tiistai 31. toukokuuta 2011

Komea työura takana: Kesäneekeristä puoliammattilaiseksi

Ei tässä millään tavalla jaksa iloita siitä, että päätoimittaja Reetta Meriläinen jää eläkkeelle, kun en kyseistä lehteä tilaa, ja ainoa motiivi lukea sitä verkosta on saada kokea myötähäpeän tunnetta.

Reetta on ollut ensimmäinen nainen monissa asemissaan journalistien työtehtävissä, ja joutui kuulemma toistuvasti kohtaamaan sukupuolestaan johtuvia ennakkoluuloja, kun toimittajakunta on perinteisesti kuitenkin ollut miesvaltainen ala.

"Jotakin on tapahtunut aivan viime aikoina, koska sukupuoleen viittaaminen on vähentynyt. Kiusallistahan se oli, ikään kuin en olisi ollut ammattilainen, vaan ensisijaisesti sukupuoleni edustaja."

Minusta tuossa samalla tulee kyllä lipsahtaneeksi tämän positiivisen syrjinnän keskeisin ongelma, vaikka Hesari itse on positiivisen syrjinnän vankkumaton kannattaja. Eli jos Reetta olisi valittu Nelosen uutisankkuriksi ihonvärinsä takia, sisustusohjelman juontajaksi homoutensa takia tai vaikka valtion virkamieheksi epäpätevämpänä hakijana islamilaisen taustansa takia, niin eikö hän silloin olisi vielä korostuneemmin ollut olematta "ammattilainen, vaan ensisijaisesti ihonvärinsä/seksuaalisen suuntautumisensa/uskontonsa edustaja"?

Pakollinen sketsi vielä tähän loppuun Meriläisen kuvaillessa lehtensä toimituksellista linjaa:
"Tämä on totuusbisnestä. On varottava totuuksia, jotka eivät perustu faktaan, vaan enemmän mielipiteisiin ja ennakkoluuloihin."
Ei helvata... Hehehe...

8 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä on taas uskomattoman infantiilia uhoa emeritustoimittaja Olli Kiviseltä. Menneen maailman dinosaurus suree rakastamiensa utopioiden romahdusta ja syyttää kaikesta Playstation-sukupolvea.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos linkistä. Kivinen on ollut alusta asti tosi kaksinaamainen, mutta kaipa se Virkkusen kanssa sen verran hyvin pelas yhteen, että tukivat toisiaan kuin kaksi kaatuvaa puuta. Ehkä ikä ei tuokaan viisautta itsessään, vaan siihen tarvitaan kaksi silmää ja korvaa. Joillakin on niin kireä iho, että niillä korvat aukeaa kun laittavat suunsa kiinni. Kivinenkin voisi kokeilla.

Igor kirjoitti...

KT: Tuo kireä iho selityksesi, että korvat aukeaa kun panee suun kiinni oli niin hauska että vieläkin hytkyn naurettuani niin pitkään.

Ei ikä todella välttämättä tuo viisautta mutta lisäisin luetteloosi 'tarvitaan kaksi silmää ja korvaa' tärkeän lisäkomponentin: aivot ja kyky niiden käyttämiseen. Eikä sitä tuo pelkästään korkea asema.

Reetta Meriläinen oli ja on ihan tyypillinen vallan sylikoira-toimittaja.

Maria kirjoitti...

Pakko kommentoida
"Tämä on totuusbisnestä. On varottava totuuksia, jotka eivät perustu faktaan, vaan enemmän mielipiteisiin ja ennakkoluuloihin."

Näköjään siitä puhe mistä puute.

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!! Sinä se aina naurat tosiasioille. Tällaisia tyyppejä, jotka eivät kuuntele on ihan käsittämätön määrä. Hauskoja anekdootteja on vaikka kirjaksi asti, mutta yksi parhaista on se, kun (täyssokea) puolituttu sanoi lehtimyyjälle, että onko lehteä saatavilla äänitiedostona, että hän voisi sen kuunnella kun on sokea. Myyjä totes, että ei ole, kun sokeat eivät yleensä lue lehtiä .

Maria, kiitos kommentista. Todellisuudentajun hämärtyminen on hämmästyttävän arkipäiväistä. Moni esimies sortuu mikromanageroimaan, mutta yhtä moni ei seuraa, mitä alaiset tekevät. Reetan tapauksessa huvittaa se, että tuollaisen läksiäishaastattelun kuvittelisi olevan jonkinlainen kunnianosoitus, mutta se muuttuikin irvikuvaksi hyvästä johtajasta. Huhheijaa...

Pikkupoika kirjoitti...

"Meriläinen on edelläkävijä. Hän on ollut Hesarin ensimmäinen naispäätoimittaja, Sanomien toimittajakoulun ensimmäinen naisjohtaja ja Suomen kaikkien aikojen toinen naispuolinen urheilutoimittaja."

Ja ensimmäinen merkittävän sanomalehden päätoimittajaksi kohonnut taistolainen. Kas kun unohtui listasta.

Kumitonttu kirjoitti...

Ehtoota PP! Kiva kuulla sinustakin jotain pitkään aikaan. Nyt minäkin alan kutsua Hesaria jatkossa Totuudeksi, kun Meriläisen suulla se on totuudeksi vahvistettu. Tähän asti pidin sitä hiukan raflaavana ja omaan kielenkäyttööni osin soveltumattomana, mutta jos kerran Totuus on totuusbisnestä, niin pakkohan se on sitten tällaisen parasiitinkin uskoa.

Näin sanoen uskallan väittää puhuvani monen muun suulla, että Alastontotuus voisi pikkuhiljaa hakeutua taas aktiivisempaan päivitykseen...?

Igor kirjoitti...

KT: En minä itse asialle nauranut. Päinvastoin. 'Kireä iho' kuvasi vain niin hyvin asetelmaa.

Olen samaa mieltä, että tyyppejä jotka eivät kuuntele on käsittämätön määrä. Ainakin yrityselämässä yms. Mistä ne kaikki tulevatkin?

Muistan miten eräässä teollisuusyrityksessä viisaus lisääntyi suoraan järjestyksessä

- hitsari
- teknikko
- insinööri
- diplomi-insinööri

eikä missään vaiheessa tullut kysymykseenkään että ylemmällä tasolla kuuneltaisiin mitä alemmalla tasolla olisi mahdollisesti sanottavaa.

Ja kun pitkään aikaan kukaan ei ollut kuunnellut kuvio olikin jähmetynyt muotoon 'paska valuu ylhäältä alaspäin'.