Suomalainen Suomi

Jokainen lienee kuullut jossain vaiheessa Kanava -lehdestä (Wikipedia). Nimihän tuo mieleen Stalinin orjatyönä toteuteut kanavahankkeet, mutta todellisuudessa lehti on kallellaan klassiseen liberalismiin. 70-luvulla yhteiskunnallinen liikehdintä (sosialismin nousu) vaikutti lehden sisältöön niin, että se suunniteltiin tyydyttämään sekä liberaalien että sosialistien maailmankuvaa. Valittu linja kuitenkin karkoitti liberaalit lukijat (siis ne, joilla oli rahaa maksaa), ja sillä verukkeella lehteä uhkasi viimeisen numeron toimitus. Lopettamisen takana vaikutti paljon halu myötäillä valtaapitäviä, ja lopettamista ajoi kiihkeimmin muuan Paavo Haavikko, joka nousee sodan jälkeisen ikäluokan arvioissa suureksi neroksi. Haavikon toinen tahra oli vastenmielinen Tarja Haloseen kohdistunut palvonta, joten Haavikko ei oikein koskaan oppinut elämään ilman eliitin antamaa hyväksyntää.

Kanavan juuret ovat suomalaisuuden liitossa ja lehden kannessa lukee edelleen muistona sen alkuperäinen nimi: Suomalainen Suomi. Heti siinä Kanavan alapuolella. Uudessa lehdessä (6/2010) on mielenkiintoinen Antero Holmilan kirjoitus otsikolla "Kolmannen valtakunnan humanismi". Holmila kirjoittaa, että natsit - siis se surullisen kuuluisaksi noussut "äärioikeisto", johon Ruotsi Demokraatteja ja Perussuomalaisia liitetään - muistetaan hiukan Hollywood-tyyliin, jossa asiat nähdään hyvin mustavalkoisesti. Meille on annettu viihdeteollisuuden luoma kuva Hitlerin valtakunnasta uhrien näkökulmasta. Suuren yleisön edessä käsittelemättä on jäänyt väkivallan tekijöiden näkökulma, vaikka niitäkin on tarjolla. Saksassa uskottiin aivan yleisesti 30-luvulla, että natsismi on sosialismin sukulaisliike, joka ajaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Natsien humanismi oli luonteeltaan sellaista, että perinteisiä moraalikäsityksen mukaisia normeja sovellettiin omiin mutta "niihin muihin" ei. Natsien sosiaalitoimistona toimineen Nationalsozialistische Volkswohlfartin talvijuhlat, joissa kerättiin vähäosaisille avustuksia, olivat todellisia kansanjuhlia, joihin osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät.

Himmlerin kuuluisa puhe Posenissa sisältää seuraavan kohdan: "Olemme ottaneet juutalaisten varallisuuden, mutta meillä ei ole oikeutta rikastuttaa sillä itseämme." Kuten syväkielessä usein, niin myös tässä tapauksessa asia oli juuri toisin päin. Suuri osa kansantuhoon osallistuneista sai motiivin ilmeisesti juuri mahdollisuudesta rikastua henkilökohtaisesti ryöstösaaliilla, ja tätä murhaajien motiivia ei yleensä käsitellä elokuvissa. Kirjoituksessaan Holmila toteaakin, että tavalliset natsit eivät olleet mitään sadisteja joukkomurhaajia eikä joukkotuhon toteutuksesta voi käyttää nimeä "teollinen massamurha", sillä sellaista ei ole olemassa. On vain kuvauksia pitkissä junakuljetuksissa kuolleista ihmisistä, vuoroaan odottelevista maahan jaloistaan jäätyneistä lapsista ja epätoimintaan joutuneiden kaasukammioiden sisällä pitkittyneiden kärsimystensä kanssa kamppailevista uhreista. Jos haluaa ymmärtää natsismia, joutuu ikään kuin flirttailemaan sen ajatusmaailman kanssa, jonka suuret massat siinä näkivät, ja se on pelottavaa. Missä tuo raja menee, kysyy Holmila lopuksi.

On paljon helpompaa olla perehtymättä (kansallis)sosialismiin ja sen huuruiseen maailmankuvaan. On helpompaa olla perehtymättä siihen, miksi totalitaariset liikkeet saavat käyttövoimansa kateudesta ja taloudellisen oman edun tavoittelusta. Ja miksi nämä sinänsä ihan tavalliset, inhimilliset ominaisuudet paisuvat yli äyräitten silloin, kun valtio toteuttaa politiikkaansa pakolla. Viime vuonna vastustin jyrkästi pakkoa syöttää kerran viikossa pelkkää kasvisruokaa Helsingin kouluissa. Aavistelin mielessäni, että ei tämä tähän jää, ja niinhän siinä kävi. Nyt Vihreät haluavat, että 25% julkisten keittiöiden raaka-aineista on luomua (Vihreä lanka). Miksi Vihreät rakastavat luomua, mutta eivät geenimuunneltua maissia? Vastaus on yksinkertainen ja selkeä kuin sarjamurhaajan mieli: luomuviljelijöillä on kasvot, heistä ei ole vaaraa eivätkä he uhkaa ketään. Geeniohjaus vaatii kliinisen hohtavat työtasot, paljon rahaa ja kasvottomia tutkijoita pipettiensä ääreen. Se on uhkaavaa ja pelottavaa. Se luo mielikuvan maailmasta, joka ei ole se romanttinen esiteollinen yhteisö, jossa virkamiehiä kunnioitettiin ja katsottiin ylöspäin - suurin osa vihreistähän on virkamiehiä tai opiskelemassa sellaisiksi. Esiteollisessa yhteisössä käsityöläiset eivät voineet ansaita professoria enemmän, mutta nykymaailmassa taitavat kädet tienaavat paremmin kuin likinäköiset silmät.