keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lampaat teuraalle



(HS Kataiseen luotetaan yhä):
Moni iso asia on valmisteluvaiheessa, eikä hallitus rakennepoliittisten päätösten jälkeen ole tehnyt sellaisia ikäviä päätöksiä, joihin äänestäjät reagoisivat.

"Rakennepaketin linjaukset eivät vielä ole vieneet kokoomuksen kannatusta eteenpäin. Nyt odotetaan rakennepaketin lopullista sisältöä. Ehkä tässä on odottava tunnelma", sanoo eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka.

Hän uskoo, että lopulta rakennepaketti lisää hallituksen kannatusta.

Virkkusen mukaan kokoomuksella ei ole ensi kesän puoluekokouksessa tarvetta ihmetemppuihin. Hän sanoo, ettei ole miettinyt puheenjohtajan haastamista. "Toivon että Jyrki Katainen jatkaisi kesän puoluekokouksen jälkeen."

Myös Toivakka haluaisi Kataisen jatkavan. "Puheenjohtaja-asia ei minua huolestuta. Hän on hoitanut tehtävänsä erittäin hyvin."
Virkkunen ja Toivakka ovat osapuilleen oikeassa - kansa katsoo avuttomana vieressä, kun johtajat lataavat revolveriin panoksia alkavaa venäläistä rulettia varten. Päättämätön savolaiskukko menettää kannatustaan, ja lammasmaisesti johtajaansa seuraavat Virkkunen, Toivakka ja muut bimbot blondit sen kuin toivovat puolueensa Isä Aurinkoisen, Ajatusten Tenojoen jatkavan.

Perussuomalaiset heittivät varjobudjetissaan sellaiset kortit pöydälle, että mikään ei erota sitä perinteisestä vasemmistopuolueesta. Se haluaa Keskustan tavoin kiristää tuloveroja leikkausten sijaan. Perussuomalaisten kunniaksi on laskettava se, että se avasi oven uusille aiheille, uusille tabuille. Samoin seuraan puolueen mielenkiintoisimpia nimiä (Sampo Terho, Jussi Halla-aho) ja heidän kannanottojaan, mutta nyt kun puolue on pääsemässä valtaan, se paljastuu samanlaiseksi työväenpuolueeksi sosialismilla kuin muutkin.

En silti kadu antamaani tukea puolueelle, koska se oli ainut muutosvoima Suomessa kahdeksan vuoden ajan. Nyt kun se on pääsemässä valtaan, joudun ainakin itse tarkastelemaan sitä hiukan erilaisin silmälasein. Pitää totisesti toivoa, että Kataisen hallitus saisi aikaiseksi aikomansa "rakenneuudistukset", niin Perussuomalaisten veronkorotuksia ei tarvittaisi.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samoilla linjoilla. Surullisin mielin luin uutisista Persujen varjobudjetin kohtia. Taas tietenkin sokeasti luottaen Yleisradion raportointiin aiheesta.

Jos nyt oletetaan, että vasemmistoliitto, o.s. SKDL, on hallituksen ja kokoomuksen linjan takana, voidaan heti todeta, että Perussuomalaisten ehdotus on paljon sosialistispopulistisempi. Olen täysin menettänyt mielenkiintoni ja toivoni Persuja kohtaan. Ainoa kiinnostava seikka on mielestäni enää se, miten kommareidenkin kannattamaa paljon sosialistisemman ohjelman suoltanut puolue saadaan vielä mediassa leimattua oikeistolaiseksi.

Tämä asia tosin menee jo sirkushuvien puolelle.

Mielenkiintoisten henkilöiden listaan lisäisin vielä Teemu Lahtisen.

t. Pörri

Anonyymi kirjoitti...

Vähiin käy ennenku loppuu. Nimittäin toivo paremmasta Suomesta omana elinaikanani.

Anonyymi kirjoitti...

Se että PS on pohjimmiltaan samanlainen sosialistipuolue kuin muutkin "suuret", ei pitäisi olla yllätys kenellekään politiikkaa seuranneelle. Tämä asia vain on hautaunut paljolti median - käytännössä HS ja YLE - harjoittaman multikultiälämölön alle.

