lauantai 14. heinäkuuta 2018

Ville Niinistö puolustelee Junckerin juomista



Tällä kertaa arvioin olevani täysin samaa mieltä Vihreiden entisen puheenjohtajan Ville Niinistön kanssa. Hän on sataprosenttisen oikeassa vertaillessaan vanhan ajan poliitikkojen paremmuutta nykypoliitikkoihin. Entiset huippupoliitikot eivät menestyisi nykyisen median aikakaudella. Nykymedia nostaa valtaan heikkoluonteisia opportunisteja ja huonon moraalitajun omaavia ahdasmielisiä ja suppeakatseisia fanaatikkoja.

Kun vertaa vanhoja poliitikkoja ja merkkimiehiä, hakematta mieleen nousee jääkärikenraali Paavo Talvela, joka kantoi yhdessä Aaro Pajarin kanssa rintamavastuun siitä, että Talvisodassa Neuvostojoukot eivät onnistuneet tekemään läpimurtoa kannaksen joukkojen selustaan Tolvajärvellä. Kuinka kovasti tuo vastuu painoi Talvelaa, on hienosti mainittu Wikipediassa:
Tolvajärven taistelujen vuosipäivät aiheuttivat Talvelalle aivohalvauksen vuosina 1967 ja 1969.
Kun vertaa Junckeria ja Niinistöä Talvelaan tai Rooseveltiin, ei uskoisi puhuttavan edes samasta lajista. Niin kaukana on Ville Niinistö miehestä, kuin olla osaa.

Ja tätä ei todellakaan kannata ymmärtää niin, että minä millään muotoa arvostaisin Rooseveltin vasemmistolaista maailmankatsomusta tai ymmärtäisin hänen fascismin ihailuaan. Mutta 30-luvulla sosialismi ei vielä ollut romahtanut missään päin joten Roosevelt saattoi tuntea jotain vetoa hyvinvointivaltioon. Mutta nyt eurooppalaisen hyvinvointivaltion epäonnistumisen ruumiillistumana toikkairoivalla Jean-Claude Junckerilla ja häntä ihailevalla Ville Niinistöllä ei ole mitään tekosyytä, miksi reaalisosialismia pitäisi puolustella.

24 kommenttia:

KKi kirjoitti...

"
Mutta nyt eurooppalaisen hyvinvointivaltion epäonnistumisen ruumiillistumana toikkairoivalla Jean-Claude Junckerilla ja häntä ihailevalla Ville Niinistöllä ei ole mitään tekosyytä, miksi reaalisosialismia pitäisi puolustella.
"
Ei taida olla hyvinvointivaltion vika jos EU pomo on kännissä.

Kumimulkulta kysyisin, että ethän vain ole käynyr koulua julkissessa peruskoulussa? ethän vain käytä julkisia teitä? Puhumattakaan jos sairastut, niin onhan sinulla pätäkkää maksaa hoitosi itse?

Eikös olisi kivaa jos vaikka vesilaitos yksityistettäisiin. Vesilitran hinnaksi satanen, niin lakkaa kumimulkuiltakin se läträäminen.

Kumitonttu kirjoitti...

KKi, mikä oikeus sinulla mielestäsi on käyttäytyä tuolla tavalla? Jos minä arvostellen ideologiaa, jota sinä kannatat, niin sekö oikeuttaa öykkäröimään?

Käytöksesi paljastaa, miten sosialismi tuhoaa yksilön oman moraalin. Jos menetät malttisi noin pahasti yhdestä kirjoituksesta, niin en ollenkaan epäile valmiuttasi käyttää myös väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan.

Sinun kaltaisesi ihmiset olivat niitä, jotka posauttelivat ja kaasuttelivat hengiltä ihmisiä viime vuosisadalla. Kuten sinä, myös he sokeasti uskoivat omaan ideologiaansa.

Kumitonttu kirjoitti...

Lisätään KKi:n kommentti siltä varalta että hän poistaa sen:

KKi15/7/18 8:04 ap.
"
Mutta nyt eurooppalaisen hyvinvointivaltion epäonnistumisen ruumiillistumana toikkairoivalla Jean-Claude Junckerilla ja häntä ihailevalla Ville Niinistöllä ei ole mitään tekosyytä, miksi reaalisosialismia pitäisi puolustella.
"
Ei taida olla hyvinvointivaltion vika jos EU pomo on kännissä.

Kumimulkulta kysyisin, että ethän vain ole käynyr koulua julkissessa peruskoulussa? ethän vain käytä julkisia teitä? Puhumattakaan jos sairastut, niin onhan sinulla pätäkkää maksaa hoitosi itse?

