torstai 28. maaliskuuta 2013

Vihreiden teesit Wittenbergissä

Vihervasemmistolainen feminismi nojaa seuraaviin John Reidin kirjaamiin tosiasioihin.
Blogillani on muutama punavihreä lukija, jotka oikeastaan voisivat kommentoida, että mitkä kohdat alla luetellulta listalta EIVÄT pidä paikkaansa ja minkä tähden:

1) Kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.

2) Ennen nykyaikaa (joka alkoi kun henkilö kirjautui yliopistoon) länsimainen yhteiskunta oli Dickensin satiireista tuttu epäinhimillinen yhteisö, jossa miehet hakkasivat vaimojaan, vanhemmat lapset simputivat nuorempiaan ja koulunkäynti oli silkkaa ulkolukua.

3) Meillä ei ole mitään opittavaa historiasta, jolloin yhteiskuntaa johtivat valkoiset miehet.

4) Kapitalistinen ahneus johtaa planeettamme väistämättömään tuhoon, jossa ekosysteemit romahtavat niiden ylilaiduntamisen tai niihin johdettujen myrkkyjen takia.

5) Kaikki ekosysteemit ovat hauraita - ei ole olemassa kestäviä ekosysteemejä.

6) Ihmiskunta on maapallon riesa. Maailma olisi parempi paikka ilman ihmiskuntaa.

7) Tehtävämme ihmiskuntana on säilyttää maapallo juuri sellaisena kuin se nyt on; kuin joku valtava ulkoilmamuseo. Yksikään laji ei saa kuolla sukupuuttoon viis siitä, mitä sen säilyttäminen maksaa.

8) Tiedemiehillä - erityisesti ilmaston tietokoneelliseen mallintamiseen perehtyneillä - on ylivertainen ymmärrys luonnosta ja vain he osaavat tulkita sitä oikein. Kadunmiehillä ei ole oikeutta arvostella heitä, koska he tietävät aina kaiken paremmin.

9) Tieteellisestä yksimielisyydestä päättävät apurahoilla toimivat tutkijat. Eläkeläiset ja teollisuuden palkkalistoilla olevat tutkijat eivät ole luotettavia.

10) Koska ihmiskunta ei enää ajaudu uusiin sotiin, asevarustelu ja puolustusbudjetit voidaan lakkauttaa tarpeettomina.

11) Ydinvoima on pahasta. Kaikki ydinvoimalat tulee sulkea.

12) Hiilidioksidi on pahasta (siis kaikki polttaminen). Meidän tulee hankkia kaikki energia vihreän teknologian uusiutuvista lähteistä.

13) Vesivoima on pahasta, koska sitä varten tarvitaan patoaltaita.

14) Kohdan 1) mukaisesti esihistorialliset yhteisöt kuten Uuden Guinean vuoristoheimot ja Yanomami-intiaanit ovat meihin nähden ylivertaisia ymmärtäessään ihmisen ja luonnon symbioosin. Sota on kapitalistisen järjestelmän tuote ja tuntematon käsite esi-isillemme.

15) Kaikki erämaat ja metsät tulee suojella kustannuksista välittämättä, koska puut ovat ihmisiä tärkeämpiä.

16) Aarniometsien suuret puut ovat pyhiä. Valaat ovat pyhiä.

17) Näitä kiistämättömiä tosiasioita on herkeämättä pidettävä esillä energiateollisuuden ja konservatiivisen median valheellisten viestien vesittämiseksi.

9 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Vihreiden palvomat Uuden Guinean jalot villit työskentelevät monesti mieluummin kaivoksissa pienellä palkalla kuin harjoittavat perinteistä elämäntapaansa.

Reidin kaltaiset haluavat palata esiteolliseen aikaan ja museoida luonnon sekä ihmiskunnan. Reidin unelma muistuttaa Pol Potin vastaavaa.

Dickensiläinen työnteko kaupungissa oli sekin parempi vaihtoehto kuin maatyöläisen elämä. Ehkä vihreiden pitäisi demonisoisa Jethro Tullin kaltaisia, jotka tehostivat maanviljelystä ja mahdollistivat teollisen yhteiskunnan synnyn.

Anonyymi kirjoitti...

Kohta 1 ei pidä paikkansa. Muut kulttuurit ovat PAREMPIA kuin länsimaiseksi katsottava ruotsalainen kulttuuri, jota ei oikeastaan ole edes olemassa. Kysykää vaikka Mona Sahlinilta, joka oli sentään ministeri, Hän kyllä tietää! Näin ollen, kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä.

t. Pörri Orava

Jklak kirjoitti...

Ennen valistuksen aikaa Suomessakin, jos viljeliä saavutti jyväsuhteeksi viisi (kylvetyn jyvän ja sadon suhde) saattoi hän olla erittäin tyytyväinen. Kaiken työnteon vaivan jälkeen tällä piti sitten elää tai kuolla seuraavaan satoon asti. Saanto huononsi vielä kruunun verotus, viljan säilyvyys/ kurranttius (esin torajyvä sairaus saattoi tehdä sadosta myrkyllistä) ja esim jyrsiöden tuhot sadolle.

Tämä pistää paremmin ymmärtämään miksi maanviljelijä saattoi polttaa siemenviljansa kotipolttoiseksi. Nykyajan taloushenkilö ei oiken ymmärrä sitä arjen epätoivon määrää....

L.K. Nelson kirjoitti...

Listasta unohtui länsimainen lääketiede, joka virheässä mielessä ei ole samalla tavalla tiede kuin erehtymätön ilmastotiede vaan länsimaisen kapitalistin keino myrkyttää ihmiskunta. Sen sijaan (pseudo)traditionaalinen luonnonlääkintä ja kiinalainen lääketiede ottavat potilaan psykofyysisenä kokonaisuutena eikä vain kimppuna oireita, löydöksiä ja diagnooseja.

Anonyymi kirjoitti...

18) Polkupyörä on pyhä.

"jalot villit" sekä etenkin Amerikanmantereen kivikautta eläneet "kulttuurit", mitä näitä on mayoja ja asteekkeja, jotka perustuivat ihmisuhreihin, jatkuvaan nälkään, suunnitelmatalouteen ja väkivaltaan sekä siihen, että jossain kivitötterön päällä oli pappi saarnaamassa Totuutta alapuolella oleville - ja keräämässä rahat/hyödykkeet omaan käyttöönsä.

Papistohan meillä on nytkin ja saarnana on tietokoneella piirretyt käppyrät ja Helvetillä pelottelun sijaan pelotellaan Lämpemisellä, vedenpaisumuksella ynnä muuta.

Onko mikään lopulta muuttunut. Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin sanottu, Tikka!

Eipä ole ihmiskunta juuri muuttunut.

Mielestäni lähimmäksi muutosta pääsivät mm. John Adams, George Washington, Benjamin Franklin, Thomas Jefferson, James Madison ja pari muuta kaveria hahmotellessaan USA:n perustuslakia.

t. Pörri Orava

Anonyymi kirjoitti...

Vai että konservatiivinen media ja energiateollisuus. Hohhoijaa taas tuota. Toimittajat kannattavat vasemmistoa ja viheritä enemmän kuin kansa keskimäärin. Näin on varmaan joka ns. länsimaassa. USA:ssa toimittajien enemmistö on demokraatteja ja liberaaleja (amerikkalainen termi vasemmistolaiselle).

Siis nuo saavat niin paljon media-aikaa ja palstatilaa kuin haluavat ja silti väittävät pokkana että suurin osa medioista olisi kapitalistien ja konservatiivien hallussa ja että heidän ehdoillaan muka luodaan julkisuutta.

Energiateollisuus justiin käärii tuohta tuolla ilmastohumpalla ja siihen liittyvällä päästökaupalla tms. vastaavilla hallinnollisilla päätöksillä tehdyillä pakkovälineillä.

Sitä en tiedä miten on Israelissa ja entisen Varsovan liiton maissa ja entisissä neuvsostotasavalloissa, mitä puolueita ja ideologioita he kannattavat. Ehkä niissä on monipuolisempi mediatarjonta koska siellä ei siinä määrin romantisoida kommunistisia ja sosialistisia aatteita.

Anonyymi kirjoitti...

Kutoskohdasta on kyllä oltava samaa mieltä. :/

Kumitonttu kirjoitti...

Vieras - ihmisillä on moraali ja keskeinen osa moraalia on pitää läheisistä huola. Ihminen, joka ei pidä huolta läheisistään on mielestämme moraaliton. "Toiset ihmiset" on laaja käsite - jollekin joka huolehtii "toisista ihmisistä" omilla rahoillaan ja osallistumalla esimerkiksi hyväntekeväisyyteen, ei riitä aikaa ja varallisuutta puolelle maailmalle. Poliitikko jolla on verohanat käytettävissään voi ostaa itselleen hyvän oman tunnon ruokkimalla vaikka puolet ihmiskunnasta. Noin keskimäärin näitä höyrypäitä löytyy enemmän vasemmistopuolueista, joissa ihmisillä on taipumus ajatella, että he eivät selviä itse ja haluavat valtion puuttuvan kaikkeen mahdolliseen (ja mahdottomaan).