Immonen ja kanssasoturit-termin käyttö

Blogikollega Oinomaos jo kirjoittikin kansanedustaja Olli Immosen facebook-päivityksestä, mutta kommentoin sitä parilta mielestäni merkittävältä näkökulmalta, joita ei ole käsitelty niin laajasti, että ne voisivat vaikuttaa yleiseen mielipideilmastoon. Immosen alkuperäinen englanninkielinen teksti kuului siis näin:

Unelmoin vahvasta, itsestään ylpeyttä tuntevasta kansakunnasta, joka voittaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tuo vastenmielinen kupla, jossa vihollisemme elävät, on pian hajoava miljooniksi kappaleiksi. Elämme kovia aikoja. Olemme käännekohdassa, joka määrää maamme tulevaisuuden suunnan. Luotan lujasti kanssasotureihini. Taistelemme loppuun asti isänmaamme ja oikean suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto on meidän.

Sanapari kanssasoturi ja verbi taistella sai punavihreän eliitin muistamaan breivikit, minkä Immonen kuittasi ytimekkäästi:

Grönlundille tiedoksi, että Suomi ei ole kuin Ruotsi, jossa eristetään puolueita kansallismielisyyden vuoksi ja käsketään kansallismielisiä puolueita erottamaan jäseniään eliitin vihervasemmistolaisen maailmankuvan loukkaamisen vuoksi. Itse en peräänny tuumaakaan kansallismielisen Suomen puolustamisen linjaltani. Jos Grönlund kaipaa rajoitettua sananvapautta ja poliittisesti eri mieltä hänen kanssaan olevien vainoamista, hän voisi muuttaa vaikka Ruotsiin.

Immonen siis yksinkertaistettuna väittää, että Suomi on sodassa muslimien kanssa, mutta grönlundit ja muut punavihreät suvakit kiistävät tämän jyrkästi. Miksi? Koska se ei sovi heidän tyrkyttämäänsä maailmankuvaan. Kuinka voimme päätellä, kumpi maailmankuva on oikeassa? Annetaanko asiantuntijan ratkaista?

Tässä linkissä on kokonaisuudessaan pdf-tiedostona uusin Kylkirauta-lehti. Koska lehti on vapaasti verkossa, tyydyn lyhyesti vain siteeraamaan Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaa kapteeni Antti Parosta:

Ranskalaiset kumouksellista ja vastakumouksellista sodankäyntiä teoretisoineet ajattelijat olivat jo vuosikymmeniä sitten esittäneet, että terrorismia on käsiteltävä sodankäynnin muotona ja siten pidettävä sen tietoista käyttöä sotataidollisena valintana. Mikäli sotataito ymmärretään sodan voittamisen taitona ja sillä kuvataan tietyn osapuolen käyttämien periaatteiden ja menetelmien käyttämisen taitoa sodan päämäärän saavuttamiseksi, voidaan myös terrorismi ymmärtää sotataidon ilmentymäksi. Globaali jihadistinen liike on tässä suhteessa erinomainen esimerkki terrorismin soveltamisesta sotataitona.

Globaalin jihadistisen liikehdinnän eräs merkittävimmistä strategeista, Abu Musaq al-Surin mukaan on olemassa tuomittava terrorismi, irhab madhmum, joka tarkoittaa väkivaltaa syyttömiä kohtaan. Tämä terrorismin muoto ilmenee niin henkisinä, psyykkisinä kuin fyysisinäkin väkivallantekoina sivullisia kohtaan ilman selkeää tarkoitusperää ja tavoitetilaa. Toinen terrorismin mää­ritelmä taas on suosittava terrorismi, irhad mahmud. Se on ymmärrettävissä pelotteluksi tai terrorisoinniksi syyllisiä kohtaan. Tämä terrorismin muoto pohjaa käsitykseen, jossa oikeamieliset ja sorretut poistavat heille tehdyt vää­ryydet terrorisoimalla ja kapinoimalla sortajaa vastaan. Näin al-Suri tulee seuraavanlaiseen päätelmään: ”Vihollisten terrorisointi on uskonnollinen velvollisuus ja vihollisjohtajien salamurhaaminen on profeetan aikainen perintö.”

