sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Sosiaalidemokratian synty

Malthusilaisuus on vasemmiston suosituimpia maailmankatsomuksia. Osmo Soininvaara on vihreän maailmankatsomuksen päästrategi (1.2.2010 Mikä on muuttunut), jonka opit nojaavat malthusilaisuuteen (Tsuida duida 15.7.2010). Malthusin mukaan on joukko ali-ihmisiä, joiden tulisi pidättäytyä selibaatissa, koska nopea väestönkasvu vaarantaa kansakunnan ruokahuollon. Malthus oli matemaatikko, joka suuruudenhulluuttaan kuvitteli voivansa mallintaa keskeisimmät yhteiskunnalliset kiistakysymykset. Kuten tiedämme, se ei onnistunut. Oli kuitenkin eräs mies, joka otti sangen tosissaan Malthusin ajatukset. Kuten blogini lukijat tietänevät, mies oli itävaltalainen korpraali, josta tuli Saksan diktaattori. Hän uskoi, että ruokahuolto ei riitä kaikille maailman ihmisille. Rotuoppia hän käytti päätellessään, ketkä olivat vähemmän arvokkaita, ja siten pakotettuja menettämään henkensä. Hitler ei temmannut tuulesta aluevalloitustensa oikeutusta eikä silkkaa pahuuttaan rotuoppejaan. Hänellä, kuten meillä kaikilla, on virheellisiä käsityksiä, joille yritämme luoda jonkinlaisen oikeutuksen osana maailmankuvaamme. Vasemmistolainen maailmankuva on ihmisvihaa eli misantropiaa. Joka tapauksessa, Hitlerin teoksen Taisteluni englanninkielisen version toimitti James Vincent Murphy vuonna 1939. Kirjan neljännessä luvussa todetaan:
The annual increase of population in Germany amounts to almost 900,000 souls. The difficulties of providing for this army of new citizens must grow from year to year and must finally lead to a catastrophe, unless ways and means are found which will forestall the danger of misery and hunger.

Saksan kansalaisten lukumäärä kasvaa vuodessa 900.000 hengellä. Tuollaisen joukkion ylläpito tuottaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia joka vuosi johtaen lopulta tuhoon, jos emme keksi ongelmanratkaisua.
Hitler esitti ratkaisuksi syntyvyyden sääntelyä, mutta kuten tiedetään, se johtaa kansakunnan hitaaseen häviämiseen, eikä Hitlerillä ollut halua hävittää saksalaisia maailmankartalta. Saksalaisethan olivat vahvempia, eikä heillä siten ollut aihetta kadota ihmiskunnan historiaan. Hitler totesikin, että
In the nineteenth century it was no longer possible to acquire such colonies by peaceful means. Therefore any attempt at such a colonial expansion would have meant an enormous military struggle. Consequently it would have been more practical to undertake that military struggle for new territory in Europe rather than to wage war for the acquisition of possessions abroad.

Of course people will not voluntarily make that accommodation. At this point the right of self-preservation comes into effect. And when attempts to settle the difficulty in an amicable way are rejected the clenched hand must take by force that which was refused to the open hand of friendship. If in the past our ancestors had based their political decisions on similar pacifist nonsense as our present generation does, we should not possess more than one-third of the national territory that we possess to-day and probably there would be no German nation to worry about its future in Europe.

1800-luvulla ei enää ollut rauhanomaisesti valloitettavia siirtomaita. Sellaisen hankkiminen edellyttäisi suuria sotilaallisia ponnistuksia. Niinpä onkin mielekkäämpää vallata samoilla ponnistuksilla uusia alueita Euroopassa.

Tietenkään kansakunnat eivät vapaaehtoisesti suostu alueluovutuksiin. Jos esi-isämme olisivat uskoneet pasifistiseen hölynpölyyn, kuten nykyiset poliitikkomme tekevät, maamme olisi enintään yksi kolmasosa nykyisestä koostaan, ja luultavasti Saksaa ei olisi edes olemassa.
Kuten siis huomataan, Hitlerin sekavissa ajatuksissa on kuitenkin kaikesta huolimatta jotain johdonmukaisuutta. Hän uskoi nykyvihreiden tapaan maailman resurssien ja raaka-aineiden hupenemiseen ja ihmiskunnan kurjistumiseen. Toisin kuin nykyvihreät, Hitler ei aikonut jäädä seuraamaan sivusta, kun oma kulttuurinsa tuhoutuu. Tässä mielessä vihreiden syytökset kansallismielisistä natseina on oma logiikkansa. Valitettavasti vaan koko lähestymistapa on pielessä, koska muut eivät tunnista koko malthusilaista ongelmaa. Suomessa on koko sotien jälkeisen ajan muistettu aina kertoa, kuinka Hitler vihasi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Mielenkiintoinen on James Murphyn kommentti käännöksensä esipuheessa:
Finally, I would point out that the term Social Democracy may be misleading in English, as it has not a democratic connotation in our sense. It was the name given to the Socialist Party in Germany. And that Party was purely Marxist; but it adopted the name Social Democrat in order to appeal to the democratic sections of the German people.

