sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

55 miljoonaa euroa

Sandvikenin kunnassa keskisessä Ruotsissa on huolestuttu Suomen tukalasta taloustilanteesta. Ruotsalaisen virkamiehen erehtymättömyydellä kunnan työmarkkina-asioista vastaava virkamies Leif Jansson opastaa härmäläisiä tolloja:
-Maahanmuutto elää omaa elämäänsä ja sen säänteleminen on virhe. Katsokaa Suomea, jonka talouskasvu on merkittävästi huonompaa kuin Ruotsissa. Yksi syy siihen on se, että Suomessa on ollut ja on liian vähän maahanmuuttoa.
Jansson ynnäilee, että kotikuntansa 37.000 asukkaasta pakolaisia on 4.300. Tästä porukasta puolet on töissä, ja tämä puolikas tuo kuntaan 55 miljoonan euron "lisätulot" kuntaan vuosittain. Se tekee karkeasti ottean 25.581,40 euroa työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden. Kyse lienee kunnallisverosta, joka Ruotsissa huitelee reilun 30%:n hujakoilla. Näin ollen keskimääräinen mamu nostaa palkkaa Sandvikenissa hurjat 85.271,30 euroa vuodessa. Janssonin puheiden mukaan siis vain puolet käy töissä ja toinen puoli ei aiheuta mitään kustannuksia kunnalle. Arvio ei liene realistinen, joten ainakin puolet voi lisätä keskimääräiseen mamun palkkaan, jotta Janssonin laskelmat osuvat kohdilleen. Ja tässä vaiheessa kyse oli siis pelkästään "lisätuloista" - normipalkka vielä tuohon päälle. Sellaisia maahanmuuttajia minäkin haluaisin Suomeen.

Janssonin puheet on helppo kuitata joko silkaksi tyhmyydeksi tai pahantahtoiseksi propagandaksi. Kuvaavinta kuitenkin on, että molemmissa tapauksissa mies on kunnan päättävässä asemassa. Karmeinta on, että Jansson ei ole mikään yksittäistapaus, vaan jokaisessa kunnassa istuu kasapäin näitä Janssoneita päättävissä asemissa. Niin hullu kuin mies onkin, pitää olla kiitollinen hänen avautumisestaan. Nämä ovat tärkeitä muistutuksia siitä, että virkakunta on menettänyt suhteellisuudentajunsa. Se on helppoa kun virkakoneiston asema on sidottu niin tiukkaan kiinni, ettei kansa voi sitä kuormaa olkapäiltään tiputtaa.

25 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Höh. No täähän nyt on aivan selvää settiä. Pitäishän tämän nyt jopa tunnetusti typerien kansallismielisten tajuta. Katsotaanpa mitä sivistyssanakirja sanoo aiheesta ”nettokansantuote”. Siis nimenomaan netto.

”Nettokansantuote: kansantuote joka saadaan vähentämällä bruttokansantuotteesta kiinteän pääoman kulumisesta yms. aiheutuvat poistot.”

Sosiaaliperäinen maahanmuuttaja on kiinteää ja nykyisen pohjoismaalaisen logiikan mukaan tuottavaa pääomaa, joka ei kulu, vaan uusintaa itseään. Sekä ulkomailta saapumalla että lisääntymällä vastaanottajamaassa. Sen uusintamiseen ei tarvitse uhrata kalliita raaka-aineita, ammattitaitoista ja siis kallista työvoimaa niin kuin vaikka sorvin tai kaivinkoneen tekemiseen ja niitten kulumisesta johtuvaan korjaamiseen. Tuottava ikiliikkuja ja ikikasvaja, joka uusintaa itse itsensä. Tämä on todellakin tie ennennäkemättömään vaurauteen.

Kari kirjoitti...

Näissä laskelmilla pelataan usein valtion ja kunnan eri kassoilla.

Esim tuodaan esiin vain valtion avustukset kunnille, mutta unohdetaan samoista syistä lisääntyneen valtion verotuksen ja rahastuksen toisesta taskusta.

Lisäksi näissä laskelmissa unohdetaan useimmiten vaikkapa lisääntyneet asutuksen, koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, rikollisuuden, sekä vankeinhoidon kulut. Puhumattakaan aikanaan tulevista yhteiskunnan pirstaloitumisesta aiheutuvista kuluista.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Tulen kateeenliseksi - lakki, lakki pois paasta! Lepo.

