sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Vasemmistoäidit

Haluan vielä nostaa hetkeksi valokeilaan vasemmistolaisen ihmisvihan. Riina Simonen blogissaan siis kirjoitti kuusi vuotta sitten, että
Olen sitä mieltä, että jumaluutta on olemassa, ja jumaluus asuu luonnossa. Heijastus jumaluutta on nähtävissä esimerkiksi villieläinten katseissa, jumaluutta voi kuulla ikihongan humistessa ja aistia aidossa, pyyteettömässä rakkaudessa.

Minun on vaikeaa samaistua ihmiseen, joka vaikkapa hirven tai jäniksen nähdessään haluaa ampua kyseisen yksilön. Elämäni upeimpia hetkiä ovat olleet juuri ne hetket, kun jokin villieläin katsoo minuun päin eikä pelkää. Näen selvästi jumaluuden eläimen katseessa. Uskonkin, että jokainen, joka tappaa elävän olennon, tappaa samalla osan jumaluutta.
Nyt hän kirjoitti uudestaan vaaliblogissaan, että
Olen vegaani, koska rakastan ja kunnioitan eläimiä ja luontoa. En ole uskonnollinen ihminen, mutta koen pyhyyttä luonnossa ja uskon onnellisuuden kumpuavan pitkälti hyvästä luontosuhteesta.
Minusta tämä on aika erikoista, koska samaan aikaan Vasemmistonaiset julistaa tavoitteissaan seuraavaa:
Vasemmistonaisten mielestä Suomen aborttilainsäädäntöä on muutettava siten ... että riittävä syy saada abortti on naisen oma tahto. Erityisten syiden edellyttäminen väheksyy naisten itsemääräämisoikeutta.
Eikö ole erikoista, että vasemmistonaiset ovat vegaaneja, koska kunnioittavat eläimiä ja elämän monimuotoisuutta. Mutta sitten samaan aikaan sallivat vauvojen tappamisen.

5 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Itse olen aborttimyönteinen.

Jos nainen sanoo, ettei halua lasta, on syytä olettaa ettei hän niin kovasti lapsesta tule välittämään.

Esimerkiksi Freakonomics kirjassa oli näin, että Romanian rikosprosentti laski takautuvasti kun abortti sallittiin.

Jos kiellät abortin, niin saat samalla lapsia, jotka kasvavat aikuisiksi ilman että äiti välittää niistä kovin paljon.

Vai kuinka kovasti luulet sellaisen äidin välittävän lapsestaan, joka haluaa abortin?

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran ristiriitaista ajatuksenjuoksua noissa piireissä, etten minä ainakaan keksi mikä se logiikka on.

Ihmetyttää se, miten nämä sinänsä pienen piirin henkilöt päätyvät todella usein mediaan antamaan jonkinlaisia asiantuntijalausuntoja ja esiintymään jopa puolueettomina.
Salaliittoteoreettikko voisi luulla että "ne" todella ovat jo vallanneet median.

Kumitonttu kirjoitti...

Miltton, tämä ei ollut kannanotto abortin puolesta tai sitä vastaan vaan ihmettelyä siitä, miten samaan aikaan nainen voi olla syömättä lihaa, koska haluaa "kunnioittaa eläimiä", mutta samaan aikaan kannattaa aborttia. Minusta se on erittäin ristiriitaista.

Vähän sama kuin vastustaisin orjuutta Amerikassa, mutta pitäisin itse paria kotiorjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Abortti on seuraus siitä että seksielämä ei ole ihan kontrollissa.

Vaihtoehto abortille on antaa lapsi adoptioon.

Rajatapaus jossa abortin voisi sallia, on se jos nainen on joutunut raiskauksen tai insestin uhriksi ja tullut sitä kautta raskaaksi.

Kumitonttu kirjoitti...

Äidin ja lapsen oikeudet voivat olla keskenään ristiriitaisia, ja meidän oikeusnormeissa syntyneellä on suuremmat oikeudet kuin syntymättömällä.

Jos raskaana olevaa naista potkitaan vatsaan, teko näyttää jokaisen mielestä paljon vastenmielisemmältä kuin ei-raskaana olevan vastaava. Kuitenkin, jos raskaus ei näy ulospäin, tekoa ei pidetä sen vastenmielisempänä. Kyse on siis opitusta tabusta, jossa meillä ei ole selvää käsitystä, missä vaiheessa sikiö on lapsi ja ihmisyksilö ja missä vaiheessa vain osa äidin solukkoa.

Korostan, että tämä kirjoitus vain viittaa vasemmistolaisnaisten kaksinaismoralismiin, jossa ravinnonlähteenä kasvatettavalla kotieläimellä on näiden naisten mielestä enemmän oikeuksia kuin syntymättömällä sikiöllä. Minusta se olisi laajemman keskustelun aihe pohdittaessa yhteiskuntamme moraalisia arvovalintoja. Parhaassa tapauksessa moni hyvinvointiyhteiskuntaa kannattava vasurinainen ehkä heräisi miettimään, onko hänen omassa arvomaailmassaan kenties jotain muutettavaa...