Kiinassa on siis edelleen yksipuoluejärjestelmä, ja on erittäin epätodennäköistä, että puolue luopuu vapaaehtoisesti vallastaan. Historiassa Kiina on toistuvasti avannut rajansa kansainvälisille tuulille ja yhtä monta kertaa sulkenut ne käpertyen sisäänpäin. Kun Kiina on vaurastunut 2000-luvulla nykyiselle tasolleen, on maassa edelleen täysin takapajuisia alueita, joissa äidit tappavat tyttövauvojaan ja miehet aikuistuvat ilman toiveita puolisosta tai omasta perheestä. Xue Xinran on kirjoittanut koskettavan kirjan (Kiinan kadotetut tyttäret) kiinalaisesta todellisuudesta, joka länsimaissa jää lähes täydellisesti uutispimentoon. Kiinan keskusjohtoinen hallinto on yhtä kädetön ikiaikaisten tapojen kanssa kuin Intian hallinto kastijärjestelmän edessä. Vain valistusajan hengessä tehty yhteiskunnallinen muutos on ja voi olla ratkaisu Kiinan kilpailukyvyn turvaamiseksi, tai sitten Kiinaa odottaa muslimimaista tuttu pääideologian radikalisoituminen ja sitä vastustavien silmitön sisällissota ja murhatehtailu Syyrian, Irakin, Somalian, Iranin, Pakistanin ja Venäjän muslimialueiden tyyliin.
Osmo Kontulan kirja Parisuhdeonnen avaimet ja esteet (pdf-tiedosto) käsittelee nimensä mukaisesti suomalaisen parisuhteen nykytilaa. Kontulan tutkimusaineisto aihepiiristä ulottuu vuoteen 1971 asti, joten lukijoideni elinaikana tapahtuneita muutoksia on jo nähtävillä. Ensimmäinen on elämänmenon muuttuminen stressaavammaksi, mutta yllättävää kyllä stressaavuus ei näy parisuhteiden onnellisuudessa, koska nykyparit uskaltavat puhua ja käsitellä ongelmiaan avoimemmin. Myöskään konservatiivinen paine avioliitossa roikkumiseen on helpottanut, ja paria voi vaihtaa onnen tavoittelemiseksi. Toinen suuri muutos on seksin väheneminen, vaikka seksin määrä vaikuttaa osapuolten onnellisuuteen. Naiset ovat onnistuneesti kyenneet tuomaan 2000-luvulle toimintamallin, jossa seksillä palkitaan kotitöihin osallistunut puoliso. Vähemmän seksiä harrastava osapuoli on parisuhteessa aina paremmassa asemassa, koska hänen seksuaaliset halunsa tulevat tyydytetyksi - miehen yleensä ei. Kolmas ominaisuus on raha, joka ei tutkimusten mukaan lisää onnellisuutta. Varakkaat pariskunnat eivät ole sen onnellisempia kuin köyhätkään, ja jos näin on - kuten tutkimustulokset osoittavat - tällä olisi yhteiskuntapolitiikalle merkittävä viesti. Sosialismi ja materiaalisen tulonjaon tasaaminen on väärä yhteiskunnallinen lähtökohta. Onnellisuus ei tule poliitikkojen ja virkamiesten ohjaamana, mutta koska heillä on oma elanto kiinni moisen uskottelusta, ei nykyinen yhteiskuntamalli tule murtumaan niin kauan, kuin korkeaan verotukseen perustuvaa sosiaalivaltiota pidetään oikeutettuna. Sen oikeutuksen voi haastaa vain valistuksen ajan henkeen, klassiseen liberalismiin perustuva yksilönvapaus.
On olemassa kolmenlaisia suhteita. Ensimmäisen ryhmän muodostavat pariskunnat, joiden liitto pysyy kasassa voimakkaiden tunteiden, intohimon ja niiden ratkomiseen käytetään seksiä. Toisen ryhmän muodostavat toverilliset parisuhteet, joissa keskinäinen luottamus, tuki ja turva pitävät parin yhdessä. Seksin määrään eri ryhmiin kuuluminen ei vaikuta sen enempään kuin laatuunkaan. Kolmanne ryhmän muodostavat pragmaattiset parit, joiden suhde perustuu statukseen, rahaan, lasten kasvattamiseen ja muihin sen tyyppisiin asioihin. Nykykäsityksen mukaan perinnölliset tekijät ovat ratkaisevassa osassa kaikilla inhimillisen elämän osa-alueilla. Onnellisuus on korvien välistä kiinni - ei kenestäkään muusta eikä varsinkaan rahasta. Onnellisuus näyttää tutkimusten mukaan myös kerääntyvän samoille ihmisille. Parisuhteessa on hyvä ymmärtää nuo edellä mainitut kolme erilaista strategiaa puolison toiminnan selittäjänä. Ihmisillä on taipumus löytää kaltaisensa puoliso, mutta mitä nuorempana parisuhde on solmittu, sitä epätodennäköisempää on puolison samankaltaisuus, koska nuorena vastakohdat vetävät puoleensa. Nuori miettii, miten eläväinen, rohkea ja huoleton oma rakas on, mutta vanhana samat piirteet rasittavat, kun puoliso ei kykene pysymään aloillaan, ottaa hulluja riskejä eikä kanna mitään huolta tulevaisuudesta. Tuttu tunne, vai mitä?
