tiistai 5. maaliskuuta 2013

Johanna Korhonen ja pullon henki

Toimittaja Johanna Korhonen on jättänyt Vantaan poliisille rikosilmoituksen "uskonnollisesta vihapuheesta". Korhonen on tiettävästi loukkaantunut siitä, että häntä on haukuttu seurakuntalainen.fi -sivuston keskustelupalstalla. Korhonen on uskonnollisella radiokanava Deillä antanut ymmärtää, että kirkolla on ongelma, jos se antaa jäsentensä saarnata uskostaan demoneihin ja muihin yliluonnollisiin asioihin. Kouvolan naapurissa olevan Valkealan seurakunnan kirkkoherra onkin tutkinut 50-luvun saarnoja ja pitää niitä nykymittapuun mukaan pöyristyttävinä. Kuten me kaikki yhtenäiskulttuurin aikana kasvatetut X-sukupolven edustajat muistamme, Raamattu vilisee saatanoita, henkiä ja muita yliluonnollisia asioita, ja niistähän papit tietenkin seurakuntalaisiaan varoittelivat. Tuskin olisi sata vuotta sitten papin palkoille päässyt, jos olisi julistanut homoseksuaalisuuden iloista ja suositellut masturbointia vaihtoehdoksi esiaviolliselle seksisuhteelle. Niin ne ajat muuttuvat.

Korhonen on hankkiutunut Tarja Halosen tavoin kirkkoon jäseneksi voidakseen päättää sen linjasta. Tässä täytyy todeta vilpittömästi, että korhoset ja haloset ymmärsivät vanhoja sosialistimaiden johtajia paremmin, miten uskonto kuohitaan. Siinä missä kommunistidiktatuurit tyytyivät vain päästelemään pappeja pois päiviltä ja tuhoamaan reliikit, niin nykyinen sosialistien sukupolvi soluttautuu kirkkosaleihin kuin poliisi konsanaan rikollisjärjestöön. Kun sosiaalidemokratia ei kyennyt tarjoamaan uskovaisille viimeistä turvasatamaa, niin sosialistit päättivät upottaa uskovaisten purret ja veneet. Mitäs eivät opetelleet uimaan, pässinpäät.

Länsimaiseen yksilönvapauteen kuuluu, että ihminen saa olla tyhmä. Ihmisellä on oikeus sanoa tyhmiä asioita ääneen, ja sitä kutsutaan kokoontumisvapaudeksi. Ihmisen ei ole pakko uskoa siihen, mitä toinen todeksi väittää, ja sitä puolestaan kutsutaan uskonvapaudeksi. Johanna Korhonen saa uskoa tasa-arvoon ja samaa sukupuolta olevien oikeuteen harrastaa seksiä keskenään ilman, että hän joutuu siitä syytteeseen saati vankilaan. Pirkko Jalovaaralla ei sen sijaan - Korhosen maailmassa - ole oikeutta sanoa, että ihmiset eivät ole Jumalan edessä tasa-arvoisia (osa pelastuu ja osa ei) eikä homoseksuaalisuus ole Jumalan tahdon mukaista ilman, että (nähtävästi) joutuu syytteeseen ja saa ehkä tuomionkin. Minusta tämä on sen kokoluokan asia, että pidän Johanna Korhosta uutena Johan Bäckmanina, joka tehtailee tutkintapyyntöjä nähtävästi oman taloudellisen etunsa tähden. Oikeuslaitoksemme puolueettomuuteen ei ole enää aikoihin voinut luottaa, joten nähtäväksi jää, laillistetaanko meillä vääräuskoisten omaisuuden siirtäminen oikeauskoisille. Pitääkö mainita jotain kommunististen valtioiden historiasta, vai ymmärsivätkö blogini lukijat asiayhteyden?

Pitkän aasinsillan jälkeen pääsen vihdoin viimein itse asiaan. Voimmeko odottaa, että Johanna Korhonen tekisi tutkintapyynnön "uskonnollisesta vihapuheesta" millekään muulle uskonnolle? Mitenkähän esimerkiksi islamilainen yhteisö Suomessa suhtautuu tasa-arvoon ja homouteen? Mikä on islamin suhtautuminen noin ylipäätään naisiin - voisiko muslimiksi kääntyvä Johanna Korhonen hakeutua paikallisen moskeijan johtoryhmään kuten hän on hakeutunut oman seurakuntansa kirkkovaltuustoon? En jää pidättämään hengistystäni, että Johanna Korhonen esimerkiksi tuomitsisi Radio Islam -sivuston ylläpitämän todellisen vihapuheiden perikuvan: Adolf Hitlerin Taisteluni -teoksen? Tai Siionin Viisaiden Pöytäkirjat?