Puolueen varjobudjetit eivät ole esittäneet mitään ratkaisuja nykytilanteen korjaamiseen, eikä puolueen toiminta muutenkaan ole vakuuttanut ihmistä, joka on äänestänyt esim. Halla-ahoa. Järjen käyttö, analyyttinen ajattelu ja logiikka eivät ole muodissa. Nykymeno ei siis tule muuttumaan mitenkään vaikka PS hallitusvastuuseen pääsisikin, pientä kosmeettista säätöä voidaan esittää - ja tietysti korkeampia varoprosentteja sekä uusia veronmaksukohteita. Pitäähän ministeriaudeihin löytyä rahaa jostain.

Pakko myöntää että olin toiveikas pari vuotta sitten mutta todellisuus on taas lyönyt silmille: PS ei ole tarjonnut mitään uutta, puhumattakaan siitä että sen toiminta vastaisi sitä mitä sen äänestäjäkunta on todennäköisesti halunnut. Soinin suuria äänimääriä ei välttämättä pidä nähdä juuri hänen suurena suosiona vaan ennemminkin kanavana, johon ne ihmiset, jotka eivät ole asioihin liikoja paneutuneet, ovat äänensä lykänneet.

Joka tapauksessa jostakin olisi löydyttävä taho, joka alkaisi oikeasti ajaa muutosta asioiden nykytilaan, vaikkakin se tulee sattumaan pahasti. Selvää on että
nykymallilla ei voida elättää kaikkia vaan yhteiskunta kaipaa rakennemuutosta.

Olipas taas yhtä tyhjä kirjoitus kuin Soinin sutkaus. Höh.

Kumitonttu kirjoitti...

Ei ollut tyhjä kirjoitus, kiitos siitä.

Joo, nyt on tenkkapoo. Persut on tehtävänsä tehneet, nyt pitää saada Muutos.

Tiedemies kirjoitti...

Saako nyt sanoa "I told you so"?

Anonyymi kirjoitti...

On kai se ollut koko ajan tiedossa että perussuomalaiset on talousvasemmistolainen puolue. Sinä mielessä Tiedemiehen "I told you so" on ohiammuntaa.

Persujen äänestäjät ovat paljolti niitä työmiehiä jotka aiemmin äänestivät demareita tai vasemmistoa tai sen edeltäjää Skdl:ää. Siksi talousoikeistolaiset eivät ole tunteneet vetoa siihen vaikka olisivat muutoin EU-kriittisiä ja maahanmuuttokriittisiä.

Perussuomalaiset on ollut vaihtoehto vain siksi koska se on ainoana puolueena sallinut sisällään EU-kielteisyyden ja maahanmuuttokriittisyyden/-kielteisyyden. Timo Soinin pitäisi älytä väistyä ja tehdä tilaa Sampo Terholle. Jussi Halla-aho taas ei ole yleispoliitiko vaan on erikoistunut tiettyihin juttuihin joten hänestä ei kannata leipoa puoluejohtajaa.

Soini ei ole nuiva mutta ei varsinaisesti myöskään mokuttaja vaan pyrkyri.

Kepu on sattumalta oppositiossa, ja se on ollut ennekin oppositiossa. Kuitenkin kyseessä on vain jäähy. Siksi Kepu ei ole sen enemäpää vaihtoehto kuin persutkaan.

Hirvisaarella olisi edellytyksiä petrata Muutos-puoluetta jos pelaa kortit oikein. Muutos-puolue on ollut aiemmin hippimäisen oloinen ja siellä on ollut vihreisiin ja vasemmistoon taipuvaista porukkaa. Ehkä he jättävät Muutoksen kun Hirvisaari on heille outo. Toisaalta Hirvisaari voi houkuttaa nuivia ja Eu-kielteisiä taviksia tilalle, ehkä myös persujen EU-ja maahanmuuttokriittisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se, että aika ja valta on ajanut Perussuomalaisten ohi ja siitä on tullut "Suomen toinen SDP-puolue", luonnehdinta, jota Georg C. Ehrnrooth käytti Kokoomuksesta 1992 jossain vaaliohjelmassa, tee puolueen tukemisesta mitenkään kyseenalaista.

Persut on edelliset 8 vuotta ollut täsmälleen ainoa vastavoima Suomessa kaikkein päättömimmälle politiikalle ja nostanut aiheita esiin, joista muuten edelleen vaiettaisiin.