Lopuksi, haluan huomauttaa, että sosiaalidemokratia on käännöksenä harhaanjohtava, koska se ei ole demokraattinen siinä mielessä, kuin me sanan ymmärrämme. Sosialistinen puolue otti sen nimekseen. Ja se puolue oli puhtaasti marxilainen; se omi sanan "demokraattinen" vain vedotakseen siihen sitoutuneita saksalaisia.
Sosiaalidemokratia kilpaili Hitlerin kanssa samoista äänistä. Nykypäivänä tätä vanhaa tosiasiaa ei oikein haluta tunnustaa, koska se paljastaisi ideologian ihmisvihamielisyyden. Kommunistit, natsit ja sosiaalidemokraatit näkyvät kaikki samassa kristallipallossa, kun päätä hiukan kääntelee.

17 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuli vaan mieleen tuosta kirjoituksestasi yleensäkin tuo väestönkasvu, joka on varsinainen tikittävä aikapommi. Siitä vaan ei nykyisin meuhkata ollenkaan, ei ainakaan vihervasemmalla. Liekö niin, että se ei vaan ole muodikas vaahtoamisen aihe? Ja kun siinä ei pysty edes syyllistämään suomalaista keski-ikäistä heteromiestä.

Kumitonttu kirjoitti...

Iltaa respan väki ja kiitos kommentista. Enpä ole asiaa tuolta kantilta miettinyt. Väestönkasvu ainakin mielikuvatasolla yhdistyy 70-luvun Keniaan, jossa väkiluku tuplaantui parissa sukupolvessa, kun lääkkeet jättivätkin koko pesueen yllättäen henkiin. Todellisuudessa väestönkasvua tapahtuu tietysti ihan muualla, koska koko Afrikassa ei ole kuin miljardi asukasta.

Eli väestönkasvu lienee rajuinta Aasiassa, mikä ei ole niin mediaseksikästä. Se on meistä paljon kauempana kuin Afrikka, ja kaiken kukkuraksi aasialaiset ovat pentele vielä itse hoitaneet ongelmansa ILMAN meidän apuamme. Eli väestönräjähdyksestä ei seuraanutkaan valkoisen eurooppalaisen heteromiehen viadolorosaa, joten aiheesta ei enää tarvitse keskustella.

Todellisuudessa aiheesta olisi syytä keskustella ainakin siellä, missä syntyvyys on edelleen korkeaa ja naisia ei kouluteta. Mutta se on taas kovin ikävää sivistyneistölle, koska siinä jouduttaisiin myöntämään, että valkoinen eurooppalainen heteromies on paitsi maksaja myös oikeassa. Ei ei... Ei sellainen käy!

Miltton Friidman kirjoitti...

Sosiaalidemokratiahan pyrkii aatesuuntauksena sosialismiin demokratian keinoin.

Kommunismi pyrkii sosialismiin epädemokraattisin keinoin (vallankumous).

Nyttemmin esim. Suomessa sosiaalidemokraatit näyttävät haihduttavan sosialismia nimestään. Esim. Uutispäivä Demarin nimi vaihdettiin vastikään "Demokraatiksi".

Uutispäivä Demari on nyt Demokraatti

Miltton Friidman kirjoitti...

Myös Yhdysvaltojen toista pääpuoluetta - Demokraatteja - on nimitetty sosialisteiksi, siinä missä Republikaanit ovat enemmän oikeistolaisia.

Obamahan on (sosiaali)demokraatti.

Kumitonttu kirjoitti...

Sosiaalidemokratiahan pyrkii aatesuuntauksena sosialismiin demokratian keinoin.

Ei suinkaan. Sosialismissa työntekijöiden omat etujärjestöt, korporaatiot ja neuvostot, pitävät valtaa. Lainsäädäntö tehdään parlamentissa, koska mies-ja-ääni -periaatteella työväestöllä on sielläkin valta.