Tuskin tarvitsee enempää alleviivata mitä ajan takaa: miksi Johanna Korhonen valitsee kaikkein pienimmän, heikoimman, kilteimmän ja omalla tavallaan puolustuskyvyttömimmän uhrin kiusansa kohteeksi? Miksei hän iske sinne, missä vääräuskoiset naiset, kuten Lara Logan, koulutetaan ymmärtämään paikkansa? Miksi Johanna iskee päin ihmistä, joka uskoo demoneihin mutta ei päin ihmistä, joka uskoo djinneihin?
Jotkut ihmiset ovat yrittäneet kieltää dzinnien olemassaolon, vaikka heille on omistettu kokonainen kappale Koraanissa, suura al-Dzinn (72). Vedoten sanan Dzinn kirjaimelliseen merkitykseen, joka tulee verbistä Janna, Yajunnu (peittää, piilottaa), he väittävät sanan Dzinn oikeastaan viittaavaan "älykkäisiin muukalaisiin". Toiset ovat jopa väittäneet dzinnin olevan ihminen, jolla on vihainen luonne. Mutta totuus on, että dzinnit ovat Allahin luotuja, jotka elävät yhtaikaa ihmisen kanssa maan päällä. Allah loi dzinnit ennen ihmistä ja Hän käytti niiden luomiseen toisenlaista ainetta kuin ihmisen.
En ymmärrä, miten Pirkko Jalovaara ei saa saarnata djinneistä mutta kokonainen uskonto, joka nauttii Suomessa valtion erityissuojelua kansanryhmänä enemmistön kiihotukselta, nojaa kokonaisuudessaan henkiin ja demoneihin eli djinneihin.

Niin - kai tiesitte että islamin djinnit ovat toimineet esikuvina meille länsimaisillekin tutuissa tarinoissa lampunhengestä.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loukkaantuminen kannattaa aina.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Johanna+Korhonen+saa+80%C2%A0000+euron+korvaukset+potkuistaan/1135254779305

Vasarahammer kirjoitti...

Luterilainen kirkko on kansankirkko, jossa erilaiset ryhmät ovat perinteisesti saaneet toimia sen leveiden seinien suojissa.

Kirkko ei kuitenkaan kestä modernia liberalismia (liberaali fascism), koska moderni liberalismi korvata kirkon opin omalla opillaan, jossa täydellinen syrjimättömyys on kaikkien muiden arvojen yläpuolella.

Kirkko elää liberaalin valtion alaisuudessa, joka koko ajan yrittää rajoittaa sen sisäistä toimintavapautta. Naispappeusasiassa näin on jo käynyt eli valtio käsittää kirkon työpaikaksi, jossa ei saa syrjiä. Siksi kirkko ei enää voi sietää naispappeutta vastustavaa Luther-säätiötä.

Johanna Korhosen ulostulo edustaa poikkeuksellista röyhkeyttä ja omahyväisyyttä, jota vain liberaalin yhteiskunnan erityissuojeluksessa olevan ryhmän edustaja voi osoittaa. Se kertoo hybriksestä, ehkä myös julkisuudenkipeydestä. Korhonen tarvitsee näyttävää mediajulkisuutta tulevaa eurovaalikampanjaansa varten.

Kumitonttu kirjoitti...

Korhonen matkalla europarlamenttiin - todellakin! Siellä sitten pönöttäisivät isä Mitron kanssa demarien riveissä vierekkäin...

Hybris oli se sana jota kirjoituksessani hain kuvaamaan Korhosen toimintaa. Halosen kehotus liittyä kirkkoon vain pari päivää aikaisemmin vaikutti ehkä hiukan ylimieliseltä, mutta - jumankaade - nämä vihaiset punavihreät feministilepakot (vpf) ovat tosissaan! He eivät siedä, että joku ajattelee toisella tavalla.

Erityisen maukkaaksi tämä Korhosen hybriksen tekee tuo kytkös islamiin. Jos ei Jalovaaralla ole oikeutta saarnata dzinneistä kirkossa, miten jollain imaamilla on oikeus tehdä niin moskeijassa. Miksi, oi kaunis Korhonen?

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvä kirjoitus blogistilta, mutta jättää oman olon hieman voimattomaksi, koska vaikuttaa siltä, että ainoat, jotka voivat vaikuttaa, ovat juuri näitä kauniita korhosia.

Itse olen eronnut kirkosta, eikä tee mieli enää liittyä uudelleen "korhostuvan" ja "halostuvan" kirkon jäseneksi.

IDA kirjoitti...

Europarlamentista:

http://hommaforum.org/index.php/topic,80236.msg1259162.html#msg1259162

;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Just niin kuin Kumis totesi. Kevytmarttyyriksi kevytvaivalla ja kevytriskeillä. Potkitaan rohkeasti sitä, mitä kaikki muutkin uskaltavat potkia

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Anolle kehuista. Kirkko on omaa rahanahneuttaan mennyt liian liki poliitikkoja. Olihan vero-oikeus helppo tapa hankkia elanto vuosikymmeniä ilman, että tarvitsi miettiä sisältöä. Nyt siitä maksetaan kova hinta. Tai siis kirkko maksaa. Ida on oman ratkaisunsa tehnyt ja ymmärrän hyvin hänen valintaansa, vaikka onhan siellä tietty muutakin mukana.

