perjantai 15. marraskuuta 2013

Räyhäoikeisto

Ilta=Sanoma osoittaa pääkirjoituksessaan suurta tunnetta:
Äärioikeisto
äärioikeistolaisten
äärioikeistolaisen
äärioikeistolaisen
äärioikeiston
räyhäoikeistoa
Äärioikeisto
äärioikeiston
Jonkun asian toimituksen kommunistit ovat sentään oivaltaneet omasta poliittisesta ideologiastaan:
Nationalismi ei voi perusluonteeltaan olla kansainvälistä
Näin julkeasti Sanoma-konsernin media toitottaa internationalistista sosialismia, vaikka sen edellinen kokeilu kaatui vuonna 1991 kestettyään sitä ennen noin 75 vuotta. Nationalistinen sosialismi toki voi edelleen hyvin Pohjois-Koreassa, Kuubassa, Venezuelassa ja tietenkin Ruotsissa.

Siihen nähden että Suomen naapurissa ovat (olleet) sekä Ruotsi että Neuvostoliitto, Suomi on selvinnyt yllättävän vähällä. Mutta kyllä pienikin maa kaatuu kun media parhaansa yrittää tukeakseen poliitikkoja. Ainoa mätäpaise Suomessa on Kevan toimitusjohtajan remonttikulut ja avoauto. Kun tj on virkaansa valittu poliittisella perusteella, on selvää että hänen etuisuutensa joutuvat poliittisen pelin kohteeksi. Korporativismi on kaunista.



Vasemmassa sivussa on "Liberal Fascism"-kuvake, josta pääsee lukemaan Jonah Goldbergin saman nimisen kirjan nettiversion. Joku luku siitä puuttuu, mutta riittää siinä silti lukemista politiikasta kiinnostuneelle.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nationalistinen sosialismi Ruotsissa? Eikö pikemminkin antinationalistinen (joka ei missään tapauksessa ole sama kuin internationalistinen)?

Ruotsin sosialistithan pyrkivät tietoisesti tuhoamaan kansallisvaltion, päinvastoin kuin esim. Mussolini.

t. Pörri

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä Pörri! Tuo täytyy ottaa käyttöön. Nationalistisen, internationalistisen ja antinationalistisen sosialismin kolme haaraa. Antinationalistinen on toiselta nimeltään hyvinvointivaltio tai liberaali fascismi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

"Nationalismi ei voi perusluonteeltaan olla kansainvälistä"

Minun mielestäni se voi olla hyvinkin kansainvälistä. On paljon kansoja ja kansojen muodostamia valtioita, niin kuin vaikkapa Suomi, jotka päättävät omista asioistaan ja arvostavat muita kansoja ja valtioita, sanotaanko vaikkapa nyt Madagaskaria, ja molemmat kansat tuumivat, että tehkää sen mukaan minkä viisaaksi näette. Eikä mennä määräilemään toisten asioita ja ollaan ylpeitä, että maailmassa on niin paljon erilaisia kansoja ja valtioita. Se on sitä moninaisuutta se.

Kari kirjoitti...

Tuohan on oivallinen oivallus, "nationalismi ei voi perusluonteeltaan olla kansainvälistä". Kun näitä juttuja lukee, niin tuntuu, että vaihtoehdot ovat joko Pohjois-Korea tai sitten kaikki ovet auki kaikille veronmaksajan piikkiin.

Kuitenkin Suomi oli kansainvälinen jo 1960-luvulla, Rolling Stones ja Jimi Hendrix kävivät keikoilla, maahan tuotiin autoja ja appelsiineja, ulkomaille sai matkustaa ja ulkomailta sai tulla Suomeen. Sai jopa muuttaa asumaan, tosin taikaseinää ei vielä silloin ollut keksitty, vaan Neil Hardwick joutui tekemään töitä.

Se vaan taisi olla väärää kansainvälisyyttä, Halla-ahohan jossain kirjoituksessaan totesi sen suuntaista, että oikeaa kansainvälisyyttä on se, jonka ymmärtämiseen ja suvaitsemiseen tarvitsemme näitä ylipappeja, kuten Biaudet, ja vähäisempiä virkahenkilöitä. Oikeita maahanmuuttajia täytyy myös kotouttaa, joka onkin nykyään ainoita kasvualoja tässä maassa.

