Kansalaisten turvallisuus muodostuu rikos- ja siviilioikeuden antamasta suojasta.
Siviilipuolella keskeinen käsite on sopimus, jonka rikkomisesta rangaistaan yhteisön voimin, jotta oman käden oikeuden nimissä ei aiheuteta koston kierrettä. Rangaistus ei saa olla alkuperäistä vahinkoa suurempi, mikä aiheuttaa ristiriitoja, koska vahingon mittaaminen on usein mahdotonta. Hyödykkeen kauppaaminen jonain muuna, kuin mitä se on, aiheuttaa vahinkoa, jota ei voi rahassa tai ajassa mitata. Sopimus on ryöstö, jos toisella osapuolella ei ole kykyä punnita antamansa sitoumksen seurauksia. Oikeustoimikelpoisuus on yksi keino arvioida sopimusosapuolten ymmärrystä - lapsilta ei saa varastaa. Aina ajankohtainen esimerkki on pyramidihuijaus, jossa ihmisille myydään riski/tuotto -suhdetta perusteettomin väittämin.
Rikosoikeus puolestaan määrittelee, mitkä teot heikentävät yhteisön sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Niissä on aina hippunen moralismia mukana - kuten vaikkapa seksiä käsittelevissä laeissa - mutta periaatteena on, että rikoslaki ei ole moraalikoodisto kuten sharia-laki. Tappaminen on pohjimmiltaan varkaus - siinä viedään joltain lapsi, kumppani tai vanhempi. Rikosoikeus huolehtii siis siitä, että yhteiskunta ei ajaudu anarkiaan, jossa ainoa turva on liittoutuminen samanhenkisten kanssa - moottoripyöräjengit tai ammattiyhdistykset.
Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa maanomistaja kykeni alistamaan vuokralaisensa yhteiskunnan turvin. Jokaisessa kylässä maanomistaja maksoi verot, ja vastineeksi sai kuninkaalta erittäin laajan suojan katkeria vuokralaisia vastaan. Palkkatyöhön perustuvassa modernissa yhteiskunnassa työnantaja kilpailee samoista tuotannontekijöistä muiden yritysten kanssa, joten kuningas onkin päättänyt liittoutua rahvaan kanssa. Kartelleja rajoittamalla pyritään turvaamaan yhteiskunnallinen rauha, vaikka kartellit aina hajoavat sisältä päin yhden osapuolen ahneuteen vetää välistä. Työntekijät puolestaan voivat luoda valtion turvin kartellin, koska (liberaalissa fascismissa) työntekijä on "sorrettu" ja työnantaja "sortaja". Ilman yhtään poikkeusta.
Työntekijäjärjestöjen johto myykin hyödykettään huijaamalla. Ay-liitot väittävät, että ne turvaavat työntekijöiden neuvotteluaseman. Ne jättävät kertomatta, että niiden antama turva koskee vain työssä olevia. Ilman valtion antamaa tukea, ne joutuisivat veloittamaan työttömyysturvan solidaarisesti omalta jäsenkunnaltaan. Tämä on ehkä merkittävin yksittäinen tekijä, joka luo työttömyyttä tällä hetkellä. Ilman työttömyyttä ei valtioiden velkataakka olisi näin vakava ongelma.
Suurin uhka kansalaisille tulee poliittiselta johdolta. Länsimaisissa demokratioissa poliittinen eliitti turvaa asemansa kasvattamalla kokonsa niin suureksi, että sen laaja virkakunta toimii puskurina verotukseen ärsyyntyneitä kansalaisia vastaan. Verotushan on vain laillista varkautta. Kun virkakunta verottaa, se tosiasiassa käyttää ikiaikaisia maanomistajan keinoja oman elintasonsa ylläpitämiseksi.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa virkamiehet ovat luoneet ammattiliittojen kanssa käytännöllisen järjestelyn, joka sementoi molempien pysymisen vallassa. Laskun maksavat työntekijät, joille on myyty hyödyke, joka ei vastaa sitä, mihin sen väitetään kykenevän. (Olli Kivinen)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Demokratiassa yleensä enemmistö saa vallan. Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa enemmistönä todella on prole eli eliittityöntekijät, työntekijät ja duunarit.
Suurin osa prolesta ei nauttisi niin suurta palkkaa, ellei valtio jollain tapaa tukisi heitä (ay-liikkeen valtionavustukset). Suurimmalla osalla ei edes olisi nykyistä työtänsä (esim. valtion ja kuntien leivissä olevat).
1900-luvun alussa olisi ollut kauhistus, jos prole olisi ollut vallassa.
Kannatan Kiinan mallia, jossa vahva valtiovalta polkee ay-liikkeen suohon.
On myös hyvä huomata miten valtio ostaa kannatusta itselleen: se lisää valtion ja kuntien työpaikkoja.
Sitä ei kuitenkaan tuoda esiin, että tuo kaikki rahoitetaan joko a) ns. oikeassa työssä käyvien palkoista perittävistä veroista tai b) valtionvelan lisäämisellä.
Tuo tie on kuitenkin lyhyt, eikä Euroopassa taida olla Ruotsin lisäksi kovinkaan monta valtiota, jotka olisivat säilyneet sellaisenaan yli 200-300 vuotta.
Jossain vaiheessa
a) ns. oikeiden töiden tekijät saavat tarpeekseen, ja rupeavat välttelemään raskaita veroja (kuten Kreikassa)
tai
b) valtionvelka saavuttaa pisteen, jossa se alkaa jarruttamaan reaalitaloutta.
Esim. Ranskan vallankumous johtui siitä, että kuningas oli käyttänyt valtion kassan ja velan loppuun. Kuninkaan suosio hiipui, kun valtion leivissä olleet eivät enää saaneet palkkaansa.
Lähetä kommentti