Tällä hän perustelee terrorismin sodankäynnin oikeutusta islamin vihollisia vastaan. Al-Surin mukaan taistelija, joka puolustaa ja suojelee sorrettuja, on aina nähtävissä terroristina vihollisensa silmissä. Näin terroristi-nimitys monelle jihadistille edustaakin erityistä kunnianosoitusta.

Kuten huomaatte, tuossa vilahtaa sana "sorrettuja", joka on punavihreän sosialismin ydintermi samoin kuin se oli kommunismin ja natsisminkin. Antaa Parosen jatkaa:

Vastaavasti terrorismin käytön kannalta Afganistanissa neuvostomiehitystä vastaan taistelleiden vapaaehtoisten virtaa 1980-luvulla organisoinut Abdullah Azzam on merkittävä henkilö modernille jihadistiselle liikehdinnälle. Islamilaisena uskonoppineena Abdullah Azzamin käsitykset oikeutetusta sodasta – ja jokaisen muslimin yksilöllisestä velvollisuudesta jihadiin – ovat laajasti lainattuja käsityksiä myös terroritoiminnan oikeutuksille.

Azzamin mukaan ”...moni muslimi tuntee hadithin, jossa profeetta käskee seuraajiaan olla surmaamatta naisia tai lapsia... Vastaavasti monikaan ei tiedä, että tähän sääntöön on löydettä­vissä poikkeuksia. Lyhyesti sanottuna muslimien ei tarvitse keskeyttää hyökkäystään mushrikeenia (polyteisteja) vastaan, vaikka paikalla olisikin naisia ja lapsia. Heidän tappamistaan tulisi kuitenkin välttää, eikä heitä saisi ottaa hyökkäyksen kohteeksi.”

Azzam kuitenkin samassa yhteydessä antaa tietämättään pohjan jihadistien myöhemmille perusteluille huolimatta siitä, että hänen itsensä tiedettiin olevan nimenomaisesti siviiliväestöä kohtaan kohdistuvia iskuja vastaan. Azzamin lausuman mukaan ”islam ei itsessään yllytä uskovaisia surmaamaan ketään vääräuskoisten parista, paitsi heidän taistelijoitaan ja kaikkia, jotka tukevat polyteisteja ja muita islamin vihollisia rahallisesti tai muulla tavalla, sillä kuten Koraanissa sanotaan: taistele Allahin vuoksi niitä vastaan, jotka häntä vastaan asettuvat. ”

Al-Qaidan vaikuttaja šeikki Adil al-Abbab Arabian niemimaan al-Qaidan organisaation julkaisemassa Inspire-lehdessä vastauksena kysymykseen siviilien asemasta määrittelee, ettei siviili ole islamilaisen juridiikan mukainen käsite lainkaan, ja pitää valitettavana sen käyttöä myös muslimien parissa. Hänen mielestään vääräuskoiset ovat jaettavissa periaatteessa kahteen ryhmään: niihin, jotka eivät käy taistelua muslimeja vastaan, ja niihin, jotka ovat suorassa konfliktissa muslimien kanssa. Molemmat ryhmät ovat legitiimejä kohteita iskuille.

Jälkimmäisten status määräytyy loogisesti vihollisuuksiensa vuoksi, ja ensin mainitut taas ovat vihollisia jo pelkän vääräuskoisuutensa takia. Tämä päätelmä jo itsessään tekee siviili–sotilas-määritelmien välisen pohdinnan epäluontevaksi ja mahdollistaa al-Surin kuvaaman suositeltavan terrorismin käytön kaikkia vääräuskoisia vastaan.

Kuten huomataan, sodan tutkija Paronen toteaa, että länsi on sodassa islamin kanssa. Niinpä Olli Immosen valitsemat sanat ovat kaikessa rajuudessaan oikeutettuja ja perusteltuja. Kaikki Immosen puheita haukkuvat tai vähättelevät ovat joko valehtelijoita tai typeryksiä.