Miltton Friidman kirjoitti...

Malthusista

Jos tuollaiset laskelmat pitäisivät paikkansa, olisi maapallon väkiluvun pitänyt pysähtyä johonkin 1800-luvulle johonkin 1-2 miljardiin.

Malthusialaisuus johtaa negatiivisuuteen ja lopulta misantropiaan.

vieras kirjoitti...

Kehitysmaissa lapset ovat ainoa sosiaaliturvan muoto. Siksi niitä hankitaan 5-15 per äiti. Kulttuuri voi olla mieskeskeinen machokulttuuri jossa mies ei ole mies jos ei sillä ole kymmentä lasta. Mahtaako nainen edes saada vaikuttaa montako mukulaa aikoo pyörittää? Ja sitten on vielä moniavoisuus päälle, ukko tekee mukuloita monen vaimon kanssa.

Toinen huomionarvoinen seikka on muhamettilaisuus. Muhamettilaisuus pyrkii kasvamaan siten että muhamettilaiset yksinkertaisesti lisääntyvät niin maan pirusti.

En ole varma mutta muistelen että Kansankokonaisuus-blogin Jukka arveli että väestökysymys pitäisi lokalisioida, jolloin jokaisen maan tulisi itse huolehtia omasta väestöstään ja sen elinoloista. Väestökysymyksen pitäminen globaalina saa jotkut maat ajattelemaan siten että jos on liikaväestöä, sen voi sopivasti siirtää pois omalta tontilta muiden riesaksi, eli muiden rooli on toimia varoventtiilinä. Siinä on siis eräänlainen yhteismaan ongelma, yhteinen ongelma on ei-kenenkään-onglema. Tästä syystä maahanmuuttoa ei pitäisi missään nimessä käyttää keinona korjata liikaväestön ongelmaa jossain paikassa. Hänen mukaan maahanmuuttoa tulisi hyväksyä vain niistä maista jotka pitävät väestön ylikasvun kurissa ja muutenkin huolehtivat väestöstään.

vieras kirjoitti...

Siinä on jokin paradoksi että ne jotka ovat mielestään humanistisia "hyviä ihmisiä", ovat kuitenkin misantrooppeja. Onko siinä semmoinen logiikka että kun lahdataan ne jotka eivät ole "hyviä ihmisiä", niin "hyvät ihmiset" jäävät jäljelle, jolloin "hyvillä ihmisillä" on keskenään kivaa?

Kristillisesti katsottuna ei ole olemassa hyvää ihmistä koska jokainen ihminen on syntinen.

Malthusin näkemyksiin liittyi luonnonvalinta tai sitä muistuttava näkemys jonka mukaan nälkää näkevää ei saa auttaa. Kuolkoon hän siis nälkään ja pois kierrosta. Siinä on jonkin sortin eugueniikan esiaste, että kun tuottamaton väestö ei pääse lisääntymään vaan siitä päästään noin eroon. Köyhien ja nälässä olevien lahtausta ja sterilointia Malthus ei tainnut vielä ehdottaa.

Malthus oli pappi. Kuitenkaan Malthusin kristillisyydestä ja teologisista ansioista en tiedä ja onko niistä edes puhuttu missään? En tiedä enkä siitä miten paljon hän tiesi krisitinuskosta ja juutalaisuudesta. Hän taisi olla pappi luultavimmin siksi koska papilla oli aika varma toimeentulo.

vieras kirjoitti...

Intian ja Pakistanin välillä on kilpailu alueen herruudesta joka on paljolti hindulaisuus vs. islam -kilpailu. Intia, vaikka harjoittaisi hyvään perhesuunnitteluun perustuvaa väestönhuoltoa, niin se on kuitenkin hankalassa tilanteessa. Pakistan ei tuollaista perhesuunnittelua harjoita, vaan luultavasti näkee sen heikkoutena ja siten yllyttää pakistanilaisia hankkimaan lisää lapsia saadakseen armeijalleen sotilaita ja aiheuttaakseen Intialle lisää ongelmia. Pakistanin lisäksi Intian riesa on sen omalla alueella asuvat muslimit joita ei tuo perhesuunnittelu kiinnosta. Luultavasti Intiassa muslimit ja muut välttelevät toisiaan niin paljon kuin pystyvät. Intialaiset, jotka eivät ole muslimeja, ovat kaiketi ihan OK-porukkaa.

