keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Vuosi loppuu - eurot loppuu

Talouselämä-lehdessä (45/2012) haastateltu Hans-Werner Sinn on kokenut saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen johtaja. Saksalainen media seuraa juuri Ifoa omissa kirjoituksissaan, ja mahdollisesti juuri Sinnin ansiota on, että sikäläinen mielipideilmasto oli avoimen myönteinen, kun vuonna 2010 toteutettiin palkkamalttiin perustuva työmarkkinauudistus, jota pidetään Saksan tämänhetkisen kilpailukyvyn perustana.

Sinnin vetoomuksen eurooppalaisen pankkiunionin vastustamisesta allekirjoitti 200 saksalaista taloustietelijää. Sinn vastustaa konkurssimaiden pankkisektorin tukemista ja erilaisia pelastuspaketteja. Sinnin mukaan Saksa tuntee itsensä eristetyksi ja hakee turvaa mm. Suomesta, koska Euroopan keskuspankin neuvostoa hallitsee ranskalaisten johtama kerjäläisten ryhmä. Suomella on tässä puolustustaistelussa tärkeä osa. Jotta alijäämäiset maat eivät saa valtaa, täytyy valta jakaa niin, että velanantajat saavat antamansa velan kokoisen äänimäärän.

Sinn ei ymmärrä, miksi Etelä-Euroopassa valitetaan korkojen tasosta, koska jokainen maa voi vaikuttaa niihin itse omilla toimillaan. Kreikalla on ilmeisesti Euroopan suurimmat liuskekaasuvarat, joiden käyttäminen lainanvakuuksina olisi järkevää. Eurooppaa uhkaa viranomaistalous, joka tarkoittaa suomeksi markkinatalouden loppua ja sosialismia. "Normaalisti markkinat ohjaavat pääomia sinne, missä niitä osataan tuottavasti käyttää, mutta nyt raha pakotetaan Etelä-Eurooppaan. Viranomainen päättäävelkamaiden korkotason. Kyseessä on hallinnollinen päätös, jota ei voi enää kutsua markkinataloudeksi." Tällä tavalla me pelastamme pankit, mutta vaarannamme valtioiden olemassaolon.

Sinn veikkaa, että vuoden 2013 syksyllä Saksan Angela Merkel taipuu Ranskan presidentin Francois Hollanden vaatimuksesta eurobondeihin eli siihen, etä saksalainen veronmaksaja on vastuussa muiden euromaiden ottamien lainojen takaisinmaksusta. Perusteluna tulee olemaan, että "koko euro-operaatio kaatuu, jos emme niitä hyväksy". Jokainen europäätös on tuotu tarjolle ilman vaihtoehtoa.

Talouselämä-lehdessä (44/2012) haastateltu eläkevakuutusyhtiö Varman vt. toimitusjohtaja Risto Murto toteaa, että Suomessa ei osata saksaa niin hyvin, että kyettäisiin seuraamaan saksalaista keskustelua, joka kuitenkin on Euroopassa tällä hetkellä avainasemassa. Hänen mukaansa EU on jo hallinnollisilla päätöksillään aiheuttanut luottolaman, eli pankeilla ei ole mahdollisuuksia tukea suomalaista pientä ja keskisuurta yritystoimintaa rahoituksellaan. Eläkevakuuttaja ei ole pankki, mutta käytännössä tilanne on sellainen, että yritykset joutuvat hakemaan lainaa ohi pankkien suoraan markkinoilta. Tämä on erittäin kallista, jos rahoitusta haetaan piensijoittajilta, joilla sinänsä olisi ehkä haluakin ostaa jopa melkein 10%:n tuottoa antavia lainapapereita.

Murron mukaan koko pankkitoiminnan ajatus on hukassa ja Suomeenkin ajetaan viranomaistoimin luottolamaa. "Jos velkamarkkinoita ei kyetä kehittämään siten, että pienetkin yritykset voivat turvata rahoituksensa saannin, silloin hukka meidät perii." Murron mielestä Suomen on oltava "ruotsalaisilla linjoilla" ja turvattava oma asemansa. Euroopan hajotessa saksalais-ranskalaiseen etelään ja englantilais-ruotsalaiseen pohjoiseen on Suomi jäämässä rotkon reunalle. Liittovaltiorakenteessa Suomi menettää vaikutusvaltaansa Saksan joukoissa, mutta toisaalta se ei enää voi saada apua Englannista ja Ruotsista, jotka hakeutuvat ns. kovan ytimen ulkopuolelle turvatakseen kansallisen suvereniteettinsa. Suomen ulkomaankaupasta 70% menee euroalueen ulkopuolelle, joten oman valuutan sitominen euroon on kuin paluu kultakantaan.

Poliittisilla päättäjillä tuntuu olevan näkemys, että vain valtiolla ja kunnilla on rahaa, koska vuoden 2015 alusta Suomi joutuu investoimaan katuvaloihin 150 miljoonaa. Tämä siksi, että elohopeahöyrylamput tulee vaihtaa uusiin ecodesign-direktiivin takia. Pahimmillaan koko valaistusjärjestelmä on rakennettava uusiksi odottamatta nykyjärjestelmän taloudellista käyttöikää. Kuntaliitto olettaa, että lamppujen vaihtamisen sijaan katuosuuksia pimennetään. Suurempi ongelma liiton mukaan sisältyy siihen, että huippukestävät led-lamput eivät kestä luvattua määrää sen jälkeen, kun ne ovat pakollisia. Klassinen esimerkki tuotteiden tahallisesta lyhentämisestä on 1920-luvun Phoebus-hehkulamppukartelli, jossa valmistajat takasivat riirrävän kysynnän säätäen lamppujen maksimi-iäksi tuhat tuntia. Sitä ennen keskimääräinen elinikä oli useita tuhansia tunteja.

Sosialismi on palannut.

3 kommenttia:

kyl kirjoitti...

"Ecodesign-direktiivin johdosta", selailin linkkiä: "http://www.motiva.fi/files/2648/EuP-direktiivin_vaikutusten_arviointi_Tie-_ja_katuvalaistus_seka_toimistovalaistus.pdf". En löytänyt, että onko vaihtamisesta aiheutuvia "energiakustannuksia" huomioitu noissa laskuissa? Samoin onko ongelmajätteiden käsittelyssä kuluvaa energiaa huomioitu "pitkässä juoksussa"?

Voisinhan minäkin jättää auton huolloista joka toisen pois ja laskea säästäväni x-määrän euroja välittöminä kustanuksina! Tosin, välillisistä kuluista puhuisin sitten jossain muussa yhteydessä!

Kumitonttu kirjoitti...

Vaihtamisen kulu ei ole mukana laskuissa. Jos se olisi, edes kymmenen vuoden takaisinmaksuaika ei riittäisi energiankulutuksen vähentymisen takia. Tämä on niin suurta kusetusta, että pistää ketuttamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaista kusetusta tuo katuvalojen vaihto on kuin taloyhtiöille markkinoitu ikkunaremontti, jossa täysin kunnostuskelpoiset ikkunat lobataan vaihdettavaksi kymmenien tuhansien kustannuksilla johonkin selektiivi-shitti -laseihin tms. Energian säästönä kustannus ei kuoletu ns. ikinä.