Voi jospa minakin osaisin nuin hyvan sarkasmin taidon, mutta ei se on tanaa ja pkletta. \ei ne ymmarra muuta kuin kovaa puhetta.

Cheers man!

- buuri johannesbuurista -

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Tulen kateeenliseksi - lakki, lakki pois paasta! Lepo.

Voi jospa minakin osaisin nuin hyvan sarkasmin taidon, mutta ei se on tanaa ja pkletta. \ei ne ymmarra muuta kuin kovaa puhetta.

Cheers man!

- buuri johannesbuurista -

Strix Senex kirjoitti...

Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle. Kun lehti kirjoittaa ideologisesti värittyneestä asiasta, vastuu siirtyy lukijalle.

Sandviken on 37 000 asukkaan kunta, jossa toimii Sandvik Ab ja joukko sen alihankkijoita. Firmalla menee nyt hyvin, eikä se saa lähialueeltaan riittävästi työvoimaa. Tässä tapauksessa maahanmuuttajat, joiden määrä on 4 300, siis tulevat paikkaamaan työvoimavajetta.

Uuden Suomen uutisessa kerrotaan, että kunta saisi maahanmuuttajista 55 miljoonan euron lisätulot. Lähteenä käytetyssä Dagen Nyheterin uutisessa kuitenkin kerrotaan, että tämä on maahanmuuttajien tekemän tuotannon (produktionsvärde) arvo. Jakamalla tuotannon arvo maahanmuuttajien lukumäärällä, tuotannon arvoksi/henkilö jää suunnilleen 13 000 euroa/henkilö. Näyttäisi siis siltä, että maahanmuuttajat tekisivät niitä töitä, joille ei löydy kantaruotsalaisia tekijöitä, koska he ovat niissä paremmin palkatuissa töissä Sandvikenillä.

Janssonin johtopäätös: talous kasvaa, koska nettomaahanmuutto on positiivista, on harhaanjohtava. Oikea johtopäätös olisi: koska kunnassa on työvoimapula ja maahanmuuttajat työllistyvät, maahanmuutto on taloudellisesti mielekästä. Jos töitä ei olisi, taloudellinen vaikutus olisi negatiivinen.

Kumitonttu kirjoitti...

Näyttäisi siis siltä, että maahanmuuttajat tekisivät niitä töitä, joille ei löydy kantaruotsalaisia tekijöitä, koska he ovat niissä paremmin palkatuissa töissä Sandvikenillä.

No siis kuka ne työt teki ennen ku maahanmuuttajat tuli niitä tekemään? Vai eikö niitä tehnyt kukaan? Vai tekivätkö ihan tavalliset ruotsalaiset ne työt, mutta mitä he tekevät nyt? Tuskin korkeapalkkaisia teollisuustöitä Ruotsiinkaan lisää on tullut, kun kaikkialla länsimaissa tendi kulkee toisinpäin?

Eli lyhyesti: mamut tekevät töitä, joille löytyi aikoinaan ruotsalainen duunari. Ok, hommat olivat paskaduuneja pienellä palkalla. Nyt niistä maksetaan vielä vähemmän, ja monia vanhoja paskaduuneja ei enää edes ole, koska automaatio.

Jos katselee mitä mamut duunaavat - siis nyt ei puhuta Sandvikenin Suomesta muuttaneesta tuotekehityspäälliköstä Matti Möttösestä - niin Sandvikissa on pitserioita, kunnalla on varmasti moni hommissa ja tietenkin esimerkiksi rautateillä. Ei siellä ole Sandvik kakkosta, jossa arabit rakentelisivat hi-tech -tuotteita vientimarkkinoille.

Kari kirjoitti...

Virallisella puolella Lähi-Idän ja Afrikan maahanmuuttajat yleensä siivoaa, kuljettaa busseja ja takseja, pyörittää kanttiineja ja siirtolaispalveluja, sekä käy raksalla töissä, poislukien arabit, joille se työ ei oikein sovi.
Harmaalla puolella pyörii pitseriat, piraattitaksit ja kaikkinainen pikku- ja isompikin källäily.

Aasialaiset ja Eurooppalaiset mamut taas tekevät yhteiskunnassa mitä vaan. Sekä virallisella, että epävirallisella puolella.