Naisille ensimmäinen lapsi lisää merkittävästi onnellisuutta. Jopa niin merkittävästi, että tutkijoiden mukaan naisilla on lähestulkoon pakonomainen tarve hankkia lapsi. Seuraavat lapset laskevat naisten onnellisuutta. Miehellä vain poikavauvan syntymä lisää onnellisuutta ja saa miehen työskentelemään pidempiä päiviä perheensä elannon turvaamiseksi. Täältä biologiasta siis kiinalaistenkin tapa tyttölasten surmaamiseen juontaa juurensa. Edes kommunismi ei estä ihmisiä toimimasta siten, mikä on heidän oman onnen tavoittelun kannalta tärkeää. Tiedämme kaikki nuoren raskaana pariskunnan toistelevan, että tärkeää ei ole lapsen sukupuoli vaan se, että lapsi on terve. Biologisesti asia ei ole niin. Myöskään adoptiolapset eivät lisää puolisoiden onnellisuutta yhtä paljon kuin omat lapset. Oma esikoispoika on siis biologisesti katsoen miehen onnellisuuden huipentuma. Kulttuureissa, joissa miehet pitävät valtaa, tämä on Kiinan esimerkin osoittamalla tavalla totisinta totta vielä nykypäivänäkin.
Parisuhteen päättyminen on poikkeuksellisen stressaava tilanne. Naiset kokevat eron - vaikka tekevätkin aloitteen jo kahdessa tapauksessa kolmesta - miehiä stressaavampana, mutta vastaavasti naiset löytävät yleensä uuden puolison. Yksin oleminen alentaa subjektiivistä kokemusta onnellisuudesta, joten mies eron jälkeen vajoaa todennäköisemmin kroonistuvaan kurjuuden kierteeseen. Yksin elävät ovat myös seksin suhteen surkeassa asemassa pitäen omaa seksielämäänsä parisuhteissa eläviä huonompana. Miehillä tulotaso korreloi positiivisesti mahdollisuuteen päästä parisuhteeseen ja saada riittävästä seksiä, kun taas nainen kouluttautuessaan lisää riskiään jäädä yksin kiristelemään nutturaansa. Vaikka siis raha ei suoranaisesti lisää onnellisuutta, vauraat ovat onnellisempia ja harrastavat enemmän seksiä kuin köyhät. Onnellisuuden perinnöllisyys saa vahvaa lisätukea. Mutta siis vaikka suomalaiset ovat nyt kaksi kertaa rikkaampia kuin 70-luvulla, ei onnellisuus ole lisääntynyt tutkimusten mukaan. Rahan tavoittelu sinänsä lisää onnellisuutta, sillä työssäkäyvät kokevat olevansa onnellisempia kuin työttömät. Oikeus ja mahdollisuus työhön pitäisikin olla kaikkien yhteiskunnallisten tavoitteiden ykköshuolena. Valtion olisi tehtävä kaikkensa, että työllistäminen olisi helppoa ja sujuvaa. Tähän sosialismi ei tietenkään tarjoa mitään ratkaisua vaan päinvastoin.
Aivan kuten ihminen voi olla itsetuhoisa päihteiden väärinkäyttäjä kaikesta valistuksesta huolimatta, samalla tavalla hän äänestää sosialisteja oman etunsa vastaisesti. Samalla tavalla kuin sokeri, jos sosialismi keksittäisiin nyt, se julistettaisiin terveydelle vaarallisena kiellettyjen aatteiden listalle yhdessä islamin kanssa. Jos onnellisuus on geeneissä, mikään määrä kotouttamista, rahaa ja resursseja ei riitä sellaisten kulttuurien edustajille, joilla sitä ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti