perjantai 24. syyskuuta 2010

Helsinki itsenäiseksi!

Kaupunkisuunnittelu on taas kovasti esillä, kun valtiot ja kunnat voivottelevat käyttövarojensa rajallisuutta. Ei tietenkään ole puhettakaan siitä, että julkinen sektori ottaisi itseään niskasta kiinni ja alkaisi siivota pöytää. Ei, entinen pääkanisteri saanee syytteet junailtuaan valtion rahoja omiin tarpeisiinsa, ja tästäkös Vihreät innostuivat, kun Vihreillä ainoana puolueena ei tainnut käydä käryä ehdokkaiden rahoituksen osalta. Mitä se kuvanneekaan poliittisesta järjestelmästä, että ilman yksityistä rahoitusta jääneet vasemmistopuolueet paheksuvat yksityisen rahoituksen käyttämistä vaaleissa? Yksityinen raha kelpaa kyllä verottaa ja jakaa puolueille, mutta rahan omistaja ei saa päättää, mihin rahansa laittaa. Moraalisesti aika mätä järjestelmä.

Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtaja joutuu käräjille virkavelvollisuuden rikkomisesta. Voutilainen osti ilman kilpailutusta ökyauton verran maksaneet sohvat toimistoonsa (HS, Fifi). Mikään yllätys ei tietenkään ole, että Voutilainen oli Vihreiden ehdokas. Joten Vihreille tuntuu olevan yhtä miellyttävää kuluttaa nahkasohvia kuin kapitalisteillekin, mutta ainoa ero on siinä, että kapitalisti on tienannut ne sohvat ihan itse, kun taas Vihreät parhaaseen Ceausescun tyyliin maksattavat kullatut hanansa kansalla. Pelottavaa on, että sosiaalilautakunta siunasi tilauksen, joten ainakin tällaisen yksinkertaisen veronmaksajan silmissä myös sosiaalilautakunnan jäsenet olisi syytä laittaa raastupaan.

Ajatelkaapas nyt, Helsingissä on 550.000 asukasta, joista työikäisiä on noin 350.000 eli 2/3. Hämmästyttävää on, että 45% työikäisistä hesalaisista on hankkinut korkea-asteen tutkinnon (HS). Mitenkään korkeakoulutusta arvostelematta, on melko selvää, että kaupunki ei ole omavarainen, jos sen asukasrakenne on tuollainen. Millä tämä maisterien työmarkkinaralli rahoitetaan? 350.000 työikäisestä työmarkkinoiden käytössä on noin 2/3 eli 240.000 henkilöä. Tästä määrästä 12.000 eli 5% työskentelee Voutilaisen alaisuudessa Helsingin sosiaalivirastossa (organisaatio). Näistä 12.000 työntekijästä 90% on naisia. Melkoinen yhteiskunnallinen tulonsiirto sukupuolten kesken, vai mitä? Kaikenlaiseen puuhasteluun sitä näemmä rahaa riittää, kun "sotia aloittamaan kykenemättömät miehiä empaattisemmat naispoliitikot", saavat vapaat kädet. No, turha siitä nyt on pelkästään naisia syyttää, istuuhan siellä päättäjinä myös munattomia miehiä (Hajanainen kuntajako ja yhdyskuntarakenne), joilla on munaa mennä opettamaan muita, vaikka ei syytä siis olisi.

Kuten Hesari pääkirjoituksessaan toteaa
Vantaa tuottaa palvelut selvästi halvemmalla kuin rikkaampi Helsinki. Helsinki ei edes talouskriisin aikana pystynyt karsimaan tiheää ja laadukasta palveluverkkoaan. Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitti viime talvena 80 kohteen lakkautuslistan, eri kaupunginosien aktivistit estivät pienten päiväkotien, nuorisotalojen ja kirjastojen karsimisen. Helsingissä tuntuu olevan poliittisesti mahdotonta tehdä säästöjä. Selvityksissä laskettiin, että jos Helsingin palvelut pudotettaisiin Vantaan tasolle, vuodessa säästyisi 300 miljoonaa euroa. Vantaan poliitikot kauhistuivat, miten paljon rahaa Helsinki kuluttaa palveluihin. Erot olivat suuremmat kuin he olivat odottaneet. Heidän kantansa kuntaliitokseen muuttuivat hyvin epäileviksi, ja jotkut olivat jo valmiit luopumaan ajatuksesta. Yhdistymistä ei pidä kuitenkaan katsoa nykylukujen valossa vaan etsiä tulevaisuuden ratkaisuja, jossa kaikki voittavat.