Tiedemies kirjoitti...

Malthusin teoriassa, tai siis, tavassa jolla se tulkittiin, oli kaksi toisiinsä kietoutuvaa heikkoa lenkkiä. Ensimmäinen oli teknologian ja toinen markkinoiden kehitys.

Malthus luonnosteli teoriansa aikana, jolloin markkinatalous oli nuori. Teoriassa ei olisi ollut mitään vikaa eikä virhettä Malthusia edeltäneiden vuosisatojen ja -tuhansien aikana. "Malthusilaisia katastrofeja" on sattunut maailmanhistoriassa useampia, niistä ehkä tunnetuin ja helpoimmin ymmärrettävä oli Pääsiäissaaren kohtalo.

Mutta, se ongelma oli siis, että Malthus muotoili teoriansa teollisen vallankumouksen alkuaikoina, jolloin ei vielä ollut selvää, että väkilannoitteet, tehostuva jakeluketju, koneistuva maatalous, jne, tulisivat moninkertaistamaan sadot. Sitä ennenhän ei näin ollut koskaan tapahtunut. Malthusin käsitys rajoitteista oli väärä, koska rajat siirtyivät jo hänen elinikänään, ja erityisen paljon sen jälkeen.

Malthusin teoria on yksinkertaisuudessaan täysin oikein: populaatio kykenee kasvamaan eksponentiaalisesti, mutta ravinnontuotantoa voidaan lisätä korkeintaan rajoitetusti, ja ravinnontuotanto muodostaa kovan rajoitteen, jota ei voida ylittää. Tämä on täysin oikein, mutta Malthus a) yliarvioi populaation kasvutahdin ja b) aliarvioi ravinnontuotannon tehostumisen.

Minusta analysoit virheellisesti tässä malthusilaisuuden olevan jotenkin syynä näiden ideologioiden (lähinnä kommunismi ja kansallissosialismi) ihmisvihaan. Se vetoaa kyllä näiden "elämä on taistelua" (rotujen taistelua natseille, luokkataistelua kommareille) ideologioiden perusvireeseen, koska se antaa tekosyyn jonka kautta ihmisten tappaminen voidaan ikäänkuin nähdä itsepuolustuksena. Mitä se tavallaan onkin, mutta se on sivuseikka.

Raaka-aineiden hupeneminen on myöskin aivan todellinen ilmiö. Ihmisiä on tällä hetkellä 7 miljardia. Esimerkiksi maapallolla ei ole kuparia niin paljoa, että Afrikkaan saataisiin rakennettua yhtä kattavaa sähköverkkoa kuin mitä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on. Tässäkin rajallisuus on tietysti osin näennäistä: varmaan keksitään jotain substituutteja (alumiinia esimerkiksi kyllä on riittävästi), mutta tämänhetkinen rajoite on todellinen.

Se, mitä Malthusista pitäisi jäädä käteen on, että yhdistelmä teknologia + markkinat on tehokkain ja paras tunnettu näiden rajoitteiden eteenpäin työntäjä. Haukut vihreitä tässä (jotain syväekologeja lukuunottamatta) väärin perustein: tämä on useimpien ns. virheitä arvoja kannattavien keskeinen teesi. Tosin, Vihreät puolueena eivät oikin ole tässä onnistuneet profiloitumaan kun ovat liian kiireisiä feminismin ja gaiahörhöilyn kanssa, joten siltä osin varmaan osut oikeaan.

Ns. ystävämme oikealla ovat kyllä tässäkin asiassa aivan pihalla kuin lumiukot. Ongelmat joita näihin liittyy ovat todellisia. Heillä on tavallaan sikäli tuuria, että he suhtautuvat markkinoihin ja teknologiaan myönteisesti. Mutta jos se osa jostain proppaa (Talvivaara + Kokoomus, anyone?), niin todellinen karva tulee esiin: ei muuta kuin myrkyt jokeen, kunhan fyrkkaa saadaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta analysoit virheellisesti tässä malthusilaisuuden olevan jotenkin syynä näiden ideologioiden (lähinnä kommunismi ja kansallissosialismi) ihmisvihaan.

En väitä, että Malthus olisi innoittanut Marxia tai myöhempiä sosialisteja ihmisvihaan. Totesin vain sen, että marxilaiset ja muut sosialistit ovat omineet malthusilaisia ajatuksia, koska ne sopivat heidän ylläpitämäänsä pelotteeseen. He siis pelottelevat mm. ravinnon loppumisella sitä, että erilainen sääntely on oikeutettua.