Pääkirjoittaja jatkaa aivan loistavalla älynväläyksellä: "Miten tämä ranskalais-hollantilainen oikean laidan akseli suhtautuu esimerkiksi ranskalaisten oikeuteen muuttaa Hollantiin ja hollantilaisten Ranskaan?"

Mitenhän mahtaa olla? Suomeen muutettiin aikoinaan lähinnä rakkauden perässä ja myös töihin. Kukapa tänne tundralle vapaaehtoisesti tulisi, puolet vuodesta on synkkää ja kylmää, kesä on onneksi lyhyt ja vähäluminen.

Seth the Nocturnal Otter kirjoitti...

Aika mainio osoitus siitä, miten pihalla kirjoittaja on. (Kuka muuten on tuon aviisin päätoimittaja?) Herran (tai rouvan) päähän ei edes mahdu ajatusta siitä että ranskalaiset ja hollantilaiset kansallismieliset ryhmittymät voisivat löytää jonkinlaisen yhteisymmärryksen. Ikään kuin ne olisivat jotenkin auttamattomasti ristiriidassa keskenään. Ranskalaiset asuvat Ranskassa ja hollantilaiset Hollannissa, molemmat järjestävät omat maansa niin kuin parhaaksi näkevät, ja välillä voidaan käydä toisilla kylässä kunhan ollaan siivosti ja muistetaan joskus lähteä kotiin. Eli siis koko lailla sama järjestely joka lähes kaikilla tervejärkisillä ihmisillä on naapureidensa kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, Kari ja SNO - tilannehan on lähtenyt täysin hallinnasta jos sana "äärioikeisto" toistuu pääkirjoituksessa KAHDEKSAN kertaa. Vaikka olisi jotain asiaa tai tärkeä oivallus, sitä ei kykene ilmaisemaan tuollaisen oksennuksen seasta. On käsittämätöntä, että media ottaa poliitikkojakin paavillisemman asenteen internationalistisen sosialismin levittämiseen.

Jos joskus tulevaisuudessa tutkitaan mediaa 2010-luvulla, niin kyllä siinä varmaan alaleuka putoaa. Nehän tulee nauramaan ku jakoavaimet meille ja miettii miten tyhmiä ihmiset oli kun ei ne laittaneet ns kampoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Nykyisten vasurisuvakeiden (so. melkein kaikkien) eli "antinationalistien" touhu on kyllä melko skitsofreenistä.

Ensin kielletään oman kansan ja kulttuurin olemassa olo (esim. alá Mona Sahlin) tai ainakin vähätellään sitä ja kehutaan kaikkea muuta paremmaksi.

Sitten ollaan kuitenkin besserwisseröimässä ihan kaikille muille miten heidän tulisi järjestää "demokratia" ja koulutus ja parantaa naisten asemaa ja torjua ilmastonmuutosta. Tähän Sauli Niinistön mukaan kariutui Suomen turvaneuvostopaikka. Ja sitten kun tulee nälkä, ei saisi syödä, jos ruoan geenejä on "manipuloitu", helvetti sentään.

Jos "meidän" kulttuuriamme ei edes ole tai se on ihan surkea, millä eväin ja miksi vitussa sitä sitten ollaan neuvomassa niitä kaikkia meitä parempia?? Miksei kehitysapudollarit virtaa niistä paremmista kulttuureista Suomeen?

Jollain tavalla nämä "antinationalistit", oman kansallisvaltion tietoiset tuhoajat saattaisi käsittää myös nationalisteiksi, koska ylläkuvatulla tavalla he kuitenkin pitävät ainakin itseään kaikkia muita parempina (ihmisinä), mikä oli silmiinpistävän luonteenomainen piirre erityisesti saksalaisilla kansallissosialisteilla.

t.Pörri

Kumitonttu kirjoitti...

Samaa mieltä, mutten voi enempää kommentoida. Olen pitkällä lounaalla, oluet edessä. Kippis!

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttiosastolla näkyy hyviä kommentteja. Ei kansa usko mitä tahansa paskaa mitä media suoltaa.