(Hui)vituttaa

Sain eräältälukijaltani Matti Mäkelän vuonna 1998 kirjoittaman Sääkirjan. Mäkelä vetää kirjassaan yhteen paljon hajallaan olevia langanpäitä, joita vasta viimeisen muutaman vuoden aikana on alettu tarkastella paljon laajemmin. Mäkelä arvioi kirjassaan, että nimenomaan internetin mahdolliseksi tekemä tiedon vaihto on tuonut poliittisesti epäkorrektit mielipiteet kaikkien ulottuville. Mäkelä vertaa tilannetta 70-luvun Suomeen, jossa Kekkosen valta perustui siihen, että kansa ei lukenut eikä lehdistö kirjoittanut eurooppalaisista keskustelun aiheista. Kirja on kokonaisuudessaan niin erinomainen, että suosittelen jokaista lukijaani hankkimaan sen käsiinsä. Pienenä täkynä tiivistän seuraavaksi kirjan sivuilla 107-115 tekemiäni huomioita. Ne ovat ehdottomasti köykäisimmästä päästä kirjaa kokonaisuutena tarkastellen, mutta silti mainitsemisen arvoisia.

Toisen maailmansodan jälkeen länsimainen ihminen oli lajina pitkän aikaa häpeissään niin kuin kaksi aikansa verissäpäin tapellutta pikkupoikaa, jotka tajuavat, miten järjetöntä heidän käytöksensä oli. Häpeän yksi ilmenemismuoto oli kansanluonteiden kieltäminen, koska rotuopit ja kansalliskiihko olivat olleet sodan syynä. Kuitenkin, kansat ovat niin kuin yksilötkin kulttuurievoluution vuoksi erilaisia. Kansoilla on erilaisia arvoja kansoina ja nämä arvot ja niistä johtuvat käytöstavat ovat kenen tahansa nähtävissä ja tutkittavissa. Hiljaisuus laskeutui juuri siihen ajanjaksoon jolloin kansallisvaltiot syntyivät. Kun siirtomaavallasta luovuttiin, heimopäälliköiden kansoista piti yhdessä yössä tuleman YK:n jäsenvaltioita ja heimopäälliköistä pääministereitä. Seurauksia eurooppalaisten äkillisestä näkökyvyn katoamisesta maksetaan edelleen mm. Ruandassa, Somaliassa ja Kongossa.

Näihin päiviin asti meidän on pitänyt vaieta kansanluonteista. Niistä ei saa puhua julkisuudessa, koska kansanluonteita ei ole olemassa. Jos joku sanoo fraasin "...niin kuin venäläisillä on tapana", tulee häntä heti pitää tyhmänä rasistina ja jonkun toisen velvollisuudentunteisen ihmisen on heti selitettävä, että myös "venäläisissä on kaikenlaisia ihmisiä" ja on tyhmää yleistämistä puhua jostakin kansasta ikään kuin heillä olisi tietyntyyppisiä ominaisuuksia. Tämän valheen alla olemme eläneet Hitlerin hirmutekojen vuoksi [Kumitontun huom: ja sieltä kumpuaa "paha äärioikeisto] koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Ajatuksellisena konseptina kansanluonne on yhä tabu.

Valheen synnyn ymmärtäminen on tärkeää. Jos pidämme eilisiä ihmisiä pöljinä, emme ymmärrä, että heidän käyttäytymisensä perustui johonkin järkeen ja tarkoitukseen, emmekä siten voi itsekään olla tässä uudessa tilanteessa kuin idiootteja. Valhe kansanluonteiden kätkemisestä tulee nähdä eurooppalaisen sodan kärsimyksiin perustuvana. Voimme reippaasti jo sanoa, että valhe ei ole enää tarpeellinen. Kun puhutaan ilmastosta tai kulttuureista, valhetta ei käytännössä voi ylläpitää. Ilmastolla on vaikutuksensa kansanluonteeseen, arvoihin ja kulttuuriin nimenomaan kansana, ei yksilöinä.

Huomattava osa "kansalliskiihkosta" olisi voitu välttää puhumalla kansallisista luonteenpiirteistä, jotka liittyvät leveyspiireihin, jokikulttuureihin, kaskiviljelyyn - eikä saksalaisista, juutalaisista ja neekereistä [Kumitontun huom: sana neekeri oli vielä 1998 hyväksytty]. Oleellista kansojen erilaisuudessa on kulttuurinen, ilmastollinen, maantieteellinen ja elinkeinorakenteisiin liittyvät erot, ei rajoilla ja lipuilla varustettu valtio. Ensimmäiset suuret valtiot kehittyivät jokilaaksoihin. Kun ihminen voi levittää asuinaluettaan ja kohottaa elintasoaan, hän valitsee yksilöllisyyden. Kun resurssit vähenevät, kuten jokilaaksoissa välttämättä ajan mittaan käy, hän valitsee jonkun toisen tekemään epämiellyttävät päätökset. Lopulta ajaudutaan yhden päätöksentekijän malliin eli diktatuuriin. Kun jaettavaa ei ole, yksilölle muodostuu tärkeäksi se, että joku suojelee häntä saamaan oman osansa. Mielenkiintoista on, että aikamme puhutuin diktatuuri, Irak, sijaitsee Eufratin ja Tigrisin alueella.

Sellaista tekstiä! Tämä on pitkälti lainattu jopa yksittäisiä lauseita myöden tuosta kirjasta. Kannattaa lukea. Siinä käsitellään paljon laajemmin asioita kuin pelkästään tämä, mutta näin nyt tällä kertaa. Tämä on samalla eräänlainen vastaus Sammalkielen esittämään kysymykseen, missä mielessä kommunismi on ollut vaarallista. Vastaus on, että kantamalla päävastuun kansallismielisyyden demonisoinnista ja edesauttamalla poliittisen ilmapiirin muuttumista ahdasmieliseksi. Tulos näkyy myös eurooppalaisen ja amerikkalaisen poliittisen kulttuurin erona, joka kyllä kutistuu kuin mies kylmässä vedessä.