Sitäkin sopii ihmetellä, että Kepu on taas gallupien kärkisijoilla. Eikö kansa muista, mitä Kepu ajoi viimeksi hallituksessa ollessaan? Kaiken maailman tukipaketit ovat suurimmalta osin Kepun aikaansaannos. Ja asia, jota ne nyt sitten vastustavat.

Itse uskon, että Kepun korkea kannatus on jyväjemmarien ja muiden pekkaroitsijoiden lisäksi pelkästään Juha Sipilän henkilökohtaista kannatusta. Siinä on mies, jolla on siviilipuolen referenssit kohdallaan. Jonkinlaisesta mielenvikaisuudesta kielii kuitenkin politiikkaan ja Kepuun tieten tahtoen liittyminen.

Kuten Kumitonttu jo totesi, seuraavaksi tarvitaan kai sitten Muutosta.

Anonyymi kirjoitti...

" Eikö kansa muista, mitä Kepu ajoi viimeksi hallituksessa ollessaan? Kaiken maailman tukipaketit ovat suurimmalta osin Kepun aikaansaannos. Ja asia, jota ne nyt sitten vastustavat. "

Juuri näin. Kiviniemen-Kataisen hallitus lienee luvannut (ilman eduskunnan valtuuksia?!) pankkituet etelän valkosipulimaiden törsääjille. Asia kävi ilmi vaalitenteissä, kun Mari liidunvalkoisena toisteli että "Tätä ei voi muuttaa" ja Jykä nyökkäili. Olisiko Katainen senkin vuoksi halunnut pitää persut ulkona hallituksesta, jottei vvm:nä tekemänsä moka (nimiä paperiin kestityksen ja kom-paikan lupauksen huuruissa...) olisi tullut esille. Kepu on ovela ja Mari jättäytyi heti pois kuvioista.
Tutkiva journalismi näyttää täysin unohtaneen Kiviniemen aikakauden analyysin. No, kepullehan kelpaa aina punamulta-rkp-vihreä hallitus jossa pääsevät käyttämään vanhaa pelisilmäänsä...

Hakki kirjoitti...

Kirjoitin aikoinaan, että persut ovat aikamme taistolaisia. On hyvä, jos kummatkin väistyvät.

Nykyisin käytössä oleva parlamentarismin muoto on siirtänyt kansalaisten vallan käytännössä puolueille. Sille pienelle valtaeliitille, joka kutakin puoluetta ohjaa. Eikä järjestelmän muuttaminen enää onnistu järjestelmän sisältä, sen verran hyvin se on jo betonoitu. Mikään Muutos tai Voima tai Valaistus ei sitä enää pysty siihen olivatpa johdossa vaikka Jeesuksen, Muhammedin, Buddhan ja Konfutsen reinkarnaatiot, kaikki yksimielisinä ja samaan aikaan.

Ainoa mahdollisuus, niin järjettömältä kuin se tuntuukin on muistaa käydä äänestämässä ja jättää taatusti hylätyksi tuleva äänestyslappu. Se ja vain se voi ainoana aikaansaada tarvittavat muutokset.

Annetaan äänestäjille aito syy äänestää. Poistetaan puolueita oikeus edustaa meitä.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2009/11/poistetaan-puolueilta-oikeus-edustaa.html


Turhaa väittää ettei käy. Mitkä ovat vaihtoehdot?

Anonyymi kirjoitti...

Muut vaihtoehdot? No yksi vaihtoehto on ns. liittyä voittajiin.
Suosittelen sitä kaikille. Itse en siihen pysty.

Persudemarit, viherdemarit, sosiaalidemarit, kristillisdemarit, jyrkidemokraatit... kai niistä useimmat mieleisensä joukon löytää. Sitten virkaa hakemaan ja sitä rataa. Ei siellä yksin tartte olla, koska sadattuhannet ovat jo mukana, osa tosin tietämättään.

Just radiossam, olikohan Espoon, kaupunginvirkamies selitti kun kunnallisveroa pitää korottaa. Syynä oli hänen mukaansa ainakin vanhusten määrän kasvu ja voimakas maahanmuutto. Kulujen leikkaamista ei mainittu eikä sitä todennäköisesti ole edes ajateltu. Semmoinen hulluttelu kuin kuluissa säästäminen ei kuulu tähän vallalla olevaan touhuun.