Parlamentti täynnä paskahousuja

Kookos-ministeri Jan Vapaavuori murehtii lehdessä, että

heikossa taloustilanteessa kuuden puolueen laaja hallitus on ollut huono ratkaisu. Olisi ehkä tarvittu ideologisesti yhtenäisempi hallitus, joka olisi pystynyt tekemään päätöksiä

Tätä asiaa kaikki toitottivat jo ennen Jyrki Kataisen sekasikiöhallituksen nimeämistä. Oli päivän selvää kaikille politiikkaa seuraaville, että ainoa liima hallituksen pitämisessä pystyssä oli puolueiden puheenjohtajien henkilökohtainen kiima ministeri-Audin kyytiin. Hallituksen toimintakyky - maan edusta puhumattakaan - uhrattiin omalle sokealle vallanhimolle.

Vapaavuori on surullisen näköinen mies, jolle ei kuitenkaan hery myötätuntoa, koska hän on itse henkilökohtaisesti päässyt nauttimaan niistä eduista, joita hallituksessa oleminen on tuonut mukanaan. Kukaan ei ole pakottanut häntä osallistumaan hallituksen toimintaan, kuten esimerkiksi toinen Kookos-vaikuttaja Eero Lehti on omalla toiminnallaan osoittanut. Lehti on ollut vaisu ja pitänyt suunsa supussa, koska hän on lojaali puolueensa puheenjohtajalle. Voi vain arvuutella, miltä oikeistolaisista Kookoksen kansanedustajista tuntuu heidän miettiessään, miten selittää omassa vaalipiirissään puolueen toimintaa. On käsittämätöntä ja absurdia, että kukaan kehtaa äänestää Kookosta vuoden päästä pidettävissä eduskuntavaaleissa. Vielä hullumpaa on äänestää Alexander Stubbia EU-vaaleissa. Mies hakee estoitta omaa henkilökohtaista hyötyään - ei suomalaisten etua.

Katainen vastikään totesi, että vaaleissa annetut lupaukset tulee voida rikkoa. Hän taisi tosiasiassa tarkoittaa sitä, että hallitusohjelmaa ei pitäisi tehdä sitovaksi. Nykyisen hallitusohjelman heikkoudet paljastavat Urpilaisen ja Kataisen heikkoudet: huonot neuvottelutaidot. Kiire muodostaa hallitus ja päästä pönöttämään tv-uutisiin painoi vaakakupissa enemmän kuin asioiden huolellinen harkinta ja sen varmistaminen, että hallitusohjelman linjaukset tukevat puolueen omaa arvomaailmaa, ideologiaa. Yksikään puolue ei voi välttää vastuutaan hallituksen huonoista päätöksistä. Mihin tahansa kompromissiin ei tarvitse suostua, jos päätös sotii omaa arvomaailmaa vastaan. Tosiasiassa kaikki hallituspuolueet ovat nähneet huonotkin päätökset parempina kuin hallituksen hajottaminen. Raukkamaisuuden huipentuma on Vapaavuoren tapainen populisti, joka tavoittelee suosiota polvistumalla äänestäjien edessä anteeksiantoa pyydellen.

Toinen oppositiopuolue, Keskusta, on (mikäli mahdollista) vieläkin enemmän hukassa kuin Kookos. Puolueen EU-linja vaihtelee sen mukaan, onko puolue hallituksessa vaiko ei. Petoksen tunnusmerkit täyttyvät, kun Väyrysen äänet menevät Olli Rehnille. Kaikkein ihmeellisintä on, että Kepusta löytyy yhtään äänestäjää Rehnille. Parasta koko vaaleissa olisi, jos Rehn jäisi valitsematta - tässä kaino pyyntö kaikille kepulaisille. Älkää pliis äänestäkö Rehniä. Miettikää ihan oikeasti: mitä sellaista Rehn on tehnyt, että hän ansaitsisi tulla valituksi europarlamenttiin?

Sampo Terho paljastaa blogissaan EU-parlamentin läpimädät toimintatavat. Edustajien puheenvuoroja jaetaan mielivaltaisesti ja parlamentin toiminta muistuttaa Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen politbyroota pikemminkin kuin kansanedustuslaitosta. Ehkä joku osaa selittää, miksi meidän kannattaa pysytellä EU:ssa toisin kuin esimerkiksi Sveitsin tai Norjan. Minä en keksi enää yhtään syytä. EU on pettänyt kaikki ne odotukset, joita itse kannatin vuoden 1995 kansanäänestyksessä. Noh, olinhan silloin 20 vuotta kokemattomampi.

Luin silmät ymmyrkäisinä Terhon kuvausta EU-parlamentin korruptoituneesta toiminnasta.

Äänestimme ilmastoasioista “Suositus päätökseksi olla vastustamatta luonnosta vuosina 2013–2020 huutokaupattavien kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien määrän vahvistamiseksi.” Äänestäminen kesti ehkä 45 minuuttia. Punavihreä linja oli pääosin voitolla. Kun sitten loppuäänestys vihdoin oli edessä, pyysi toinen mietinnön laatijoista (konservatiivi) viittaamalla puheenvuoroa. On aivan normaali käytäntö, että mietinnön laatija saa puhua ennen loppuäänestystä, mutta puhetta johtanut sosiaalidemokraatti jätti pyynnön kuitenkin huomiotta.

Mietintö meni läpi ja puheenvuorossaan mietinnön laatija sitten kertoi, että halusi vain sanoa, että kaikkien tulisi äänestää täysin vääristyneeksi muutettua mietintöään vastaan. Hän vaati jopa nimensä poistamista mietinnöstä.

Ilmoitus ei tietenkään ollut kovin hyödyllinen enää äänestyksen jälkeen ja alkoi yleinen meteli. Virheen tehnyt puheenjohtaja väitti, ettei ollut nähnyt puheenvuoropyyntöä. Raivostuneet brittikonservatiivit kertoivat, että olivat jo edellisenä päivänä pyytäneet puheenvuoroa sähköpostitse sihteeristöltä (mikä myöhemmin osoitettiin myös todeksi). Muuan sosiaalidemokraatti julisti, että oikeisto arvostelee puheenjohtajaa vain, koska hän on nainen.

Kun sitten tuli äänestykseen jälkimmäinen ilmastopoliittinen mietintö, ehdotti muuan meppi äänestyksen lykkäystä. Puheenjohtaja (eri henkilö kuin edellisellä kerralla) kysyi löytyykö puoltavaa puheenvuoroa. EFD-ryhmämme toinen puheenjohtaja Speroni viittasi niin näkyvästi, että käsi oli mennä sijoiltaan, mutta istunnon puheenjohtaja katsoi viiden sihteerinsä kanssa päättäväisesti muualle ja totesi nopeasti, ettei puoltavaa puheenvuoroa löydy.

Kun Speroni alkoi protestoida, puheenjohtaja kääntyi hänen puoleensa ja ilmoitti vihaisesti: “En minä enää teille puheenvuoroa anna, kun ette pyytänyt sitä ajallaan. Ei tämä ole mikään sirkus”. En ole vielä koskaan nähnyt leppoisan Speronin kiihtyvän, mutta silloin mies huusi puheenjohtajalle terveiset, joiden sävy kävi italiaa osaamattomallekin selväksi. Toinenkin ilmastoraportti sitten äänestettiin ja meni läpi.

Kuinka sairaaksi voi länsimainen demokratia mennä, ennen kuin se kaatuu omaan mahdottomuuteensa?