Ns. ystävämme oikealla ... (Talvivaara + Kokoomus, anyone?), niin todellinen karva tulee esiin: ei muuta kuin myrkyt jokeen, kunhan fyrkkaa saadaan.

Et kai sä oikeasti pidä Kokoomusta oikeistopuolueena? Eikös tämän Talvivaaran väliaikaisen jatkamisen osalta päätöksen tehnyt Vihreä ympäristöministeri, että sotkea saa.

Tiedemies kirjoitti...

Talvivaaran luvat annettiin firman oman ilmoituksen mukaan, ja siis firman omien ilmoittamien päästörajojen rikkomisesta sitä nyt grillataan.

Kokoomusta voidaan monella tavalla tietysti sosialistisena, mutta tässä suhteesssa se kyllä sijoittuu oikeistoon. Ei se valkopesulla ja sanakikkailulla miksikään muutu, siis elinkeinovapaus ja "taloudelliset arvot" on ne, joihin nojaten Kokkarit ovat vaatineet että lupia pitää jatkaa.

Voit tietenkin väittää, ettei tämä johdu siitä että Kokoomus on oikeistopuolue. En usko kuitenkaan tähän hetkeäkään. Oli kokoomus oikeistolainen kokonaisuutena tai ei (absoluuttisesti ei, suhteellisesti kyllä on, useimpiin muihin puolueisiin verrattuna), niin tässä suhteessa se toimii kuitenkin oikeistolaisen logiikan mukaan.

Yksi karakteristinen virhepäätelmä jonka oikeistolaiset tekevät on, että jos joku tekee tai edustaa jotain mikä ei kuulu heidän idealisoimaansa käsitykseen oikeistolaisuudesta, tämä ei ole silloin "oikeaa oikeistolaisuutta". Tietenkin samaan syyllistyvät myös vasemmistolaiset, eli he irtisanoutuvat typeristä tai epätarkoituksenmukaisista vasemmistolaisista poliitikoista esittämällä että nämä eivät olekaan vasemmistolaisia.

Olemme vääntäneet tästä ennenkin kättä, mutta tällä kertaa noudatan sitä jaottelua, jota itsekin olet käyttänyt: se, että julkisen vallan pitäisi pitää näppinsä erossa, on "oikeistolaisuutta" ja taas dirigismi ja tulonstasaus "vasemmistolaisuutta". Nimenomaan kokoomus perustelee vaatimusta Talvivaaran lupien jatkamisesta edelleen sillä että Talvivaaralle on luvat annettu ja että valtio ei saisi puuttua asiaan. Ei siinä ole sen kummemmasta kyse kuin rosvouksesta, jota kokoomus jne kannattavat, kunhan EK kannattaa kanssa.

Tiedemies kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/hakamies_paatosvalta_talvivaara-asiassa_on_viranomaisilla/6081107

Kumitonttu kirjoitti...

Myyräkanta romahtaa -uutisessa todetaan, että

Odotettu kannanromahdus on osa normaalia luonnon kiertoa. Tiheä kanta kääntyy myyriä vastaan.

- Loiset ja taudit alkavat lisääntyä tiheässä populaatiossa ja karsia porukkaa. Ravinnon määrä ja laatu tietenkin heikkenevät, jos on oikein paljon syöjiä. Sitten vielä pedot vähentävät myyräkantaa, mutta taudit ja loiset ovat tehokkaimpia eläinpopulaation kokoa sääteleviä tekijöitä.


En tiedä onko tuo sama ihmisillä, mutta niin voisi olettaa.

Ei siinä ole sen kummemmasta kyse kuin rosvouksesta, jota kokoomus jne kannattavat, kunhan EK kannattaa kanssa.

En osaa sanoa, en ole asiaan millään tavalla perehtynyt.

Miltton Friidman kirjoitti...

Malthusilaisuus on vasemmiston suosituimpia maailmankatsomuksia.

He siis pelottelevat mm. ravinnon loppumisella sitä, että erilainen sääntely on oikeutettua.

Tämä nimenomaan siksi, koska malthusialaisuus antaa vasemmistolle pseudo-oikeutuksen tai pseudoperustelun tietyn asian/asioiden säätelyyn.

Itse uskon markkinoihin ja tuotantomenetelmien kehittymiseen mitä tulee erilaisiin "malthusialaisiin uhkaskenaarioihin".