HAH HAH HAA!!! Niinpä niin, ei taida olla yhtään voittavaa vantaalaista, mutta sehän ei hesalaisia, joiden pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat tietysti on, huoleta. Hesari päättääkin julistuksensa näihin sanoihin:
Kuntien yhdistäminen on ajan mittaan välttämätöntä. Jos kunnat eivät pysty yhdistymisestä päättämään, asia siirtyy hallitukselle. Koko Suomen kannalta on tärkeää, että sen merkittävin keskus toimii tehokkaasti niin asukkaiden kuin yritystenkin kannalta.
Siis mitä vittua kysyy nimimerkki epätietoinen maalainen? Juurihan tuossa todettiin, että Helsingin talous ei ole kenenkään kontrollissa ja se on tehoton ja tuhlaileva. Ja sitten se sama hallintotapa pitäisi laajentaa esimerkiksi koko maalle - niinkö? Vasemmistossa, jossa perinteisesti on puolustettu demokratiaa, huudetaan kilpaa kuntien yhdistämisen puolesta ja kyse on samasta asiasta kuin oli peruskoulujen ja terveyskeskusten syrjäytettyä yksityiskoulut ja kunnanlääkärit: jos meillä menee päin mäntyä, pitää myös teillä mennä.

10 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Narsisti?

pjt kirjoitti...

Oliko Voutilainen tosiaan jotenkin erityisesti vihreiden ehdokas? Minun käsittääkseni hän oli lähinnä ei-demarien ehdokas.

Igor kirjoitti...

Voimassa kirjoitettiin: "Paavo Voutilainen valittiin sosiaalijohtajan virkaan salaisella lippuäänestyksellä vuonna 2006. Hänen takanaan seisoivat vihreät ja kokoomus korostaen Voutilaisen ”muutosjohtajuutta” ja ”kolmannen sektorin osaamista”."

Eli pjt:n kysymys oli ihan aiheellinen.

Ainakin minusta on ihan sama onko mies vihreä, kokoomuslainen vai joku muu. Joka tapauksessa esillä olevan tapauksen kaltainen tuhlailu on tuomittavaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Njaa... No siis Hesassa ei kai ole enää mahdollista tehdä päätöksiä, joita Vihreät eivät hyväksy. Se on myös osaselitys sille, että Hesalaiset Sekoomusjohtajat (Vapaavuori) huorittelevat punavihreää aatemaailmaa. Eihän Sekoomuksen tehtävä edes ole kosia Vihreitä vaan edustaa vastavoimaa. Toisaalta se kuvaa Sekoomuksen alistuneisuuden tilaa (kuten "maltilliset" Ruotsissa edustavat "oikeistoa") ja toisaalta sitä, että janvapaavuoret ovat rakastuneempia valtaan kuin ajamaan äänestäjiensä etua. Sama tilanne on käynnissä ameriikoissa, jossa teekutsulaiset ovat kypsyneet maltillisiin. Tosin ameriikkalaiset ovat kautta historian olleet huolissaan siitä, että heidät vedetään mukaan kriiseihin, jotka eivät heille kuulu.

Ja nyt ajatusleikkiä. Jos öljy ei olisi arabimaissa tai jostain muusta syystä Lähi-itä olisi poliittiselta painoarvoltaan pienempi (eli USA ei olisi riippuvainen Lähi-idän öljystä), niin arabit asuisivat siellä kuten 50-luvulla. Dubain ostosparatiisien sijaan siellä käyvät turistit kuvaisivat kameleita ja beduiineja. Koko alueen painoarvo olisi samaa luokkaa kuin Kongolla tai Afganistanilla.

Pjt, kumman blogeistasi haluat linkitettävän tänne?

Tiedemies kirjoitti...

Hieman tuosta teekutsulaisista, ne kun mainittiin, niin ihmettelen sitä liikettä kyllä aika tavalla. Ei sillä, sillä on vahva "small government"-viesti, mitä täytyy pitää positiivisena asiana sinänsä, mutta en ihan ymmärrä miksi ihmeessä liikkeen täytyy olla täynnä näitä "masturbointi on aviorikos"-varajeesuksia?

