Kun laki on politiikkaa

Hiukan lupailinkin jo aiemmin, että kirjoitan Matti Norrin Kanava-lehdessä kirjoittamasta artikkelista "Lainsäätäminen ei sovi eduskunnalle" lyhyen yhteenvedon:

Yleinen laki on yhteisöllinen asia. Se on syntynyt yhteisöllisesti. Yhteistoiminnan edellyttäessä yhteisesti noudatettuja menettelytapoja ne vakiintuivat laiksi, tapaoikeudeksi. Rooman juris consulti lakimiesammattilaiset kehittivät lakia yksittäistapauksin. Sille pohjalle Euroopan lait pienin variaatioin rakentuivat.

Valistus ryhtyi 1700-luvulla ajamaan tasa-arvoa poistaen säätyetuoikeudet. Kun eriarvoisuus oli ankkuroitu säädettyyn lakiin, sen poistamisesta tuli Ranskan vallankumouksessa lailla säädettävä asia, mistä ajatus siirtyi Saksaan. Samalla tuli pohtimatta itsestään selvyydeksi että myös yleisen lain säätämisvalta on parlamentilla. Yleisen lain kohteena on omaisuus ja se säätää niiden vaihdantaa - siis sopimuslaki. Rikoslaki on ihmisten suhteita koskevalta osalta sekin yhteisöllinen asia.

Kukaan ei kiistä Saksan johtoasemaa lakitieteessä 1800-luvulla. Maan parhaat lakimiehet koottiin kahteen komiteaan säätmään siviililakia. Työtä tehtiin pitkään ja perusteellisesti ja nykyinen Bürgerliches Gesetzbuch tuli voimaan 1.1.1900. Juristikunnan tuomio oli yksimielinen: Laki on aivan liian abstrakti eikä siitä ole käytäntöön johdettavaksi. Sama lainsäätämisen tapa on edelleen vallalla. Suomen perintökaarta valmisteltiin 30 vuotta ja sitä pidetään verrattain sekavana lakitekstinä. Kun säädetään laki on pakko kirjoittaa yleislausekkeita ja käyttää sellaisia termejä kuin olennainen ja kohtuullinen. Niiden sisältö on epämääräinen ja hämärä. Nykyisen näkemyksen mukaan lainsäätämisessä ei tarvita kokemusta vaan "oikean" puolueen jäsenkirja. Suomessa ylin lainsäädäntövalta on oikeusministriön lainsäädäntöosastolla.

Englannissa ja Yhdysvalloissa lain sisältö on muodostunut korkeimman oikeuden ennakkopäätöksin. Niissä on oikea lain sisältö. On olemassa luonnolliset oikeudet, joita lainsäätäjä ei saa loukata: ruumiillinen koskemattomuus ja vapaus, oikeus tehdä sopimuksia siihen suostuvien kanssa, oikeus maineeseen (herjauksen ja solvauksen kielto), oikeus omaisuuteen. Perusoikeudet ovat säädetyn lain yläpuolella.

Vuonna 1919 säädettiin yhdistyslaki, jonka mukaan vain rekisteröidyt yhdistykset ovat oikeuskelpoisia. Se perustui Saksan lakiin, jonka tarkoitus oli kieltää sosiaalidemokraattiset yhdistykset. Siihen tuota lakia meilläkin käytettiin. Ennen sotia lakkautettiin sosialistien yhdistyksiä 2.267 kertaa. Sodan jälkeen lakkautettiin isänmaallisia yhdistyksiä 2.548 kertaa. Valtio käyttää lainsäädäntövaltaa kaavoituksiin ja pakkolunastuksiin. Maan omistajat on asetettu huonompaan asemaan kuin muun omaisuuden halijat.

Kun vatio säätää mikä on kunnollista, se määrää sen velvollisuudeksi: pyöräilijän on käytettävä kypärää vaikka voi aiheuttaa vahinkoa vain itselleen ja autoilijan turvavyötä. Saako ihminen päättää käyttäytyykö hän järkevästi tai ajattelemattomasti, olla sivistynyt tai sivistymätön, huono tai hyvä, vai kuuluuko se valtiolle lainsäätäjänä? Onko valtio kansalaisten yhteistoiminnan organismi vai kansalaisten holhooja? 4.815 hyviä asioita edistäneen yhdistyksen lakkauttaminen osoittaa, kuinka äärimmäisyyksiin joudutaan, kun lainsäädäntövalta on parlamentilla eikä tuomioistuimilla. Kun poliitikot määräävät kunnollisen oikeaksi, sen vastakohta ei ole huono vaan vääryys.

Englannissa parlamentti ei puutu lakiin, sillä anglosaksisessa maailmassa noudatetaan roomalaisen juristin Domitius Ulpianuksen näkemystä, jonka mukaan laki nojaa kolmeen moraaliperiaatteeseen: ei saa aiheuttaa vahinkoa toisille, sitoumus on pidettävä ja jokainen saa hyödyntää muitten häiritsemättä omaa omaisuuttaan. Britteinsaarilla katsotaan, että laki on useiden sukupolvien aikana karttuneen kokemuksen järkevää soveltamista nykyoloihin. Yrityksen ja erehdyksen tietä se etenee, mutta tuomarit määrittävät lain erilaiseksi kuin poliitikot. Parlamentin tehtävä on päättää valtiontaloudesta, koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja infrastruktuurista.