Raaka-ainevarat & ruoka loppuu varmasti, jos markkinamekanismin ei anneta toimia, ja jos tuotantomenetelmien kehittäminen jää neuvostomaiden tasolle.

Ns. kapitalismi ei aiheuta ruuan loppumista. Niin kauan kuin ihmiset maksavat ruoasta, sitä viljellään.

LS kirjoitti...

@Tiedemies,

I. Malthusin teoria on tietenkin teknisesti totta. Jos väestö kasvaa eksponentiaalisesti, niin jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Mutta pointti onkin siinä että maapallon Global Total Fertility Rate on laskenut viimeiset noin 40 vuotta ja laskee edelleen.

According to the U.N. Population Database, using the historically accurate low variant projection, the Earth's population will only add another billion people or so over the next thirty years, peaking around 8.02 billion people in the year 2040, and then it will begin to decline.

Esim. Kiinassa luku on 1.55 (children born/woman). Kiinassa on yleistyneet 4-2-1 -perheet eli neljällä isovanhemmalla on kaksi lasta ja yksi lastenlapsi. Kiina lähestyykin jo Japanin tasoa (1.39).

II. Raaka-aineiden riittävyyden suhteen olen samaa mieltä, että yhdistelmä teknologia + markkinat on tehokkain ja paras tunnettu näiden rajoitteiden eteenpäin työntäjä.

III. Miltton Friidmanilla on hyvä pointti: Malthusialaisuudella näyttäisi olevan ikävä taipumus ajaa osa kannattajistaan misantropiaan.

Tiedemies kirjoitti...

Malthus ei ottanut laskelmissaan huomioon endogeenisiä syitä tehdä lapsia. Jos ihmiset vaurastuvat, he hankkivat vähemmän lapsia. Puolustan hänen hypoteesiaan vain sellaiselta kritiikiltä, että teoria olisi jotenkin loogisesti tai moraalisesti "väärä", tai että se perustuisi ihmisvihaan. Malthus piti suurena tragediana sitä, että ihmiset tekevät lapsia jotka kuolevat nälkään ja aliravitsemuksen heikentäminä tauteihin.

Hänen aikanaan oli oikeasti niin, että ravinnontuotanto oli pullonkaula. Mutta kuten niin usein käy, kun yritetään ekstrapoloida nykyisyydestä, niin prosessit eivtä toimikaan niinkuin ennen. Kun ruoantuotanto tehostui maatalouden teollistumisen myötä, ihmiset eivät lisänneetkään syntyvyyttä samaa tahtia, vaan alkoivat investoida ja säästää.

Tämä näkyy nykyäänkin köyhissä maissa. Erittäin köyhät ihmiset elävät ns köyhyysloukussa, jossa investoiminen ja säästäminen ei kannata, mutta lasten tekeminen saattaa kannattaakin. Lapsen ruokkiminen ei lopultakaan ole kovin kallista, alle 10v lapsi syö puolet siitä mitä työtä tekevä aikuinen mies.

Se, mitä Malthus ei ottanut huomioon on, että tämä "sykli" rikkoutuu, jos perheellä on käytettävissä rahaa. Koulutuskin maksaa itsensä takaisin usein, mutta se on suhteellisen kallista. Kun perhe vaurastuu, sen kannattaa tehdä vähemmän lapsia ja lähettää ne kouluun tms.

Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että ruoantuotanto muodostaa ns. kovan rajoitteen väkiluvulle. Eri asia on se, että rajoite ei tule kovin helposti vastaan.

Meillä on kuitenkin toinen ongelma, joka johtuu tästä. Meillä on nyt toimiva infra ja työnjako globaalilla tasolla, ja väkiluku on nyt 7 miljardia. Se on 7 kertaa enemmän kuin Malthusin aikaan. Jos infra, logistiikka, ja työnjako jostain syystä proppaa tässä välissä, niin Malthusilainen rajoite tulee vastaan. Systeemi on nykyisellään epästabiili niin, että muutama paikallinen katastrofi sopivassa paikassa voi levittää ongelmat ympäri maapalloa.

Ensimmäisenä tosin proppaa jossain Intiassa tai Indonesiassa, missä valtion budjetista hurjan suuri osa menee yksinkertaisesti ruoan ja polttoaineen hinnan subventoimiseen. Jos talous sakkaa näissä maissa pahasti, niin sadat miljoonat ihmiset kuolevat nälkään.