1. väline, jolla taloudellisesti hallitseva luokka riistää alistettua luokkaa
2. eliötä muistuttava psykofyysinen kokonaisuus, jonka arvomaailma ja motiivit eivät riipu sen yksittäisten jäsenten vastaavista tai
3. koneisto, jonka samaan päämäärään pyrkivät ihmiset voivat perustavat tehostaakseen päätöksentekoaan.
Näistä ensimmäinen muistuttaa eniten kommunismia, jossa valtio nähtiin siis riistävän luokan työrukkasena. Marxin mukaan kapitalismin toisessa vaiheessa proletariaatti otti vallan tuhotakseen valtiota apuna käyttääkseen riistävän luokan, ja kolmannessa vaiheessa - proletaarin diktatuurissa - valtiosta tuli tarpeeton. Tällä hetkellä eurooppalaisessa poliittisessa keskustelussa noudatetaan tätä oppia, kun laajaa maahanmuuttoa perustellaan juuri sillä, että rajaton maailma on jokaisen ihmisen oikeus. Että rajojen avaaminen on ideologiaan perustuvan moraalin vastaista.
Sinänsä sosialismissa moraali ei ole todellinen työkalu, vaan sosialismissa nimenomaisesti uskotaan arvorelativismiin. Vasemmistopoliitikolle vallan tuo äänten enemmistö - ei moraali. Luonnollisiin oikeuksiin (god given rights) mielipiteensä perustavat puolestaan näkevät, että enemmistö ei tuo oikeutta sortaa vähemmistöjä. Heidän - ja minun - mielestä on olemassa arvoja, jotka eivät edes enemmistön voimalla saa tulla rikotuiksi. Tai toisin päin, on arvoja joita kaikkien enemmistöpäätösten tulee kunnioittaa. Koska jos näin ei ole, mitkä tahansa vapautemme voidaan viedä yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä. Tässä kohtaa tuskin tarvinnee edes viitata holokaustiin?
Kohtien 2 ja 3 välillä käydään nykyisin keskeisin yhteiskunnallinen keskustelu, jossa toinen kohta edustaa sosiaalidemokratiaa ja kolmas tulkinta klassista liberalismia tai amerikkalaisittain konservatismia. Sosiaalidemokratia noudattaa saksalaista käsitystä, jonka mukaan on olemassa psykofyysinen Reich, orgaaninen kokonaisuus, jonka palveleminen on kansalaisten elämäntehtävä. Juuri tästä samasta muinaisgermaanisesta arjalaisesta myytistä ponnisti saksalainen kansallissosialismi, jonka mukaan kansa ei saanut tupakoida ettei yhteiskuntaan leviä syöpä, amerikkalaista elämäntapaa lihapatoineen pidettiin moraalittomana verrattuna puritaaniseen kasvisruokailuun ja yksilön vapaudet jäävät yhteiskunnan alle.
Tämä sosiaalidemokraattinen ajattelutapa lähtee ajatuksesta, että valtiota johtaa hyväksi tarkoittamaansa ideologiaa ajavat yksinvaltiaat. Tavoitteiden määrittelyä ei tarvita, koska ongelmat ovat perusluonteeltaan pragmaattisia. Valtion virkakoneisto optimoi resurssit ja panokset haluamallaan tavalla. Heti kun tiedemiehet ovat saaneet selville tehokkaimman toimintatavan niiden optimoimiseksi, ratkaisu on vain matemaattinen ongelma. Venäjällä sivilikit ja Suomessa vihreät teknokraatit ajavat samaa politiikkaa.
Konservatiiveille tai klassiselle liberaalille edellä mainittu ajattelutapa on vieras. Hänen mielestään valtion tehtävä ei ole ajaa omia tavoitteitaan vaan sen tulee heijastaa yhteiskunnan jäsenten arvoja. Ongelmaksi tietenkin tulee, miten nämä arvot saadaan selville ja miten ne voidaan millään tavalla yhdistää kaikkien tavoitteita noudattaviksi. Vastaus on, että ei millään. Mikään demokraattinen vaali ei voi antaa siihen vastausta, koska kerätyt vastaukset riippuvat kysymyksen asettelusta ja tietenkin siitä, mitä vaihtoehtoja on keksitty tai rohjettu esittää. Tähän samaan ongelmaan suomalaisessa konsensuspolitiikassa on törmätty jo vuosikymmeniä, ja sitä murentanutta Perussuomalaista puoluetta siitä karkeasti pilkattiin. Samoin suomalaiselle amerikkalaisten arvopohjainen - siis ei pragmaattinen valtiolähtöinen - keskustelu näyttäytyy "kahtiajakautumiselta" (Soininvaara: Halvaantuneet dinosaurukset 27.12.2012). Me emme ymmärrä kulttuuria, jossa valtio on ihmistä varten eikä päin vastoin.
Markkinoilla osapuolet eivät ole toisistaan riippuvaisia. He voivat vapaasti valita resurssiensa mukaan, eivätkä he vaikuta toistensa valintoihin pakottamalla eikä heidän ole pakko sopeutua toisten valintoihin ja niiden seurauksiin. Moraalisesti sellainen arvomaailma on vähempiarvoinen, joka halveksuu ihmishenkiä. Islamilainen kultuuri halveksuu, ja siksi se on löytänyt oivan liittolaisen eurooppalaisesta sosiaalidemokratiasta. Yhden elämän pitäminen toisen elämää vähäpätöisempänä sen takia, että se johtaisi suurempaan "yhteiseen hyvään" esimerkiksi verotuksen ja tulonjaon kautta, on moraalitonta. Kuitenkaan tätä ja näitä päätelmiä ei länsimaisissa demokratioissa ole haastettu toisen maailmansodan jälkeen kertaakaan. Päin vastoin, olemme yhä luisumassa kohti yhä rajoittamattomampaa enemmistön valtaa sanella ja puuttua vähemmistön oikeuksiin.
Toisin kuin hallituksessa ja eduskunnassa, yrityselämässä ei asioita päätetä äänestämällä. Jos jonkun yhtiön johto joutuu toistuvasti äänestämään tärkeissä asioissa, se vaihdetaan seuraavassa yhtiökokouksessa. Politiikka tai tarkemmin sanottuna yhteiskunnalliset asiat ovat arvomaailmaan perustuvia toisin kuin yrityksen päätettävät asiat. Siksi eri puolueiden on tuskaisen vaikeaa löytää yhteistä päätöstä. Politiikka on relativismia kukkeimmillaan - jopa enemmän kuin uskonto. "Ei ole olemassa mitään politiikan tiedettä, joka tuottaisi arvoista riippumattomia sosiaalisia valintoja", kuten Björn Wahlroos sanoo kirjassaan "Markkinat ja demokratia" s. 169.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti