Leikkiyhteiskunnan leikkipuukotus

Pääministeri Jyrki Katainen joutui välikohtaukseen, jossa nuori mies "tuli leikisti puukottamaan pääministerin". Poliittinen väkivalta on ollut suhteellisen harvinaista Suomessa, ja yleensä se kohdistuu vauraiden ihmisten aineelliseen omaisuuteen. Poliittisia johtavan tason vastustajia on heitetty tyrmään viimeksi sotasyyllisyydestä, mutta sakkotuomioita on poliittisin perustein 2010-luvulla useampiakin Perussuomalaisten puheista ja kirjoituksista. Vasemmistoliiton edustaja Dan Koivulaakso väitti hänkin joutuneensa kaasuaseella tehtyyn iskuun, mutta väitteen paikkansapitävyys epäilyttää.

Tampereella pari vuotta sitten tapahtuneessa pitserian tuhopoltossa Päivi Lipponen näki ensin poliittisen kytköksen, kunnes rikospoliisi löysi kytköksen ravintolan omistajien rahatilanteen ja vakuutuskorvauksen välillä. Puhtaasti poliittinen motiivi nähtiin sen sijaan toissakesäisen Mavi Marmaran risteilyssä Gazaan, jossa länsimainen vasemmistoeliitti uhrasi yhdeksän turkkilaista terroristia pyhittääkseen omat aatteensa. Pussy Riot tuomittiin Venäjällä pitkiin rangaistuksiin perustein, jotka suomalaisesta näkökulmasta täyttäisivät poliittiset merkit - puhumattakaan Anna Politkovskajasta tai Mihail Hodorkovskista. Myös Norjan sosiaalidemokraattisia nuoria teurastanut Breivik mertoi poliittisista tavoitteistaan.

Poliittinen väkivalta ei siis ole mitenkään uutta tai poikkeuksellista. Edes Suomessa, valitettavasti. Tähän asti johtavat poliitikkomme ovat kulkeneet melkeinpä ilman turvamiehiä, mikä Ruotsissa johti Anna Lindhin ja Olof Palmen murhiin. Paavi matkustaa nykyisin lähinnä Play-Mobilin näköisessä huvittavassa lasiautossa, kun 20 vuotta sitten joku jugoslavialainen asemies koitti päästää paavin isänsä tykö. Kaikkia näitä tapahtumia yhdistää samankaltainen tapahtumasarja: tavallisen kaduntallaajan turhautuminen vallitsevaan arvomaailmaan, jota poliittinen järjestelmä tukee kaikin keinoin, ja siksi ainoaksi kanavaksi protestoida jää väkivalta.

Minua ihmetyttää se, kuka haluaa joutua vankilaan Kataisen takia. Minustakin Katainen on vastenmielinen mutta en silti menisi ns. kiven sisään hänen takiaan. Ensisijaisesti tietenkin siksi, että oma arvomaailmani ei salli väkivaltaa omien päämäärien ajamiseksi. Jos ihmisen arvomaailma lähtökohtaisesti jossain tilanteessa kuitenkin sallii väkivallan käytön, niin ainakin jollain tasolla yksilön on sitten punnittava saamiaan etuja ja kärsimiään haittoja. Kovin paljoa ei tuollaisessa tilanteessa ns. ole menetettävää, koska eivätpä hyödytkään ole hääppisiä. "Puukotusta yrittänyt" vaikuttaisi ns. henkisesti häiriintyneeltä eli mahdolliselta itsemurhakandidaatilta, joka näkee oman tulevaisuutensa kuin sitä tarkkailisi kapean putken lävitse.

Oletan tässä yksinkertaisuuden vuoksi, että puukkomies on nuoruuden trapetsihyppynsä epäonnistuttua joutunut taloudellisesti ahtaalle ja tipahtanut hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon silmien välistä sirkusnäyttämön lattialle asti. Tällainen henkilö kokee kärsineensä suurta vääryyttä: hänelle luvattiin, että hyvinvointiyhteiskunta ei hylkää häntä. Koska yksilöiden vaatimukset ovat loputtomat, ei hyvinvointiyhteiskunta voi pitää lupaustaan, ja suurin osa niistä annetaankin vain silmänlumeeksi. Niitä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta ihmisten kinastellessa annetuista lupauksista ja niiden pettämisistä kaikki sujuu ennallaan. Kunnes jostain tulee oman tulevaisuutensa näköalattomuudesta tarpeeksi saanut mies, joka oli olettanut poliitikkojen pitävän sanansa.

Ja kuten kautta historian on toistunut, vapauttaan ei suinkaan menetä sanansa syömään joutunut poliitikko vaan tämä surullisen hahmon ritari. On Kataisen onni, että suurin osa ihmisistä näkee tämän teatterin lävitse. Ehkä tämä tapahtuma saa monet miettimään, onko tässä mitään järkeä vai pitäisikö keskittyä vain omaan pieneen elämäänsä.