja.

Jos ruuvi kiristetään liian tiukalle, voi jotain tapahtua ja ei ole itsestään selvää, että poliisi ja armeija on täysin valtaapitävien puolella.

Euroopassahan näyttää olevan tavoitteena kaikkien kansalaisten aseistariisunta, jonka jälkeen pelko jonkin sortin aseellisesta kahakasta poliittisen ylilyönnin seurauksena vähenee.

Antaisivat vaan Kyproksen upota ja ulos eurosta. Saataisiin pää auki muidenkin epäkelpojen mennä.

Vasarahammer kirjoitti...

Kyllä jossain on pahasti vikaa, kun suomalainen kansanedustaja puhuu radiossa pokkana kyproslaisten pankkien talletusten leikkaamisesta. Samalla tyyppi on olevinaan huolissaan pientallettajien puolesta. Keitä nämä tyypit kuvittelevat olevansa?

Kumitonttu kirjoitti...

EU:n ehdotus pankkitilien ryöväämisestä, jota Jyrki Katainen eilen ammulla luonnehti: Euroryhmä tarjosi vastuullisen ratkaisun, joka ei kelvannut Kyprolselle", ei sinänsä ehkä opeta mitään, mutta osoittaa kyllä sen, että nuo ihmiset ovat oikeasti mielisairaita.

Tuo on vuoden kiteytys, hyvin oivallettu lausahdukseen sisältyvä ironia.

Antaisivat vaan Kyproksen upota ja ulos eurosta. Saataisiin pää auki muidenkin epäkelpojen mennä.

Hulluinta on, että vaikka Kypros tästä vielä jotenkin selviäisikin, niin seuraava maa on jo niin iso, että ei selviä.

Keitä nämä tyypit kuvittelevat olevansa?

Pelottavaa miettiä tuohon vastausta - ehkä me oikeasti olemme idioottien alaisuudessa.

Ekku kirjoitti...

Tuohon tarvitaan monta eurooppalaista pesukoneenkorjaajaa...

http://2.bp.blogspot.com/-3N7LPI4tCtE/UUtGaSZvJGI/AAAAAAACDOA/KMeb-Jnhb1Q/s1600/lib1.jpg