Suurin vaikuttaja maahaanmuuttajan tekemisiin on se, että onko hän muslimi, vai joku muu.






Kumitonttu kirjoitti...

Kari on valitettavasti oikeassa, muslimeita ei oikein kiinnosta palkkatyö.

Mutta niinhän se menee joka paikassa. Kun ensimmäinen korealainen tuli New Yorkiin, hän perusti pesulan. Kun seuraava tuli, hän kysyi millä tässä maassa eletään, ja sai vastaukseksi suosituksen perustaa pesulan. Ja nyt pesulat ovat korealaisten bisnestä. Suomessa sama kebab-pitserioilla. Kuka tahansa tulisi hyvin toimeen ilman niitä, mutta monen mielestä ne ovat hyviä ja halpoja. Omaan makuuni ne eivät ole ja halpuuskin on näennäistä. Ravintola-alalla arvioidaan jopa 20% tuloista kiertävän kirjanpidon.

Kebab-mestoihin liittyy ihmiskauppaa ja mahdollisuus tulla EU-alueelle. Vuoden paiskittuaan hommia saa rahoituksen ja voi perustaa oman kebabbilan, mutta ei liian lähelle. Reviirit on jaettu kuin romanialaisilla kerjäläisillä kadun kulmat. Vaikea sanoa, millä tavalla ihan itse asiansa hoitava pottunokka oikeasti hyötyy tällaisesta "maahanmuutosta"?

Miltton Friidman kirjoitti...

Kyse lienee valtiontuesta, jonka kunta saa.

Tottakai kunta saa siten lisätuloa, mutta se ei ole peräisin vapailta markkinoilta.

Kumitonttu kirjoitti...

Kyse lienee valtiontuesta, jonka kunta saa.

Kyse ei ole valtion tuista vaan kuten Strix Senex yllä kirjoitti, alkuperäisessä uutisessa viitataan laskelmiin, joiden mukaan mamujen tuotannon lisäarvo on 540 miljoonaa kruunua. Siis he kasvattavat Ruotsin kansantuotetta tuolla summalla. En tiedä miten lisäarvo on laskettu, joten uskotaan noita lukuja lähtökohtaisesti.

Laskelmien mukaan siis mamu tuottaa lisäarvoa 13.000 euroa per henkilö. Oleellista olisi nyt tietää, että tuoko mamu "todellista lisäarvoa", eli onko hänen panoksensa keskimäärin suurempi vai pienempi kuin pottunokkaisen ruotsalaisen. Yksi siirtolaisuuden perusteluistahan on, että he tekevät paskaduunit, jotka eivät muita kiinnosta. Sen perusteella veikkaisin, että mamun panos kansantuotteeseen on pienempi kuin pottunokan.

Jos mamun panos keskimäärin on pienempi, voi hyvällä syyllä kysyä, miten maahanmuutto auttaa tai hyödyttää keskivertoruotsalaista? Jokainen maahanmuuttaja siis laskee keskimääräistä kansantuotetta per henkilö. Kuitenkin julkiset palvelut mitoitetaan medelsvenssonin mukaan, joten jokainen mamu saa siis paremmat palvelut kuin mihin keskimäärin hänen oma panoksensa yhteiskunnassa riittää.

Näin ollen Sandvikin Jansson esittelee tilastoa, jonka mukaan Ruotsin kansantuote on kasvanut. Kyllä - se varmasti pitää paikkansa, siitä ei ole mitään epäilystä. Mutta samalla tavalla kansantuote kasvaa, jos ihmisiä laitetaan ensin kaivamaan kuoppia ja sen jälkeen täyttämään ne. Kyllä siinä koko valtion tasolla kansantuote kasvaa, mutta KESKIMÄÄRIN kansantuote asukasta kohti valitettavasti laskee.

Kari kirjoitti...

Suomi on RKP:n Thorsin, entisen maahanmuuttoministerin mukaan jo niin köyhä, että maahanmuuton hintaa ei ole enää varaa laskea, mutta Norja, jolla voimakkaasta maahanmuutosta huolimatta on rahaa vielä jäljellä laski viime vuonna jokaisen ei läntisen maahanmuuttajan hinnaksi 4,1 Nok jos käy työssä. Jos ei käy työssä, kuten 80% somaleista, niin hinta oli n 11 miljoonaa.

