tiistai 25. joulukuuta 2012

Vihreä joulukertomus - uusinta vuodelta nolla

Penaali Taneli Heikka kirjoittaa Vihreässä langassa, että suomalaisen median toimintakenttä on valittu maailman parhaaksi: on vahva sananvapaus, ei toimittajiin kohdistuvaa väkivaltaa ja avokätinen valtion tuki. Kuten piispan poika Heikka toteaakin, tämä ei kuitenkaan ole luonut toimittajista maailman parhaita, vaan toimittajakunta on vaiennut omalle edulleen vastakkaisista näkemyksistä. Ei ole raportoitu toimittajiin kohdistuvasta korruptiosta, ei arvosteltu vallassa olevia vaan mieluummin kaveerattu samppanjalasi kädessä eikä ole osattu tulkita lyhyen ajan poliittisia tavoitteita pitkistä historiallisista kehityskaarista.

Toimittajien korruptio liittyy lähinnä tiedotusvälineen sisään toimituksellisena aineistona esitettyä myönteistä mielikuvamainontaa jostain yrityksestä tai politiikasta. Tätähän on ollut erityisen paljon nuorten vihreiden naistoimittajien kirjoituksissa, joissa vihervasemmistolainen oppi on saanut täysin kritiikittömän aseman. Valtaapitävien arvostelua on vältelty, jotta tärkeät kontaktit eivät rapistuisi. Toimittajan tuntema poliitikko on paljastanut vastustajiensa väärinkäytöksiä ja vastineeksi toimittaja on pysytellyt hiljaa kaverinsa tekemistä töppäyksistä. Historiattomuus näkyy puolestaan osaamattomuutena ymmärtää talouspoliittisia ja ideologisia linjauksia. Hyvänä esimerkkinä käyköön blogimaailmassa palstatilaa saanut sanan "äärioikeistolaisuus" käyttäminen. Kyseessä on vasemmistolainen maailmankuva, jonka Stalin nimesi fasismiksi välttääkseen oman aatteensa rinnastamisen siihen.

Vihreän langan toimituspäällikkö Hanna Eriksson antaa komean tyylinäytteen huonosta toimituksellisesta työstä:
Saan Vuoden lammas -palkinnon ilmastonmuutoksesta. Tiedän täydellisesti, että jotain suurta pitää tehdä äkkiä. Silti en ole kirjoittanut aiheesta tänä vuonna yhtään juttua, olen ajanut pyörän sijaan autolla lyhyitä ja pitkiä matkoja enkä ole hankkinut uuteen taloyhtiöömme kompostoria: biojäte menee roskiin, koska sitä ei jäteyhtiön mukaan kannata kerätä. Olen määkinyt, että jonkun pitäisi tehdä jotain.
Olen samaa mieltä: Eriksson on toiminut raukkamaisesti vaatien yksiltä jotain mihin ei itse ole halunnut ryhtyä. Hänen puolustuksekseen voi sanoa, että ei ole kukaan muukaan ryhtynyt.

Vihreän langan penaali Lasse Leipola antaa saman tyylinäytteen esimiehettärensä Erikssonin kanssa:
Ensi vuonna saatetaan tehdä kaikkien aikojen lämpöennätys.
Näitä julistuksia on nyt kuultu 20 vuotta putkeen. Saman ajan Karl Marx käytti Pääoman kirjoittamiseen. Kuten jo aiemmin totesin (Vuoden lyhin päivä 21.12.2012), kirja ei jäänyt kesken siksi, että aika loppui kesken vaan siksi, että Marx huomasi virheen teoriassaan, jota hän yritti korjata loppuun asti - siinä tietenkään onnistumatta, kuten olemme jälkikäteen voineet lukuisten empiiristen havaintojen perusteella todeta.

Lasse Leipola alleviivaa toisessa kirjoituksessaan Taneli Heikan esittämän väitteen, että toimittajilta puuttuu ymmärrys nähdä historialliset suuret linjat. Leipola kaivaa eväslaukustaan Thomas Malthusin ymmärtämättä itse niin tekevänsä:
Ilmastonmuutos ei ehkä aja lajiamme sukupuuttoon, mutta lämpimämpi ja epävakaampi ilmasto tulee lähivuosikymmeninä tappamaan satojatuhansia, ehkä jopa miljoonia ihmisiä.

jäätiköiden sulamisen on arvioitu aiheuttavan maanjäristyksiä, jotka paikallisten tuhojen lisäksi voivat nostaa tsunameja.

tähän kurimukseen heitetään päälle luonnonvarojen ehtyminen, väestönkasvun jatkuminen ja kyvyttömyys tehdä vaalisykliä pidemmälle katsovia poliittisia päätöksiä

lisäksi ihmiskunnan tulevaisuutta varjostaa moni muukin uhka – jopa maailmanloppu

Ihmiskunta on tähän asti onnistunut välttämään tuhoisimmat supertulivuorten purkaukset, jotka voisivat aiheuttaa ydintalven takia ihmiskunnan sukupuuton. Seuranneen vulkaanisen talven seurauksena maapallon keskilämpötila laski useita asteita.

