sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mufti

Mufti on ihan joku koiran nimi, mutta tämän kirjoituksen aiheena oleva mufti on joku koiraakin alempi olio.


Katselin Ylen dokumentin Suurmufti ja natsit. Heinrich Himmler totesi, että "Islam on sotilaalle hyvin sympaattinen ja käytännönläheinen uskonto" kuultuaan Lähi-idän suurmuftin natseille antamasta suorasta tuesta ja avusta. Suurmuftia koskaan jostain syystä ei tuomittu sotarikollisena, vaikka hän anoi kirjeissään Saksan valtaamien maiden nukkehallitsijoita lähettämään alueensa juutalaiset Puolaan, jossa "heitä voidaan valvoa parhaiten". Sinänsä ihan tunteeton kaveri tämä mufti, sillä hän yllytti Hitleriä pommittamaan Jerusalemia, vaikka hänen perheensä asui siellä edelleen.

Suurmuftin - ja jollain perverssillä tavalla myös Hitlerin - henkinen perintö elää yhä keskuudessamme. Joka kerta, kun uutiset kertovat Lähi-idän ongelmista, on syytä muistaa että juuri tämä kyseinen suurmufti esti henkilökohtaisesti kahteen kansallisuuteen perustuvan ajatuksen nykyisen Israelin alueen itsenäistymisessä. Valtaosan Lähi-idän konfliktista väitetään johtuvan juuri siitä, että arabeilla ei ole omaa valtiota. Kun mahdollisuus tarjottiin, se ei kelvannut.

Suurmufti itse piti kansallissosialismia ja islamia samankaltaisina ideologioina, jotka molemmat perustuvat työväenluokkaisiin arvoihin. Tässä työväenluokkaisuus tarkoittaa vaan yksinkertaisesti vastakohtaa rikkaille pankkiireille, jotka edustivat kaikessa yksikertaisuudessaan siis juutalaisuutta. Kun Adolf Hitler julisti sodan Yhdysvalloille 11.12.1941 houkutellakseen Japanin Neuvosto-Venäjän vastaiseen sotaan Tyynellä merellä, paikalla istui itse suurmufti hakaten käsiään innosta yhteen. On liian yksinkertaistettua väittää, että islam on kansallissosialistinen ideologia, koska yleensä kansallissosialismilla tarkoitetaan Saksassa kehittynyttä sosialistista suuntausta. Silti on älyllisesti rehellistä tunntustaa, että islam on pohjimmiltaan sosialistinen oppi.

Ainoa asia, jota en aiemmin ollut tiennyt, oli SS Handscharin sotilaille annettu oikeus pitää fetsiä päähineenään. Joku vanha SS-mies ohjelmassa muistelikin, että natsit sietivät muslimeja vain siksi, että he sotivat Josif Titon partisaaneja vastaan. Itse natsit pitivät itseään muslimeita parempina, luonnollisesti.

6 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Taas oiva todiste todellisesta rauhan uskonnosta!

Kumitonttu kirjoitti...

GPI!!!

Islam on vaikeassa paikassa, jopa pakkoraossa, koska sen tulkinta ei ole enää pienen piirin käsissä. Islamista alkaa väkisin muotoutua erilaisia tulkintoja, jotka nojaavat tietelliseen tutkimukseen samalla tavalla kuin kristinuskoa jo nyt tutkitaan.

Uskonnot kohdistavat kaikkein julmimmat rangaistuksensa uskosta luopuviin - uskonto siis estää jäseniään eroamasta - ja varmasti tulemme vielä näkemään julmia ja sadistisia yhteenottoja näiden lievimpiä ja jyrkempiä linjoja ajavien tahojen välillä. Pahoin pelkään, että islamissa jyrkkä linja voittaa aina, koska se on lakiuskontona kuitenkin syntynyt.

vieras kirjoitti...

Minulla on tuo ohjelma boksissa. Katson sen kun joudan.

Islamin samankaltaisuuksia kansallisosialismiin ovat ainakin juutalaisviha, militarismi, agressiivisuus ja totalitarismi. Sekin samankaltaisuus kansallissosialismiin on että sitä vastaan ei pärjää hyväntahtoisuudella, pokkuroinnilla eikä myönnytyksillä. Se mikä toimii kumpaakin vastaan on voima ja kova kovaa vasten, sekä henkisesti että fyysisesti. Vanhan Testamentin kaltainen asenne.

Olen aiemmin tiennyt tuosta suurmuftista ja siitä että natsit veljeilivät sota-aikana arabien kanssa. Sen tarkemmin en ole tiennyt siitä.

Muistaakseni Hitlerillä oli tavoite kaasuttaa myös nekin juutalaiset jotka asuivat silloin nykyisen Israelin alueella. Ja varmaankin kaasuttaa arabimaiden juutalaiset siinä samalla.

Niin paljoa Hitler ja natsit eivät sentään tykänneet islamista että olisi olisivat alkaneet mokuttamaan ja tuomaan arabeja maahanmuuttajiksi hallitsemilleen alueille.

Ihan ohimennen, tarkista muuten postilaatikkosi.

Kumitonttu kirjoitti...

Tervehdys Vieras!

Sinänsä ohjelmassa ei ollut mitään uutta, mutta noin laajasti suurmuftin touhuja en ole aiemmin nähnyt käisteltävän. Koko toinen maailmansota sai maailman aivan vinksalleen, joten ei tuossa muftin ja führerin liitossakaan loppujen lopuksi ollut mitään erikoista. Kaksi kahjoa kohtasivat toisensa kosmisessa ulottuvuudessa ja jatkavat edelleen atomeina matkaansa jossain täällä joukossamme.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Jugoslavian sisällissodan aikana kirjoiteltiin paljon sodanaikaisen Kroaattien natsimielisen Ustacan hirmutekojen aiheuttaasta historian painolastista. Mutta enpä muista kuulleeni sanaakaan näistä muslimien SS Handschar-joukoista. Muslimeille kun oli varattu uutisoinnisssa se haluttu uhrin osa.

Kumitonttu kirjoitti...

Pitkää ja kosteaa perjantailounasta Keskiäkämystyneelle!

Kummallisinta tuossa on se, että vaikka natsit olisivat saaneet esimerkiksi gruusialaisista ja muista ns. valkoisen rodun edustajista runsaasti vapaaehtoisia, se ei kelvannut vaan miehitettyjen alueiden asukkaita kohdeltiin kuin rapaa. Mutta sitten tällaiset musulmaanit kelpasivat rotunsa puolesta. On se ollu touhua...