Eli viime vuonna tulleet ei läntiset maahanmuuttajat elinaikanaan maksavat valtiolle n. 63 miljardia NOK, mikä on vertailun vuoksi noin puolet öljytuloista.

Varje icke-västlig invandrare kostar 4,1 miljoner NOK
Beräkningen av kostnaderna för utomeuropeiska invandrare utgår från uppgifter i Finansavisen som chockade Norge när de publicerades i mitten av april. Tidningen har utifrån statistik från SSB, Statistisk Sentralbyrå, beräknat kostnaden för varje icke-västlig invandrare under hans/hennes livstid till i genomsnitt 4,1 miljoner norska kronor, NOK.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä paradoksi, että pumpataan öljyä, rahdataan suuremman kulutustason maahan ihmisiä matalan kulutustason maista, vastustetaan korkeaa kulutustasoa ja syytetään sen aiheuttavan katastrofaalisen ilmaston lämpenemisen. Ja kaikki tämä ilman häivähdystäkään minkäälaisesta itsekritiikistä.

Kari kirjoitti...

Älä ihmettele, jos on mennyt usko nyky-puoleiden "demokratiaan" ja niiden äänestämiseen.
Norjaan tuli pitkän punavihreän kauden jälkeen "oikeistolainen" kokoomus/persu/kristilliset-hallitus ja sama meno eikun jatkuu.

Miltton Friidman kirjoitti...

Norjaan tuli pitkän punavihreän kauden jälkeen "oikeistolainen" kokoomus/persu/kristilliset-hallitus ja sama meno eikun jatkuu.

Norjan Høyre voitti parlamenttivaalit 2013 syyskuussa. Sitä ennen on ollut kaksi kautta sosiaalidemokraatteja. Ei nyt tuossa ajassa mitään kerkeä tekemään, varsinkin kun on kaksi kautta demareja alla.

Allende ei ehtinyt tehdä kuin kaksi vuotta ja risat tuhojaan Chilessä, ja meni about vuosikymmen ennenkuin Pinochet sai Friedmanin avulla Chilen talouden kuntoon.

Miltton Friidman kirjoitti...

@ KT

Jos mamun panos keskimäärin on pienempi, voi hyvällä syyllä kysyä, miten maahanmuutto auttaa tai hyödyttää keskivertoruotsalaista?

Sosialistinen tulonjako- ja sosiaalipolitiikka tarkoittaa väistämättä myös maahanmuuttoa.

Siis maahanmuuttajia, jotka tekevät työt, joita kantaväestö ei tee tulonsiirtojen, tes-palkkojen ja sosiaalitukien seurauksena.

Mikään talous ei toimi ilman "low skilled" -työsegmenttiä. Ei myöskään pohjoismainen sosiaalidemokraattinen talous.

Kari kirjoitti...

Satuin muuten olemaan nurkilla kun Pinochet otti vallan, mutta Friedmanista ei kyllä kuulunut mitään.:)

Norjassa De Grönne ja kristilliset ovat vaa-ankieliasemassaan tehokkaasti estäneet kaikki maahanmuuttoa koskevat suuremmat muutokset.

Itse odottelen luvattua työlainsäädännön vapautusta ja verojen vähennyksiä.

Jaassu kirjoitti...

Yhteiskunnan kokonaiskustannukset sosiaaliperäisten maahanmuuttajien vuoksi ovat vähemmän kuin näiden saamat tulonsiirrot, koska jonkinmoinen osa näiden saamista rahoista kiertää takaisin yhteiskuntaan näiden kulutuksen kautta. Tuo lienee yksi syy miksi ruotsin talous kestää toistaiseksi tuota menoa.

Se mitä yhteiskunnalle sitten tapahtuu on jotakin peruuttammatonta ja aika järkyttävä yhteiskuntakokeilu.

Esimerkki siitä mitä tietämättömyys ja sokea usko johonkin ideologiaan jossa kaikki maailman ihmiset ja kulttuurit ovat ruotsille yhtä arvokkaita.

Anonyymi kirjoitti...

Kari: Minkä takia Norjan kristilliset eivät suostu maahanmuuton tiukennuksiin? Tajuan sen jos sossut ja vassarit eivät suostu mutta kristillisten kohdalla kummastelen.

Harmi kun Høyre ja Edistyspuolue eivät saaneet kahdestaan enemmistöä suurkäjräjille. Silloin ei tarvis mitään tukipuolueita.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Miltton Friidman kirjoitti...