Tarkoitan, että minulle tuottaa kyllä henkilökohtaisesti enemmän vaikeuksia sulattaa näitä juttuja. Niistä tulee mieleen, että todellisuudess ne eivät olekaan "small government"-porukkaa, vaan jotain kryptoteokraatteja, jotka haluavat kamerat jokaiseen makuuhuoneeseen katsomaan, ettei nainen vaan ole päällä.

Kumitonttu kirjoitti...

Tidari... Seksi on ihan älyttömän tärkeä asia (noin keskimäärin) ihmisille, joten toki siihen liittyy halu valvoa toisten seksuaalista toimintaa. En silti usko, että teeliike haluaa kääntää aikaa taaksepäin. Homous ja muut seksuaalisuuden muodot ovat nykypäivää, ja vaikka he eivät niitä hyväksyisi, niin valtion valvontaa he tuskin haluavat lisätä. En tiedä, kunhan arvailen.

vieras kirjoitti...

Terve, KT!

Pitäiskö Helsingistä tai pääkapunkiseudusta tehdä semmoinen Washington DC:n tyyppinen erillisalue? Silloin se ei haittaisi muuta maata, ja toisaalta hesalaiset eivät urputtaisi muiden suhteen?

Oletko kuullut sanontaa: mitä eroa on Saudi-Arabialla ja talibaneilla? Saudeilla on öljyä ja kaasua mutta talibaneilla ei. Eli muuten ovat samanlaisia.

Jossittelua, mutta helpompaa olisi jos Lähi-idässä ei olisi öljyä ollenkaan vaan muualla, tai ainakin niin että maailman öljyt ja kaasut olisi tasaisesti sijoittuneita joka puolelle maailmaa. Nilsiän öljypohatallakin olisi silloin oma esiintymä...hekoheko! Oltaisiin kuin Norja. Eipähän tarvitisisi edes kuvitella että oltaisiin alttiita sille että rättipäät käyttäisivät öljyä kiristystvälineenä.

Öljymaalla on se riski että muut teollisussektorit ja palvelusektorit sekä maatalouskin jäävät kehittämättä. Matruuna on kirjoittanut luonnonvarakirouksesta ja öljystä aiemmin joten siellä enemmän siitä.

Tietääkseni Arabiemiirikunnat, Bahrain ja Qatar ovat arabimaista ja yleensäkin muhamettilaisista maista kummajaisia siinä mielessä että ne oikeasti yrittävät kehittää muitakin elinkeinoja kuin vain myydä öljyä tai kaasua.

Jos Iran olisi zarahustralainen maa eikä muhamettilais-shiialainen niin sekin olisi kiinnostuneempi kehittämään muitakin teollisuudenaloa eikä vain kerätä öljyhanasta rahaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Ehtoota Vieras!

Se nyt on vähän makuasia, koska edes tämän nousukauden aikana mikääm arabimaa ei ole saanut jalostettua omaa raaka-ainettaan sen pidemmälle. Öljy jalostetaan bensaksi muualla ja tuodaan takaisin lähteiden ääreen.

Sama homma on tapahtunut Norjassa, jossa mitään muuta kv. klpailukykyistä bisnestä siellä ei ole kuin aaltovoimalat ja (paskanmakuiset meri)lohet. Ei montaa kertaa huvita lähteä maksamaan itsensä kipeäksi siitä, että saa tyhjän käteen.

vieras kirjoitti...

Turskien elinkeinot nyt eivät ole ihan NIIN yksipuolisia kuin rättipäillä. Se hyvä puoli heillä on että heillä oli jo demokratia ja muitakin elinkeinoja silloin kun he keksivät öljyn ja kaasun.

Heillä on kuitenkin alumiiniteollisuutta kun on tuota halpaa vuoriston sähköä, yli oman tarpeen, ulkomaille vietäväksi asti.

Kysymys on että miten tarkasti turskilla on tiedossa elinkeinorakenteen yksipuolistumisen vaarat ja että aikovatko he tosissaan kamppailla sen puolesta että elinkeinorakenne monipuolistuisi.

Heidän kannattaisi hyödyntää myös Koillisväylän mahdollisuudet Aasian kaupassa ettei tarvi välittää merirosvoista.

Tärkeää on myös että jalkapallo on turskien tärkein joukkueurheilulaji. Niin, meikä on jalkapallomiehiä, jääkiekosta en kummemmin perusta. :-)

Kumitonttu kirjoitti...

Norja on älyttömän kallis maa. Ei tule mieleen yhtään norjalaista tuotetta, mitä olisin ostanut.