Eikös olisi kivaa jos vaikka vesilaitos yksityistettäisiin. Vesilitran hinnaksi satanen, niin lakkaa kumimulkuiltakin se läträäminen

KKi kirjoitti...

Hyvä polymeeripeniksininen inhokkini.

Minulla ei ole mitään aikomusta poistaa kommenttiani. Päin vastoin, mietiskelen tässä jotain lisävittuilua anarkokapitalisteille. Heille jotka silmää räpäyttämättä jättävät maksukyvyttömän vaikka makaamaan verissään.

Se auttaminen kun on sosialismia se.

Johonkin tosin raja on vedettävä. Itse rajoittaisin auttamisen omaan viiteryhmääni. Suomen kansalaisiin.

Kumitonttu kirjoitti...

Se, että rajaa auttamisen joihinkin, osoittaa ainoastaan sen, että oma ideologia, oma tapa elää, on kestämätön. Tarve rajata johtuu resurssien puutteesta, kun taas kyky auttaa kaikkia osoittaa että auttaminen ei ole kiinni resursseista. Kuten kaikissa sosialistisissa yhteiskunnissa, resurssit on rajattu vain harvoille ja valituille. Auttamisen tarvetta on kaikkialla, joten tarve rajaukselle johtuu vain siitä, että sosialisti haluaa ensisijaisesti varmistaa avun riittävyyden itselleen (ja vasta sen jälkeen muille).

Kyse ei kuitenkaan ole avusta kun se tehdään toisten rahoilla. Auttaa voi vain antamalla omistaan ja käyttämällä omaa aikaansa. Kirjoituksesi paljastaa, että koet oikeudeksesi viedä muiden rahaa ja käyttää sitä itseäsi kiinnostaviin kohteisiin. Et kunnioita muiden oikeutta omaisuuden suojaan vaan perustelet ahneuttasi sosialismin ideologialla.

Ideologiat ovat dogmaattisia, eli niissä tehdään kuten joku auktoriteetti on päättänyt. Päätös voi olla järjetön, mutta niin tehdään, koska sillä tavalla yksilö osoittaa muille uskovansa samaan ideologiaan. Ideologian kannatus on suurinta niiden piirissä, joilla ei ole uskoa siihen, että he kykenevät itse huolehtimaan itsestään. Vasemmistolaisuus on siis tyypillisempää niille ihmisille, jotka ovat laiskoja ja luovat vain vähän lisäarvoa omalla toiminnallaan.

Joppos123 kirjoitti...

Sosialismi on jo osoittanut toimimattomuutensa. Sosiaalidemokratiakin on nykyisellään vitsi. Aikoinaan se oli mukana luomassa tuntemaamme hyvinvointivaltiota mutta ei vaan paukut riitä tekemään jokaisesta maailman paskastaniasta samanlaista.
Johtajat ovat kautta aikain olleet samanlaisia. Minä minä minä, kaverit, perhe ja jos aikaa jää niin äänestäjät.
Stalin on suositumpi kuin koskaan Venäjällä ja Maon punaisen kirjan ostin Pekingistä. Paskoja ovat olleet vain ne jotka ovat uhkapelinsä hävinneet.
Populismi on jokaisen politiikon eliehto ja siitä ne toisiaan nokittelevat. Me ollaan syypäitä kun niitä mulkkuja äänestetään.
Ville Niinistö itkuisine silmineen ja alaleuka väpättäen on jo sitten säälittävyydessään ihan oma lukunsa.

KKi kirjoitti...

Polymeeripippeli kirjoittaa:

"
Se, että rajaa auttamisen joihinkin, osoittaa ainoastaan sen, että oma ideologia, oma tapa elää, on kestämätön.
"
Ei vaan se rajaaminen tarkoittaa huolenpitoa omistaan. Ihmisiin joiden arvot ja elämäntavan jakaa.
Olen valmis tukemaan talousellisesti Savolaismummon kahvitupaa. Latiakaan en anna Abdulin kepappikioskille.

Minä todellakin rajaan oikeuden hyvinvointiyhteiskuntaan heille jotka ovat sen rakentamiseen osallistuneet.

Kumitonttu kirjoitti...

Sinä et nyt vain ymmärrä KKi. Apua ei voi rajata - sitä annetaan kaikille. Jos valitset avun saajan kohteen, leikit jumalia. Ei ole sinun tehtäväsi valita, kuka saa apua ja kuka ei. Lääkärin vala kuvastaa hyvin, mitä todellinen apu on.