Niin Ykä - Korhonen on sellainen perinteinen koulukiusaaja, joka valitsee uhrikseen sen, kenet tietää voittavansa. Ei kovin mairittelevaa, mutta veikkaan että Korhonen siitä paskat nakkaa, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Miltton Friidman kirjoitti...

Kirkko ei kuitenkaan kestä modernia liberalismia (liberaali fascism), koska moderni liberalismi korvata kirkon opin omalla opillaan, jossa täydellinen syrjimättömyys on kaikkien muiden arvojen yläpuolella.

En voisi olla enempää samaa mieltä tästä. Käytännössähän nykyisessä kirkkovaltuustossa voi istua vaikka tunnustava muslimi tai avoimesti homoseksuaali. Ekskluusiota ei voi harjoittaa ilman, että muodostuu juridinen syyteuhka.

Olihan vero-oikeus helppo tapa hankkia elanto vuosikymmeniä ilman, että tarvitsi miettiä sisältöä. Nyt siitä maksetaan kova hinta.

Siksi valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan.

Nyt sitten nähdään mitä kävi/käy, kun papeille ja seurakuntatyöntekijöille haettiin elanto sisällön kustannuksella.

---

Omat kirjoitukseni aiheesta

Hyvää vasemmisto"kristillistä" joulua! -Feat arkkipiispa Kari Mäkinen

Osa 2: Hyvää vasemmisto"kristillistä" joulua! -Feat paavi Ratzinger

Miltton Friidman kirjoitti...

Kiitos Anolle kehuista. Kirkko on omaa rahanahneuttaan mennyt liian liki poliitikkoja.

Palkkavertailun mukaan pappi saattaa saada palkkaa 2300-4700 euroa.

Arkkipiispa Mäkinen saa palkkaa 118 000 euroa vuodessa.

Kyllä kelpaa hännystellä demareita ja voivotella köyhien kohtaloa.

Jos nyt itse saisin päättää palkat, niin:

Seurakuntatyöntekijä 1700 e
Pappi 1800 e
Kirkkoherra 2 300 e
Piispa 2900 e

Mutta mikäs suunnittelija minä olen. Parempi olisi, kun määräytyisivät vapailla markkinoilla.

Vasarahammer kirjoitti...

Korhonen oli niin kevyin eväin liikkeellä, että hänet tyrmättiin heti alkuunsa. Hänen ymmärryksensä kristinuskon perusteista on tyypillisen keskivertoseurakuntalaisen tasoa. Siitä huolimatta hän lähti läksyttämään ylhäältä päin kirkkovaltuutetun arvovallalla kirkkoherraa, joka ei "pannut kuriin" demonien manaaja Jalovaaraa.

Korhonen huomasi ajautuneensa nurkkaan ja ainoa jäljellä oleva vaihtoehto oli ruotsalaistoimittajalta kopioitu uhriutuminen "nettivihan" edessä.

Varsinaista röyhkeyttä osoitti se, että Alma-Medialta lesboudellaan 80 000 euroa rahastanut Korhonen kehtasi vielä valittaa puuttumisesta hänen yksityiselämäänsä, ikään kuin hänen lesboparisuhteensa olisi jokin tarkoin varjeltu salaisuus.

Ehkä lesboudella voi ratsastaa silloin, kun siitä on Korhoselle etua. Jos sitä käytetään Korhosta vastaan, se on ilkeää vihapuhetta.

Kunnon toimittajan tavoin Korhonen ei koskaan ole väärässä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kirkon ongelma koskee nimenomaan evankelis-luterilaista kirkkoa. Katolisilla, ortodokseilla ja vapaiden suuntien kristityillä ei noita ongelmia ole.

IDA kirjoitti...

Milton:

"En nyt tsekannut paavin alkuperäistä puhetta, joten on olemassa riski, että TalSa:n artikkeli on kirjoitettu perinteisellä vihervasemmistolaisella "Helsingin Totuus" suodattimella."

Tuo riski on aina olemassa lähes kaikessa sekulaarissa mediassa :)

Ehkä yksi hyvä nyrkkisääntö olisi, että paavit todella harvoin, jos koskaan, vaativat mitään suoria talouspoliittisia toimenpiteitä. "Eettiset rakenteet" taas perustuvat aina ihan kristinuskoon.

Katolisen kirkon valtiontuki liittyy ainakin useimmiten siihen, että se ylläpitää kouluja, yliopistoja, sairaaloita ja vastaavia. Tällä hetkellä tämäkin on vakavassa uudelleenarvioinnissa, koska juuri Razinger vähän aikaa sitten esitti, että tuen vastaanottamisen niiltä, jotka toimivat suorastaan katolisen etiikan vastaisesti olisi loputtava.