Ruotsin antirasismin taustat

Katselin viikonloppuna Ylen lähettämän kolmiosaisen sarjan Olof Palmesta. Palme vaikuttaa olleen samanlainen käytöshäiriöinen ja itsekeskeinen henkilö kuin sekä Urho Kekkonen valtakautensa lopussa ja erityisesti Tarja Halonen, jonka luonteella kyllä pääsee johtajaksi mutta ei kaikkien kaveriksi. Sitähän taas johtajalta sopii odottaakin, koska vaikeat ratkaisut eivät kauheasti kestä tunteilua ja silloin voi olla hyväkin, että ei ole turhan laajaa ystäväpiiriä.

Palme haukkui Yhdysvaltain pommitukset kommunismin syliin kaatuvassa Pohjois-Vietnamissa jouluna 1973 sillä seurauksella, että Yhdysvallat veti suurlähettiläänsä Tukholmasta kahdeksi vuodeksi. Puolustuksekseen Palme totesi, että sosialistit olivat tuominneet myös Tsekkoslovakian miehityksen 1968. Kumpikaan tuomio ei estänyt Palmea matkustamasta Kuubaan tapaamaan nykyajan pahimpiin kuulunutta yksinvaltiasta Fidel Castroa. Palme - Heidi Hautalan tavoin - kiersi veroja ja ensin kiisti ja sitten myönsi ja lopuksi selitteli säilyttäen paikkansa. Palme julisti tv:n vaaliohjelmassa nähneensä Yhdysvalloissa vallitsevan epätasaisen tulonjaon vaikutukset nuorena samalla tavalla kuin kommunismin kauhut Euroopassa, minkä takia hänestä ei tullut sen enempää kapitalistia kuin kommunistiakaan. Palme julisti olevansa ylpeä sosialisti, vaikka erityisesti sanan "ylpeys" merkitys jäi varmaan kaikille tarkoituksellisen epäselväksi.

Ruotsissa sosialistit tulivat valtaan siis 30-luvulla, ja tuohon aikaan erilaiset totalitaristiset yhteiskuntamallit olivat hyvin muodikkaita. Saksassa voimakkaasti rotutietoinen sosialismi törmäsi tunnetuin seurauksin Moskovasta johdettuun ekspansiiviseen sosialismiin, mutta Ruotsissa aate pääsi kuin koira veräjästä melkein 40 vuotta kestäneeseen kukoistukseensa. Ruotsissa lakkautettiin ensin parlamentin ylähuone 1970 ja pian sen jälkeen loppukin valta parlamentille pois virkamiehiltä. Virkakunta on perinteisesti toiminut muutosvastarintana, minkä sosiaalidemokraatit olivat Ruotsissa pitkällä valtakaudellaan jo oppineetkin. Lainsäätäjäksi nousi pienen sisäpiirin hallitsema puolue ja siinä keskeiset nimet (talousnobelilla palkittu ja Milton Friedmanin oppeja vastustanut) Gunnar Myrdal, Per Albin Hansson, Tage Erlander ja Olof Palme.

Sosialistit keräsivät jopa 60%:n kannatuslukemia ennen sotia ja loivat jopa 30%:n palkankorotuksia kaksivuotisilla tuloratkaisuilla vielä 70-luvulla pyrkiessään takaisin suursuosioonsa. 80-luvulla Palme murhattiin ja sosiaalidemokraattien alamäki jatkui yleiseurooppalaisen vasemmiston sisäisen hajaannuksen myötä. Voittajaksi näytti nousevan Vihreä "ympäristöliike", joka tarjosi mainiot perustelut verotukselle ja kollektivismille työväenluokan haalittua käyttöönsä autot, mökit ja omakotitalot - symbolit joilla patruunat erottautuivat vain 50 vuotta aikaisemmin. Vihreiden nousu kuitenkin hyytyi aivan kuten historiassa kaikki sosialistiset suuntaukset ovat hyytyneet keskinäiseen vääntöön siitä, mikä on "se oikea linja" kunkin käytännöllisen ongelman ratkaisemiseksi. Tästä sosialismiin sisäänrakennetusta viasta johtuen sosialistiset liikkeet aina ajautuvat sotiin keskenään, koska sosialismissa väkivalta on oikeutettua omien tavoitteiden varmistamiseksi.

Ruotsissa rasisminvastaisuus oli jo Palmen aikana voimakkaasti asialistalla, koska Amerikan rotusorto jatkui pitkälle nykyaikaan asti. Samoin ruotsalainen sosialismi halusi korostaa eroaan Saksassa ja Venäjällä 40-luvulla vaikuttaneisiin kilpailijoihinsa. Ruotsista tuli ensimmäinen liberaalisti fascistinen valtio maailmassa. Juuri nyt 2010-luvulla kuitenkin näyttää siltä, että Ruotsi on kulkemassa kohti yhteiskunnallista tuhoaan samalla tavalla kuin kävi Neuvostoliitossa. Molemmissa maissa korostettiin rasisminvastaisuutta naurettavuuksiin asti ja molemmissa maissa kansalliset ja etniset jännitteet räjähtivät näkyville heti, kun valtion ylläpitämä liima mureni. Neuvostoliitossa se liima oli asevoimat ja Ruotsissa "pohjoismainen hyvinvointivaltio". Toisin kuin Palme olisi ikinä uskonut, tällä hetkellä mustan amerikkalaisen keskimääräinen ostovoima on suurempi kuin keskimääräisen ruotsalaisen.