Tuo, mitä kutsut avuksi on ihan muuta. Se on toisten rahoilla tapahtuvaa oman mielen rauhoittamista. Jokuhan sen on nimennyt moraalisäteilyksi, mikä on osuva nimi kuvailemasi toiminnan egoistiselle toiminnalle. Apua voi antaa vain omista rahoistaan ja ajastaan.

KKi kirjoitti...

"
Jos valitset avun saajan kohteen, leikit jumalia.
"
Niin leikin. Minulla on oikeus äänestämällä valita politiikka jota noudatetaan.
Moraalisäteily on eri asia kuin omistaan välittäminen. Minulle on aivan sama miten Alille tai Abulkaderille käy kotona paskastaniassa.

Jussin ja Elman kohtalo palvetaloissa kiinnostaa kyllä. Vituttaa polymeeripippelit jotka eivät osaa arvostaa sukupolvien työtä.

Kumitonttu kirjoitti...

"Minulla on oikeus äänestämällä valita politiikka jota noudatetaan."

Sinä pääset aivan ytimeen kiinni, mutta sitten joko kokemattomuuttasi tai tunteittesi ohjaamana et näe mihin osuit.

Demokratian suurin ongelma, Curley-ilmiö, on seurausta tuosta, että "äänestämällä valitaan noudatettava politiikka." Mutta turhapa näitä asioita on sinulle tämän enempää avata. Jos haluaisit kuunnella ja ymmmärtää, olisit jo tajunnut. Nyt vain jankkaat samaa paskaa kerrasta toiseen etkä pääse eteenpäin argumentoinnissasi.

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä Iltalehden uutisessa on mitä mainioin joskin ilmeisen tahaton kuvaus, mistä piireistä demokratia ammentaa kannatuksensa ja mihin maailma heidän äänillään on menossa:

Nakuilunäytös Senaatintorin mielenosoituksessa: Naiset tulivat lavalle yläosattomissa ja aloittivat villin tanssin.

Ihmisoikeuksia ja DEMOKRATIAA puolustava mielenilmaus keräsi Helsingin Senaatintorille poliisin arvion mukaan noin 2 500 ihmistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Jos demokratia on huono asia, mikä olisi parempi tapa järjestää yhteisön asiat? Monarkia? Plutokratia?

Ja ettei menisi liian vakavaksi kuten tuossa ylempänä on ehkä hiukkasen verran mennyt:
FDR:n polio oli lääketieteellisesti diagnosoitu sairaus, toisin kuin Junckerin "iskias", joka oireilee hänelle niin kovin toisin kuin muille siitä kärsiville.

Ehkäpä Junckerinkin pitäisi alkaa liikkua julkisesti pyörätuolilla, jolloin hän saisi samat edut kuin FDR ja sen lisäksi vielä mahdollisuuden olla juuri niin juovuksissa...korjaan, iskiasvaivainen kuin kulloisessakin tilanteessa kokee?

Kumitonttu kirjoitti...

QK, olen jo aiemminkin sinulle todennut, että perustuslaillinen tasavalta on paras hallintomuoto. Demokratian ongelma on siinä, että siinä on äänestäjiä enemmän kuin veronmaksajia.

Pahinta Junckerin kännisekoilussa on se, että media ei edes haastanut komission tiedottajan väitettä iskiaksesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

En halua sinänsä osallistua riitaan ja minusta tuntuu että se on lähtenyt alun perin vähän väärinymmärryksestä. Mutta tosiasia on että edustuksellisessa demokratiassamme on suuri ongelma joka on tullut ns. konsensuspolitiikan myötä. Suomessa on monipuoluejärjestelmä jonka pitäisi tarjota vaihtoehtoja mutta yhtä puoluetta lukuunottamatta tarjolla on vain federalistis-monikultturistinen vaihtoehto. Ja se ainoa vaihtoehdon tarjoava puolue on tehokkaasti demonisoitu ja pidetään päätöksenteon ulkopuolella ellei se saa 101 kansanedustajaa.

Kumis on kirjoittanut perustuslaillisesta tasavallasta – Yhdysvaltain malliin – ja siinä on kyllä oma ja perusteltu ideansa. Siinähän perustuslakiin on tehty tietyt suojamekanismit jotka estävät tietyt mielettömyydet. Niin kuin Suomen tapauksessa vaikkapa itsenäisyydestä vapaaehtoisen luopumisen. Lisäksi Sveitsin kaltainen suora demokratia toimii Sveitsissä. Miksei siis Suomessakin.

Joka tapauksessa jokainen tähän keskusteluun osallistuja vastustaa haittamaahanmuuttoa. Siinä mielessä me ollaan kaikki samalla puolella.

