maanantai 7. toukokuuta 2012

Jääkiekkoliput

Niin pitkälle on Suomessa klassinen fascismi kahden porvaripuolueen hallituskauden aikana edennyt, että kansalaiset antavat vihaisina palautetta siitä, että jääkiekkokisojen liput ovat liian kalliita. Jääkiekko ei saa periaatteessa mitään tukea valtiolta, vaan junioripelaajien vanhemmat maksavat kaiken. Vähän sama kuin moottori- tai hevosurheilussa. Jääkiekkoliitto on yksityinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää jääkiekkokulttuuria Suomessa. Keinoja on monia, mutta yksi hyväksi havaittu on raha.

Kun liitto ja joukkueet saavat mahdollisimman suuren korvauksen (maksimoivat katteensa) pelaamistaan peleistä, pelaajien saamat korvaukset nousevat riittävän suuriksi houkutellakseen lajin pariin tulevaisuuden lupauksia suuren tilipussin toivossa. Olen melko varma, että Jääkiekkoliitto kuvitteli tämän hinnoittelun olevan kipurajan alapuolella - ilmeisen väärästi. Mutta ei se silti sitä tarkoita, että liiton pitää laittaa liput alennusmyyntiin, kun kansa - tai kulttuurikanisteri - niin tahtoo.

Arhinmäki viittaa siis sananvapauteen, kun järjestäjät olivat poistaneet yleisön halliin tuomia lakanoita, joissa protestoitiin lippujen hinnoittelua. Arhinmäelle kyse on sananvapaudesta, kun yhdistys vuokraa hallin, myy sinne lippuja eikä salli asiakkaidensa ivallista arvostelua televisiossa vuokraamastaan hallista käsin. Aika absurdia, mutta mitäpä häneltä voi odottaa. Käytännössä tilanne on sama, kuin jos minä vetoaisin sananvapauteeni, jos vaatisin saavani pitää Vasemmistoliiton puoluekokouksessa kylttiä, jossa vaatisin Arhinmäen eroa. Enpä usko, että hän suostuisi, kun ei suostunut kahden puolueensa jäsenen äänestävän läpimätää ja korruptoitunutta europakettiakaan vastaan vaan erotutti heidät eduskuntaryhmästään.

Ihmisiä närästää lippuhintojen lisäksi se, ettei otteluita selosta mestaruuden ikoni Antero Mertaranta. Tai siis sekään ei tarkkaan ottaen närästä vaan se, ettei Mertarannan selostuksia voi seurata maksutta! Toisin sanoen: kannattajat vaativat, että verovaroin ylläpidetyn Yleisradion olisi tullut tarjota oikeuksista niin paljon, että ne näkyisivät sen kanavilla maksutta ja koko kansalle. Jokainen suureen massatapahtumaan joskus lippuja hakenut tietää, kuinka turhauttavaa se on, kun liput myydään muutamassa tunnissa tai niitä pitää jonottaa yön yli. Onhan tämä tosi faneille paljon parempi, että lippuja saa, kuin että niitä saisi vain hyvällä tuurilla.

10 kommenttia:

Sammalkieli kirjoitti...

Sosialistisessa yhteiskunnassa ottelut lähetettäisiin maksutta joka kotiin ja tietysti ilman mainoksia, ja hallien katsomoista tehtäisiin niin suuria, että kaikki halukkaat pääsisivät katsomaan otteluita myös paikan päälle.

Minulle nämä ovat tietysti täysin teoreettisia kysymyksiä, koska en seuraa jääkiekkoa. Mutta otteluiden lähettäminen maksullisella kanavalla tarkoittaa keinotekoisen niukkuuden luomista.

Informaatio on julkishyödyke.

Miltton Friidman kirjoitti...

"Hinnat alas, Kale on varas!"

-Vittu LOL!

Pitääköhän seuraavan kerran vaikkapa marketissa asioidessa sanoa kassalle, että hinnat on liian korkeat, ja vaatia valtiota laskemaan niitä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Ja yksikin vasuri (Arhinmäki) keräilee siellä poliittisia pisteitä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Vittu mitä peliä.

