tiistai 5. helmikuuta 2013

Vasemmisto ryhtyy väkivaltaiseksi - osa XX

Sinä valehteleva paskapää. En ole Tomi, ja tekstini ei ollut tuo. Olet surkea munaton idiootti, jonka äly ei riitä mihinkään. Olet tyhmin ihminen, jonka blogistanissa olen tavannut. Kirjoittelet lähes aina asioista, joista et ymmärrä hölkäsen pöläystäkään. Niskalaukas tekisi sinulle hyvää.
Tomi Paananen 22/11/12
Kyllä minäkin kannatan äänestyksen uusjakoa. Esimerkiksi voitaisiin asettaa, että oikeistolaisilla ja persuilla olii vain yksi ääni per nenä ja muilla satatuhatta ääntä per nenä.

Tällöin voitaisiin kaikki kumitontut likvidoida enemmistö päätöksellä.
Tomi Paananen 7.1.2013

Kyllä pitäisi ottaa vuoden 1918 uusinta. Olisi mukava päästellä ilmoja pihalle kumitontuista ja milttoneista.

Osaan ampua. Olen itseasiassa hyvä ampuja.
Tomi Paananen 3.2.2013
Ykä, sinulle, Jaskalle ja IDA:lle riittäneen nälkäleireily. Vasara suattaisi joutua luodin eteen.
Tomi Paananen 14.2.2013
Minä tunnustan rehellisesti, että vihaan persuja. Vihaan myös isänmaallisöykkäreitä, libertaareja ja maaseudun metsästäviä turvenuijia.
Tomi Paananen 18.2.2013


Et ole yksin: Tutkimuksia ihmisen sivupersoonista

8 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaa. Niinköhän se Tomi ihan oikeasti haluaisi ihmisiä ampua? Mikähän sitä niin pahasti jurppii? Kun puhua mälkyttämistähän tämä kumminkin vaan on. Ei mulla ainakaan olis mitään mielenkiintoa tehdä Tomille pahaa.

Internet Mies kirjoitti...

Ei tässä kukaan ole ryhtynyt väkivaltaiseksi. Sen sijaan äärioikeisto on ryhtynyt ja siitä kyllä pitää olla oikeasti huolissaan jos se porukka tahtoo heilua puukkojen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Niskalaukas tekisi sinulle hyvää".

Pakko epäillä tuon kirjoittajan kirjoitus- ja/tai puhumattakaan ampumataitoa?

Stalin lienee tunnetuin niskalaukauksistaan ja ei liene yllätys minkä värinen jäsenkirja löytyy "niskalaukaksen" kirjoittajan taskusta!

Anonyymi kirjoitti...

Jos olisi 1918 kapina mennyt Tomin toivomalla tavalla, pohdiskellessaan näitä teräviä kommenttejaan kaveri nyt päästelisi varpaankynsiä pureskellessaan ihan omia ilmojaan pihalle Moskovan opistolla, eikä Saksanmaalla...

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Minäkin joskus oluen ja brandyn jälkeen ja muutaman dagga pössyttelyn jälkeen saatan avautua samalla tavalla ja ainakin omasta mielestä se tuntuu humoristiselta.

Tomi nyt reuhaa, kun ei muuten saa huomiota. Sitä entisen DDR:n yliopistossa Suomen valtion tukemana tutkijalla käy aika pitkäksi paremman puutteessa.

- buuri johannesbuurista -

Vasarahammer kirjoitti...

Tästä voisi tehdä uuden postauksen:

http://turjalainen.blogspot.fi/2013/02/lyhyt-sivustahuomautus-jyvaskylan.html

Miltton Friidman kirjoitti...

@ KT

Olen tainut sanoa tämän jo aiemmin, mutta oletko tavallaan huomannut miten useimmilla blogosfäärin vasemmistolaisilla on jonkinlainen mt-tausta (mielenterveysongelmat)?

Ruukinmatruuna on ilmoittanut "katsoneensa kuiluun" ja kärsineen mt-ongelmista bloginsa alkupuolilla.

Myös entinen mielisairaanhoitaja, R.R. on ollut Matruunan blogissa juttujani vastaan. Liekö sitten hoitajallakin ollut joitain ongelmia?

Puhumattakaan nyt joistain nimeltä mainitsemattomista henkilöistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Mielenterveysongelmat eivät katso poliittista taustaa. Toiset kasvavat niistä kuten Matruuna vaikuttaa ja toiset romahtaa kuten tuo eräs nimeltä mainitsematon.