Olen kirjoittanut tekstiä, joka tutkii maahanmuuton ja työllisyysasteen korrelaatiota Suomessa.

Tekstistä tuli varsin "tieteellinen" ja pitkä, joten en ole sitä vielä julkaissut. Pitää hioa luettavammaksi.

Kuitenkin voin jotain kertoa tekstistä jo tässä.

Esimerkiksi tarkasteluvälillä 2005-2010 maahanmuutto on kasvanut +51 %. Kuitenkin työllisyysaste on laskenut samalla -1,8 %.

Kehitys lienee vastaavanlaista, jos tarkastellaan aivan lähivuosia (2011-2013).

Tarkasteluvälille (1993-2010) laskin, että yhden prosentin nousua työllisyysasteessa varten tarvitaan 13,6 % nousu maahanmuutossa. Tämä siis PARHAIMMISSA OLOISSA. Valtaväestön määrässä tarvitaan taas huomattavan paljon vähäisempi nousu, jotta työllisyysaste nousee.

Tuon tarkasteluvälin ulkopuolella tarvittiin huomattavasti paljon suurempia lisäyksiä maahanmuutossa kuin 13,6 %.

SUMMA SUMMARUM

Jos työllisyysastetta halutaan nostaa, niin valtaväestöä tarvitaan tähän tehtävään vähemmän kuin maahanmuuttajia.

Toisinsanoen valtaväestö on tässä kustannustehokkaampaa ja taloudellisempaa. Jotta saadaan yhden prosentin nousu työllisyysasteeseen, tarvitaan siihen siis suhteellisesti enemmän maahanmuuttajia kuin valtaväestöä.

Kari kirjoitti...

Norjassa kirkko ja kristityt ovat kristilliseltä pohjalta pakolaisten asialla, ei niinkään poliittisen ideologian, kuten Suomessa.
He joutuivat perääntymään toisessa suuressa asiassaan lääkäreiden oikeudesta olla suosittelematta aborttia omantunnon syistä, joten toisesta pidetään kiinni.

Norjassa ovat kuitenkin maahanmuuttolait tiukentumassa, mutta ei siinä määrin kuin aluksi toivottiin.
Tärkeimpänä lienee tulossa Tanskan mallinen 24 vuoden alaikäraja naimisiinmenolle.
Se on osoittautunut hyvin tehokkaaksi hillitsemään nuorten maahanmuuttoa ja
perheenyhdistämisiä.
Lain seurauksena Etelä-Ruotsista on tullut eräänlainen Pohjolan Reno nuorille muslimeille ja pakopaikka "lapsiperheille".

Miltton Friidman kirjoitti...

Tuohon tulevaan tekstiini liittyen johtopäätelmä:

Työllisyyttä on kannattavampaa/taloudellisempaa lisätä kantaväestöllä kuin maahanmuuttajilla.

Anonyymi kirjoitti...

Minun yksinkertaisen päättelyn mukaan työllisyysaste nousee sillä jos onnistutaan työllistämään työttömiä kantaväestöön kuuluvia.

Anonyymi kirjoitti...

Kari: Eikös olisi aidosti kristillistä se että auttaa hädänalaisia heidän omissa maissaan tai ainakin mahdollisimman lähellä heidän omia maita? Kohdealueille voi lähettää hätäapua, tai antaa rahaa, jolla hankitaan hätäapua.

Auttamisessa tulisi pyrkiä siihen että avunsaajat voisivat palata pian koteihinsa ja osallistua oman maansa olojen parantamiseen.

Eivätkö kristilliset uskontokunnat ja yksittäiset kristityt ole tajunnet tuota?

Kari kirjoitti...

Kristityt ovat usein innokkaita auttamaan sekä täällä, että kriisialueilla. Usein hyvää tarkoittaen, mutta ei aina toivotulla tuloksella.

Vielä paljon merkityksellisempää ja haitallisempaa on kuitenkin poliittinen ja ideologinen humanitaarinen toiminta.
Esimerkiksi Lähi-Idän konflikti on pitkälti kehitetty ja rahoitettu Punaisen Ristin ja YK:n avustuksella ja toimesta. Leireillä haudotetut ja meitä vihaamaan opetetut ihmiset on sitten dumpattu tänne.