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten Ykä lausui, olemme kaikki samalla puolella ja siksi on vähän ikävä joutua seuraamaan tuolla ylempänä esiintyneitä jäsentenvälisiä, varsinkin kun arvostan molempia osapuolia.
Ja kyllä, muistan toki perustuslaillisen tasavallan mainitun useaan otteeseen parhaaksi vaihtoehdoksi, enkä ole eri mieltäkään.

Kaipaisin kuitenkin ihan konkreettista mallia siitä, miten se sovellettaisiin Suomeen? Tai miten Kumis sen toteuttaisi, jos voisi päättää?

Kumitonttu kirjoitti...

En mä nyt tiedä mikä riita tässä on, KKi ilmestyi raivoamaan tänne kuin pikkulapsi.

QK, ottaisin perustuslain pohjaksi joko Sveitsin tai Yhdysvaltain lain. Sitten säätäisin sitä parista kohtaa, jotka on nähty vuosisatojen kokemuksen perusteella ongelmallisina.

Ensin asettaisin jonkinlaisen katon verotukselle ja määrittelisin nykyistä tarkemmin, mitä virastoja saa olla ja miten niiden toiminta tulee järjestää. Tarkoitus on siis estää julkisen vallan liian vahva asema suhteessa kansalaisiin. Kolmanneksi, pohtisin tarkkaan, miten keskuspankin toiminta tulee järjestää suhteessa valtioon.

Varmaan on paljon muitakin, mutta nuo nyt alkuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuohon Kumiksen mainitsemaan verotuskattoon lisäisin pykälät siitä että mihin sitä verotusta voi käyttää. Nythän tilanne on se että suomalaisia on leipäjonossa ja haittamaahanmuuttajien elatus on kyseenalaistamaton itseisarvo ja se kustannetaan verorahoituksella. Kyseinen tilanne pitäisi pystyä estämään lainsäädännöllä. Varsinkin kun tilanne pysyy samanlaisena vaikka tänne tulisi puoli miljoonaa elintasosiirtolaista.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, tuota kuvailemaasi ongelmaa varten esitin tuossa edellisessä kommentissani, että virastot tulisi määritellä ja niiden toiminta kuvata nykyistä tarkemmin.

Perustuslaillisen järjestelmän vahvuus on se, että hallintomalli on luotu eikä sitä voi muuttaa kuten esim nyt Unkarissa, mistä liberaalit repivät ihokkaansa. On siis mahdollista kuvailla, mitkä ministeriöt hoitavat erilaisia asioita ja mitä virastoja niihin tarvitaan.

Kun Ruotsissa on tasa-arvoministeri tai maahanmuuttoministeri, Yhdysvaltojen perustajaisät eivät kuunaan olisi nimenneet tuollaisia ministeriöitä. Niiden alaiset työt kuuluvat joko sisäisen turvallisuuden alle tai vastaavaan. Tasa-arvo tai maahanmuutto eivät suvereenissa tasavallassa ole asioita, joiden hoitamiseen tarvitaan oma virastonsa. Tuollaiset asiat ratkotaan rajalla (maahanmuutto) tai oikeudessa (tasa-arvo).

Imulippo kirjoitti...

Tulen hämmentämään tätä soppaa päivän myöhässä, koska nyt on niin kuuma, että ei pysty edes fillaroimaan kunnon lenkkiä ilman, että Niagara ilmestyy otsalle. Pakko luottaa Baijerilaisen vehnäoluen viilentävään voimaan ja istua alas.

KKi: "ethän vain käytä julkisia teitä?"

Ainoastaan vapaaehtoisiin tilanteisiin pätevät eettiset periaatteet. Jos ne pätisivät myös pakotettuihin tilanteisiin, niin silloinhan sinulla ei olisi oikeutta katkaista sitä köyttä, jolla kidnappaajasi sitoi sinut tuoliin kiinni, koska silloin tuhoaisit hänen omaisuuttaan.

Selvästi sinä kannat huolta vähäosaisista, joten mikä estäisi sinua menemästä auttamaan vähäosaista, jos yhtäkkiä valtiota ei enää olisi? Mitä järkeä on maksaa välikädelle, joka ei tuota mitään lisäarvoa, siitä, että sinun rahoillasi tehdään jotain mitä itsekin pidät hyvänä asiana? Pitääkö todellakin jonkun määrätä sinut tekemään sen, minkä haluat tehdä ilman pakotustakin?

