keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Vasemmiston tappion taustat

Suomen itsenäistymisen aikoihin valtakunnan merkittävin poliittinen liike oli sosialistinen työväenliike, joka tsaarin aikana oli toiminut piilossa raittiusliikkeen nimellä. Oikeistovoimista merkittävimmät oli suomettarelainen, joka kannatti vahvaa valtiota ja sosiaalisia uudistuksia, sekä nuorsuomalaiset, jotka kannattivat kuningasvaltaa ja yksilön oikeuksia. Nuorsuomalaisten taloudellista liberalismia ajanut linja vei voiton vanhasuomalaisten sosiaalisemmalta linjalta. Nuorsuomalainen linja ajoi kiville sosialististen diktaattoreiden keskinäisen välienselvittelyn sivujuonena, ja sotien jälkeen Suomessa ei oikeistolaista, siis markkinaliberaalia, talouspolitiikkaa ole tehtykään.

20-luvulla Ranska, Italia ja etenkin Saksa olivat lähellä ajautua kommunistien haltuun. Saksassa kommunistit pääsivätkin valtaan joissain osavaltioissa ja Neuvosto-Venäjä odotti kieli pitkällä tilaisuutta tuoda omat kuularuiskunsa tovereittensa tueksi. Suomessa kokoomus irtautui kommunismin vastaisesta taistelusta vasta IKL:n myötä, mutta yhä sotien jälkeenkin se korosti taloudellista liberalismia. Vuonna 1947 Ville Pessin johdolla kommunistit suunnittelivat järjestävänsä eduskunnassa äänestyksen Suomen siirtymisestä sosialismiin, mikä kuvastaa hyvin vasemmiston todellista voimaa sen ajan yhteiskunnassa. Äänestystä ei koskaan tehty, koska SKDL:n johdolla oli tarkka kuva työväen keskuudessa vallitsevasta yleisestä ilmapiiristä, joka ei hyväksynyt ajatustakaan neuvostokomennosta juuri päättyneen sodan jälkeen.

Jarmo Virmavirta (Kanava 6/2010 s. 10) viittaa 60-luvulla Onni Rantalan tekemään tutkimukseen kokoomusäänestäjistä. Rantalan mukaan he tunnustivat olevansa oikeistolaisia, mutta konservatiiveiksi heistä luki itsensä vain kolmasosa. Myöskään oikeistolainen ei ollut konsensus-ilmapiirissä poliittisesti hyväksytty termi, joten 2/3 ilmaisi olevansa porvareita. 70-luvulla kokoomus nimitti politiikkaansa yksilökeskeiseksi vastavoimana vasemmistonuorten luomaan haasteeseen. Edelleen konservatiivisuus oli leimaava ilmaisu. Koko 80-luvun Uuden Suomen päätoimittaja Pentti Poukka kannatti konservatiivisia poliitikkoja kuten Tuure Junnilaa vastoin puolueen virallista linjaa. Uusi Suomi ei kuollut valitsemansa linjan hupenemiseen, mutta sen mukana noussut konservatiivisuus nimenä kuopattiin - jälleen kerran.

2000-luvun Sekoomus painii samojen ongelmien kanssa. Vastakkain ovat halu laajentaa kannattajakuntaa (saada valtaa) ja arvopohjan rapautuminen ajautumalla yleispuolueeksi. Kolmen suuren keskinäinen kilpailu on johtanut siihen, että 40 vuoteen mitään eroa ei ole ollut sillä, mitkä kaksi hallituksen muodostivat. Ns. reaalipolitiikan aikana (56-86) Sekoomus ja Kepu vapaaehtoisesti luopuivat periaatteistaan kilpaillessaan valtaan pääsystä. Vasemmistolla on hiukan samanlainen kehityskaari. Ennen sotia kommunistien julkinen toiminta oli kiellettyä. Sotien jälkeen Suomen suurimman vasemmistopuolueen paikasta kamppailivat SKDL ja SDP, kunnes vasta 87-vaaleissa SKDL jäi pysyvästi jälkeen. SKDL:n edustajista kolmasosa eli 10-15 edustajaa oli aina kovan linjan kommunisteja, mutta valtaosa SKDL:n kannatuksesta muodostui vasemmistodemareista, jotka syystä tai toisesta eivät löytäneet aatteellista kotiaan "yleispuolue" demareista (Arvo Tuominen Myrskyn mentyä, 1971, s. 24).

