tiistai 3. toukokuuta 2011

Vihapuhetta ja uhkailua

Olipa taas kerran uutisotsikoita, joista ei tule hyvälle tuulelle. Melkoista vihapuhetta, jossa uhkailu ja panettelu äityvät ihan uudelle tasolle. Jos emme tee niin kuin EU sanoo, meitä uhkaavat tsiljoonat vihaiset arabit ja heitteille jättö venäläisten armoille ilman kaasua ja energiaa. Aikamoista laatujournalismia, sano.

Olli Kivinen:
Harvainvaltiaiden kaatuminen arabimaissa on vaihtunut sekasorroksi, joka aiheuttaa ongelmia kansanvallasta saarnaaville länsimaille ja erityisesti Euroopan unionille...Erityisesti nuorten miesten ajaminen täydelliseen näköalattomuuteen on pommi, jonka purkaminen on liki ylivoimainen tehtävä. Kasvavat joukot arabimaiden kansalaisia pitävät EU:ta rikkauden ja hyvinvoinnin paratiisina, jonne pyritään hinnalla millä hyvänsä. Kokonaiskuva paljastaa, että nykyinen hermoilu siirtolaisista on vähäistä verrattuna tulevaisuuden uhkiin.

Pääkirjoitus:
Hallitusneuvottelut mutkistuivat huomattavasti maanantaina sen jälkeen, kun puolueet olivat jättäneet vastauksensa hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok) kysymyksiin. Takapakkia tuli perussuomalaisten vastauksesta Kataisen viimeiseen kysymykseen. Siinä kysyttiin käytännössä, hyväksyykö puolue Suomen jo tekemät sitoumukset euroalueen tukemiseksi. Perussuomalaiset tuntuvat olevan vaalimenestyksestään niin hurmoksissa, että he luulevat voivansa sanella, mitä hallitus tekee ja mitä se ei tee.

Pääkirjoitus II:
Portugalin apupaketin muodostaminen ilman Suomea on täysin mahdollista, mutta Suomi joutuisi todennäköisesti maksamaan kovan poliittisen hinnan poisjäämisestään...Teknisesti ja taloudellisesti Suomen poisjäänti on mahdollista, mutta poliittisesti asia on paljon hankalampi...Vakausrahastossa valmistaudutaan kulissien takana jo täyttä päätä siihen vaihtoehtoon, että Suomi saattaa jäädä paketista pois..."Suomen on parempi toivoa, ettei se joudu esimerkiksi talousongelmiin, riitoihin Venäjän kanssa tai pulmiin energiatoimitusten kanssa" arvioi brysseliläisen EU-tutkimuslaitoksen johtaja Daniel Gros.

No, ei mitään uutta. Kuka vielä ihmettelee, että kansa ei luota venäläisiin eikä saksalaisiin?

4 kommenttia:

YMTT kirjoitti...

"Perussuomalaiset tuntuvat olevan vaalimenestyksestään niin hurmoksissa, että he luulevat voivansa sanella, mitä hallitus tekee ja mitä se ei tee."

Onneksi hesari ei sentään kuvittele voivansa sanella mitä valtiojohdon pitää päättää.

Kumitonttu kirjoitti...

Niinpä. Mutta tuo Suomen uhkailu energiatoimitusten ongelmien kanssa on sairas. Se ei mitenkään eroa Putinin/Gazpromin suorittamista uhkauksista entisille alusmailleen! Paha pistää paremmaksi, jos EU-vastustajat tarvitsisivat jonkun iskulauseen, niin tuossa se olisi.

Vasarahammer kirjoitti...

"Suomen on parempi toivoa, ettei se joudu esimerkiksi talousongelmiin, riitoihin Venäjän kanssa tai pulmiin energiatoimitusten kanssa" arvioi brysseliläisen EU-tutkimuslaitoksen johtaja Daniel Gros."

He tekevät sen itse. Huonompaa mainosta Eurostounionille saa hakea.

Toisaalta asiat ovat jo edenneet niin pitkälle, että yksittäisen jäsenmaan kansalaismielipiteellä ei ole merkitystä.

Suomessakin liityttiin euroon ja Lissabonin sopimukseen pelkällä eduskunnan päätöksellä. Suomi luopui merkittävästä osasta suvereniteettiaan ilman, että Helsingin Totuus olisi siitä kohua nostanut.

Yllättäen Puolueen radiossa Vesa Kanniainen ihmetteli pysyvän vakausrahaston tarvetta ja puhui lisäksi euron "valuviasta". Hesarin linjan takana ei ole samanlaista "yksimielisyyttä" kuin ilmastonmuutoksella.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyllä, tilanne on erittäin hankala tällaiselle pienelle yhteiskunnalle. Pyrkimättä nyt olemaan pateettinen, lainaan kuitenkin saksalaista kenraali von Tippelskirchiä, joka muistelmissaan kirjoitti, että siinä missä Saksa taisteli vallasta, suomalaiset taistelivat olemassaolostaan.