tiistai 21. syyskuuta 2010

Uschanovilta lirahti korvista

Poliittisesti hyväksytyn kielenkäytön tarkoituksena on rajata osa keskustelijoista pois vetoamalla siihen, että he eivät saa puhua jostain aiheesta ollenkaan tai aiheeseen liittyvistä epäkohdista. Syväkielessä sen sijaan sana saa useita merkityksiä, jolloin puhuja voi väittää, että enhän minä niin sanonut, vaan juuri päin vastoin. On myös muita keinoja hallita ihmisten mahdollisuutta osallistua keskusteluun, ja paras tapa on pilkka, iva ja leimaaminen, kun internetin aikaan yleisönosastokirjoituksia ei voi enää hallita. Vaatimukset nimimerkin käyttökiellolle internetin keskustelupalstoissa juontaa juurensa samaan asiaan: haluun rajoittaa kansan puheita.

Ruumiin- ja elekieli kertovat paljon puhujan statuksesta, asemasta yhteiskunnassa. Vakavasti otettavat pukeutuvat tummaan (jakku)pukuun, puhuvat matalalla äänellä ja välttävät ylenmääristä käsien heiluttelua. Homoilla on oikeus koreilla riikinkukkoina, mutta eduskunnan julkihomotkin välttävät värikästä pukeutumista ja yrittävät sulautua joukkoon. Yksi keino hämärtää puheessa olevaa asiapitoisuutta eli substanssia on puhua ohi aiheen tai käyttää sivistyssanoja. Itse jäin tästä kiinni (Pennuille luomujaffaa 28.6.10), kun Matruuna opasti minua, että valtiouskoisuus, josta käytin huonoa käännöstä englannista eli statismi (engl. state) on sivistyssanana etatismi. Sivistyssanoilla voi osoittaa hallitsevansa asiasta sellaisia ulottuvuuksia, joita tavalliset sukankuluttajat eivät ole edes ajatelleet. En nyt tarkoita Matruunaa, koska hän ystävällisesti vaan halusi laajentaa sanavarastoani.

Ihminen häpeää tai nolostuu, kun hän jää kiinni valehtelusta, vaikka kaikki valehtelevat. Kun paljastuu, että ei tiedä jotain asiaa, moni ihminen ei kehtaa asiaa myöntää, vaan selittelee laveasti ja ympäripyöreästi jotain. Suurimmalle osalle ihmisiä on yllätys, kun joku avoimesti tunnustaa, että "no kappas vaan, enpä tiennyt tuota aiemmin". Takin kääntämisessä tai oman tietämättömyytensä tunnustamisessa ei ole mitään pahaa, koska kaikkihan me täällä opimme uusia asioita. Ja koko blogosfäärin ajatus on, että jotain voi oppia tai jos ei opi tai halua opetella, on syytä pitää turpa tukossa, ettei ala trolliksi.

Koskaan ennen - tai ainakaan en muista aiemmin - en ole törmännyt tällaiseen ylimielisyyteen, johon valtakunnan punavihreä filosofi Tommi Uschanov sortuu kommentoidessaan Soininvaaran kirjoitusta Ruotsin Vihreiden vaikea valinta. Ensiksi nimimerkki Artturi kirjoittaa, että "statismi" kuvaa paremmin äärioikeiston poliittista linjaa kuin oikeistolaisuuteen liitetty markkinamyönteisyys. Sen jälkeen Uschanov päättää oikein kädestä pitäen todistaa, että silinterihatun ympärysmitan ei todellakaan tarvitse olla hepin päätä isompi vastatessaan Artturille näin:
Kuten valtio-oppia oikeasti suomen kielellä opiskelleet tietävät, kielessämme on jo perinteisesti, monien vuosikymmenten ajan, ollut käytössä lainasana etatismi (ranskan sanasta état ‘valtio’). Joka ei tätä tiedä, leimautuu kyllä melkoiseksi statistiksi niissä keskusteluissa, joihin vaivautuu osallistumaan.
Mitäpä tuohon lisäämään - nyt tarvitsee hallita sivistyssanat osallistuakseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, vai? Mutta kuten kaikissa lavuaareissa on ylitäytön suojaksi reikä kyljessä, myös päässä on korvat.

3 kommenttia:

Juha kirjoitti...

T.U.:n ylimielisyys on todellakin puistattavaa ja tulee eri paikoissa yhä uudelleen ja uudelleen vastaan kuin huono kortti pakassa. Yrität keskustella asiallisesti ja vastaan saat saavillisen vittuilua. Kannustavaa. Itse päätin kerran kerran lauseen, etten enää koskaan kirjoita tyypille sanaakaan. Muutkin saisivat tehdä saman päätöksen niin jäisi paskapää mölisemään keskenään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuohon ilmiöön olen törmännyt silloin tällöin myös työssäni, eli tässä sosiaalipiiperryksessä. Karkeasti ottaen voisi sanoa niin, että meillä on tyypit, jotka tekevät ja sitten ovat tyypit, jotka eivät tee, mutta puhuvat tekemisestä hienosti. Arvaapa, kummalla porukalla on päätösvalta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Juha ja Ykä!

Tuo Uschanovin ylimielisyys tuo mieleen Hönö Paglundin. Silloin kauan sitten kun minut siirrettiin avohoitoon varojen ehtyessä, ystävällinen hoitaja (varmaan tapasin Ykän silloin ensi kerran) opasti, kuinka kovassa maailmassa pärjää. Hän sanoi, että jos huomaat haukkuvasi muita korostaaksesi omaa asemaasi, tiedä, että se on se kaikkein viimeinen keino suojella omanarvontuntoa.