perjantai 8. lokakuuta 2010

Nauraen kohti viikonloppua

Perjantain kevennykseksi lyhyt tarina ajalta, jolloin suuret humoristit pitivät valtaa ja naurattivat kansojaan. Nykyisille poliitikoille ei parhaalla tahdollakaan pysty nauramaan - vaikka haluaisi - kun iho menee kananlihalle aina kun he johonkin ryhtyvät. Suomalaiset poliitikot ovat elävä todiste siitä, että valtio todellakin voisi paremmin, kun sitä ei kukaan johtaisi. Katkelma on Unto Parvilahden kirjasta Berijan tarhat, jossa Parvilahti kertoo kokemuksistaan Neuvosto-Venäjän vankileireillä Stalinin aikaan heti toiseen maailmansodan jälkeen.

Selliimme tuotiin itämaisen näköinen matalakasvuinen mies. Hänellä oli yllään valkea tropiikkipuku, jalassaan uudet ruskeat puolikengät ja päässään aivan liian pieni sininen venelakki, jollaisia käyttävät NL:n lapsijärjestöjen pikku pioneerit. Mies oli Japanissa ja Kaukoidässä olevien muhamettilaisten henkinen ja poliittinen johtaja, suur-imaami ja teologian tohtori Mohammed-Addulhai Kurban-Gali. Sain tutustua vuoden ajan tähän erikoislaatuiseen sellitoveriin.


Kooltaan hän ole melko matala, 162 senttiä pitkä, aivan kuten "kansojen suuri johtaja" Stalinkin. Mutta vaikutusvaltaa oli uudella naapurillani ollut runsaasti hänen ollessaan ylimpänä paimenena 60-miljoonaisen oikeauskoisen laumansa johdossa. Japanin keisari, joka oli tuntenut suurta mielenkiintoa islamin oppeja kohtaan, oli usein kutsunut Kurban-Galin pöytäseurakseen. Ja hyvät ruokahalut tuntuu suur-imaamilla olleenkin. Ennen pidätystään oli hänellä ollut painoa kahdeksan puutaa eli 128 kiloa. Hän tuli pidätetyksi Tokiossa ja hänen oltuaan sen jälken parisen vuotta Venäjällä oli paino alentunut tasan puoleen entisestä ja tropiikkihousujen kaulukseen oli pitänyt tehdä monia laskoksia vatsan ympärysmitan pienentyessä.


Ollessaan Moskovassa tutkintovankeudessa hän oli kirjoittanut Stalinille kirjeen ja pyytänyt lähettämään itselleen muonaa, koraanin, kengät ja hatun. Hän oli vedonnut aiempaan tuttavuuten: vuonna 1917 Kurban-Gali oli ollut keskusteluissa Stalinin kanssa uskonnon asemasta Venäjällä vallankumouksen jälkeen. Uusi naapurini oli nimittäin baskiiri ja jo tällöin islamilaisen kirkon huomattavalla paikalla. Stalin oli v. 1917 rauhoittanut häntä ja luvannut uskonnoille täyden vapauden. Kuitenkin Kurban-Gali oli nähnyt pappeja tapettavan ja vangittavan joukoittain ja oli itse paennut Japaniin, josta käsin oli hallinnut muhamettilaisia Japanin suostumuksella.


Ihmeellistä kyllä, oli Kurban-Gali saanutkin vankilaan pienen paketin, joka sisälsi erittäin hienon nahkakantisen koraanin, yhden ranskanleivän, viisivuotiaalle sopivan pioneerilakin ja ruskeat puolikengät. Samoin oli tullut kilon purkki amerikkalaista sianlihasäilykettä, jota suur-imaami muhamettilaisena ei tietenkään voinut syödä. Stalin lienee ollut käskyn antaessaan leikkisällä päällä, sillä suur-imaami oli pioneerilakki päässään tosiaankin huvittavan näköinen.

3 kommenttia:

Jaska Brown kirjoitti...

Tuo Parvilahden kirja pitäisi jokaisen jollain lailla sosialismin suuntaan vinksallaan olevan lukea. Erityisesti kuvaus siitä, kuinka leirillä saatiin sahatuotteiden suunnitelmat täytettyä: lyötiin lumihankeen kyltti, jossa kerrottiin kasan sisältävän esim. "400 kuutiometriä ratapölkkyjä". Tarkastajat piirsivät paperiin hyväksyvän ruksin, keväällä lumi suli, kyltti keikahti mutta koira ei perään haukkunut, kun kerran paperissa luki että tavoitteet oli saavutettu (s.229-230).

Kumitonttu kirjoitti...

Ehtoota Jaska!

Pari muuta lukemisen arvoista kirjaa samasta aiheesta ovat Boris Björkelundin Stalinille menetyt vuoteni ja Arvo Tuomisen Kremlin kellot.

On se jännää...

...kuinka kommareilla riittää kannatusta. Jos niitä arvostelee, on fasisti äärioikeistolainen.

Sammalkieli kirjoitti...

Hauska tarina!