sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Luottamuspula Kreikassa

Ihmisen tyhmyys jaksaa yllättää aina vaan. Tällä kertaa omani. Älkää nyt vaan hyvät lukijani kertoko, että te tiesitte tästä:
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi toimi Goldman Sachs Internationalin toimitusjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana 2002–2005. Goldmanilta Draghi siirtyi Italian keskuspankin johtoon ja sieltä 2011 EKP:n ykköseksi. Juuri ennen Draghin tuloa Goldmanille pankki auttoi Kreikkaa piilottamaan valtionvelkojaan virallisista tilastoista johdannaissopimusten avulla. Kun piilottelu tuli julki, Draghi kiisti tienneensä asiasta.

Kreikan pääministeri Lucas Papademos johti maan keskuspankkia, kun Kreikan valtionvelkoja piilotettiin. Papademos ja Draghi ovat opiskelutovereita yhdysvaltalaisesta Massachusetts Institute of Technologysta, josta he valmistuivat taloustieteen tohtoreiksi 1970-luvulla. Papademos johti Kreikan keskuspankkia 1994–2002 ja siirtyi sitten EKP:n varapääjohtajaksi vuoteen 2010 saakka.

Mario Monti toimi EU-komission jäsenenä 1995–2004. Sen jälkeen Monti siirtyi Goldman Sachsille neuvonantajaksi, kunnes hänet 2011 nimitettiin Italian pääministeriksi sen jälkeen, kun Silvio Berlusconi erosi varsinkin EKP:n kovan painostuksen seurauksena. Monti toimi pääministerinä vuoteen 2013.
Raha on samanlainen hyödyke kuin mikä tahansa muukin, eli sitä pitää voida tuottaa saman verran kuin sille on kysyntää. Erilaiset kultakannan paluuta haikailevat talousanarkistit kuvittelevat, että kultavaranto keskuspankin käteisvarojen takaajana estäisi poliitikkoja räjäyttämästä julkisen sektorin kasvua. Niin ei ole ollut edes Rooman imperiumissa, missä kultarahaa alettiin yksinkertaisesti painaa pienemmällä kullan osuudella, mikä johti tietenkin loppujen lopuksi hyperinflaatioon. Ongelma ei siis ole rahan tarjonnan mekanismissa eli vapaissa pääomamarkkinoissa.


Ongelma on siinä, että liittoutumalla julkisen vallan väkivaltamonopolin kanssa Goldman Sachsin kaltaiset rahoituslaitokset saavat luotua itselleen ihanteellisen tilanteen, jossa niiden holtiton luotonanto saa aina saatavansa takaisin luottaen valtion lainsäädäntöön, jossa velallisen asema on aina tukalampi kuin velan antajan. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö yksityisoikeudellinen sopimus velallisen ja velkojan kanssa pätisi. Kyllä pätee, mutta vastuu velasta on myös velan antajalla.

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Pankit luotottavat asuntoja. Lainan korkomarginaali - siis pankin kate - on noin prosentin luokkaa. Se tarkoittaa, että enintään joka sadas velallinen saisi tuottaa luottotappiota koko lainaamastaan pääomasta. Todellisuudessa näitä asuntolainojen irtisanomisia on noin prosentti koko velkakannasta. Siitä enintään prosentti jää pankille luottotappioksi. Ja se, mikä jää luottotappioksi, saadaan valtion turvaamalla ulosotolla kuitenkin velallisen elinikäisellä velkavankeudella ainakin periaatteessa takaisin.

Mitä voidaan tehdä toisin? Valtion nettovarallisuudesta ainakin puolet on kiinteistöissä. Mikäli lainan antaja uskoo, että ostoskeskus tai kerrostaloasunto on hyvä sijoituskohde, niin sen tulee sietää myös mahdollinen luottotappio, mikäli sen arvio oli väärä. Yhdysvalloissa asuntovelallinen pääsee irti veloistaan palauttamalla asuntonsa pankille. Mikäli pankki kärsii liikaa luottotappioita, se menee nurin. Goldman Sachsin läsnäolo poliittisessa korruptiossa lamauttaa tuon rahoittajan riskin, kun poliittinen eliitti tekee luoton antajan aseman yliturvalliseksi takaamalla "markkinoiden toiminnan" nimissä luoton antajan aseman aina paremmaksi kuin luoton saajan.