Vielä vuoden 87-vaaleissa Vihreät eivät lyöneet itseään läpi voimalla, mutta jo seuraavissa vuoden 91-vaaleissa murros oli tapahtunut: SKDL:n vasemmistosiipi jatkoi kommunismin romahduksen takia vuotta aiemmin perustettuna Vasemmistoliittona ja vasemmistodemarit siirtyivät Vihreisiin. Kolmen suuren paikkamäärä pysyi ennallaan. Demareiden nykyahdinko ei johdu Urpilaisen persoonasta tai puolueen epäselvästä poliittisesta linjasta, mitä se toki on, mutta samalla tavalla on Sekoomuksen ja Kepunkin.

Suomeen on luotu demokraattinen mutta sosialistinen yhteiskunta, jollaisesta forssalaiset vain uneksivat. Suomeksi sanottuna: on saatu mitä tilattiin. Kuten unelmilla usein käy, ne eivät toteutuessaan vastaakaan odotuksia. Lottomiljonääri tappaa itsensä ahdistuneena, joulupukki toi väärät lahjat ja uusi puoliso ei olekaan sen parempi. Enemmistö äänestäjistä toivoo, että he voisivat tehdä mitä vain ja valtio huolehtisi heidän elannostaan. Äänioikeutetuista (4,1 miljoonaa) työssäkäyvät (2,4 miljoonaa) maksavat kaikki edut. Työssäkäyvistäkin vain 1,7 miljoonaa toimii yksityisellä sektorilla eli ns. omalla riskillään (Tilastokeskus). Tämä porukka on ajettu katkeamispisteeseen. Se maksaa itsensä kipeäksi veroista ja pelkää kiinailmiötä ja lomautuksia. Tätä vasten kannattaa lukea pääministeri Kiviniemen täysin sokea viesti: Verotus kiristyy lähivuosina (HS). Lisäys klo 1230: Toimihenkilöt eivät halua lisää rahaa vaan vapaa-aikaa. Kansa, joka ei halua vaurastua on heikoilla kansainvälisessä kaupassa. Verotus lienee keskeinen syy, miksi toimihenkilöt eivät arvosta vaurastumista (Iltalehti).

Forssan unelmat eivät olleet realistisia, mahdollisia ja saavutettavia koko kansalle. Ihmisten pitää ensisijaisesti huolehtia itsestään, kuten vielä 80-luvulla tapana oli. Ilmaista rahaa ei ole, kuten forssalaiset tiesivät, mutta unohtivat kertoa seuraajilleen. Julkiset luottamustoimet täyttävät pääasiassa ne 700.000 ihmistä, joiden tulot riippuvat kuntien ja valtion päätöksistä. Suomalaisessa politiikassa on suuri, rakenteellinen jääviysongelma. Kaikki puolueet ja poliitikot saavat rahoituksensa verovaroista. Vanhasen ja Kaikkosen epäilty rikos oli siirtää julkista rahaa suoraan omaan taskuun - maan tapa kun oli siirtää ne puolueelle, joka jakoi ne ehdokkaille.

Vihreiden kyky vastustaa yleistä vasemmiston alamäkeä on vihdoin katkolla. Ilmaston lämpenemisen varjolla yritetty sosiaalinen yhteiskuntapolitiikka (vihreät verot) koki samanlaisen lopun kuin 20 sitten SKDL:n väreissä "sosiaalisen reformin" -nimissä yritetty huijaus. Nyt keski-ikäinen vallassa oleva ikäluokka määrittää seuraavat 20 politiikan suuntaa, ja vasemmiston aatteesta on ilmat pois. Politiikan suunnan päävaihtoehdot ovat konservatiivismieliset kristilliset, kepu ja persut sekä liberaalit (ei-klassisessa mielessä) sekoomus ja muu vasemmisto. Markkinaliberalismia kukaan ei uskalla julistaa pelätessään saavansa leiman "kovasta ja ihmisvihamielisestä kapitalismin kannattamisesta", mutta markkinat pakottavat kaikki Euroopan maat ottamaan oppia Kreikasta. Markkinoiden viesti on, että saatte tehdä mitä haluatte niissä puitteissa, jotka markkinat sallivat. Koska rajat ovat kaikille samat, parhaiten menestyvät ne puolueet, jotka osaavat korostaa omaa aatettaan rehellisesti ja avoimesti. Netti ja vapaa kansalaiskeskustelu haastaa poliitikot vuosikymmenien jälkeen keskustelemaan arvoista.