Kummola nähdään sosialistisessa Suomessa antagonistina: hintoja korottavana porvarina.

Kumitonttu kirjoitti...

Radiouutisissa kauhisteltiin, että venäläisnimisten on vaikeampi saada töitä kuin pottunokkien tavallisia nimeä kantavien. Näin varmaan on, enkä sinänsä pidä sitä suotavana vaikka ymmärrän ns. yskän. Joku raisiolainen isännöintiliikehän sai sakot, kun antoi kenkää mustalle huoltomiehelle, jota asiakkaat eivät halunneet kotejaan huoltamaan. Miksi siis ottaa tietoinen riski, jos haluaa välttää sakkoja.

Mutta uutisesta jäi mielikuva, että seuraavaksi vaaditaan yritysten hallitusten naiskiintiöiden lisäksi pakollisia etnisiä kiintiöitä yrityksiin. Naurakaa vaan, mutta palataan aiheeseen kymmenen vuoden kuluttua, niin se leimataan rasistiksi, joka moista julkeaa vastustaa.

VonPee kirjoitti...

Naurakaa vaan, mutta palataan aiheeseen kymmenen vuoden kuluttua, niin se leimataan rasistiksi, joka moista julkeaa vastustaa.

- Kyllähän tuo naurattaisi, jos ei pelottaisi niin julmetusti.

Miltton Friidman kirjoitti...

Vasemmistolaiset haluavat siloitella yhteiskunnan sudenkuopat niin sileiksi, ettei niihin kukaan vaan voi pudota. Syrjinnästä päästään eroon kiintiöillä, köyhyydestä tulonsiirroilla jne.

Vasarahammer kirjoitti...

Tarinalla on myös toinen puoli ja se liittyy lajin markkinointiin. Jos nuorilla ei ole mahdollisuutta nähdä jääkiekkoa, he tuskin kiinnostuvat lajista.

Kisat ovat samalla lajin markkinointitapahtuma, jolla vaikutetaan sen tulevaisuuteen. 50 ja risat -bisneskatsojat eivät ole sen kannalta merkittäviä.

MM-kisojen rahastus meni liian pitkälle, ja tämä myönnettiin liian myöhään. Käytännössä Kummola peesasi ruotsalaisia, jotka reagoivat nopeasti, kun otteluita pelattiin tyhjässä Globenissa.

Kummola ja jääkiekkoliitto tekivät virheen, kun eivät ymmärtäneet, että eri otteluiden kiinnostavuus poikkeaa toisistaan radikaalisti. Valkovenäjä - Kazakhstan -otteluun kannattaa päästää katsojat ilmaiseksi sisään, kun taas Suomi-Kanada -ottelun lipunhinnat olivat jo alun perin kohdallaan.

Toisaalta liian alhaiset lipunhinnat johtavat hamstraamiseen ja lippujen trokaukseen.

Kumitonttu kirjoitti...

Jos nuorilla ei ole mahdollisuutta nähdä jääkiekkoa, he tuskin kiinnostuvat lajista.

Näin varmaan, mutta eihän kyse ole siitä, etteivätkö he voi nähdä. Kun vanhemmat ostavat maksukanavan, niin taas saa ihastella jellonien luistelua.

Toisaalta liian alhaiset lipunhinnat johtavat hamstraamiseen ja lippujen trokaukseen.

Juuri tätä ajoin takaa, mutta sanoit sen yksinkertaisemmin.

Vasarahammer kirjoitti...

Kummola on saanut paljon paskaa niskaansa lippufiaskon takia, mutta Arhinmäen vallantunteen juovuttamalta täydelliseltä nollalta tullut arvostelu kyllä menee täysin ohi.

Kummola on saanut kuitenkin tehnyt urheilun hyväksi paljon enemmän kuin huligaaniministeri Arhinmäki tulee ikinä tekemään. Miehet eivät paini samassa sarjassa.

Kummolan ongelmana on hänen sukupolvensa edustajille tyypillinen herkkähipiäisyys ja kaiken arvostelun ottaminen henkilökohtaisesti. Arhinmäen tölväisyyn ei olisi kannattanut ärähtää vaan kuitata se olankohautuksella.