Eurokriisissä on kyse pohjimmiltaan siitä, että pankilla on aina lainan ottajilta - siis veronmaksajilta - saatu turva omia tappioitaan vastaan. Se jos mikä yllyttää huonoon taloudenpitoon, joka on nähty Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ratkaisu on pienentää pankkien kokoa niin, että yksittäisen pankin konkurssi olisi mahdollista. Satojen miljardien taseet pankeissa eivät tätä mahdollista. Se onkin syy, miksi osuus- ja säästöpankit voidaan uhrata, mutta kansainvälisiä suurpankkeja ei. Ja suurpankeissa johdon tulot ovat irtaantuneet täysin siitä, mikä heidän oikea osaamisensa todellisuudessa on.

Se mikä EU:ssa oikeasti häiritsee on poliittisen eliitin osaamattomuus. Porukka Twiittailee ja istuksii "ratkaisevissa kokouksissa" öitä myöten kuten Stalin datshallaan. Mikä ihme siinä on - muu kuin oman pätemisen tarve - ettei asioita saada sovittua päiväaikaan? Kuka jaksaa tehdä hyviä päätöksiä yömyöhään ja väittää niiden olleen "välttämättömiä"?

[Lisäys klo 14:25
Jopa Pravda toteaa: Usein väitetään, että poliitikot ovat vieraantuneet kansasta. Ainakin perussuomalaisilla ja Soinilla on edelleen jonkinlainen yhteys siihen, mitä heidän äänestäjäkuntansa ajattelee.]

9 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Niin, näin siis periaatteessa. Tosiasiassa Yenkkilässäkin on firmoja ja varsinkin pankkeja, jotka ovat liian isoja menemään nurin. ja jotka kuppaavat valtavan määrän tukiaisia.

Voidaan perustellusti kysyä, että jos firma on liian iso mennäkseen nurin niin onko se ylipäänsä tällöin liian iso kaikenkaikkiaan ja syytä pilkkoa pienemmiksi, mutta se olisi säätelyä joka ei sovi klassiseen liberalismiin.

Oinomaos kirjoitti...

Sarjassamme "Suositeltavaa luettavaa": G. Edward Griffin - The creature from Jekyll Island (ISBN 0-912986-16-6). Kertoo mm. siitä, miten megarikkaat ovat Jenkkilässäkin tasa-arvoisempia kuin muut.

Kumitonttu kirjoitti...

Takkirauta, klassisessa liberalismissa rahoituslaitokset eivät kasva noin suuriksi, koska tuo kokoluokka edellyttää valtion turvaa. Sen arvostelu oli koko kirjoitukseni pointti, jonka ilmeisesti taisit epähuomiossa ohittaa. Tämän blogin lukijat kyllä tietävät, että sinulla on muutamia fiksaatioita ja klassisen liberalismin arvostelu on yksi niistä. Mutta aiheesta ei kannata tässä kommenttiketjussa sen enempää jatkaa, koska samat jutut on käyty läpi jo monia kertoja vuosien saatossa.

Oinomaos, muistan kun Romanian Ceausescun kuoleman jälkeen esiteltiin hänen suihkukonettaan, jossa oli kultaiset hanat kylpyammeessa. Aina on oleva ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään väkivaltaa ryöstääkseen muilta. Länsimaisen demokratian heikko kohta on siinä, että kukaan ei varautunut tällaisten ihmisten voivan nousta valtaan yleisissä vaaleissa. Tämä sen takia, että tuohon aikaan 1700-luvulla yleisissä vaaleissa äänestivät ainoastaan veronmaksajat - eivät muut.

Kari kirjoitti...