Anarkokapitalismi, mitä kritisoit, tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan että väkivallan käyttö on oikeutettu ainoastaan itsepuolustukseksi. Siinä kaikki. Ilmeisesti sinulla on jotain omaa vapauttasi vastaan, joten kerro ihmeessä kenet sinä haluat määräävän itseäsi? Kenen pitäisi kertoa sinulle mitä voit ja et voi tehdä? Kuka hän on? Kelpaako kuka tahansa kadulta repäisty?

Qroquius Kad: “Jos demokratia on huono asia, mikä olisi parempi tapa järjestää yhteisön asiat?”

“Sen kysyminen, että miten esimerkiksi tiet rakennetaan ilman valtiota, vastaa sen kysymistä, että miten puuvilla kerätään ilman orjia”. Tämä on yritys pragmaattisiin syihin vetoamalla kiertää se tosiasia, että ihmisen pakottaminen väkivallan uhalla on moraalisesti aina väärin. Kuulisin mielelläni teiltä, jotka olette tästä eri mieltä, että kenet sinä haluat pakottamaan itsesi tekemään omasta mielestäsi huonoja päätöksiä? Koska jokainenhan tekee vapaasta tahdostaan vain hyviä päätöksiä, tai ainakin ymmärtää, että oma huono päätös menee omaan piikkiin, ei siitä voi pakottaa ketään muuta maksamaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvää pohdintaa. Valtaosa ihmisistä ei oikeasti halua vapautta vaan demokratiaa eli parhaan yhteisesti sovitun päättäjän.

Jos ihmiskunnalle tarjottaisiin johtajaksi vaikka täysin virheetöntä ja kaiken tietävää Jumalaa, demokraattisissa globaaleissa vaaleissa hän ei tulisi valituksi vaan luultavasti joku Obama tai Desmond Tutu.

Imulippo kirjoitti...

Kumitonttu, en tiedä oletko törmännyt tähän Yhdysvaltain verotukseen liittyvään "tax rule 861" dilemmaan. Aika mielenkiintoinen keissi. Yhdysvalloissa ei siis ole yhtään ainutta lakia, joka velvoittaisi kansalaisen maksamaan veroa liittovaltiolle (federal income tax).

https://en.wikipedia.org/wiki/Tax_protester_861_argument

Jotkut ovat tarjonneet kymmeniätuhansia dollareita siitä, että joku osoittaisi sen kohdan perustuslaista, joka velvoittaa Yhdysvaltain kansalaisen maksamaan tehdystä työstä veroa liittovaltiolle. Kukaan ei ole toistaiseksi sellaista osoittanut, mutta monet on heitetty häkkiin "maksamattomien verojen takia".

Että sellainen "oikeusvaltio" siellä.

Kumitonttu kirjoitti...

Yksityisomaisuuden suoja on eräänlainen musta joutsen, jonka löytyminen on aina yllätys eliitille.

Minusta on erittäin kummallista, että me annamme sellaisten ihmisten, joilla ei ole aikomustakaan tuottaa minkäänlaista lisäarvoa yhteisöönsä omalla toiminnallaan, kulkea vapaalla ja palkitsemme heidät erilaisin taloudellisin etuisuuksin.

Samaan aikaan rankaisemme ihmisiä, jotka tuottavat huomattavan määrän lisäarvoa, mutta eivät suostu luopumaan omaisuudestaan.

Jos minä saisin valita, yhteiskunta kyllä kestää molemmat (sekä hipin että jupin), mutta yhteiskunnan toimivuuden kannalta sosiaalistuille elävät hipit saavat enemän tuhoa aikaiseksi kuin yritteliäät jupit. Rikos on rikos molemmissa elämäntavoissa, enkä puolustele talousrikoksia tai korporatismia (aina tämä pakollinen irtisanoutuminen virhetulkinnoista lisättävä loppuun).

Veijo Hoikka kirjoitti...

Blogi oli hyvä, samoin osittain kommenttiosuuskin. Menohan oli vielä suht kevyttä verrattuna US Puheenvuoron vastaavaan ripittelyyn, josta mainio esimerkki (kyseisen blogisivuston kommentointia häiritsee yksityisyyden loukkaukset, kommentoijienhan on esiinnyttävä omalla nimellään)
http://rakennusliikeerbau.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258484-demarit-ovat-kleptomaaneja

Hellekin ennen lumia hellittää varmaan otettaan...

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Veijo. Mainio tuo linkittämäsi blogi. Kuten Juice aikoinaan lauloi laulussaan Arkadianmäen ongelmajätelaitos, niin suurimmat ympäristömyrkyt ovat DDT, PCB ja
SDP.