Jos maailmanlopulla tarkoitetaan nykymuotoisen yhteiskunnan ja väestömäärän romahdusta, näyttää maailmanloppu ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikäytön valossa mahdolliselta ellei peräti todennäköiseltä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pysähtynee teollisuuden romahdettua ennen kuin viimeiset ihmiset ehtivät läkähtyä hengiltä.

Tietokirjailija Jussi Viitala pohtii teoksessaan Miten maailma loppuu? mahdollisuutta tautien aiheuttamaan maailmanloppuun. Toisena uhkakuvana Viitala nostaa esiin ilmastonmuutoksen, jonka aiheuttamat äärisäät lisäävät tautien leviämistä. Koko maapallolle kaikkine eliöineen se olisi todellinen viime tingassa tullut onnenpotku, joka pelastaisi suuren joukon lajeja kuolemasta sukupuuttoon.
/
Ilmastonmuutos, biodiversiteettikato ja luonnonvarojen ehtyminen eivät ole luonnonvoimien vaan ihmisten jokapäiväisten valintojen seurausta. Sillä tiellä jatkaminen on itsetuhoista. Olisi karmivalla tavalla lohdullista ajatella, että 32-kilometrinen Ganymede muuttaisi pikkuriikkisen rataansa ja lopettaisi kaiken kerralla ja komeasti. Silloin ei ainakaan olisi sitä häpeää, että katoaisimme maan päältä vain omaa typeryyttämme ja itsekkyyttämme.
Kirjoituksessa viitataan siis luonnonvarojen ehtymiseen (Malthusin, Marxin ja Rooman klubin keskeinen dogmi) ja raamatullisiin maailmanlopun näkymiin myrskyineen, kuivuuksineen, tulvineen, heinäsirkkoineen ja kulkutauteineen. Nykyvihreiden mieliä kiihottavat erilaiset scifi-kertomuksetkin ovat hienosti mukana asteroideineen ja mustine aukkoineen. Kaiken tietenkin kruunaa kiire, koska ei ole aikaa "vaalisykliä pidempiin" odotteluihin, aivan kuten katuvaloissa julistavat banderollit "Jeesus tulee pian - oletko valmis".

Ennen rahamarkkinoiden vapauttamista 1990-luvulla Suomi oli varsin köyhä maa, ja yksi yleisimpiä huveja oli lähteä Ruotsinlaivalle. Siellä seisovan pöydän ja edullisen alkoholin huumaamina kansa elosteli kuin roomalaisissa bakkanaaleissa. Paluumatkalla kotiin podettiin huonoa omaatuntoa vaatimattoman luterilaisuuden syntisestä unohtamisesta. Maailmanlopun piti tulla kuin Asterixin kotikylään taivaan putoamisena, jotta ei tarvitsisi mennä maanantaina häpeissään työpaikalle vaan voisi kadota kuin maan nielemänä. Huvittavaa kyllä, mayat ennustivat maailmanloppua viime viikolle ja Vihreät vain hiukan kauemmaksi.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ensi vuonna saatetaan tehdä kaikkien aikojen lämpöennätys."

Vrt: Heteroseksuaalien HIV-epidemia ryöstäytyy käsistä muutaman vuoden sisään (80-luku.)

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin lumitilanne saa toivomaan että Leipolan Lämpöennätys toteutuisi.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Huvittavinta on kauhukuvien maalailu sekä muutaman asteen lämmönnousun ja lämmönlaskun perusteella. Ihanks tottaki?

Anonyymi kirjoitti...

http://vihrealanka.fi/uutiset/näin-maailma-oikeasti-loppuu

Lasse Leipola kirjoittaa:
Jokseenkin samaan johtopäätökseen päätyy myös Viitalan kirja:
”Olisi karmivalla tavalla lohdullista ajatella, että 32-kilometrinen Ganymede muuttaisi pikkuriikkisen rataansa ja lopettaisi kaiken kerralla ja komeasti. Silloin ei ainakaan olisi sitä häpeää, että katoaisimme maan päältä vain omaa typeryyttämme ja itsekkyyttämme.”


Leipola tarkoittaa Viitalalla henkilöä "Tietokirjailija Jussi Viitala"

Leipolaa voisi moittia Viitalan virheen huomaatta jättämisestä ja siten oman lehtensä uskottavuuden heikentämisestä. Leipolaa lienee kirjoittanut tekstinsä väsyneenä tai sairaana. Tuollaista virhettä ei saisi sattua.

Läpimitaltaan noin 5268 kilometrinen Ganymedes eli Ganymede on aurinkokuntamme suurin kuu ja se kiertää Jupiteriä.

acc

Kumitonttu kirjoitti...

Heh, kiitos acc kommentista. Enpä huomannut itsekään, mutta onneksi sinä olit tarkkana kuin porkkana.

Virhe on kieltämättä aika huvittava. Pitäisi varmaan lukea tuo kirja kokonaisuudessaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Täähän on tää Jussi Viitala näemmä Pentti Linkolan kaltainen malthusilainen ekofasisti:

Todennäköisin uhka on kuitenkin ihmislajin liikakansoitus maapallolla. Meitä on täällä viisi miljardia liikaa, joten ennen pitkää ruoka ja puhdas vesi loppuvat, päädymme energiakriisiin ja kuivuus näivettää pellot.