Aunuksen sankarit

Moni meistä muistanee, kuinka Estonialta selviytyneet kertoivat ihmisten puristaneen apaattisina kaiteita jo lähes kaatuneessa aluksessa. Armeijan toimintahan ei perustu enemmistöpäätöksiin vaan käskyihin, koska kovassa paineessa valtaosa ihmisistä ei kykene tekemään päätöksiä. Komentaja kantaa vastuun tekemästään päätöksestä, jolle jälkikäteen löytyy aina arvostelijoita. Omasta mielestäni Suomessa on tehty pariin otteeseen päätöksiä, jotka pitivät elossa heimot, jotka nyt suomalaisina tunnetaan.

Ensimmäinen ratkaiseva päätös syntyi niiden nuorten miesten mielissä, jotka hakeutuivat oman henkensä uhalla Saksaan jääkärikoulutukseen. Suurin osa niistä miehistä ei ollut "valkoisia" siinä mielessä kuin termi nyt käsitetään. Kun punakapina kuitenkin alkoi, moni jääkäri ei enää voinut nähdä tilannetta mitenkään mustavalkoisena. Se oli vain valkoinen.

Kommunistit olivat asettuneet heidän pataljoonansa tielle ja tuo tie vei kohti Suomen itsenäisyyttä, mutta samoin kuin Suomen yhteiskunnallinen linja muuttui vähitellen kompromissien kautta, myös jääkärit ymmärsivät, että suomalaisten menestys ratkeaa hyvinvoinnin kasvattamisella - ei laajentamalla maata asevoimin. Toinen päätös tuli pakon edessä 20 vuotta myöhemmin. Pitkälti samat miehet päättivät mieluummin kuolla itsekunnioituksestaan kiinni pitäen kuin antaa perheensä Stalinin lihamyllyyn jauhettavaksi.

Tasan 70 vuotta sitten Englanti julisti Suomelle sodan toisin kuin tärkein liittolaisensa Yhdysvallat. Alfred Jodlin tiedetään todenneen kenraali Talvelalle vuonna 1943, että hyvät suhteet Yhdysvaltoihin muodostavat Suomen ainoan takaportin siinä tilanteessa, että Saksa häviää ja Suomi jää yksin venäläisiä vastaan. Talvelan raporttiin perustuen Mannerheim kielsi hallitusta solmimasta Saksan kanssa sopimuksia sillä uhalla, että muutoin Suomi luetaan kuuluvaksi akselivaltoihin.

Talvelahan ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan. Sota oli niin kovaa ja raskasta, että se vainosi hänen mieltään kuin loputon painajaisuni, ja siksi sitä oli parempi olla muistelematta, jos ei ollut pakko. Aina ratkaisevien taistelujen vuosipäivien lähestyessä Talvela oli henkisesti ahtaalla ja saikin lopulta tasan 30 vuotta Tolvajärven taistelujen jälkeen hänet halvanneen aivoinfarktin.

Olipa Talvelasta ja hänen mielipiteistään mitä mieltä tahansa, ilman hänen kaltaisiaan emme tässä mietiskelisi maamiinoja, homojen tanssimista linnanjuhlissa tai suomalaisten geneettisiä taipumuksia yhtään mihinkään. Oma isänmaa on hyvä asia, vaikka moni asia voisi olla paremminkin.