torstai 16. syyskuuta 2010

Norjalaista historiaa

Reuters kirjoittaa (linkki), että Norjan sulavien jäätiköiden alta löytyy muinaisia metsästäjien jättämiä merkkejä elämästä. Voi toki olla, että kyseessä on samanlainen teekkarijäynä kuin suomalaisten vietyä Paavo Nurmen juoksijapatsaan Wasa-laivan hylkyyn, mutta katsotaanpa, mitä kaikkea on löydetty:

6.000 vuotta vanhoja taljoja
3.400 vuotta vanha nahkainen metsästäjän kenkä
1.500 vuotta vanhoja aidanseipäitä porojen ajamiseksi
1.000 vuotta vanhoja rautakautisia käsintehtyjä esineitä.

Suomessa vastaavia löytöjä on toki tehty, mutta mielenkiintoisimpia ovat olleet lähteiden kasvuston löydökset. Sulina vuoden ympäri säilyvissä lähteissä on sellaisia lajeja, jotka ovat muualla kuolleet. Lähteistä tehdyt löydöt viittaavat siihen, että Suomessa on ollut jääkauden jälkeen pari kolme astetta nykyistä lämpimämpää. Koska lämpö ja hengiltä paistuminen/kiehuminen viittaa kristilliseen maailmanloppuun, ilmastouskovaiset luulivat löytäneensä hyvänkin valttikortin. Menneen kesän jälkeen moni on enemmän peloissaan siitä ajatuksesta, että maailma paleltuisi hengiltä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi että ilmastotieteilijät eivät ole kiinnostuneita säästä, vaan ilmastosta. Ilmasto on tilastollinen käsite. Yksittäiset sääilmiöt ovat aina pelkkää kohinaa, johon ei pidä keskittyä. Veikkauksen sivuillakin kerrotaan yksittäisten veikkaajien voitoista, mutta silti se on niin että talo voittaa aina. Samassa järjestelmässä ne silti tapahtuvat.

Kumitonttu kirjoitti...

On aivan keinotekoista puhua säästä ja ilmastosta. Tuo jako luotiin siksi, että voidaan tehdä ero maallikoiden ja "tiedemiesten" kesken. "Ilmaston tutkimus" on kuin keskiaikainen munkkilatina, joka ei aukea kuin harvoille ja valituille. Kansa kuuntelee kun "ilmastontutkijat" vakavalla naamalla saarnaavat maailmanloppua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mikäli oikein ymmärrän niin tosiaankin joskus tuhannen vuotta sitten on Lapissa kasvanut pähkinäpensas, eikä polttomoottoreita ole silloin ollut ollenkaan. Kaipa se on tuo taivaalla näkyvä möhkäle, lempinimeltään Arska, joka näitä sään (ilmaston, whatever) lämpenemisiä ja viilenemisiä säätelee. Tällä ilmastonmuutoshommalla on kyllä joku lyönyt liiveihinsä hyvät rahat.

Se Paavo Nurmi-patsassysteemi on muuten aikanaan ollut kiistatta ns. ykkösluokan källi.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä mainitsee asian päätekijän eli tuon ison palleron jota tuttavallisesti Arskaksi kutsutaan. Julkisesta keskustelusta unohtuu tai siitä poistetaan tahallaan maininnat luonnollisista eli automaattisesti toimivista tekijöistä. Eli siis
- aurinko
- muu avaruus
- maapallon kaltevuuskulma ja asento aurinkoon nähden
- maapallon kiertorata auringon ympäri
- maapallon pyörimisliike akselinsa ympäri
- valtameret ja muu vesistö
- vesihöyry
- pilvet
- sateet
- merivirrat
- tuulet
- mannerliikunnot
- mantereet ja niiden vaikutus meriin ja tuuliin
- maan pinnanmuodostus ja korkeuserot
- kasvillisuus
- maan sisällä oleva ja sieltä tuleva lämpö

Varmaan tuohon joukkoon voi lisätä muitakin. Matruuna mainitsi taannoin että siitepölyanalyysien perusteella tammen pohjoisraja oli 7000 vuotta sitten Oulun korkeudella ja pähkinäpensas kasvoi koko maassa. Tammi ja pähkinäpensas-jutut löytyvät täältä, täältä ja täältä. Matruunalla on hyviä kommentteja asiasta myöskin tämän jutun kommenttiosiossa.

Anonyymi kirjoitti...

Jako luotiin siksi, että olisi adekvaatti ilmiö jota voisi tutkia. Loppujen lopuksi ilmastostakin voi puhua ilman luonnontieteellistä koulutusta. Tilastotieteen perusteiden hallitseminen auttaa tosin hahmottamaan sitä mistä puhutaan.

Ilmastokritiikki olisi järkevämpää tehdä puhtaammin arvopohjalta, eikä kiistää tiedeyhteisön kykyä tuottaa tosiasioita koskevaa tietoa. Ilmastopolitiikan oikeutuksen voi kieltää, vaikka ilmastonmuutosta koskevista tosiasioista olisikin samaa mieltä.

Aikamme munkkilatinaa on hyödytön taloustiede. Taloustieteellinen diskurssi dominoi julkista keskustelua vaikka taloustieteestä ei ole juuri hyötyä edes sen omilla mittareilla.(Käytännön liike-elämässä asiat voidaan usein hoitaa vaikka merkonomi-pohjalta.) Mutta silti taloustieteellistä jargonia on pakko suoltaa ulos melkein joka korkeakoulusta, ja pitää rahvastakin välillä muistutella talouden vaatimuksista ja lainalaisuuksista.

Kumitonttu kirjoitti...

Iltaa Ykä! Juu, kyllä se vaan niin taitaa olla, että ainoat pallomme lämpötilaa ylläpitävät voimat muutaman valovuoden säteellä ovat sekä oman pallomme hehkuva ydin että tuo Arska elikkästen Möllikkä. Jos Möllikkä painaa vähän kaasua pohjaan niin täällä alkaa hippulat vinkua. Ja totisesti, jo sen juoksijapatsaan tekeminen (munkkilatinaksi kaiverrettu jalusta) on ollut osoitus harvinaislaatuisen hyvästä herrasmieshuumorista.

Vieras, nuo on kaikki tärkeitä asioita. Mutta tänäpänä kelpaa vaan tietokoneohjelman sylkemät raportit, joissa tunnustetaan oikeita "palautekytkentöjä". Dsiisös.

Sammalkieli, hyvä oivallus, että ilmastopolitiikkaa voi arvostella, vaikka olisikin uskovainen.

Anonyymi kirjoitti...

Kun et nähtävästi usko tieteeseen, olisi kiinnostavaa tietää miten muodostat maailmankuvasi ja mitä elementtejä siihen kuuluu. Uskotko kenties keijuihin tai tonttuihin? Monet ovat niitäkin nähneet, mutta ei kannata uskoa tiedemiehiä, jotka selittävät saunatontut häkämyrkytyksillä. Jaatko geosentrisen maailmankuvan, vai uskotko tiedemiesten valheita ja laskelmia siitä, että maapallo muka kiertäisi..

(Isännän kuolemaan johtava löylykilpailu ilkeän saunatontun kanssa on muuten eräs suomalaisissa kansantaruissa usein toistuva teema.)