keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Hulluuden ylistys - sosiaalituet maksuun ulkomaille

Roopen Mediaseuranta linkitti Ilta=Sanomien uutiseen, jossa Kelan virkamiehet kertovat, ettei heillä ole harmainta hajua, miten paljon sosiaaliturvaa virtaa maan rajojen ulkopuolelle. Sosiaaliturva aikoinaan suunniteltiin säännöstellyille markkinoille kansallisvaltioiden aikaan. Sosiaaliturvaa ei juuri väärinkäytetty ja siihen turvautuminen oli vähintään kiusallista. 90-luvun laman jälkeen tilanne muuttui, ja nykyisin sosiaaliturvan väärinkäyttö ei ole paheksuttavaa. Sosialistinen hyvinvointivaltio rappeuttaa moraalin, kuten olemme nähneet niin Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kuubassa, Venezuelassa, Itä-Saksassa ja melkein koko Afrikassa, joka "pääsi siirtomaaisäntien ikeestä" 50-60 -lukujen sosialistisissa vallankumouksissa. Surkein esimerkki lienee Iran, jonka hienot persialaiset perinteet arabisosialismi on tuhonnut atomeiksi.

Suomen viranomaiset yrittävät tulkita Suomen lakeja "maalaisjärjellä" suomalaisten (veronmaksajien) eduksi, mutta liittovaltioksi muuttunut EU ei anna ymmärrystä moiselle natsismille:
1. Euroopan komissio on viemässä Suomea EU-oikeuteen syrjinnästä.

2. Ulkomaalaiselle maksettavan työttömyystuen ehtoja sovelletaan Suomessa niin, että edellytetään vähintään neljän viikon työhistoriaa Suomessa ennen kuin muualla työskennellyt kaudet otetaan huomioon työssäoloehdon täyttämisessä.

3. Komission mielestä työssäoloehdon täyttymiseen riittäisi työhistoria missä tahansa EU-maassa.

4. Silloin esimerkiksi Saksassa työskennellyt voisi ilmoittaa muuttaneensa Suomeen ja hakea Suomen työttömyysturvan tasoista tukea, vaikka Suomessa työskentelyä ei juurikaan olisi.

5. Tuen perusteeksi lasketaan tällöin kaikki EU-alueella kertynyt työhistoria.
Olen itse jo vuosia kirjoitellut, että periaatteessa minun tulisi tukea monikulttuurisuutta ja liittovaltiokehitystä, koska se näyttää olevan ainoa pakote, joka saa suomalaiset poliitikot järkiinsä ja muuttamaan järjettömän avokätistä sosiaalipolitiikkaamme. En kuitenkaan voi sitä tukea, koska ei ole mitään syytä epäillä, että EU-poliitikot toimisivat sen paremmin. Päin vastoin, he siirtäisivät loputkin hilut täältä ulkomaille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve Kumis,

mistäköhän johtuu ett Vistin Hannun kirjoitukset herättävät niin vähän vastakaikua, vaikka mies kirjoittaa todella asiallisia kolumneja blogissaan?

Tv mystique

Kumitonttu kirjoitti...

Enpä minäkään tiennyt mitään hänen blogistaan, joten kiitos vinkistä. On lisätty blogilistaan (nimi on Mielipiteitä).