4 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

Tässä kirjoituksessa moni yksittäinen lausahdus osuu heinosti maaliinsa. Pelkistettyjä viisauksia, joita en itsekään olisi osannut sanoa paremmin. Kuten:

sotien jälkeen Suomessa ei ... markkinaliberaalia talouspolitiikkaa ole tehtykään.

Kolmen suuren keskinäinen kilpailu on johtanut siihen, että 40 vuoteen mitään eroa ei ole ollut sillä, mitkä kaksi hallituksen muodostivat.

Suomeen on luotu demokraattinen mutta sosialistinen yhteiskunta... Suomeksi sanottuna: on saatu mitä tilattiin. Kuten unelmilla usein käy, ne eivät toteutuessaan vastaakaan odotuksia.

Suomalaisessa politiikassa on suuri, rakenteellinen jääviysongelma. Kaikki puolueet ja poliitikot saavat rahoituksensa verovaroista. Vanhasen ja Kaikkosen epäilty rikos oli siirtää julkista rahaa suoraan omaan taskuun - maan tapa kun oli siirtää ne puolueelle, joka jakoi ne ehdokkaille.

Parhain viimeisenä:

Enemmistö äänestäjistä toivoo, että he voisivat tehdä mitä vain ja valtio huolehtisi heidän elannostaan.

Niin. Asioiden ollessa tällä tolalla on turha odottaa niiden muuttumista ennenkuin joko koko systeemi kokee mullistavan romahduksen tai sitten ihminen itsessään muuttuu merkittävästi (lue: ÄO nousee geenimanipuloinnin ansiosta vähintään 20 pistettä).

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos Juha, aina mukava saada tukea.

Olen aivan samaa mieltä, että jos mikään ei muutu oleellisesti, asiat eivät muutu mihinkään. Jos puolueet joutuisivat luopumaan verovaroin hankitusta rahoituksesta, ne joutuisivat jonkinlaiseen tulosvastuuseen. Ne suuntaukset, joita kansa ja elinkeinoelämä tukisi, saisi rahaa. Nythän toiminta on sementoitu, kun kaikki puolueet vuodesta toiseen pääsevät julistamaan omaa ohjelmaansa ja vaihtoehtoiset eivät pääse pinnalle.

GM kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, erinomaista matskua joka pitäisi näkyä joka peruskoulun Yhteiskuntopin tunnilla kerran lukuvuodessa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kiitos GM!

Suomessa ei oikein ymmärretä, että poliittiset päätökset edustavat jotain ideologiaa. Tällä hetkellä tilanne on kyllä sikäli poikkeuksellinen, että kaikki valtapuolueet edustavat käytännössä samaa tasa-arvoa julistavaa oppia. Tasa-arvon nimissä kuitenkin loukataan aina jonkun toisen vapautta, ja näistä periaatteellisista eroista pitäisi keskustella.

Se, että asiasta ei keskustella, johtuu pitkälti siitä, että ihmiset ja poliitikot kuvittelevat, että poliittiset päätökset tehdään ikään kuin objektiivisesti, kaikille hyvää tarkoittaen. Näinhän asia ei tietenkään saisi olla, koska muuten joudutaan tilanteeseen, jossa päätökset tehdään pakon edessä. Ja Suomihan on jo ajautunut siihen asemaan, jossa politiikan linjauksia ei suunnitella, vaan kaikki lainsäädäntö tehdään kiireessä hosuen pakon sanelemana. Mummo-, jätevesi- ja hehkulamppulait ovat hyviä käytännön esimerkkejä toiminnasta, missä virkakoneisto sorvaa lakeja, kun muuten olisi liikaa luppoaikaa.