Valtio + sosialismi + pääoma = korporatismi. Ei kapitalismi, kuten sosialistit väittävät.

Ei isoissa firmoissa tai monopoleissa sinänsä mitään pahaa ole, jos ne toimivat samojen talouden lakien mukaan kuin muutkin, mutta ongelmat alkavat kun dependalistit ja clientistit utopioineen ja lakeineen alkavat sekaantua talouden hoitoon.

Kumitonttu kirjoitti...

Kari, näin se menee. Käytännössä on mahdollista, että jollakin toimialalla voi olla vain yksi yritys, eli että markkinat eivät elätä kahta. Paha sanoa mikä tällainen voisi olla, mutta ehkä joku tulevaisuuden toimiala olisi sellainen. Siinäkään tapauksessa yritys ei kykene tuottamaan ylisuuria voittoja (ylisuuri tarkoittaa siis ns. "monopolivoittoja", jotka ylittävät riskikorjatun markkinatuoton), joten markkinatalous toimii myös sellaisessa tilanteessa.

Nykyisen kokoluokan pankit ovat markkinoille syntyneet vain sen tähden, että niiden johto on saanut järjestettyä itselleen konkurssisuojan. Niissä puitteissa velan antaminen mitä hurjimpiin projekteihin antaa ylisuuria tuottoja, koska voidaan ottaa riskejä, jotka eivät kuitenkaan toteudu.

Pankkikriisejä on ollut aina joka sukupolvella ainakin yksi kappale, joten ei ole mitään syytä uskoa että meidän tekisi tässä poikkeuksen. Kun pankkikriisi iskee, aletaan vaatia lisää sääntelyä, mutta eipä se sääntelykään niitä kriisejä ole estänyt.

Ironmistress kirjoitti...

KT, käytäntö ja teoria ovat kaksi eri asiaa. Kyllä firmat kasvavat ihan ilman valtion turvaakin aivan liian isoiksi mennäkseen nurin, sanoi klassinen liberalismi asiaan ihan mitä tahansa. Ei Yenkkilässä antitrustilakeja säädetty 1800-luvulla pelkästään huvin vuoksi.

Tai kuten Venäjällä todettaisiin: kak bumaga vot bumaga, kak praktika vot praktika.

Mitä monopoleihin tulee, niin oligopolit ovat aivan yhtä ikävä asia kuluttajan kannalta ja oligopolit ovat paljon ikävämpiä kuin monopolit. Oligopolit ovat aivan ällistyttävän stabiileja, ja ne tukahduttavat kaiken kilpailun sekä uudet alalle yrittäjät nopeasti. Oligopolit vain eivät kuulu klassiseen liberalismiin, mutta ne kuuluvat reaalimaailmaan.

vieras kirjoitti...

Kumis, ootko huomannu että Usarissa on pari persua jotka ovat ahkerasti kirjoittaneet Kreikasta, Henri Myllyniemi ja Juhani Huopainen. Myllyniemi on vähän niinku persujen kirjeenvaihtaja kun hän tarkkailee tilannetta paikan päällä Kreikassa.

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Kumitonttu kirjoitti...

Enpä oo huomannu, kiitos vinkistä.

Kreikan tilanne on nyt poliitikkojen käsissä. Jos markkinat päättäisivät, tilanne olisi ratkennut jo 2008. Tämä on irvokas näytelmä jossa lipun ostaneiden niskaan heitetään lavalta paskaa kuin Jumalan teatterissa 80-luvulla.

Kari kirjoitti...

Jenkkien kuljetus-, ym korporaatiot syntyivät juuri valtion tuella.

Käytännössä kaikki isotkin monopolit menevät lopulta nurin. Esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea; Nokia älypuhelinmarkkinoilla.


Jos korporaatiot ja monopolit ovat pahasta, niin sitten vain äkkiä kolmikannan, työlainsäädännön ja ammattiyhdistysten kimppuun. Ne ovat erittäin haitallisia kilpailulle ja kuluttajalle.